keskiviikko 3. elokuuta 2011

Soita minulle, Helena!

Terveisiä Pohjanmaalta – ilma on hellinyt ja nyt olen ehtinyt vähän lukeakin!

Räsäsen Helena-sarja on lojunut mökillä iäisyyden. Kirjojen nimet ovat siis tuttuja, samoin kirjailijan, muttei ole aiemmin tullut kyseisiin kirjoihin tartuttua.

Nyt tartuin ensimmäisen kirjaan vain siksi, ettei ollut muuta luettavaa.

Ajattelin myös, että kuuluuhan se nyt yleissivistykseen tietää, mistä tässä kirjasarjassa on kyse.

Kirjoissa ei ole takaliepeitä, joten ei ollut hajuakaan, mistä ne kertovat, enkä jaksanut googletella paitsi vasta lukemisen jälkeen.


Aino Räsänen: Soita minulle, Helena

Olen aina ajatellut, että kirjan nimi viittaa puhelimella soittamiseen – no ei viittaa, se kaikille yhtä tietämättömille kuin minä, tiedoksi.

Toisaalta olisikin varsin huvittavaa, jos ensimmäisessä kirjassa anellaan Helenaa soittamaan (puhelimella jollekin) ja sitten vasta toisessa kirjassa hän rohkaistuisi ja tarttuisi luuriin.

Noh, spekulaatiot sikseen: kyseessä on viulu ja taitaapa Helena muutaman muunkin soittimen soittamisen. Sikäli siis minulle mieluinen aihepiiri, sillä voin totisesti kuvitella, miltä tuntuu kun haluaisi soittaa, muttei voi (minulla ei ole enää pianoa: myytiin pois ulkomaillemuuton yhteydessä).

Soita minulle, Helena on melko puhdas rakkaus- ja ihmissuhderomaani. Kirjassa liikutaan 40-luvun Suomessa (oletan niin, sillä on kirja on julkaistu 1945), pääasiassa maaseudulla.

Kirjan parasta antia ovatkin mielestäni ajankuvaus ja silloiset tavat. Kirja vei tehokkaasti mukanaan menneisyyteen ja oli varsin kiehtovaa luettavaa.

Pidän Räsäsen sanankäytöstä. Hän käyttää rikasta ja kuvailevaa kieltä, muttei sorru jaaritteluun. Joitakin kuvauksia ehkä pidettäisiin tänä päivänä kliseisinä, mutta itse koin ne enemmänkin runollisina.

Dialogeista tuli elävästi mieleen vanhat mustavalkoiset suomielokuvat ja niiden töksähtelevät ylinäytellyt vuorosanat. Onhan tästäkin kirjasta tehty elokuva

(jota en ole nähnyt ja luulen, etten ehkä jaksaisi katsoakaan sitä kokonaan)

ja voisin helposti kuvitella, että vuorosanat on otettu suoraan kirjasta lainkaan editoimatta ja ne töksähtelisivät elokuvassa yhtä hassusti kuin kirjassa.

Mikään kirjallinen taideteos tässä ei siis ole kyseessä, mutta ihan viihdyttävää kesälukemista (jos ei häiriinny myöskään lukuisista typoista ja yhdyssanavirheistä) kylläkin. Ja koska tuota sarjaa on enemmänkin hyllyssä, niin pakko kai lukea toinenkin osa (...Ja Helena soittaa).


Ps. Kirjan kansikuvan olen ottanut netistä. Anopin kirjoissa ei valitettavasti ole kansiliepeitä, mutta otaksuisin että jos ne olisivat tallessa, ne olisivat juuri kuvan kaltaiset (Kariston painos).

5 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus! Äidilläni on koko Helena-sarja. Olen itsekin AINA luullut, että Soita minulle -otsikko viittaa puhelimeen :-D. Näin sitä viisastuu blogeja lukemalla!

    Olen Helena-sarjaa tosi usein katsellut ja miettinyt, että oilisipa jännä lukaista, mutta toistaiseksi se on yhtä usein jäänyt. Kirjat ovat aika ohuita, joten lukeminen menisi varmaankin vaikka välipalana raskaamman kirjallisuuden lomassa. Tälle kesää en kuitenkaan ehdi, ja nähtäväksi jää, ehdinkö myöhemminkään. Kiitos kuitenkin tästä!

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut nuo kirjat joskus 20 vuotta sitten ja SILTI luulin, että se liittyy puhelimella soittamiseen. Siis nyt tänä päivänä luulin, varmaan silloin lukiessani olen tajunnut. :D Siitä on vaan niin kauan, etten enää muista yhtään, mistä kirjat kertoi...

    VastaaPoista
  3. Nämä kirjat tekisi mieli lukea, koska näistä on puhuttu niin paljon! Ehkä eläkkeellä sitten...

    VastaaPoista
  4. Tässä myös yksi, joka luuli että Helenan pitäisi soittaa puhelimella. :) Olen kierrätyksestä ja kirpputoreilta ostellut Helena-kirjoja äidille. Ehkä pitäisi lainata ja lukea joskus.

    VastaaPoista
  5. Hieman otti aikaa tämä vastaaminen, mutta parempi myöhään... ;)

    Paula: Huomaan, etten ole ainoa, joka kirjan nimen mieltää puhelimeen – hassua! Yllätys oli tosiaan suuri, kun kyseessä olikin soitin :D

    Nämä kirjat tosiaan ovat ohkaisia, joten välipalalukemiseksi ne ovat oivallisia. Ja sarjaan ihan huomaamatta koukuttuikin. On aika ihastuttavaa kirjan avulla päästä ”pois” tästä nykyajan hektisestä elektroniikkakulttuurista!

    Tiina: Hih, no kyllähän parissakymmenessä vuodessa yksityskohdat unohtuu :D Eivät nämä ehkä niin mieleenpainuvia kirjoja kuitenkaan ole.

    Itse muistan joskus koulussa lukeneeni Waltarin Tanssi yli hautojen enkä muista siitä mitään muuta kuin nimen :D

    Susa P: Uskoisin, että nämä kirjat toimivat eläkkeelläkin ;D

    Maija: Sinäkin! ;) Itse tykästyin tähän sarjaan kovin ja nyt on jo neljäs kirja menossa. Yhteensä kirjoja on yhdeksän, joten loppujen lukeminen jäänee ensi kesään.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.