Kuka varasti vauvan?

Eppu Nuotio: Maksu

Maksu jatkaa suunnilleen siitä, mihin kosto jäi. Aikaa on tässä välillä kulunut vain vajaa vuosi.

Kostossa Piillä ja komisario Juha Heinolla oli vireillä orastava suhde. Maksussa heidän suhteensa jatkuu, mutta ei ihan ongelmitta.

Suhde Piin ja Heinon välillä on kuitenkin vain aika ohkainen sivujuonne. Kirjassa keskitytään etsimään varastetun 9-kuukautisen vauvan mysteeriä. Kuka varastaa vauvan kesken päiväunien rattaistaan?

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, kyseessä on eräänlainen kosto. Tai oikeastaan muistutus. Mutkikkaaksi Piin kannalta asian tekee se, että hänen veljensä Joel sotketaan tapaukseen.

Armaasta komisariostakaan ei ole paljon tukea tässä tilanteessa, sillä kesken sairasloman (Heino loukkasi selkänsä Kostossa) töihin kiiruhtaneella Heinolla ei ole aikaa – tai halua – Piille.

Nuotiomaiseen tapaa teksti on iskevää ja nopeasti eteenpäin kulkevaa. Turhat korulauseet on (melkein) jätetty pois niin kuin muissakin Pii Marin –sarjan kirjoissa.

Tässä Nuotio on tosin ryhtynyt jopa hieman runolliseksi kuvauksissaan, jotka eivät mielestäni oikein istuneet kirjan tyyliin. Ne herättivät minussa lähinnä hilpeyttä.

Ihan pakko kerätä pari esimerkkiä tähän:

"Otsikoiden lasersäteet sokaisivat hänet."

"Hän kuunteli ujeltavaa tuulta ja yltyvää pakkasta, sen rautaterässaappaiden potkuja."

"Pakkasviima polttaa nielurisoja..."

"Vedet juoksevat silmistä, kun hän huutaa eikä metsä vastaa."

"Kuumat maalisuikaleet putoilevat valkoiseksi maalatusta katosta hänen kasvoilleen, tapetin läpi työntyy tulen musta sormi."

Tunnustusta Nuotiolle täytyy antaa siitä, että hän osaa kirjoittaa mukaansa tempaavasti. Tämäkin kirja tuli ahmittua yhdessä päivässä, vaikka eipä noita sivujakaan liikaa ollut. Ihan riittävästi kuitenkin tähän kirjaan.

Lukijan on aika turha osallistua vauvamysteerin selvittämiseen, sillä vinkkejä tulee aika harvakseltaan ja ne painavimmat tulevat vasta kirjan lopussa, kun asia muutenkin alkaa ratketa. Joistakin se on mukavaa, mutta minusta olisi ollut kiva osallistua spekulointiin.

Tähän Pii Marin –sarjaan on olemassa vielä yksi jatko-osa (aiempien Mustan, Koston ja Maksun lisäksi), Varjo. Sitä en ole vielä lukenut, mutta aion kyllä lukea senkin.

Jokin kummallinen koukku näissä kirjoissa kuitenkin on, mikä pakottaa lukemaan ne kaikki – siitä huolimatta, että itse en oikeastaan pidä Pii Marinista.

Nämä kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, sillä viittauksia edellisiin jaksoihin on aika paljon.

Aiemmat arvioni:

Musta

Kosto