perjantai 29. toukokuuta 2015

Brinkin muistoksi

André Brink kuoli 6.2. Hän olisi täyttänyt 29.5.2015 tasan 80-vuotta. Kirjailijan tuotantoa muistaen kotimaiset kirjabloggaajat julkaisevat tuona syntymäpäivänä Brink-aiheisia tekstejä. Kursiivi Tuijatan André Brinkin muistoksi -haasteen aloituspostauksesta. Siellä on myös lista osallistujien blogeista.



Tarkoitukseni oli lukea jokin Brinkin romaani ja kirjoittaa siitä. Nyt kävi kuitenkin niin, että en lukenut, vaikka hyllyssä olisi useampikin lukematon Brinkin romaani. Onneksi kirjat eivät katoa, vaan niitä voi lukea myöhemminkin. Brink jää elämään meille lukijoille kuoltuaankin.

André Brink on merkittävä kirjailija minulle, sillä hänen romaaninsa taisivat olla ensimmäisiä, joiden myötä tutustuin Etelä-Afrikkaan ja Afrikan mantereeseen noin yleensäkin. Voin siten pitää Brinkin romaaneja suurena inspiraationa ja sysääjänä tutustua kyseiseen maahan ja lopulta koko maanosaan.

Iso pala sydämestäni sykkii Brinkille ja vaikka nyt kenties onkin myöhäistä, niin haluan kiittää häntä johdatuksesta, jota olen hänen romaaniensa myötä saanut.

Olen lukenut kahdeksan Brinkin romaania. Erityisesti hänen apartheidia käsittelevät kirjansa ovat lähellä sydäntäni.

Kirjoitin Sateen enteistä näin:

Pidän hänen (Brink) tyylistään olla osoittamatta sormella. Hänen henkilöhahmonsa ovat uskottavia, koska ne eivät ole mitään kaikkia miellyttäviä superihmisiä. Brink kuvaa mielestäni hyvin ympäristön vaikutuksia yksilötason asenteisiin.

Mielestäni tuo pätee kaikkiin (lukemiini) Brinkin kirjoihin. Brink kirjailijana on ikään kuin sivullinen, tarkkailija. Hän ei valitse puolia, vaan kuvaa mustia ja valkoisia heidän nahkoistaan käsin ja siinä hän onnistuu. Lukija saa - tai joutuu - itse vetää johtopäätöksensä: tai olla vetämättä.

Brink ei siis tarjoile valmiiksi pureksittuja mielipiteitä ja tarinoita, vaan jättää tulkitsemisen lukijoille. Monet moraaliset pohdinnat olen käynyt Brinkin kirjoja lukiessani, sillä kun riisuu ihon, me olemme sen alla kaikki samanlaisia. Perspektiivi voi muuttua kokonaan, kun ei määrittele ihmistä värin perusteella.

Ajatuksia herättävin Brinkin romaani tässä mielessä on kaiketi Myrskyinen hiljaisuus.

Nicolaas ei ole luonteva isännänroolissaan niin kuin ei myöskään Galant orjanroolissaan. Galantia ajaa eteenpäin vimmainen vapaudenkaipuu ja itsensä etsiminen. Kumpikaan ei koskaan enää kohtaa toistansa, ei ymmärrä ajatuksien eri raiteita. Molemmat arvioivat toisen käytöstä yleisten odotusten ja mallien mukaan.

On yksi romaani, joka ei tehnyt minuun kummoista vaikutusta. Kyseessä on Pirunlaakso, joka ei käsittele apartheidia. Muistan silti yhä kirjan omituisen tunnelman ja siitä muodostamani mielenmaiseman sekä kolmitissisen naisen. Voi olla, etten ihan ymmärtänyt kirjaa. Tai sitten en vain enää muista. Yhtä kaikki, vaikka se kirja ei ollut minua varten, sen tunnelma oli väkevä.

Kaikista koskettavin ja rakkain (tähän mennessä) lukemistani Brinkin kirjoista on Hiljaisuuden tuolla puolen. Sekään ei käsittele apartheidia, mutta siinä on muuten niin syvä teema, että sen julma kauneus raatelee vieläkin sisuskalujani. Rankkaisin sen erääksi parhaimmaksi lukemistani kirjoista. Olen jopa nimennyt erään blogini tuon kirjan mukaan: The Other Side of Silence. Nyttemmin tuo blogi kulkee nimellä Elegia's Silence.

Olen lukenut kaikki Brinkini suomeksi ja hyllyssä odottelee vielä muutama lukematon suomen kielellä. En jaksa aina lukea englanniksi ja tiedän kokemuksesta, että monia Brinkin romaaneja suomentanut Seppo Loponen on taitava kääntäjä. Hänen suomennoksiaan on ilo lukea: kiitos siis myös hänelle, että on mahdollistanut minulle ja monille muille suomalaisille Brinkin lukemisen.


Lisäys 30.5.2015.

Muut Brink-aiheisen postauksen 29.5. kirjoittaneet:

Tuijata, kulttuuripohdintoja
Kirjakaapin kummitus
P.S. Rakastan kirjoja

10 kommenttia:

  1. Minäkin luin paljon Brinkiä 70 ja 80 -luvuilla, kunnes löysin toisen etelä-afrikkalaisesta todellisuudesta kirjoittavan kirjailijan, Coetzeen. Brink on minun makuuni hiukan ylitunteellinen, mutta tottakai hän on mestarikirjoittaja.

    Hieno kuvitus Brink-sitaatille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minen noina vuosikymmeninä vielä sellaisia kirjoja lukenut. Silloin kului Viisikkoja ja Nummelan ponitalleja sun muuta. :D

      Mutta Brin toimi tosiaan johdattelijanani, sittemmin aloin lukea laajemmin afrikkalaista kirjallisuutta. En tiedä olisiko niin käynyt ilman Brinkiä: hän sysäsi minut tutustumaan Etelä-Afrikkaan ja tuli samalla avanneeksi portit koko Afrikkaan. Kyseinen maanosa kiinnostaa minua kovast!

      Coetzeelta olen lukenut toistaiseksi vain yhden kirjan, mutta olen aikeissa lukea lisää. Tämän hetken "ongelma" on runsaudenpula kirjojen suhteen. ;)

      Poista
  2. Kirjoitat kauniin muistokirjoituksen Brinkille. On mukava lukea kokemusmuistelo tuotannon merkityksestä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Ehkä hieman harmittaa, etten "ehtinyt" lukea mitään hänen romaaniaan, mutta toisaalta eiväthän ne kirjat mihinkään katoa. Ja toisaalta oli ihan hyvä pysähtyä miettimään, miten arvokkaita lukukokemuksia Brink on minulle antanut. :)

      Poista
  3. Tuija edellä ehti jo sanoa, mitä aioin: kaunis kirjoitus Brinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Brinkistä oli helppo kirjoittaa, koska hän on tehnyt romaaneillaan minuun niin suuren vaikutuksen. Oikeastaan tajusin tässä samalla, miten suuri merkitys kirjoilla ja lukemisella noin muutenkin on ollut ja on yhä elämässäni.

      Poista
  4. Kylläpä kirjoitat kauniisti. Hiljaisuuden tuolla puolen menee ehdottomasti lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Hiljaisuuden tuolla puolen on melko brutaali, siis ihan eri tavalla kuin esim. Valkoinen kuiva kausi. Eli kannattaa varautua raakuuksiin.

      Poista
  5. Hieno, kaunis kirjoitus, jota oli ilo lukea. <3

    Ihastuin Tuokioon tuulessa niin kovin, että aion lukea Brinkiä piakkoin lisää. Hiljaisuuden tuolla puolen lienee seuraavani (kunhan vain löydän sen ensin jostakin :D ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits <3

      Tuokio tuulessa on melko kesy verrattuna "Hiljaisuuteen". Minäkin pidin Tuokiosta tuulessa: sen loppu oli riipaiseva, vaikka eipä se voinut muunlainenkaan olla. Muuten se olisi muuttunut kliseeksi.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.