Syvältä koskettava Kohtalon kirja

Kannen kuva: Shutterstock

Parinoush Saniee: Kohtalon kirja
(alkuper. Sahme man, 2003)
Tammi 2014
Suomentanut Anna Lönnroth englanninkielisestä käännöksestä The Book of Fate
S. 609
Arvostelukappale

Sulkiessani Kohtalon kirjan kannet olo on jollakin tapaa haikea ja pöllämystynyt. Heitin hyvästit monille tutuille henkilöille, joiden elämää olin saanut seurata kuudensadan sivun - viidenkymmenen vuoden - verran.

Tarinan kertoja on Masume, joka vielä kirjan alussa on kikatteleva teinityttö.

Istuimme Parvaven (Masumen paras ystävä) kanssa lattiatyynyillä, kuiskuttelimme, kikattelimme ja opiskelimme. Minä en missään tapauksessa saanut mennä heille. 

"Sinä et astu sen tytön (Parvane) taloon jalallasikaan", Ahmad (Masumen veli) rähjäsi. "Ensinnäkin hänen veljensä on älykääpiö, toiseksi tyttö on häpeämätön ja oikukas. Hän joutaa helvettiin, äitinsäkin kulkee ilman hijabia."

Masumelle on tärkeää saada opiskella ja tuo intohimo säilyy lähes hänen koko elämänsä ajan. Vaikeaksi asian tekee se, että tyttöjen koulunkäyntiä pidetään turhana. Isältään Masume saa onnekseen tukea, ja isän sana on painavin.

Huoleton nuoruus päättyy kuitenkin äkisti Masumen rakastuessa nuoreen opiskelijapoikaan, Saidiin. Länsimaisesta näkökulmasta varsin viaton silmäpeli ja hillittyjen rakkauskirjeiden kirjoittelu on kuitenkin järkyttävän kunniatonta etenkin Masumen veljien mielestä. Ensirakkaus on tuhoon tuomittu, ja samalla tuhoutuu paljon muutakin.

Parinoush Saniee kuvaa tarkkanäköisesti erilaisten asenteiden ja aatteiden ristiriitoja Iranissa. Sitä, miten eri tavalla yksilöt jopa perheen sisällä suhtautuvat uskontoon ja siihen, miten sitä tulisi tulkita ja miten sen mukaan pitäisi elää. Perheen kunnia on tavalla tai toisella läsnä lähes joka asiassa.

Siinä sivussa lukija saa tutustua muun muassa iranilaisiin tapoihin ja elekulttuuriin. Eloisa ja vivahteikas elekulttuuri, jossa tunteita näytetään myös fyysisesti on samaan aikaan kiehtovaa ja jotenkin koomista.

Masumen äiti läpsii itseään poskelle useammankin kerran järkyttyessään. Miehet hakkaavat reisiään. Kaikki tuntuu jotenkin liioitellulta eikä se rajoitu ainoastaan tunteiden näyttämiseen. Asioitakin helposti liioitellaan, mutta vallitsevassa kulttuurissa varttuneet kaiketi osaavat useimmiten erottaa, missä ne rajat kulkevat.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tietokirja, vaan fiktiivinen romaani. Mutta useinhan kirjat nimenomaan viestivät voimakkaasti siitä kulttuurista, mihin ne sijoittuvat. Tällainen tarina ei syntyisi esimerkiksi Norjassa.

Tässä varmasti eräs syy, miksi himoitsen lukea "vieraiden" kulttuurien kirjoja (minulle kelpaa sekä fiktio että fakta). En lue eri kulttuureista siksi, että voisin kauhistella ja jeesustella, tuomita. Luen niitä siksi, että haluan oppia, nähdä. Ymmärtää.

Vaikka tässä kirjassa on paljon surua ja murhetta, mahtuu joukkoon aimo annos iloa ja onnistumisia, rakkautta ja kauneutta. Jopa huumoria, etenkin dialogeissa jotka ovat usein nasevia ja liioittelevia.

"Oikeastaan voisin tulla sinne, niin voimme kertoa Sirinille yhdessä. Se on helpompaa niin. Kaksi yhtä vastaan... pystymme hoitelemaan hänet paremmin. Lyödään häntä, jos on tarpeen."

Näin puhuu nainen, mutta kyseessä on kannustuspuhe; oikeasti kukaan ei ole aikeissa lyödä Siriniä. Tämä kirja on räiskyvä ja runsas, tuhti ja tumma olematta kuitenkaan ankeista ankein. Tämä on kirja (Masumen) kohtalosta, johon hän lopulta alistuu.

Kohtalon kirjaa voisi reilusti kärjistäen ja mutkat suoristaen pitää iranilaisena versiona Colleen McCulloughin Okalinnuista. Molemmat ovat sukusaagoja, joiden keskiössä on voimakas nainen. Molemmat kirjat kuvaavat aikaansa ja kulttuuriaan. Toki tällaisia kirjoja on paljon muitakin, joten esimerkkini on kenties typerä, mutta luulen että se saattaa kertoa jotain siitä, mistä Kohtalon kirjassa on kyse.

Kohtalon kirja on Parinoush Sanieen ensimmäinen romaani. Sen julkaisu kiellettiin kahdesti Iranissa ennen sen vapautumista sensuurista. En toisaalta ihmettele; Saniee ei tyydy ihmiskohtaloiden kuvaamiseen, vaan kirjassa on selkeä poliittinen aspekti, joka tuskin miellyttää iranilaisia valtaapitäjiä.

"Sano minulle, mikä on demokraattinen hallinto?" kysyin. "Eikö se ole kansan valitsema? No, kansa on valinnut. Mutta sinä, herraseni, et kykene sulattamaan sitä, että kansa, ne ihmiset joiden puolesta olet paukuttanut rintaasi, on äänestänyt islamilaisen hallinnon puolesta. Eli ketä vastaan sinä nyt olet lähdössä sotimaan?"

Minuun tämä kirja teki suuren vaikutuksen. Se pyörii yhä päässäni ja minun on vaikea keskittyä lukemaan seuraavaa kirjaa. Kohtalon kirja olisi erinomainen lukupiirikirja; siinä on kosolti, mihin tarttua. Se on tunteiden vuoristorata.

Googletus ei tuonut eteeni blogia, jossa olisi Kohtalon kirjasta kirjoitettu. Kirjan takakannen voi lukea vaikkapa Goodreadsista.