Hae tästä blogista

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kirjojen hinnat ja järsyt kasat

Kirjahyllyn paisumista on vaikea estää. Etenkin jos sattuu asumaan kirjaparatiisissa. Lontoo (ja muukin brittilä) on kirja-ahmatin unelmamaa. Valikoimaa löytyy ja uutuuksia pukkaa markkinoille harva se päivä. On ihan mahdotonta pysyä ajan tasalla koko kirjallisuuskentän tapahtumista. En edes yritä.

Suuri osa kirjoista ilmestyy suoraan pokkareina, joskin poikkeuksia toki on. Näitä poikkeuksia ovat muun muassa Chimamandan uusin kirja Americanah, Dan Brownin Inferno ja Khaled Hosseinin And the Mountais Echoed ihan vain muutamia mainitakseni.

Kovakantiset kirjat (romaanit) maksavat yleensä melko tarkalleen parikymppiä. Hinnat painetaan täällä suoraan kirjoihin. Itse ostin Chimamandani 13 punnalla Amazonista. Tällä hetkellä sitä saa esim. Waterstonesta 16 punnalla.

WhSmith myy jo nyt Hosseinin ja Brownin koviksia puoleen hintaan eli kympillä. Halvimmillaan olen löytänyt Dan Brownin uutukaisen Sainsburystä (ruokakauppa), josta sen saan himpun alle kahdeksalla punnalla.

On lähes mahdotonta ostaa normaalihintaista kirjaa, koska monet uutukaiset myydään heti joko alennettuun hintaan tai "paljousalennuksella" tyyliin osta yksi normaalihintainen kirja, niin saat toisen kirjan punnalla/puoleen hintaan tmv.

En edes muista, milloin olisin ostanut normaalihintaisen kirjan. Tai hetkinen, ostin jokunen päivä sitten Walking Deadin toisen sarjakuvan. Siitä piti pulittaa ihan täysi hinta. Ostin kirjan tästä läheltä pienestä erikoiskirjakaupasta.


Pikaisen laskutoimituksen mukaan keskustassamme on viisi kirjakauppaa ja läjä charity shoppeja, joissa on hyvät ja usein vaihtuvat kirjavalikoimat.

Meidän aneeminen "kirjahyllymme" onkin paisunut yli äyräiden.


 Kirjoja on joka paikassa ja ne muodostavat läjiä, osa jopa suoranaisia kasoja.




Työhuoneen hyllykkö on täysin räjähtänyt. Mietin kehtaanko edes laittaa siitä kuvaa, mutta menköön. Ehkäpä se motivoi minua siivoamaan kyseisen hyllyn. Ensi kerralla sitten after (siivousta) kuva.


Yöpöydän kirjat ovat laittalla sängyn vieressä. Nekin voisi joskus siivota vaikkapa siihen pöydälle.


Olohuoneen vetolaatikoissa(kin) on kirjoja piilossa.


Ihan sama, minkä kaapin täällä avaa, niin sieltä löytyy kirjoja. Niitä on jopa vaatekaapissani. Hyvä puoli on se, että kirjaostokset sujahtavat ikään kuin huomaamatta edellisten joukkoon eli ne on helppo piilottaa mieheltä, jos ei jaksa kuunnella "et kai sä taas ostanut kirjoja!"

Huono puoli on sitten se, että halutessani lukea jotain tiettyä kirjaa, sen metsästäminen kotoota voi viedä jokusen hetken. Samoin kirjapinoihin hautautuu kirjoja, jotka minun on ollut tarkoitus lukea heti, mutta unohdan niiden olemassaolon, kun niiden päälle kertyy uusia kirjoja.

Mites muilla, kertyykö teillekin kasoja? Kuvat kehiin!

33 kommenttia:

  1. Apua, just siivosin kirjahyllyt. Meni kolme ja puoli tuntia. :D

    En voi siis kompata kuvilla, mutta tiedän ongelman. Miehenikin tietää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kirjojen kanssa aika kuluu ihan huomaamatta. Ihan sama lukeeko vai järjesteleekö niitä :D

      Minulla on siivoukset vielä edessä. Ehkä huomenna... ;)

      Poista
  2. Hih, selvästi lukutoukan koti kuvissa ;)

    Minä sain juuri kirpputorilla myytyä ison läjän kirjoja (toisen läjän lahjoitin lähipiiriin), joten omat hyllyni ovat tällä hetkellä siistit ja tilaakin on vielä. Mutta kyllä niitä kirjoja pelottavaa vauhtia silti kertyy. Juuri kävin Kirjatorin loppuunmyynnissä. Ei pitänyt ostaa mitään. Ostin 4 kirjaa. NIIN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi harmillista, että Kirjatori lopettaa toimintansa. Olen tehnyt lukuisia löytöjä sieltä ja hinnatkin ovat yleensä olleet siedettäviä.

      Täällä kirjoja on melko turha myydä itse, arvo on lähellä nollaa. Itse annan mielelläni kirjoja kavereille ja olen myös ajatellut, että jossain vaiheessa voisi ehkä viedä osan kirjoista charity shoppiin kiertoon. Toisaalta siitä ei yleensä tule mitään, sillä kiinnyn suurimpaan osaan kirjoistani ja ne joihin en kiinn, annan pois. :D

      Poista
  3. Ihanan kotoisan näköistä :D Löysin eilen yhden ohuen pokkarin ruokakaapista riisipaketin päältä. Luen joskus kirjaa kokatessani, eli olin varmaan hajamielisyyksissäni tunkenut sen kaappiin siivotessani tiskipöytää :P Lattialle ei ole kertynyt kirjakasoja, mutta se on vain ajan kysymys.

    Ja apua, taas yksi syy miksi haluan joskus muuttaa pidemmäksi aikaa Lontooseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kirjoja ruokakaapissakin :D Minullakin seikkailee yksittäisiä kirjoja pitkin kämppää, kun joka "tarpeeseen" on eri kirja :D

      Meillä on niin huonosti hyllytilaa, että noita kasoja kertyy väkisin. Haaveilen kyllä kunnon kirjahyllysä. Ehkä jossain vaiheessa!

      Poista
  4. Hih, kauniit kasat. Tunnustan, että tutulta näyttää.
    Keväällä Brittilässä huomasin, että oli kaikennäköisiä osta kaksi, maksa yksi; yhdestä kirjasta -x% jne. Vähän sekosin, mutta onneksi oli vain vähän aikaa kirjakaupassa olemiseen.

    Kirjahyllykuvat on ladattu jonkun toisen haasteen yhteydessä, saas nähdä, ilkeänkö niitä esitellä missään vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä on jatkuvasti kaikenlaisia tarjouksia käynnissä. Siksi onkin niin vaikea päästä ulos kaupasta ilman edes yhtä kitjaa :D

      Toki ilkeät esitellä hyllysi!

      Poista
  5. Heh, ihanaa, joku toinenkin joka pitää kirjoja myös vaatekaapissa! Hienoja kuvia!

    Pinoja on makuuhuoneissa ja hyllyt täynnä. Ostin hiukan aikaa sitten työhuoneeseen uuden kirjahyllyn, jossa on superleveät hyllyt. Nyt mahtuu kirjoja kahteen riviin!

    Tänä vuonna oli yritystä järjestellä tuon löytämisongelman vuoksi. Laitoin saman kirjailijan kirjat vierekkäin tai ainakin lähelle toisiaan ja asiakirjallisuutta järjestelin teemoittain. Jonkinlainen löyhä systeemi siis on olemassa, mutta menee pilalle heti kun hylly täyttyy.

    Brittien kirjakampanjoita on ikävä! Suomesta meinaan nyt kesällä tuoda mukanani vanhoja kirjojani (10 laatikollista vielä jäljellä, apua!) ja ehkä jotain uutuuksia, jos mahtuu laukkuun. Minnehän nekin sitten laittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vanha kirjahylly Suomessa oli juuri sellainen leveä eli siihen mahtui kahteen riviin kirjoja. Silti se räjähti ja hienosti suunnittelemani järjestys meni melko nopsaan pilalle. Se olisi vaatinut jatkuvaa järjestelyä :D

      Sinullakin on siis säilössä kirjoja Suomessa! Minullakin on 12 laatikollista kirjoja varastointipalvelussa. Ne ovat muuttofirman kontissa, joten periaatteessa ne voisi lähettää sieltä rahtina tänne. Ei olla sitä tehty, koska sen maksaa melko paljon ja toisekseen tänne ei kyllä mahdu sellaista märää kirjoja millään :D

      Muutetaan kyllä ne kirjat varmasti jossain vaiheessa jonnekin, kunhan ensin tiedetään sekin, miihin aiomme asettua seuraavaksi asumaan. Meillä on muutto edessä syksyllä.

      Poista
  6. Voin ihan kuvitella että on paljon kiusauksia kun Lontoossa on ihania kirjakauppojakin:) Mun suomalaiset kirjat menee melkein kaikki suomalaiseen kirjastoon täällä.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, (kirja)houkutuksia on joka paikassa :D Suomalainen kirjasto kuulostaa hyvältä!

      Poista
  7. Ihania kasoja! Göteborgissakin löytyy kirjoja halvalla, ihan uusia kirpparistakin 1-2 £. Englannissa ostan aina jonkun kirjan charity shops.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilla on ihana kierrellä ja tehdä löytöjä. :)

      Poista
  8. Todella kivoja kuvia, nämä kuvaavat hyvin lukutoukan elämää :)
    Minulla pinot on jo noin periaatteessa siirtyneet ihan kunnon kirjahyllyyn, mutta en tajua, silti niitä löytyy yöpöydältä tai sen vierestä jostain kumman syystä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoilla on joku universaali taipumus levitä ja ryöpsähtää ulos hyllystä :D

      Poista
  9. Ihana kuvapostaus! Mistäköhän johtuu, että kirjoihin painetaan hinta ja sitten ne myydään kuitenkin heti alennushintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, ehkä se on vain tapa. Jenkeissä on sama juttu. Kyseessä on vissiin vain ohjehinta (eli kalliimmalla ei oikein kannata myydä) ja kukin kirjakauppa sitten hinnoittelee kirjan uusiksi mielensä mukaan, jos huvittaa. :)

      Poista
  10. Tässä vähän minun kasoja:
    http://hannelesbibliotek.blogspot.se/2012/11/vad-har-hant-har.html

    VastaaPoista
  11. Jes, mahtavaa kun uskalsit vilauttaa! Aitoa meininkiä ;)

    Miksenpä miekin seuraisi esimerkkiäsi... jahka reissusta kotiudumme.

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
  12. Kiva että listasit Lontoon parhaat kirjapaikat!
    Työpaikkamme nimittäin tekee syyskuussa Lontooseen yhdistetyn opinto- ja virkistymismatkan ja missäpä muualla kirjablogisti virkistyisikään paremmin kuin kirjakaupoissa. :D Olenkin jo suunnitellut, että en voi ottaa montaa vaatekertaa mukaan, koska muuten joudun maksamaan liiaksi ylipainosta kaikkien kirjojen vuoksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla että pääset Lontooseen! Kaksi mainitsemaani ketjua ovat ns. peruskirjakauppaketjuja. Waterstonesilla on laajempi valikoima, mutta siellä ei yleensä ole yhtä hyviä alennuksia kuin esim. WHSmithissä. Jos haluaa kunnon kokemuksen, kannattaa mennä käymään Forbidden Planetissa:

      http://forbiddenplanet.com/

      HMV:ltä saa vaihtelevasti monenlaisia kirjoja. Se on lähinnä cd- ja dvd-puoti, mutta sieltä löytyy myös alan (viihde ja musiikki) kirjallisuutta ja klassikoita ym. edukkaasti.

      Ja sitten on tietty valtava läjä kaikenlaisia muita kirjakauppoja joko teemalla tai ilman. Eli kirjoihin varmasti törmäät lähes joka paikassa - myös useimmissa ruokakaupoissa ;)

      Poista
    2. Ui, kiitos paljon!

      Heti kun saan lisää yksityiskohtia tietooni, kuten hotellin sijainnin jne., käyn ostamassa kasan karttoja ja opettelen reitit kirjakauppoihin valmiiksi. :D Vapaapäiviä ei kuitenkaan ole kuin yksi tai kaksi, niin pitää olla ennen kaikkea tehokas.

      Poista
  13. sympaattisia kirjakasoja:) meillä on tylsänkin siistiä, ei ylimääräisiä pinoja missään. muutimme puoli vuotta sitten uuteen asuntoon ja hankimme kirjahyllyt vähän sillä silmällä, että sinne jää paljonkin tilaa kirjahankinnoille. Vierashuoneen pienemmässä kirjahyllyssä on miehen sarjakuvakokoelmat ja sielläkin on vielä metrin verran tilaa uutuuksille. ja puhuimme jo vähän silloin, että kun tila alkaa loppumaan, on aika katsoa mistä kirjoista voisi jo luopua ja tehdä näin tilaa uudemmille. katsotaan miten käy, kun se päivä koittaa. hirveän paljon en lukutoukaksi ostele kirjoja, vain niitä jotka olen hyväksi kokenut ja koen että ne on pakko olla omissakin kokoelmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ihanan maltillinen suhtautuminen kirjoihin. Ja kaikkeahan ei tosiaan tarvitse omistaa. Paitsi että minä olen kirjamaterialisti. Muuta kamaa en keräile enkä edes halua, mutta niitä kirjoja vain alkaa jostain syystä aina kertyä. Suurin syy siihen taitaa olla se, että tykkään niin kovasti kierrellä kaupoissa kyttäämässä kirjoja, sitten innostin että tämähän on pakko lukea ja ostan kirjan. Sitten se kirja menee johonkin kasaan ja hautautuu sinne, kun tulee eteen uusia "toihan mun on pakko lukea" -kirjoja ;)

      Poista
  14. Kyllä vain, hamstrattua tulee! Tosin viime aikoina hamstraus on keskittynyt Stephen King -kokoelman kasvattamiseen, mutta tuleehan niitä heräteostoksia tehtyä aika tiuhaan ;) Kirjoja pursuaa yhdestä korkeasta vitriinistä ja pienemmästä avokirjahyllystä jo ulos (päällisestä puhumattakaan!), kulkeutuu niitä kirjoja "vähän" muuallekin. Pitäisi kyllä minunkin kuvata kirjahyllyt :)

    Jotenkin hauskan hellyyttävää, että teillä noita kirjoja pursuaa kaikista kaapeista :) (Perästä tullaan, sama tilanne on kohta meilläkin tällä menolla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heräteostokset ovatkin niitä pahimpia, kun lähtee joskus mopo totaalisesti käsistä :D Vilauta ihmeessä hyllyjäsi, kovasti kiinnostaisi!

      Minun on pakko sulloa kirjoja kaappeihin(kin), koska meillä ei yksinkertaisesti tila riitä muuten :D

      Poista
  15. Hih hih hih, ihana postaus, paatuneen kirjahamsterin tunnustukset! Mutta kuten joku tuolla aiemmin mainitsikin, kotoisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjat luovat kodikkaan tunnelman! Itse en esim. koriste-esineistä pahemmin piittaa, onneksi. Se nyt vielä puuttuisi, että nekin pitäisi saada sijoitettua jonnekin :D

      Poista
  16. Räjähdin nauramaan, kun näin kuvan takan edustasta! ;D

    Vai että kirjoja myös ruoka- ja vaatekaapeissa! Olin luullut, että kämppäni olisi sottainen, mutta eihän mulla ole kuin muutama ylimääräinen pino kirjahyllyn edessä ja lattialle ja ruokapöydällä... Olen siirtynyt melkein kokonaan kirjastokirjoihin, ei ole tarvetta omistaa kirjoja.

    Kerran luin eräästä filosofista, joka säilytti osaa kirjoistaan mikroaaltouunissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi polttaa lukemansa kirjat kätsysti, jos käy liian ahtaaksi - NOT :D Jos tuohon takkaan tuikkaisi tulen, syntyisi varmaan koko kämppä palamaan. Erehdyin kerran kurkkaamaan hormiin ja se on täynnä jalan kokoisia pölypalloja, yäääk! Ties mitä muuta siellä kasvaa ja elää :D

      Ruokakaapeissa meillä ei sentään kirjoja ole, ainakaan toistaikssi. Muissa kaapeissa kylläkin. ;)

      Itse olen vasta viime aikoina rohkaistunut käyttämään kirjastoa. Olen pitänyt itseäni lainauskiellossa vuosikausia rangaistukseksi siitä, etten IKINÄ saanut palautettuja kirjoja ajoissa. Luulen, että olen oppinut läksyni: tähän mennessä olen onnistunut aina palauttamaan kirjat ajoissa, ooh ;)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.