tiistai 5. toukokuuta 2015

Minimiete: Hullun lailla

Neil Hardwick: Hullun lailla
Otava, 1999
S. 172
Kirjan on käsikirjoituksesta (I'm still here - an unsuccesful suicide note) suomentanut Juhani Lindholm

Olen metsästellyt Neil Hardwickin kirjaa Hullun lailla jo pidemmän aikaa. Tyyliin sen ilmestymisestä lähtien. Eli vuodesta 1999. Minulla ei tuolloin ollut varaa ostella kirjoja tuosta noin vain. Ei edes yhtä.

Jokunen aika sitten onni potkaisi ja bongasin kirjan Naamalan (Facebookin) Kirjakirppikseltä. Kaupat syntyivät ja nyt olen jo kirjan lukenutkin. Se on kenties hauskin (jep, eikö olekin koomista) depressiosta kirjoitettu kirja. Jos minä aikoisin kirjoittaa mielenterveysongelmasta(ni) romaanin, tekisin sen kaiketi samalla tyylillä. Huoli pois, en kirjoita.

En periaatteessa samastu Neil Hardwickin tilanteeseen. Se olisikin hieman vaikeaa, koska elämme ihan eri elämiä. Sen sijaan saatan samastua moniin hänen tuntemuksiinsa. Voin kuvitella tietäväni, miltä hänestä on saattanut tuntua.

Hullun lailla on oikeastaan ihan erilainen, mitä odotin. Toisaalta en enää muista, mitä kirjalta odotin, koska siitä on jo niin kauan aikaa. Mitään sossupokea tai muuta juoruilua on turha odottaa: sitä ei tästä kirjasta löydy. Ja vaikka kirja on hauska pinnalta, sen alla asuu tyhjyys ja melankolia.

Olen vaarassa avautua, joten kirjoittaminen päättyy tähän. Mutta kannatti odotella tätä kirjaa näinkin kauan. Nostan hattua Hardwickille ja toivon, että missä ikinä hän onkaan ja mitä ikinä tekeekään, hän on saanut (mielen)rauhan. Parantunut. Kaikki eivät parane koskaan.

Tämä kirja ei lähde kiertoon. En aio lainata sitä kenellekään enkä antaa pois. Kirjassa olisi useita kohtia, joita mietin siteeravani tänne. Enpä kuitenkaan jaksa. Tämä onkin sellainen kirja, jonka haluan pitää itselläni - myös henkisesti.

Miksi piti kirjoittaa tästä kirjasta, kun mitään kunnollista ei syntynyt? Luulin, että syntyisi. Se oli jo mielessäni, mutta minä päästin sen menemään - niin kuin teen useimmille asioille nykyään. Menkööt pois. Kaikki.

12 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta on jäänyt mieleen kohta, joka meni about näin: masentuneena oleminen on samanlaista kuin ajaminen moottoritietä edestakaisin vailla päämäärää samalla kun muu maailma viettää joulua. Osui ja upposi!

    (Ja nyt häpeän silmät päästäni, jos lainasin väärää kirjaa :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeaa kirjaa lainasit eli ei tarvitse häpeillä! :D

      Poista
  2. Minulla on tämä myös hyllyssä.
    Toinen hauska kirja omasta hulluudesta on Juha Hurmeen Hullu.
    Molemmilla hulluuden kokeneilla Neilillä ja Juhalla menee tietääkseni hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät he ole hulluja. Hardwickilla depressio, Hurmeestä en tiedä mitään. ;) Tosin ymmärtänen, että käytät sanaa "hullu" melko vapaamielisesti koskettamaan kaikkia mielenterveyshäiriöitä ja -sairauksia? Itse en sinänsä pidä siitä sanasta (muuta kuin pelleilymielessä), koska se ei kerro mistään mitään ja on muutenkin kokenut inflaation, kun _kaikki_ haluavat olla hulluja ja erikoisia.

      Minulla on muuten tuo Hurmeen Hullu hyllyssä. Kiitokset, Krista, ja terkkuja! En vain ole muistanut lukea sitä. Täytyypä tonkia se esille ja sijoittaa ajankohtaiskasaan. Tosin nyt on minulla sellainen vaihe, etten välttis jaksa ihan hirveästi mitään mielenterveyskirjoja lukea.

      Ehdottomasti olen iloinen, jos Harwwickilla ja Hurmeella pyyhkii hyvin. :))

      Poista
    2. Käytin sanaa siksi, että ainakin Hurme käyttää itse sitä, ilmeisesti vastaiskuna eufemismeille. Molemmilla on myös tämä sana kirjansa otsikossa. Se on vanha sana mielenterveyden häiriöille. Nykyäänhän sitä käytetään väärin, kuten monia muitakin vanhoja hyviä sanoja.

      Luepas Hurmeen kirja. Minusta se on vielä parempi kuin Hardwickin.

      Ja William Styronin Darkness Visible: A Memoir of Madness on myös hyvin valaiseva.

      Olen itse harrastanut mielen sairauksista kertovia kirjoja. Aihe kiehtoo tavattomasti, koska mielen terveyshän ei ole vain kaksinapainen terve - sairas, vaan liukuva tila. Itsellä se ei ole onneksi liukunut niin kauas kuin sisarellani, joka elää skitsofrenian oudossa maailmassa.

      Poista
    3. Juu, niin arvelinkin mutta oli pakko kysyä - ja kertoa oma asenteeni tuota sanaa kohtaan. :D Hurmeen kirjan otin esille tuohon lähikasaan, josta olisi tarkoitus tonkia luettavaa. Se on tosin aika iso kasa.

      Minäkin olen lukenut paljon mielenterveyteen (tai sairauteen) liittyvää kirjallisuutta. Varmaan ne kaikki aikansa "merkkiteokset", myös tuon Styronin kirjan joskus aikaa sitten. Mielenterveysongelmat ovat lähellä minunkin elämääni eri muodoissa. Olen aiheesta joskus enemmänkin jauhanut, mutta enää en jaksa (paitsi suljettujen ovien takana enkä välttis silloinkaan).

      Aurinkoista viikonloppua, Marjatta <3

      Poista
  3. Tämä pitää ehdottomasti lukea.
    Joskus.
    Kun jaksaa.
    Muahhhaaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa lukea! Sitten kun jaksaa. Hardwick tarjoilee kyllä asiansa melko kevyessä kääreessä, joten siinä mielessä oli helppo jaksaa. Vanha haaveeni aktivoitui myös: haluaisin vuokrata erämaamäkin vaikka Skotlannista ja mennä sinne "potemaan" kaikessa rauhassa. Koska samapa kai se, missä sitä hajoaa: mieluummin jossain keskellä ei mitään. Hohoh.

      Poista
  4. Tämän minäkin haluaisin lukea, oli vaan päässyt koko teos unohtumaan. Olisi tässä nyt kaikenlaista sanottavaa, mutta teen kuten sinä "menkööt pois. Kaikki." Kiitos, että nostit tämän kirjan esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihanaa, kun ei tarvitse sanoa kaikkea. Joskus voi vaan pitää sisällään. Toivottavasti saat tämän kirjan käsiisi! :)

      Poista
  5. On muuten mielenkiintoista, miten joskus löytää tai kokee jotain niin omaa, että sitä ei halua jakaa kenenkään kanssa. Jokin asia on antanut itselle niin paljon, että asia tuntuu melkein pyhältä. Koska kukaan ei kuitenkaan voi koskaan täysin ymmärtää, on parempi pitää asia omana tietonaan. En nyt tarkoita että tämä kirja olisi ollut sellainen, mutta tulipahan vaan mieleeni tämäkin asia. Ei ehkä liittynyt mihinkään mitenkään. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kyllä tämä liittyi just hyvin tähänkin aiheeseen! Tiedän tuon tunteen hyvin ja minusta on ihanaa, ettei kaikkea tarvitsekaan jakaa. Senkin voi sanoa, jos kuitenkin haluaa jostain asiasta mainita. :)

      Ja eräs syy, miksi toisinaan haluaa pitää asiat itsellään (tai jakaa vain harvojen kanssa), on juuri se ettei jaksa selittää ja tarkentaa saati väitellä. Se on rasittavaa. On siis helpompi olla hiljaa tai jauhaa samanmielisten kanssa - kaikissa asioissa, kun ei ole mitään faktoja, joista kiistellä. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.