tiistai 19. syyskuuta 2017

Ihastuttava Emma Reyes

Sohin ennakkoasenteitani ja tartun kirjemuotoiseen kirjaan. Koen kirjemuotoisuuden pääsääntöisesti epäkiinnostavana, vaikka en oikeastaan tiedä miksi. Se on vain sitkeä tunne: vähän kuin päättäisi maistamatta, ettei tykkää punajuuresta.

Tiedostan, että minulla on näitä mihinkään perustumattomia (kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyviä) ennakkoasenteita, mutta en halua jäädä rypemään niihin. Mieluummin testaan ja olen iloinen aina, kun voin romuttaa sellaisen. Viimeksi ennakkoasenteeni romuttui Muumien kohdalla.

Olisi mielenkiintoista tietää onko muilla vastaavia ennakkoasenteita (kirjoihin ja kirjallisuuteen liittyen)? Minua joskus ärsyttää itsessäni tämä piirre, koska en koe olevani mitenkään erityisen "suppea". Kuvittelen olevani monipuolinen lukija, mutta oikeastaan en taida olla. No, pitääkö olla? Ei pidä, mutta en halua että typerät ennakkoasenteeni säätelevät lukemistoani.

Sitten siihen kirjaan.



Emma Reyes: The Book of Emma Reyes
A memoir in correspondence
alkuper. Memorias por Correspondencia 2012
Weidenfeld&Nicolson 2017
espanjasta englannistanut Daniel Alarcón
S. 177
Kirjan kansi (paitsi Reyesin omakuva) on Reyesin käsialaa


Emma Reyes (1919-2003) oli kolumbialainen taidemaalari. Reyes päätyi pari vuotta vanhemman sisarensa, Helenan, kanssa luostariin heidän äitinsä hylättyä heidät. Kirjan sivuliepeessä väitetään, että äiti hylkäsi heidät luostariin, mutta kirjan mukaan äiti vain häippäsi ja jätti sisarukset niille sijoilleen. Luostariin heidät roudattiin ja huolittiin muutaman mutkan kautta.

Muutenkin kirjan sivulieve on käsittämättömän harhaanjohtava: ihan kuin sen kirjoittaja ei olisi lukenut kirjaa ollenkaan. Tai sitten on lukenut vain kääntäjän kirjoittaman esittelyn, joka on kirjan alussa, mutta mielestäni se (esittely) olisi pitänyt sijoittaa kirjan loppuun. Palaan tähän vielä myöhemmin (kappas vaan, lyttäänkin koko sivuliepeen myöhemmin).

Kirja koostuu 23 kirjeestä, jotka Reyes on osoittanut ystävälleen Germán Arciniegasille tämän ehdotuksesta. Suurin osa kirjeistä on päivätty vuosille 1969-1972. Kirjemuotoisuutta ei oikeastaan edes huomaa, sillä tarina jatkuu niin saumattomasti, ja kukin kirje on ikään kuin oma kokonaisuutensa. Ainoastaan kirjan loppupuolella voi havaita toisteisuutta, mutta Reyesillä ja Arciniegasilla oli jonkinlainen välirikko jossakin vaiheessa Arciniegasin näytettyä kirjeitä kolmannelle osapuolelle. Reyes koki sen luottamuksen pettämisenä.

Reyes oli pitkään luku- ja kirjoitustaidoton, sillä lapsuuteen ja nuoruuteen ei kouluja kuulunut. Kirjeissä Reyes kertaa elämäänsä niin varhaisesta ajasta kuin hän muistaa. Sitten päädymme sinne luostariin, jossa Reyes viettää suurimaan osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

Luostarin ankeat olot tuskin tulevat yllätyksenä lukijalle. Minua kyllä jaksaa aina ärsyttää, miten kaksinaamaisia uskonnot ovat olleet (ja osa on yhä): ollaan olevinaan hyviä ja armollisia, mutta tietenkin valikoidusti ja henkilön asemasta riippuen. Luostarin lapset pistetään raatamaan eri työpisteissä niska limassa aneemisten ruoka-annostensa eteen. Mut hei, sentään "pelastimme" heidät ja otimme hoteisiimme!

Reyes karkaa luostarista ollessaan 19-vuotias. Ja siihen loppuvat kirjeet. Olisin halunnut jatkaa lukemista, tietää miten Reyes selvisi ja miten hän päätyi taidemaalariksi. Nämä asiat kyllä hieman valottuvat kirjan alussa olevasta esittelystä, jonka muuten oletin olevan kirjan esittely, mutta se onkin esittely Emma Reyesistä. Siksi sen olisi voinut laittaa kirjan loppuun, koska se olisi jatkanut edes jollain tasolla tarinaa luostarin oven sulkeuduttua Reyesin takana. Lisäksi alkuun sijoitettuna, se antaa mielestäni väärän kuvan kirjasta.

Kirjan sivulieve on todennäköisesti koostettu nimenomaan tuosta esittelystä ja se todellakin ohjaa lukijaa harhaan. Sivulieve on pullollaan "name-droppingia" (sori, en jaksa miettiä tälle suomenkielistä vastinetta), mutta yhtäkään näistä kuuluisista henkilöistä ei mainita kirjeissä - ainoastaan esittelyssä, mutta ei siinäkään sen enempää.

En ollut kuullut Emma Reyesin nimeä ennen tätä kirjaa. Kirjan bongasin kirjastomme sähköisestä kirjastokatalogista, jota minulla on joskus tapana selailla. Ei kovin usein, koska kyseinen katalogi on hävyttömän epäkäytännöllinen, eikä siinä ole edes toimivaa hakua. Silti urhoollisesti käytän kirjaston nettipalvelua, koska sinne voi tallettaa muistiin kirjoja, jotka haluaa lukea. Ne voi sieltä myös kätevästi sitten varata, jos eivät ole paikalla omassa kirjastossa.

Mutta takaisin vielä Emma Reyesiin. Pidin hänen tyylistään, joka oli kepeä ja ajoittain hieman ilkikurinen. Pidin siis kovasti tästä kirjasta eikä kirjemuotoisuus häirinnyt lainkaan: olisin tosiaan voinut jatkaa tämän kirjan lukemista vaikka toiset parisataa sivua!

Sen sijaan kirjan sivuliepeelle annan miljoona miinuspistettä harhaanjohtavuudesta. Olisin kyllä lukenut tämän kirjan ihan ilman sitä "name-droppingiakin" ja vaikka olisivat kertoneet, että kirja sisältää Reyesin elämästä vain murto-osan päättyen siihen, kun hän livistää luostarista.

Lisäksi jäi kiinnostelemaan, mitä Reyesin siskolle, Helenalle, kävi (ehkä googletan jossain vaiheessa ja selvittelen Reyesin elämää ja tapahtumia sitä kautta: kenties siskonkin kohtalo selviää). Alkuun erottamattomat siskokset vieraantuivat monista syistä johtuen luostariaikoinaan. Emma ei ilmeisesti koskaan kertonut sisarelleen, että aikoo häipyä. Toisaalta Emma ei varsinaisesti tainnut suunnitella pakoaan: se vain kypsyi hänen mielessään ja lopulta hän tarttui hetkeen.


Kirjaa tuskin on suomennettu, kun on niin tuore ja vaikea kuvitella, että suomennetaankaan. Reyes ei ollut järin tunnettu taiteilija maailmanlaajuisesti.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Naisen tie -lukuhaasteeseen. Liitänpä muuten Naisen tiehen myös Anonyymin kirjoittaman Insestipäiväkirjan. Toivottavasti se sallitaan mukaan haasteeseen, vaikka onkin nimettömänä kirjoitettu. Eräänlainen naisen tie sekin kuitenkin.

The Book of Emma Reyes sopii myös Tuijatan Taiteilijaromaanihaasteeseen

4 kommenttia:

  1. Utelias kun olen niin kävin katselemassa Emma Reyesin elämää netissä, jota löytyy todella paljon artikkeleita ja kuvia. Kirja olisi juuri minulle sopiva kirjekirja, joista pidän kovasti.
    Minä en pidä oikeista sotakirjoista, joissa vain soditaan. Miehellä on niitä kirjahyllyssä, mutta en pysty liikkumaan sellaisessa maailmassa.
    Muutaman oksettavan insestikirjan ja lapsiin kohdistuvan kirjan olen lukenut, nuorempana pystyin paremmin sulattamaan myös kauhukirjat, mutta en enää. Kuolleet zombit kulkee perässä, niin ei onnistu. Yhden kyllä luin ja se oli viisi tähteä, mutta ne zombit oli sivuosassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postuumisti julkaistu kirja on kaiketi tehnyt Reyesia tunnetuksi ja siksi netistä löytyy paljon artikkeleita. Selailin itsekin muutamia, mutta en toistaiseksi jaksanut keskittyä lukemaan. Sinä saattaisit kirjeromaanien ystävänä pitää tästä. Oma omituinen ennakkoasenteeni kirjemuotoisuutta kohtaan hälveni tätä lukiessani eli jatkossa varmaan tartun herkemmin myös kirjeromaaneihin. Jospa vaikka lukisi vihdoinkin Rosamund Luptonin Sisterin :)

      Minuakaan ei kiinnosta sotakirjat. Niihin ei sinänsä liity ennakkoasennetta minulla, sillä kyseessä on silkka kiinnostuksen puute. Näen sen hieman eri asiana kuin perusteettoman ennakkoasenteen. Mutta hankalaa vetää rajoja näiden välille tietenkin. Nesbon Punarinnassa oli rintamakuvausta minun makuuni liikaa. Ei vain jaksa kiinnostaa, mutta luin silti kirjan loppuun, joka noin muuten oli hyvä. :)

      Poista
  2. Kiinnostavalta vaikuttava kirja, vaikka henkilö on minullekin tuntematon. Tai ehkä juuri siksi se vaikuttaa mielenkiintoiselta – eihän henkilöiden, joista lukee, tarvitse aina olla ennalta tuttuja.

    Mietin toissapäivänä näitä ennakkoasenteita, kun mainitsit niistä Man Booker -palkintoa käsittelevän postaukseni kommenteissa. Jaan kanssasi ainakin Ali Smith -vamman :D Lisäksi en nykyään oikein jaksa (eli ei ehkä ole ennakkoasenne) toista maailmansotaa käsitteleviä romaaneja (poikkeuksia toki on ja kiinnostun, jos aihetta käsitellään jotenkin tuoreesti) enkä Lähi-itään sijoittuvia kärsimystarinoita, koska oletan ne kaikki samanlaisiksi. Nämä on ehkä ne vahvimmat, muita ei tule nyt mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ihan hyväkin, ettei tiedä ennestään henkilöstä. Ostin taannoin takakannen perusteella Trevor Noahin muistelmateoksen Born a Crime. En tiennyt, että Noah on maailmankuulu koomikko kirjaa ostaessani. Onneksi, sillä olisi ehkä kirja jäänyt ostamatta ja lukematta (mihinkään perustumattoman) ennakkoasenteeni takia. Kirja itsessään oli mitä mainioin ja Trevor Noah i h a n a :D

      Sinulla vissiin Ali Smith -vammaan liittyy jotain "konkreettista". Muistelisin, että olet lukenut häneltä jotain. Minä en edes ole ja silti olen onnistunut muodostamaan mielipiteen, ettei ole mun juttu (vaikka ainakin se uusin kirjansa kiinnostelee) :D

      Nuo muut mainitsemasi taitavat tosiaan olla enempi makuasioita. Minäkään en tällä hetkellä ole kiinnostunut maailmansotia (tai oikeastaan muitakaan sotia) käsittelevästä kirjallisuudesta - ainakaan jos on paljon taistelukuvausta. Lähi-itään sijoittuvia kärsimystarinoita en ole tainnut lukea. Tai ehkä olen, mutta en miellä niitä kärsimystarinoiksi. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.