Ei ihan perinteinen mummeli

Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkamummo tappaa lapsia.

Marko Hautala: Kuokkamummo
Tammi 2014
S. 328
Arvostelukappale

Miten kiinnostuin Kuokkamummosta? No, ensin nimen perusteella, sitten näin kirjatrailerin. Sitten tajusin, että minun on p a k k o lukea Kuokkamummo. Sitten luin. Luettuani tajusin, että minun on p a k k o lukea lisää Hautalaa.

Mutta mennään nyt mummoon. Varovasti, ettei tule kuokasta.

Joiltakin se syö sydämet. Se kaivaa ne rinnasta kuokalla, olit elossa tai et. Se laittaa ne perunamaahan ja odottaa, kunnes ne ovat jo vähän mustia. Sitten se pureskelee ne pelkillä ikenillä. Tekareihin se ei alennu.

Vuosikymmenten ajan on eräässä syrjäisessä lähiössä koottu nuoriso pommisuojaan kuuntelemaan "saarnaa" Kuokkamummosta. Kuuntelemaan ja pelkäämään.

Samuel Autiokin on saarnan aikanaan kuullut, ja tietää lähiön tavat ja säännöt. Ja muutti täysi-ikäiseksi tullessaan pois alueelta pakoon lapsuusmuistojaan. Perusti uuden elämän, eli sitä. Mutta muistot eivät jätä rauhaan ja sitten koittaa hetki, kun on pakko palata juurille.

Samaan aikaan Samuelin ikätoveri, Maisa, tekee tutkimuksia kotiseudustaan tavoitteenaan tehdä väitöskirja seudun perinteestä. Hän saakin houkuteltua paikallisen nuoren auttamaan itseään, mutta seuraukset ovat kohtalokkaat.

Varsin mielenkiintoinen asetelma, vai mitä. Ilokseni voin myös ilmoittaa, että se toimii. Tämähän on parasta kauhua, mitä olen aikoihin lukenut! Ei tullut loppulörähdystä tai uupumusta, vaan Kuokkamummo piti pihdeissään alusta loppuun.

Kirjassa on kaksi aikatasoa, joiden kesken kerronta polveilee. Nykyajassa vaikuttaa enimmäkseen Maisa, menneessä eletään Samuelin nuoruutta. Hautala vaihtelee sopivassa määrin aikatasoja ja paljastaa kunkin aikajanan tapahtumia juuri sopivalla tempolla saaden lukijan olettamaan ja spekuloimaan.

Itse olin ihan villinä veikkausteni kanssa. Jotkin yksityiskohdat saattoi ennakoida vihjeiden perusteella, osa tuli sitten suoranaisena yllätyksenä. Hautala ei nimittäin sorru selittelyyn saati rautalangan vääntämiseen. Hän luottaa, että lukijalla on aivot ja jättää muutenkin tilaa tulkita. Hän avaa verhot, mutta antaa lukijan itse katsoa.

Omalta kohdaltani voin vain todeta, että Kuokkamummo on melkoinen yllätyspaketti: ei ollut mitään hajua, mitä seuraavaksi tapahtuu, millaisia käänteitä on luvassa ja miten kirja päättyy. Romaanissa esiintyy useita perinteisiä kauhuelementtejä, mutta Hautala käyttää niitä taiten ja omalla tyylillään. Ei siis todellakaan tarvitse pelätä mitään ennalta-arvattavaa kliseistä horinaa tämän kirjan kohdalla.

Jännityksen lisäksi tämä kirja kosketteli myös emotionaalista puoltani. Minun tuli jotenkin surku Samuelin isää, joka kaikesta päätellen oli hyvä ja rakastava isä lapsilleen. Ei ole helppoa kasvattaa kahta poikaa yksinhuoltajana. Samuelin isällä on sydän paikallaan ja siksi jotenkin riipaisi se, miten yksin hän lopulta jäi.

Eräs mielenkiintoinen henkilö on Helge, joka asuttaa mökkiä lähiön kupeessa metsässä. Helge viihtyy omissa oloissaan, eikä ole järin pidetty ihminen seudulla. Ja hänen koiransa, voi luttanaa (eläinrakkaalle ihan iik ja nyyh)... Mutta jospa en nyt selittelisi enempiä.

Voin kyllä taata, etten paljastellut liikoja, mutta jos vielä jatkan, saatan vahingossa spoilata koko kirjan. Mieleeni tulee nimittäin jatkuvasti kaikenlaisia kohtauksia, joita tekisi mieleni tässä puida. Mutta kuule, luepa itse!

Erityismaininta kirjan kannesta, joka on Mika Tuomisen käsialaa. Tyylikäs ja raju, tykkään! Kannen kuvat iStockphoto, Mika Tuominen.

Kuokkamummon on lukenut lisäkseni ainakin Booksy, Krista ja Annika.