Hae tästä blogista

perjantai 8. toukokuuta 2015

Ihastuttavat Ehtoolehdon asukit

Kansi: Jenni Saari
Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Teos, 2013
S. 302

Nyt on ihastuttava kirja, varsinainen kunnianosoitus ja hatunnosto vanhuksille. He tuskin liikaa positiivista huomiota saavat. Riesana vain pidetään, toisten tiellä ja jaloissa.

Niin he tässäkin kirjassa ovat, mutta nyt he saavat kasvot, persoonallisuuden. He eivät ole he, vaan hän.

Kyllä, myös vanhuksilla on persoonallisuus, vaikkei se kaikkia miellytä. Minusta se onkin tämän kirjan ydinsanoma: huono kuulo, hitaus, liikuntavaikeudet tai vastaavat eivät kenestäkään tyhmää tee saati poista oikeutta olla ihminen ja elää ihmisarvoista elämää. Näitä asioita on kirjassa käsitelty kärjistäen, mutta huumorilla. Se toimii.

Ehtoolehto on palvelutalo vanhemmalle väelle. Talossa asuu kaikenkuntoista porukkaa ja siellä on myös dementiaosasto, jonne kukaan ei halua joutua. Mutta joutuu. Kirjan keskiössä on muun muassa asukkaat Siiri, Irma ja Anna-Liisa. Toki on muitakin, mutta en ala koko henkiögalleriaa tässä esitellä, mutta sen voin kertoa että henkilöitä on sopivasti ja he jäävät mieleen.

Ehtoolehto kuvaa hauskasti asukkaidensa arkea ja tempauksia. Vanhusten suhde kuolemaan on hyvin erilainen kuin nuorempien. Se korostuu myös tässä kirjassa. Kirjassa on melko mehevä juoni, joka etenee verkkaisesti, mutta minusta tempo sopii tähän kirjaan: eihän tässä mihinkään kiire ole!

Nautinnollista lukea kirjaa, joka toi mieleeni paljon muistoja (ei vähiten siksi, että tapahtumapaikka on Helsinki) ja tuttuja kulmia. Vaikka kirjassa otetaan kantaa vanhusten (ala-arvoiseen) kohteluun ja "hoitoon", Lindgren tekee sen taiten niin, ettei kirjan kepeä tunnelma kärsi. Se on minusta hienoa, sillä epäkohtiin voi (etenkin kirjallisuudessa) kiinnittää huomiota ilman synkkää paasaustakin.

Minulle tämä kirja oli kuin keinu, joka tuuditti ja viihdytti, nauratti ja toi hyvän ja hempeän, jopa levollisen, mielen. Siihen pystyy hyvin harva kirja. Sellaisia kirjoja tarvitaan - tai ainakin minä tarvitsen!

Lisään kirjan suosikkini-kategoriaan, niin kovasti pidin tästä. Myös jatkot on luettava, kunhan saan käsiini jostain. Onneksi äärimmäisessä hädässä voin lukea kirjat enkuksi, koska Panmacmillan on ostanut trilogian käännösoikeudet. Hienoa! Tosin tuskin jaksan odotella enkunkielisiä versioita, sitä paitsi miten käy hauskojen sanaleikkien käännettynä?

Ehtoolehto-trilogia:

1. Kuolema Ehtoolehdossa (tässä postauksessa)
2. Ehtoolehdon pakolaiset, 2014 (pakko saada!)
3. Ehtoolehdon tuho, 2015 (pakko saada!)

Kirjasta on paljon kirjoitettu blogeissa, mutta linkkaan nyt vain Annamin bloggaukseen, koska olen laiska ja Annamilla on komea linkkilista siellä.


Lopuksi epäkirjallinen muistelo ajalta, jolloin työskentelin vanhainkodissa. Skippaa, jos ulkokirjallinen lätinä ei kiinnosta.

Olen itse työskennellyt vanhainkodissa nuorena etsikkona. Työskentelin lähinnä virikevastaavan/askarteluohjaajan apulaisena ja yleishöylänä, koska minulla ei ollut (eikä ole) asiaankuuluvaa koulutusta. Toisinaan tauotin respan väkeä, lähdin vanhuksen mukaan sairaalakäynnille tai vastaaviin ja järjestin kuljetukset. Se helpotti osastolla työskentelevien työtä, koska sieltä ei kenenkään tarvinnut irrottautua näille reissuille.

Minä pidin työstäni, minulla oli jopa lempivanhukseni. En käynyt heitä juuri osastolla katsomassa, mutta he tulivat alakertaan ja olin siellä heidän kanssaan. Luimme lehtiä, juttelimme jne. Taisin olla ainoa, jolla oli aikaa sellaiseen "lorvailuun". Se oli nuorelle silmiä avaava kokemus, vaikka luonnollisesti olin tekemisissä lähinnä sellaisten vanhusten kanssa, jotka jotenkin pystyivät omatoimisuuteen.

Muistelin noita ihania vanhuksiani lukiessani Ehtoolehtoa. Mieleen tuli hauskoja muistoja siitä, kun vanhukset H ja B eivät tulleet keskenään toimeen, mutta alkoivat lopulta sietää toisiaan. Tosin molemmat avautuivat minulle toistensa selän takana: itse olin hiljaa ja he ymmärsivät, etten voi (enkä halua) kommentoida, mutta se oli ok koska me kaikki tiesimme pelin hengen.

Oli toki muitakin vanhuksia ja joillakin joskus huonoja päiviä ja sai kuulla kaikenlaista rumaakin. Mutta tässä tapauksessa aika on kullannut muistoni.

18 kommenttia:

  1. Voi miten ihana bloggaus, Elegia! Ja vielä tuo oma muistosi, se toi tähän ihanan lisän. <3 Minä olen myös tykännyt näistä ihan hirmuisesti, ja olisinkin sulle näitä jatkokirjoja varmasti lähettänyt, jos en olisi jo antanut niitä kiertoon. :/ Voi harmi! Mutta sitten kun saat nämä käsiisi, niin hyvää on luvassa! <3 Oletko muuten katsonut olisiko näitä e-kirjoina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtoolehto tosiaan yllätti minut ja nimenomaan positiivisesti. Minulla on ollut tämä kirja jo melko kauan, mutta vasta nyt luin sen. Ajankohta oli juuri oikea tällaiselle kirjalle. :)

      Ehtoolehdon pakolaiset on myynnissä ainakin ElisaKirjassa hintaan 19,90. Minä en ihan periaatteesta maksa e-kirjasta sellaista summaa. Mieluummin odottelen joko hinnanlaskua tai muuta bongausta. Jaksan kyllä odotella ja metsästää :-)

      Poista
  2. Voi, minäkin olen halunnut jo pitkään lukea nämä kirjat! Luulen, että nämä sisältäisivät sellaista minuun hyvin uppoavaa huumoria, kuten esimerkiksi Fredrik Backmanin Miehessä, joka rakasti järjestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, lempeää huumoria on tässä kirjassa. Myös kärjistyksiä esiintyy, mutta minusta se sopii tyyliin ja ne tulee myös ymmärtää huumorin kautta. Ihastuttava kirja tosiaan, uskallan suositella!

      Tuosta mainitsemastasi Backmanin kirjasta en ole kuullutkaan. Pitääpä googletella. :)

      Poista
  3. Kyllä ulkokirjallinen lätinäsi oli oikein kiinnostavaa, kirjan lisäksi. Minna Lindgren on kirjoittanut joskus kolumneja Hesariinkin. Viisas ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole Lindgrenin kolumneja lukenut. En edes tiennyt niistä. Uskon kyllä, että häneltä varmasti löytyy viisaita ajatuksia ja asiaa.

      Poista
  4. Ihanaa, että pidit. Lindgren antaa totutusta poikkeavat kasvot vanhuksille, jotka vain yleistyvät huomispäivän vanhuksissa. Lindgrenín ironia on osuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka ihminen "hidastuu" ikääntyessään, ei hän silti mikään tollo ole. Yksilöllisyys ei poistu iän myötä. :)

      Poista
  5. Minäkin olen lukenut vain tuon ekan, mutta suunnitelmissa on palata 'tuttujen' hahmojen seuraan.
    Oli kiva lukea omista muistoistasi. Teit tärkeää työtä. Nykyään ei enää palkata ketään tähänkään työhön, vaan vapaamuotoisempi seurustelu ja virkistys on omaisten ja vapaaehtoisten varassa.

    Minullahan on vanhuus jo lähestymässä, joten tosiasiat pitää ottaa huomioon suunnitelmissa. Meillä on kauppakeskuksessa aina silloin tällöin senioripäiviä. Viimeksi siellä oli Aira Samulin kertomassa omia vinkkejään vanhenemiseen. Minä seurasin vähän aikaa ja lähdin sitten katselemaan muotia ja palvelutiskejä. Airan lause "Järjestä ajoissa vanhuuden asumisesi!" jäi kaikumaan tärkeänä mieleeni. Juuri tänään puhuimme miehen kanssa keskustaan muutosta - ajoissa! ;)
    Lähestyvä vanhuus on aiheuttanut minussa myös sen, että matkustushimo on kasvanut. Olen huomannut, että minua vanhemmat jaksavat yleensä nauttia matkoista noin 75 vuotiaiksi - siis enää 10 vuotta aikaa!

    Lindgrenin hahmoissa näkyy niin hienosti se, että henki voi olla nuori vanhassa kehossa. Döden, döden, döden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta työkokemuksestani on jo hirmuisesti aikaa: olin tuolloin parikymppinen ja työskentelin muistaakseni noin vuoden kys. vanhainkodissa. Huvikseni googletin tuota entistä työpaikkaani ja se näyttää kokeneen hiljattain aika rajun muutoksen sekä ulkoisesti että toiminnallisesti.

      Ymmärrän, että vanhuuden asioita (kuulostaapa kummalta) olisi hyvä alkaa ajatella hyvissä ajoin. Itse en toistaiseksi jaksa, koska jotenkin ajattelen että aina jotain järjestyy tai sitten kupsahdan ennen kuin asia on ajankohtainen. :D

      Mummoni (menehtyi viime jouluna <3) asui loppuun asti kotonaan eli yli 90-vuotiaaksi. Hänellä kävi kotipalvelu kolme kertaa viikossa. Hän ei olisi mistään hinnasta edes halunnut mihinkään laitoshoitoon ja onneksi ei joutunut. Elossa on enää yli ysikymppinen vaarini, joka asuu palvelutalossa. Jokin palvelutalotyyppinen ratkaisu sopisi minullekin sitten joskus. :D

      Hyvin sanottu tuo "nuori vanhassa kehossa". Eihän ikä tai "vanhuus" ole synonyymi vakavuudelle ja huumorintajuttomuudelle! Huumori ei siis ole vain nuorempien yksinoikeus. :))

      Poista
  6. Olen jo kauan aikaa halunnut lukea nämä kirjat, siitä lähtien kun tämä ensimmäinen tuli. Viimeksi juuri näin kakkoskirjan kirpparilla, mutta jätin sen kuitenkin sinne jonkun toisen löydettäväksi, kun on ensimmäinenkin vielä lukematta.

    Minäkin olen jokin aika sitten työskennellyt aika läheisesti vanhojen, n. 90-vuotiaiden ihmisten parissa, ja pidin työstä kovasti. Sitä alkoi arvostaa vanhoja ihmisiä ihan uudella tavalla ja kiinnittää entistä enemmän huomiota heidän asioihin ja vaikkapa uutisiin vanhustenhoidosta. Ihan silläkin olisi kiva lukea nämä kirjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkenen tätä ensimmäistä suositella ja jos se nappaa, niin varmaan sitten kiinnostaa ne jatkotkin lukea. Minäkään en ollut lainkaan varma, että haluan edes lukea ne muut kaksi kirjaa. Asia varmistui tämän luettuani.

      Ihmisen persoonallisuus ei tosiaan mihinkään katoa iän myötä (ellei siis sairaus siihen vaikuta jne.) ja vanhuksilla voi olla paljonkin kiinnostavaa kerrottavaa. Oma mummoni eli iäkkääksi ja myös hän lahjoitti minulle monet tarinat. <3

      Poista
  7. Mulla on ollut kesken tämä kirja about 3 kuukautta, ja kohta pitää palauttaa kirja takaisin kirjastoon. Kirjassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta aihepiiri liippaa liian läheltä omaa elämääni, eikä oikein tee mieli paneutua kirjaan. Mutta ehkä kotvasen päästä, kun tulee aika, että vanhukset kummittelevat omassa elämässäni vähemmän, saan vihdoinkin luettua kirjan loppuun. Tai sitten en. Parempi olisi, kun mulla on se kakkososakin odottamassa lukemista, ja kolmososakin on varauksessa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voi käydä noinkin, että aika yksinkertaisesti on väärä tietynlaiselle kirjalle. Ehkä ei kannata väkisin silloin lukeakaan, vaan odotella parempaa ajankohtaa. :)

      Poista
  8. Hieno ploggaus! Saa minut vihdoinkin patistetuksi noiden kirjojen pariin. Et voi olla väärässä, vaikutat uskottavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt tuli paineita. :D Voin toki olla väärässä, koska kyseessä on makuasia. :D Mutta kyllä tämä Ehtoolehto minusta on lukemisen arvoinen ja enemmänkin: se on ajattelemisen arvoinen romaani. :)

      Poista
  9. Skippasin tämän kirjan muutaman sivun jälkeen laidan yli... ei uponnut minuun. Vanhuskirjoista Mielensäpahoittaja-sarja on minun mieleeni enemmän samoin Etta, Otto, Russel ja James, Lumilapsi, Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi ym. ja tietysti vanha herttainen murhien ratkaisija Neiti Marple.
    Toivottavasti en joudu ikinä laitokseen, olen nimittäin itsekin tehnyt sijaisuuksia vanhuspalvelussa. Vanhukset ovat ihania, laitokset ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en ole Mielensäpahoittajia lukenut enkä noin yleisesti ottaen muutenkaan paljon lue ns. huumorikirjoja. Siis "puhtaita" huumorikirjoja. Kirjoissa kyllä saa olla huumoria, ihan mieluustikin, mutta ei pelkästään. Mielensäpahoittaja on kyllä lukulistalla eli jos joskus osuu eteeni, niin varmasti luen. :)

      Muita mainitsemiasi en ole lukenut paitsi kaiketi tuon Lumilapsen (jos viittaat Eowyn Iveyn romaaniin), mutta sehän ei ole huumoria. Lumilapsen alku oli ok, mutta plörähti loppua kohden. Ei ollut ihan minun juttu se. Mutta makuasioitahan nämä ovat ja se mikä toista viehättää, ei välttämättä toisella toimi. Ihan hyvä niin. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.