Hae tästä blogista

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kryptinen minimiete: Lemaitre, Alex

Irene oli varsin messevä avaus - ja toki itsenäinen romaani myös - Camille Verhœven -sarjaan, joten vetäisin Alexin melkein heti sen perään. Ja ymmärrän nyt, miten Alexin lukeminen ennen Ireneä spoilaa melko pahasti (vaikkakaan ei ihan kokonaan) Irenen. Minulla oli onni, että sain lukea Ireneni puhtaalta pöydältä.

Pierre Lemaitre: Alex
Alkuper. Alex (2011)
Maclehose Press 2013
Ranskasta englannistanut Frank Wynne
S. 354

Niin monin tavoin voi kahlehtia, tulla kahlehdituksi. Avaan ikkunan, mutta vastassani on puiset luukut. Minulla on tahtoa, mutta ei voimaa. Olen hiillos, joka kytee. Kerran leimahdan liekiksi asti, mutta sammutuspeite asettuu päälleni, tukahduttaa. Kyytipojaksi saan vettä väkevämpää: että varmasti sammuu.

Väärin. Minä kyden, edelleen. Ei olisi kannattanut jättää hiillosta. Pieni vire oikeasta suunnasta ja hiillos kasvaa liekiksi. Minä määrään, miten tätä peliä pelataan.

Justice in not always black and white.

Sanoisin, sairaan hyvä kirja.

Helmet-lukuhaaste: Kirjassa selvitetään rikos (24)

Alexista on blogannut muun muassa Kirja vieköön ja Oksan hyllyltä.

6 kommenttia:

  1. Sairaan hyvä, todella! Mie luin nämä nurjassa järjestyksessä (kiitos suomennoksen), joten tiesin miten Irenelle tuli käymään. Lemaitre on loistava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minäkin meinasin mennä samaan käännöslankaan (enkuksikin on väärä järjestys!), mutta niukasti vältin miinan. Todellakin positiivinen yllättäjä tämä Lemaitre! <3

      Poista
  2. SAIRAAN hyvä todellakin! Väärä järjestys minullakin, Siksi Irene hiukan lässähti. Juuri aloitin Camillea. Wau mikä aloitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, miksikähän ihmeessä nämä on käännetty näin nurjasti, pöh!

      Hivelsin tänään Camillea kirjastossa, mutta en vielä lainannut, koska olen ihan hukassa jo nyt näiden kirjapinojeni kanssa. :D Camillea on onneksi useampi teos saatavilla, joten äkkiä sen noukkii kirjastosta, kun tulee sopiva hetki. Voi olla, että en kauan malta odotella, kun on kerran wau-aloitus, kääk!

      Poista
  3. Vähitellen siis etenet Camilleen, ja keväällä ilmestyy Rosie. Lemaitre on melkoinen veikko jännityksen ylläpitämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Camillen nappaan kirjastosta sitten mukaan, kun tämä nykyinen lukutorni hieman madaltuu. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.