perjantai 18. lokakuuta 2019

Itsemurhan arvoitus

Palataan vielä hetkeksi sarjakuviin, kun niitä tuli tässä jonkin verran luettua. Viimeisin lukemani sopii myös Halloween-haasteeseen: sen verran ”creepy” tarina on kyseessä. Ja kirjan nimikin on muuten The Creep.


John Arcudi ja Jonathan Case: The Creep
Dark Horse Books 2013
s. 126

Nuorukainen tekee itsemurhan pamauttamalla aivonsa pellolle. Poliisia tapaus ei kiinnosta, koska selkeästi se on ”vain” itsemurha eikä siinä ole mitään tutkimista. Pojan äiti ei voi käsittää, miksi hänen lapsensa tekisi itsemurhan. Ja miksi myös hänen poikansa ystävä oli muutama kuukausi aiemmin tehnyt itsemurhan. Jokin jutussa haisee.

Epätoivoissaan nainen lähestyy entistä poikaystäväänsä Oxelia, joka työskentelee yksityisetsivänä. Harkittuaan asiaa Oxel päättää ryhtyä tutkimaan tapausta. Oxelin tutkimuksia on kiinnostava seurata, sitä miten tiedonmurunen johtaa toiseen, kuljettaa havaintojen äärelle. Omat aavistukseni lentelivät ihan toisissa, jopa saataisissa sfääreissä. Onneksi olin väärässä, vaikka eipä se totuuskaan kovin kaunis ollut. Mutta ei sentään niin tuhoava ja likainen.

The Creep on miellyttävällä tempolla etenevä ja sopivasti avautua sarjakuvateos, joka paikoin liikutti minua. Oxel sairastaa harvinaista hormonisairautta (acromegaly), joka aiheuttaa kehossa epämuodostumia. Ulkonäkönsä takia Oxel herättää huomiota ja muun muassa kadulla maleksiva kovisjoukko aukoo hänelle säännöllisesti päätään. Erityisesti nämä kohdat aiheuttivat minussa voimakkaita tuntemuksia aina surusta raivoon.

~~~

Huomio liittyen blogin pitämiseen

Luin eräästä kirjallisuusryhmästä (Facebookissa, julkinen) kommentin, jossa joku jälleen kerran rinnasti blogiarviot kritiikkeihin ja penäsi, että "pitäisi" tarkastella teosta myös suhteessa toisiin saman viitekehyksen teoksiin ja plaa plaa.

Vaikka kommentti ei ollut minulle suunnattu (en ollut edes kommentoinut kys. juttua niin kuin en yleensä kommentoi mitään siellä) haluan tässä muistuttaa, että esimerkiksi minä en kirjoittele mitään kritiikkejä enkä varsinaisesti edes arvioita. Kirjoitan tänne blogiini subjektiivisia mielipiteitä ja lukukokemuksia lukemistani kirjoista enkä tarkastele niitä yhtään missään viitekehyksessä paitsi korkeintaan omassani.

Jos kritiikit kiinnostavat, kannattaa etsiä niitä jostain muualta kuin minun blogistani. Aurinkoista viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Sama täällä. En ole koskaan enkä missään luvannut kirjoittaa kritiikkiä ja pidän myös toisilla kirjoittajilla sellaisista persoonallisista mielipidekirjoituksista, joita eivät sido mitkään kirjakritiikin säännöt.

    Eikös hyvässä kritiikkikirjoituksessa pidäkin olla teoksen hyvien ja huonojen puolien tarkastelua ja sitten juuri tuota taustoitusta ja sijoittamista kirjallisuuden kenttään. Toivon, että kulttuuritoimittajat tekisivät tällaisia.
    Bloggarilla on kaikki vapaus, hän saa olla luovempi.

    Tuossa Creepissä on kiinnostavaa kuvitusta. Käsi karistamassa tupakkaa on hyvä yksityiskohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin elänyt luulossa, että ihmiset ymmärtävät blogikirjoitusten ja kirjakritiikkien erot. Ei nähtävästi ole vielä(kään) ihan selvää kaikille tai sitten oli vain halu päästä ylimielisesti arvostelemaan toisen blogikirjoitusta (ja huom. minua ei siis ole arvosteltu, mutta ärsytti sen toisen henkilön puolesta) ja tuomaan esille omaa erinomaisuutta.

      Hyvälle kritiikille on tosiaan omat määreensä. Itse olen tavallinen lukija, jolla ei ole esim. kirjallisuuden opintoja taustalla. Ei minulla ole edes edellytyksiä kirjoittaa pätevää kirjakritiikkiä eikä kiinnostustakaan. Luen harvakseltaan suomalaisia kritiikkejä (englantilaisia enemmänkin) ja joskus tuntuu, että teos ja sen arviointi jää kriitikon kirjallisen ”ilotulituksen” sivuhenkilöksi.

      Jatkakaamme samalla eli omalla linjalla!

      Creepin kuvitus on kauttaaltaan miellyttävä ja myös selkeä, mitä arvostan kovasti.

      Poista
    2. Niin, myös lehtien kulttuuripalstoilla kirjoitetaan paljon pelkkää kehua ja mainosta. Luin jostain sellaisen selityksen, että kirja nähdään ehkä uhanalaisena kuten virtahevot, siksi pelkkää ylistystä.
      En tiedä, onko tämä syy myös siihen, että blogeissakaan ei paljon uskalleta kertoa sellaisista kirjoista tai ilmiöistä kirjamaailmassa, missä koetaan jotain negatiivista.
      Kuitenkin raikas ja railakas lähestymistapa houkuttelee ainakin minua lukijana enemmän jonkin kirjan pariin kuin säyseä silittely.

      Poista
    3. Pakko sanoa, että toisinaan tulee seurattua suomalaista kirjallisuuskeskustelua silmiä pyöritellen. Kaikenlaisia uhkakuvia tuntuu leijuvan ilmassa. Varsinaisia kritiikkejä tulee harvemmin luettua, koska en ehkä tiedä, missä niitä on eikä minua ehkä edes kiinnosta. Hesarissa kirjakritiikit tuntuvat monesti olevan maksumuurin takana ja iltapulujen kirjajutut on mitä on. En niitä kritiikeiksi miellä.

      Tykkään lukea kirjajuttuja blogeista, koska noin yleisesti pidän siitä vapaudesta, jolla bloggaaja voi kirjoittaa. Kaikki eivät koe tarvetta kirjoittaa huonoksi kokemistaa kirjoista, mikä on ymmärrettävää: miksi tuhlata aikaa johonkin, mistä ei pitänyt. Itse en näe asiaa noin, mutta katsontatapoja on monia. Kyllä blogeissakin näkee nuivempia mietteitä, vaikka kai ovatkin vähemmistössä. Siihen voi vaikuttaa sekin, että moni paljon lukeva ehkä osaa valita luettavansa niin, ettei ihan karmeita pettymyksiä tule. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.