torstai 11. kesäkuuta 2015

Britt-Marie kävi täällä

Fredrik Backman: Britt-Marie kävi täällä
alkuper. Britt-Marie var här (2014)
Otava, 2015
Suomentanut Riie Heikkilä
S. 376
Arvostelukappale

Britt-Marie kävi täällä on kaksipiippuinen lukukokemus. Minulta kesti noin sata sivua hyväksyä kirjan tyyli: tuli mieleeni (elokuva)tyyppinä slapstickillä höystetty draamakomedia, josta en pahemmin piittaa noin muutenkaan. Otan huumorini mielellään kuivana (kakkoseen). Eli ei ihan paras alkuasetelma (mutta ennakkohuomiona kerron, että kirjan edetessä lämpenin sille hieman, jopa aika paljon).

Britt-Marie on neuroottinen siivous- ja järjestysfriikki. Ei riitä, että on siistiä vaan tavaroiden täytyy olla tietyllä tavalla paikoillaan. Sillä tavalla kuin hänellä itsellään on. Britt-Marie menisi sekaisin, jos tulisi tänne meille tekemään tupatarkastusta, sillä aterinlaatikko on sekasotku, jossa ruokailuvälineet kyllä yrittävät olla "oikeassa" järjestyksessä eli haarukat, veitset, lusikat. Tosin aterinlaatikko ei ole missään vetolaatikossa, vaan kaapissa hyllyllä. Kamalaa.

Britt-Marie ei tietenkään tuomitse ketään paitsi kaikki. Se ärsyttää minua kirjan alussa. Ärsyttää myös Britt-Marien käytännön tyhmyys. Ärsytti myös kirjan toisteinen, hieman lässyttäväkin tyyli. Mainittakoon kuitenkin, että toisteisuus ja kuvaannollinen alleviivaaminen on tieten valittu tyyli, jossa noin objektiivisesti ajateltuna ei ole moittimista. Se on hauskaa (jos on tietynlainen huumorintaju), jopa nerokasta. Se tuo esille todella hyvin Britt-Marien persoonan, jonka kuvailussa Backman onnistuu hienosti.

Tarina saa alkunsa, kun Britt-Marie lähtee kälppimään pitkästä avioliitostaan Kentin kanssa. Kent on tehnyt syrjähypyn, eikä edes kaikkeen mukautuva Britt-Marie voi enää ummistaa silmiään ja nenäänsä totuudelta - ja vieraan naisen parfyymilta Kentin paidassa. Britt-Marie päätyy talouskriisissä kuolemaa tekevään pikkukaupunkiin Borgiin pyörittämään nuorisotaloa. Ja lopulta vähän muutakin niin kuin esimerkiksi valmentamaan jalkapallojoukkuetta.

Sanoisin, että Borg on parasta mitä Britt-Marielle on tapahtunut sitten... eh, koko elämän. Eikä piskuinen Borgkaan jää kylmäksi Britt-Marien läsnäolosta. Myös minä alan lämmetä Britt-Marielle, jota kirjan alussa vierastin, ja jonka ahdasmielisyydestä ärsyynnyin.

Käy niin, että alan tietyllä tapaa ymmärtää häntä. Kun ymmärtää, on helpompi katsoa asioita läpi sormien. Tässä vaiheessa olen suunnilleen sopeutunut myös kirjan tyyliin, joka ei sekään enää ärsytä muutamia yksittäisiä kohtauksia lukuun ottamatta.

Backman tuo Borgin ja sen asukkaat niin liki, että siirryin itsekin sen kaduille hengailemaan. Olin se rotta, jolle Britt-Marie tarjoili Snickers-päivällisiä. Hengailin nurkissa ja tarkkailin tapahtumia. Eli kuten aiemmin jo totesin: minulle tämä oli hyvin kaksipiippuinen lukukokemus. Tietyllä tapaa jopa hämmentävä, koska en tämäntyyppistä kirjallisuutta yleensä lue.

Sanoisin, että kannatti haastaa itsensä ja lukea: kirja herättelee monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Backman ei myöskään mene sieltä, missä aita on matalin eli kliseisesti muuta ihmisiä ja heidän persooniaan äkkirysäyksellä - tai ollenkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi muuttua. Kyllä voivat; näkökulmat voivat laajeta, asenteet muuttua. Ei oppiminen lakkaa - tai sen ei tarvitse lakata - missään iässä. Kirjassa voi nähdä suvaitsevaisuuden sanoman: olkoon se erilaisuus sitten mitä tai millaista tahansa.

Jäin miettimään, mistä sanasta Britt-Marien usein huudahtama "haa" on käännetty. Kirjassa mainittiin kerran, että toisinaan "haa" kuulostaa "ahaalta", joskus enemmänkin sanalta "jaahas". En tässä kritisoi suomentaja Riie Heikkilän käännöstä, kunhan uteliaisuudesta pohdin. Minulla ei ole mitään valittamista käännöksestä: kieli on sujuvaa, kulkevaa ja muutenkin moitteetonta ja sanavalinnat varsin nasevia ja osuvia.

Hirnuin ääneen. Nauraisit ehkä sinäkin, jos tuntisit Britt-Marien. Ja Samin. Ja muut Borgin asukkaat.

- Chillaa, Britt-Marie. Ajoin tästä ohi ja näin että täällä oli valot päällä. Päätin käydä kysäisemässä, maistuisiko sinulle rööki. Tai drinkki.

Britt-Mariesta on blogannut ainakin Tuijata ja Kirjasfääri.

5 kommenttia:

  1. On hyvä merkki. jos kirja saa ärsyyntymään :) Ainakin se on täydellistä tylsistymistä parempi vaihtoehto. Itselleni on käynyt samanlailla, eli alussa kirjan tyyli, joku henkilö tai koko tarina on ottanut pattiin, mutta jossain vaiheessa kirja on saanut minulta uuden mahdollisuuden ja yllättänyt loppua kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jos kirja ei herätä minkäänlaisia tuntemuksia muuta kuin tylsistymistä, niin olisin jättänyt kesken. Ärsytys tosiaan laimeni kirjan edetessä, vaikka ei se koskaan kokonaan poistunut eli siinä mielessä tosiaan ravisteleva lukukokemus. :D

      Poista
  2. Pystyin kuvittelemaan lukukokemuksesi, sen verran elävästi sen kuvaat. Kirja kuulostaa mainiolta kesälukemiselta. Tekisi mieli testata oma ärsytyskynnyksensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, ei tämä vissiin kaikkia edes ärsytä. Ja ihan luettava tämä on eli viihtyminen kyllä on taattu. :)

      Poista
  3. Tosi hyvin kuvaat kirjaa! Alkuun ei minua napannut, mutta samoin lämpenin ja hihittelin sivujen myötä. Ei huono, ärsytyksistä huolimatta. Ja samoin mietin haa-sanaa (ja toistekin sitä ääneen, älkää kertoko kenellekään). Ajattelin sen ahaaksi, jossa alku ei kuulu. Mutta ehkä se onkin ruotsalainen "ja" koska Britt-Marie käytti sitä myöntyessään johonkin?

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.