perjantai 27. joulukuuta 2013

Kartanossa kummittelee - vai kummitteleeko?

Susan Hill: Dolly
Profile Books 2012
S. 153

Dolly on kummitustarina, joka on ja ei ole jännittävä. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, nukella on jotain tekemistä asian kanssa. Mutta millä nukella ja miten?

Edward ja Leonora ovat serkuksia, jotka tapaavat ensimmäisen kerran vasta ollessaan noin kymmenvuotiaita. Lapset on lähetetty tätinsä, Kestrelin, hoiviin Iyot Lockiin määrittelemättömäksi ajaksi.

Edward on tasainen maa, joka tyytyy helposti siihen mitä on, eikä tee itsestään numeroa. Hän mieluummin sovittelee kuin haastaa. Leonora on tulivuori, joka räjähtelee holtittomasti milloin mistäkin - yleensä itsekkäistä - syistä. Leonoralle mikään ei ole tarpeeksi.

Edwardin ja Leonoran tiet eroavat Iyot Lockissa vietetyn ajan jälkeen vuosikymmeniksi. Kuitenkin tuo lyhyt aika tuulisella ja soisella maaseudulla vaikuttaa vielä pitkän ajan jälkeenkin heidän elämiinsä; tapahtumat vain odottavat kypsymistään.

Kirjan kertoja on Edward; hän on tasainen ja intohimoton kertoja, juuri niin lattea kuin tuntuu luonteeltaankin olevan. Siksi Edward onkin hyvä ja melko luotettava kertoja. Se toimii, vaikka Leonoran aivoitukset jäävät melko etäisiksi. Toisaalta Leonorasta on (kliseisesti) leivottu äitinsä kopio (ei se omena kauas puusta putoa), joten hänen pinnallista luonnettaan voi arvioida sitä kautta - jos siinä nyt mitään arvioitavaa on.

Dolly on melko perinteinen kummitustarina, joka sisältää kauhukirjallisuudesta tuttuja elementtejä sateineen, tuulineen, outoine äänineen jne. Kuuluu kummallista rapinaa, määrittelemättömiä itkemisen ääniä ja muuta vastaavaa.

Mitenkään erityisen jännittävänä en kuitenkaan kirjaa kokenut, mutta oikeastaan se ei haittaa. Susan Hill maalaa etenkin Iyot Lockin ja sen maat ja mannut niin elävästi, että jos osaisin maalata, haluaisin maalata ne kankaalle. Valitettavasti en osaa, joten taidan tyytyä hellimään noita maisemia mielessäni ja kenties käyttämään kirjan tunnelmaa ja siitä syntyneitä (mieli)kuvia omissa digitöissäni.

Sanoisinkin, että Dolly on ennen kaikkea inspiraatio- ja tunnelmakirja. Mitään järisyttävän suuria mullistuksia ei kirjassa tapahdu, mutta silti se vietteli lukemaan vielä yhden luvun.

Loppuhuipennuskin löytyy, vaikka arvasin sen jossain vaiheessa ennen lopullista paljastusta. Yhtä kaikki, kiintoisa kirja jota voin suositella kummitusjuttujen ystäville. Dolly pesee mennen tullen aiemmin Hilliltä lukemani Small Handin.

Hyllyssä odottelee vielä The Woman in Black, jonka löysin jokunen viikko sitten charity shopista. Jestas, mikä löytö ja punnalla sain omaksi.


Osallistun tällä kirjalla kiinteistöhaasteeseen, koska Iyot Lockilla on keskeinen osa kirjassa. Yritän tässä piakkoin tehdä koosteen tämän vuoden haasteista, joista suurin osa taisi kovasta innostani huolimatta mennä reisille. Vaan ei haittaa - pääasia, että oli hauskaa!

Kirjan kannen suunnittelu: Peter Dyer / Kannen kuva: Arcangel Images

4 kommenttia:

  1. Voi olla, että valokuvasi ovat pelottavampia kuin kirja. Ainakin alempi kuva on jännittävä, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä osaa tuohon sanoa juuta enkä jaata. ;) Kyllä tuo kirja vähän karmaisi, mutta aika mietoa se kyllä oli.

      Poista
  2. Joku päivä nappaan luettavakseni vielä jotain muutakin Susan Hilliltä. The Woman in Black toimi sekä kirjana että elokuvana. Soiset maisemat ja apea tunnelma, tarina minun makuuni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin kirjasta löytyy soiset maisemat ja apea tunnelma - minäkin tykkäsin ja voin suositella. The Woman in Black huutaa nimeäni tuolla hyllyllä, mutta haluan pitää pienen tauon näiden kirjojen välilla, ettei tule liikaa "samaa" putkeen. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.