maanantai 29. elokuuta 2011

Tuhottu lapsuus

Cathy Glass: Damaged


Jodie on vasta 7-vuotias, mutta ehtinyt neljän kuukauden aikana asua jo viidessä sijoitusperheessä.

Jodie otettiin huostaan vaikeiden perheolosuteiden takia, mutta sijoitusperheissä ei ole pystytty käsittelemään häntä.

Niin alkoi sijoituskotikierre, kunnes Jodie lopulta päätyy sijoituskotitoiminnassa mukana olevan Cathyn perheeseen. Hyvin pian Cathy alkaa ymmärtää, miksi aiemmat perheet ovat halunneet "päästä eroon" Jodiesta.

Jodie ei ole maailman helpoin lapsi, vaan mitä voi odottaa, kun taustalta alkaa paljastua mitä karmaisempia kokemuksia. Herää kysymys onko Jodie koskaan pienen elämänsä aikana saanut kokea ns. normaalia elämää. Alkaa näyttää siltä, että ei.

Kirja perustuu tositapahtumiin ja pidän Cathy Glassin tyylistä kirjoittaa. Kirja valottaa aika hyvin sitä, miten täällä (Briteissä) lastensuojelubyrokratia toimii - tai ei toimi.

Kirja ei kuitenkaan ole mikään tietokirja, vaan Cathy tuo käytäntöjä esille sitä mukaa, kun niitä on tarpeen avata lukijalle tarinan tiimoilta. Itse koin nuo tiedot erittäin kiinnostavina.

Ote Cathyn nettisivuilta:

"Damaged is the true story of the relationship between Jodie and me. Jodie was the most disturbed and abused child I had ever looked after..."

Etäisesti tulee mieleen Torey Hayden, joka on kirjoittanut paljon vastaavantyyppisiä kirjoja. Hän tosin opettajan näkökulmasta.

Torey ja hänen kirjansa alkoivat ärsyttää minua jossain vaiheessa: hänen ensimmäiset kirjansa ovat mielestäni parhaita, mutta sitten jokin Haydenissä ja hänen tyylissään kirjoittaa, alkoi tökkiä.

Myös Cathy on kirjoittanut useita kirjoja koskien hänellä sijoitushoidossa olevia lapsia. En ole lukenut muita Cathyn kirjoja, mutta varmaan jossain vaiheessa aion.

Tällä hetkellä minulla on hyllyssä vielä muutama lukematon vastaavaa aihepiiriä käsittelevä kirja, joten en pidä kiirettä uusien hankkimisen kanssa.

Nämä ns. true story -kirjat ovat erittäin suosittuja täällä ja niitä varten on ihan oma hyllynsäkin monissa kirjakaupoissa. Se on hylly, jota usein tutkin.

Tämän ja muitakin Glassin kirjoja saa ainakin AdLibriksestä ja tietty Amazonista.

Cathy Glassin kotisivuille pääset tästä.

Minua muuten ilahdutti kovin, että Cathyn sivujen kautta oli mahdollista lukea, mitä Jodielle nykyään kuuluu.

Damaged on erittäin koskettava kirja ja sen perusteella todella arvostan Cathyä ja hänen työtään, joka on emotionaalisesti todella rankkaa.

tiistai 23. elokuuta 2011

Elämä ilman eilisiä ja huomisia

S.J. Watson: Before I go to Sleep

Miltä tuntuisi mennä nukkumaan joka ikinen ilta tietäen, ettei aamulla muista mitään: ei omaa nimeään, ei kotiaan, ei menneisyyttään, ei niitä joita rakastaa?

Päivä tyhjenee muistista yön aikana eikä eilisiä ole - ei myöskään huomisia. Sellaista on Christinen elämä. Jokainen päivä alkaa kuin tyhjä valkoinen paperi.

Kunnes Christine alkaa pitää päiväkirjaa lääkärinsä ehdotuksesta. Päiväkirjan sivuilta alkaa muodostua totuus.

Mutta onko se sittenkään totuus? Miksi asiat eivät tunnu täsmäävän ja keneen Christine voi enää luottaa - voiko keneenkään?

Watson kuvailee taitavasti Christinen hämmennystä ja ajatuksia tässä sekavassa tilanteessa. Christinen epätoivoa sen suhteen, mikä on totta ja mikä kuvitelmaa.

Sanoisin, että erittäin mielenkiintoinen kirja, joka kannattaa lukea. En viitsi juonesta paljastaa tämän enempää, koska sen ruotiminen pudottaisi pohjan koko kirjalta.

Minua häiritsi alusta asti kirjailijan etunimi - tai sen puute. Jotenkin oletin kuitenkin, että kyseessä on naiskirjailija. Kirjan luettuani tarkistin huvikseni asian ja hupsista - kyseessä onkin mies.

Sukupuolella ei sinänsä ole väliä kirjan lukemisen kannalta, mutta oli jännä huomata, miten sitä arvioi kirjailijan sukupuolen väärin.

Kirja on käännetty yli 30 kielelle, mutta ei ilmeisesti suomeksi ainakaan vielä. Kieli on kuitenkin mielestäni todella helppoa, joten periaatteessa tuota ei kannata edes suomeksi lukea, jos englanti sujuu.


AdLibriksestä ja Amazonista saa tuon kirjan englannin kielellä.

lauantai 20. elokuuta 2011

ARVONTA!!!!!

Leena Lumin blogissa on arvonta, jossa voi voittaa läjän valitsemiaan kirjoja! Kannattaa ehdottomasti osallistua - joku aina voittaa! Minä esimerkiksi voitin edellisessä arvonnassa.

Klikkaa TÄSTÄ ja lennät suoraan arvontapostaukseen. Alla olevan kuvan olen ottanut Leenan blogista.



Pieni haastepoikanenkin (vapaaehtoinen) liittyi arvontaan. Leena pyytää mainitsemaan 1-3 sielukirjaa.

Itse käsitän sielukirjan sellaisena kirjana, joka syystä tai toisesta on syvästi koskettanut sisintä ja kenties jopa muokannut tapaa ajatella ja nähdä maailmaa.

Kaksi romaani tuli heti mieleeni, ihan ponnistelematta:

André Brink: Hiljaisuuden tuolla puolen
Dostojevski: Kellariloukko

Sitten vielä kolmas. En tiedä voiko oppikirjoja laskea sielunkirjoiksi. Mutta opinnoillani (mm. kulttuurien välinen viestintä) on kyllä ollut suuri merkitys siihen, mitä olen.

maanantai 15. elokuuta 2011

Lisää Helenaa

Aino Räsänen: Pää pystyyn, Helena!


Viikatemies on jälleen vieraillut Junkkerissa. En nyt tohdi kertoa, kuka on niitetty ja kuka ei, koska jotenkin menee muuten pilalle koko sarjan yllätyksellisyys. Suurimmat yllätykset kun kuitenkin ovat edelleen ihmissuhteissa.

Siksipä huomaan nyt, että on todella vaikea kirjoittaa näistä Helena-kirjoista oikeastaan mitään, koska en viitsi käydä henkilöiden välisiä kemioita ruotimaan. Muuten menee koko kirja pilalle uuden lukijan kannalta katsottuna.

Kenties tyydynkin vain muutamalla sanalla mainitsemaan, että luettu on. Pää pystyyn, Helena! on siis neljäs osa tätä Helena-sarjaa.

Sarjaan kuuluu yhdeksän kirjaa ja anoppi antoi luvan roudata lukematta jääneet sarjan kirjat mukanani. Ei siis tarvitse odotella ensi kesään asti saadakseen lukea sarjan loppuun.

Luulen nyt kuitenkin, että pieni tauko voisi tehdä terää ja kenties luen jotain muuta tässä välissä.

Helena-sarjan kirjat:

Soita minulle, Helena!
...Ja Helena soittaa
Näkemiin, Helena!
Pää pystyyn, Helena! (tässä postauksessa)
Päivi, Helenan tytär
Helena ja etelän tyttö
Helena kuuntelee
Helena ei tottele
Helenan suku

maanantai 8. elokuuta 2011

Ihmissuhdekiemuroita Junkkerissa

Aino Räsänen: Näkemiin Helena!


Minun oli oikeastaan tarkoitus lukea vain yksi tai ehkä kaksi Helena-kirjaa sillä välin, kun metsästän ”parempia” kirjoja kirppareilta tai kaupoista.

Alkuun sanon, että aika hävyttömät surkeat kirjamarkkinat on täällä, missä nyt sijaitsen.

Lisäksi kirjojen hinnat ovat nähtävästi pompsahtaneet taivaisiin eikä vähäinen kilpailu sitä ainakaan auta.

Niinpä en ole oikeastaan löytänyt mieluisia kirjoja (yksi löytyi – siitä enemmän sitten, kun luen sen). Vaatimukseni on näet nimenomaan mieluusti suomalainen kirjallisuus, jota en kotoota saa.

En ole kylläkään ensimmäisen Helena-kirjan luettuani jaksanut pahemmin kirjoja metsästellä, sillä huomaan jääneeni koukkuun. Oikeastaan ensimmäinen kirja herätti uteliaisuuden ja toinen sitten koukutti.

Niinpä tartuin tähän kolmanteen eli Näkemiin Helena. Ja nyt olen totaalisen koukussa! En osaa edes itse selittää, mikä näissä niin koukuttaa, mutta mitäpä sitä erittelemään: loistavaa viihdettä, jossa liikutaan lähihistoriallisessa Suomessa.

Ei liian kaukana, mutta ei niin lähellä, etteikö voisi kuvitella ja aistia entisajan yksinkertaista elämää säädyllisine etiketteineen.

Koen vaikeaksi kirjoittaa näistä kirjoista, koska niiden juoni on puhtaasti edelleen ihmissuhteissa. Tässäkin kirjassa on Helena siirtynyt ikään kuin taka-alalle, mutta hän on silti tärkeä kodinsydän ja emäntä Junkkerien tilalla.

Painopiste on siis tässäkin kirjassa Helenan lapsissa ja heidän suhteissaan sekä kasvamisessaan, kehittymisessään.

Etenkin nuorin tytär, Päivi, nousee tässä kirjassa keskiöön. Myös Helenan vanhemman lapsen ja miniän suhde on mikroskoopin alla: se kun ei ole ihan niin ruusuinen ja mutkaton kuin toivoisi voivan olla.

Entä miksi kirjan nimi on Näkemiin Helena? Ketkä hyvästelevät Helenan ja miksi? No sepä selviää lukemalla!

Aiemmat lukemani Helena-sarjan kirjat:

Soita minulle, Helena
...Ja Helena soittaa

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Ihastuttava Helena!

Aino Räsänen: ...Ja Helena soittaa

Olihan se pakko tämä toinenkin kirja lukea, kun kerran ensimmäinenkin. Sivumäärät eivät tosiaan päätä huimaa, joten näitä ahmaisee ihan välipalaksi.

Pidin oikeastaan tästä kirjasta enemmän kuin ensimmäisestä (Soita minulle, Helena). siinä missä ensimmäisessä kirjassa oli Helena selkeästi päähenkilönä, tässä niitä oli hieman useampi. Oikeastaan Helenan rooli jää aika pieneksi tässä kirjassa. Sen sijaan keskitytään enemmän Helenan lapsiin.

Aikaa on edellisen kirjan tapahtumista kulunut parisenkymmentä vuotta. Aikamoinen harppaus siis. Tässä kirjassa on vahvasti läsnä sota ja sen tuomat muutokset elämään. Helenan poikakin päätyy sotaan ja sen takia moni kohtalo muuttuu.

En viitsi tapahtumista sen kummemmin kertoa, koska minusta parasta tässä kirjassa on se, ettei siitä tiedä mitään ennestään. Kyseessä on kuitenkin edelleen rakkaus- ja ihmissuhdepainotteinen kirja ja jännite elää nimenomaan näissä suhteissa. Niiden tietäminen etukäteen voisi tehdä kirjan lukemisesta yksitoikkoisen ja tylsähkön.

Pidän kovasti Räsäsen käyttämästä rikkaasta kielestä ja ”vanhoista” sanoista ja sanonnoista. Tätäkin kirjaa lukiessa voi hyvin kuvitella sen mustavalkoisena elokuvana.

Oikeastaan nyt tämän kirjan myötä ihastuin todenteolla tähän sarjaan. Olen jo onkinut seuraavan kirjan (Näkemiin Helena!) hyllystä, ja kun kerran aurinkokin pilkistelee pilvienraosta, hyökkään nyt laiturille lukemaan sitä.

Ps. Vastaan edellisen postauksen kommentteihin myöhemmin.

Ps II. Aurinko meni jo pilveen tätä postausta tehdessä :D

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Soita minulle, Helena!

Terveisiä Pohjanmaalta – ilma on hellinyt ja nyt olen ehtinyt vähän lukeakin!

Räsäsen Helena-sarja on lojunut mökillä iäisyyden. Kirjojen nimet ovat siis tuttuja, samoin kirjailijan, muttei ole aiemmin tullut kyseisiin kirjoihin tartuttua.

Nyt tartuin ensimmäisen kirjaan vain siksi, ettei ollut muuta luettavaa.

Ajattelin myös, että kuuluuhan se nyt yleissivistykseen tietää, mistä tässä kirjasarjassa on kyse.

Kirjoissa ei ole takaliepeitä, joten ei ollut hajuakaan, mistä ne kertovat, enkä jaksanut googletella paitsi vasta lukemisen jälkeen.


Aino Räsänen: Soita minulle, Helena

Olen aina ajatellut, että kirjan nimi viittaa puhelimella soittamiseen – no ei viittaa, se kaikille yhtä tietämättömille kuin minä, tiedoksi.

Toisaalta olisikin varsin huvittavaa, jos ensimmäisessä kirjassa anellaan Helenaa soittamaan (puhelimella jollekin) ja sitten vasta toisessa kirjassa hän rohkaistuisi ja tarttuisi luuriin.

Noh, spekulaatiot sikseen: kyseessä on viulu ja taitaapa Helena muutaman muunkin soittimen soittamisen. Sikäli siis minulle mieluinen aihepiiri, sillä voin totisesti kuvitella, miltä tuntuu kun haluaisi soittaa, muttei voi (minulla ei ole enää pianoa: myytiin pois ulkomaillemuuton yhteydessä).

Soita minulle, Helena on melko puhdas rakkaus- ja ihmissuhderomaani. Kirjassa liikutaan 40-luvun Suomessa (oletan niin, sillä on kirja on julkaistu 1945), pääasiassa maaseudulla.

Kirjan parasta antia ovatkin mielestäni ajankuvaus ja silloiset tavat. Kirja vei tehokkaasti mukanaan menneisyyteen ja oli varsin kiehtovaa luettavaa.

Pidän Räsäsen sanankäytöstä. Hän käyttää rikasta ja kuvailevaa kieltä, muttei sorru jaaritteluun. Joitakin kuvauksia ehkä pidettäisiin tänä päivänä kliseisinä, mutta itse koin ne enemmänkin runollisina.

Dialogeista tuli elävästi mieleen vanhat mustavalkoiset suomielokuvat ja niiden töksähtelevät ylinäytellyt vuorosanat. Onhan tästäkin kirjasta tehty elokuva

(jota en ole nähnyt ja luulen, etten ehkä jaksaisi katsoakaan sitä kokonaan)

ja voisin helposti kuvitella, että vuorosanat on otettu suoraan kirjasta lainkaan editoimatta ja ne töksähtelisivät elokuvassa yhtä hassusti kuin kirjassa.

Mikään kirjallinen taideteos tässä ei siis ole kyseessä, mutta ihan viihdyttävää kesälukemista (jos ei häiriinny myöskään lukuisista typoista ja yhdyssanavirheistä) kylläkin. Ja koska tuota sarjaa on enemmänkin hyllyssä, niin pakko kai lukea toinenkin osa (...Ja Helena soittaa).


Ps. Kirjan kansikuvan olen ottanut netistä. Anopin kirjoissa ei valitettavasti ole kansiliepeitä, mutta otaksuisin että jos ne olisivat tallessa, ne olisivat juuri kuvan kaltaiset (Kariston painos).