Hinnalla millä hyvänsä

Outi Pakkanen: Hinnalla millä hyvänsä
Otava, 2005
S. 303

Piritta ja Hannamai ovat bestiksiä. He molemmat ovat 15-vuotiaita ja käyvät samaa koulua.

Hannamain haaveissa on julkisuus: hän haluaa päästä lehtien palstoille koreilemaan, mutta se oma juttu vielä puuttuu. Ikäkään ei toistaiseksi riitä tosi-tv-ohjelmiin.

Piritta on hieman maltillisempi. Hän suree vielä edesmennyttä isäänsä eikä voi sietää äitinsä uutta miesystävää. Kaiken lisäksi miesystävä on opettajana koulussa, jota hän ja Hannamai käyvät.

Kun Hannamai sitten syyttää samaista opettajaa seksuaalisesta ahdistelusta, syntyy tapahtumakierre, joka sotkee monien elämän. Sitä, onko syytöksissä mitään perää, joudutaan miettimään koulun ja lopulta poliisinkin voimin.

Kirja koukuttaa heti alusta lähtien. Vaikka se on julkaistu jo vuonna 2005, se tuntuu hyvin ajankohtaiselta vieläkin. Mikään kielellinen mestariteos tämä ei ole, mutta toisaalta minua se ei häirinnyt. Tarina on viihdyttävä ja joskus pelkästään se riittää.

Ajoittainen epäuskottavuus sen sijaan pisti miettimään. Jättäisitkö sinä lapsesi kahden miehen kanssa, jota epäillään seksuaalisesta häirinnästä? Minä en.

En oikeastaan pitänyt yhdestäkään kirjan henkilöstä. Koulun rehtori vaikuttaa nössöltä, joka ei tunnu olevan pätevä virkaansa. Alaikäiseen sekaantumisesta epäilty opettaja käyttäytyy lapsellisesti eikä edes halua kertoa omaa kantaansa asiaan.

Poliisit (etenkin naispoliisi Ström) arvostelevat mielessään kotien sisustuksia kuin parhaimmatkin kyyniset sisustusasiantuntijat. Siis siitä huolimatta, että ovat tutkimassa raskaita epäilyksiä ja tilanteet vaatisivat hienotunteisuutta. Dialogitkin osoittavat, ettei varsinkaan Strömillä tunnu olevan lainkaan sosiaalista silmää.

Tämä on ensimmäinen Pakkaselta lukemani kirja. Kirjailijan nimi on minulle kyllä ennestään tuttu, mutta jostain syystä ei ole tullut luettua hänen kirjojaan aiemmin.

Rakkaudesta kirjoihin –blogin Annikan kautta kiinnostuin Outi Pakkasesta. Kirpparikierros (olen nyt lomalla Suomessa) tuotti hedelmää ja löysin jopa kaksi Pakkasen kirjaa: tämä sekä Ruohonleikkaaja (jonka luen seuraavaksi).

¨¨¨¨

Kannen kuva: Fennopress/Photonica/Eg Project - Sarja-asu: Leena Majaniemi

Syyllisiä kahdessa tasossa

Lisa Ballantyne: The Guilty One
2012
S. 454

Daniel Hunter on menestyvä asianajaja, joka on erikoistunut nuoriso-oikeuteen. Kun hänet esitellään 11-vuotiaalle Sebastianille, jota syytetään muutamaa vuotta nuoremman lapsen murhasta, nousevat haamut hänen menneisyydestään pintaan.

Danielin lapsuus ei ollut ihan mutkaton. Hänen äitinsä oli narkkari ja kyvytön huolehtimaan lapsestaan. Daniel otetaan huostaan ja hän päätyy pienelle maatilalle Minnien hoteisiin. Sijaisvanhemman rakkaus ja kärsivällisyys parantaa hiljalleen Danielin haavat, hän saa uuden mahdollisuuden elämälleen.

Mutta sitten Minniekin pettää Danielin. Voiko niin suurta petosta antaa anteeksi? Daniel ei voi ja niinpä hän katkaisee välinsä Minnieen kokonaan.

Kirjassa on kaksi tasoa. Nykyajassa käsitellään Sebastianin mahdollista syyllisyyttä murhaan lähinnä asianajajien ja oikeuslaitoksen näkökulmasta. Toisessa tasossa liikutaan Danielin menneisyydessä ja lukijalle avautuu hiljalleen Danielin vaikeat lapsuusvuodet.

Kirjan rytmi on miellyttävä ja hyvin koukuttava. Ballantyne osaa tuoda keskeiset henkilöt iholle säilyttäen silti tietynlaisen etäisyyden. Koska kirja on Danielin näkökulmasta (kuitenkin yksikön kolmannessa) kirjoitettu, tietty mystisyys (ja subjektiivisuus) kuuluu asiaan.

En pitänyt kaikista kirjan henkilöistä. Esimerkiksi Danielin sijaisvanhempi, Minnie, oli minusta ajoittain jopa etova. Kävi toisinaan mielessäni, miten sellaiselle henkilölle edes annetaan sijaislapsia hoitoon.

Minnielle maistui gini. Mikään känniörveltäjä hän ei ollut, mutta yleiskuvaksi hänestä välittyi minulle epäsiisti tissuttelija. Minua etoi kuvaukset hänen kosteasta ja jo parhaat päivänsä nähneestä villatakista.

Jostain syystä etenkin kirjan edetessä aloin myös nähdä Danielin enemmän naisena kuin miehenä. En osaa sanoa johtuiko se siitä, että kirjan on kirjoittanut nainen. Ehkä minulla oli alitajuinen ennakoasenne, vaikken sitä kylläkään tunnistanut enkä oikein osaa sanoa, missä vaiheessa kirjaa Daniel muuttui päässäni niin naismaiseksi.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta ja toivon, että Lisa Ballantyne jatkaa kirjoittamista. Tämä on hänen ensimmäinen romaaninsa ja jos lisää on luvassa, niin ehdottomasti luen.

Kirjaa ei ole ainakaan vielä käännetty suomen kielelle, mutta esim. AdLibriksestä sen saa englanninkielisenä. Tsekkasin myös löytyisikö kirjaa kirjastoista Helmet-palvelun kautta, mutta ei näkynyt ainakaan vielä.

Jumissa autiossa saaressa

Kuva täältä.

Emily Barr: Stranded 
2012
S. 404

Esther Lomaxin intohimoton avioliitto päättyy. Hän päättää sen kunniaksi repäistä ja matkustaa kerrankin jonnekin kauas. Kohteeksi valikoituu Malesia ja sen ihanat rannat.

Matka kääntyy painajaiseksi Estherin osallistuttua veneretkelle kuuden muun turistin kanssa. Joukkio päätyy eristyneelle autiolle saarelle ilman venettä. He ovat totaalisen jumissa eikä pelastusta näy eikä kuulu.

Innostuin tästä kirjasta sen robinsoncrusoemaisen juonen takia eikä minun tarvinnut pettyä, vaikka kirja ihan toisenlaiseksi osoittautuikin. Moitteita voisi ehkä antaa joidenkin henkilöiden kliseemäisyydestä, mutta oikeastaan se ei haitannut minua.

Tässä oli vaihteeksi kirja, jota lukiessa “tulevaisuus” oli melko avointa. Minulla ei ajoittain ollut mitään hajua, mitä seuraavaksi voisi tapahtua ja millaiseksi asiat muodostuvat. Oli siis todella helppo koukuttua kirjaan.

Tämä on taas niitä kirjoja, joista ei oikeastaan kannata tietää juuri mitään ennen lukemista. Siksipä en kerrokaan tästä tämän enempää. Suosittelen kyllä lämpimästi tätä kirjaa kaikille vaihtelunhaluisille lukijoille.

Stranded oli ensimmäinen kirja, jonka olen Emily Barrilta lukenut. Aion ehdottomasti lukea hänen muitakin kirjojaan. Barr on melko tuottelias ja hän onkin julkaissut jo kymmenen kirjaa. Tämä on hänen uusin.

Olen ymmärtänyt, että Barrin kirjat koskettavat tavalla tai toisella matkustamista ja matkailua. Mitään matkaoppaita kirjat eivät kuitenkaan ole, vaan tätä ainakin voisi kutsua trilleriksi.

Barr on työskennellyt toimittajana ja kirjoittanut kolumneja ja matkajuttuja mm. Observeriin. Maailmaa ristiin rastiin matkannut Barr siis tietää, mistä kirjoittaa. Ja osaa kirjoittaa.

Lumesta syntynyt - tai sitten ei

Eowyn Ivey: The Snow Child
julkaistu 2012
s. 406 (plus bonusmateriaali)


Tämän kirjan ostin ihan puhtaasti sen saaman hehkutuksen takia. Kuulun Richardin ja Judyn book Clubiin ja sitä kautta saan kätevästi lisätietoa mm. uutuuskirjoista.

Ivey kirjoittaa kauniisti. Hän onnistuu tuomaan Alaskan luonnon iholle. Hengitin keuhkoja repivää pakkasilmaa ja katselin tummaa yötaivasta. Jännitin joenrannalla kantaako jää. Mietin, miltä tuntuisi elää eristäytynyttä ja yksinäistä elämää 1920-luvun Alaskassa, keskellä ei mitään.

Minä siis tosiaan koin tehneeni reissun tuonne villiin pohjolaan. Lunta ja jäätä, niitä tummia tähtitaivaita ei ole vaikea kuvitella, kun on Suomesta kotoisin ja on niinkin hyvä opas matkassa kun Eowyn Ivey.

Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta. He muuttavat Alaskaan aloittaakseen uuden, ihan erilaisen elämän. Lapsettomuus asuu katkerana möykkynä heidän sydämissään.

Eräänä iltana he tekevät lumesta tytön, antavat sille lapaset, sitovat kaulaan liinan. Aamulla teos on murskana, mutta lapaset ja kaulaliina ovat kadonneet...

Koukutuin kirjaan heti sen ensimmäiseltä sivulta alkaen. Lapsettomuus ja siihen liittyvät tunteet eivät noin periaatteessa ole "minun juttu" kirjallisuudessa (eikä muutenkaan) enkä tajua, miten nyt yhtäkkiä kaikki (pari viimeisintä) lukemani kirjat tuntuvat sivuavan aihetta. Mutta joo, itsepähän olen lukemiseni valinnut.

Lapsettomuusteemastaan huolimatta pidin kirjasta: en voi liikaa sanoa, miten kauniisti ja elävästi kirja on kirjoitettu.

Sitten tulee se mutta. Kirja alkoi plörähtää loppua kohden. Sen taianomainen unimaisuus ja kysymys siitä, mikä on todellista, menetti otteensa.

The Snow Childhan on tietyllä tapaa fantasiaa, tietyllä tapaa sitten ei. Pidin alun mystisyydestä, mutta valitettavasti se menetti kirjan edetessä hohtonsa muuttuessaan liian lihalliseksi, todelliseksi.

Kirjan loppu oli myös totaalinen pettymys. Se oli epälooginen, en tajunnut sitä eikä sitä selitetty. Täytytynee mennä googlettelemaan toisten arvioita kirjasta ja katsoa, josko joku olisi sen ymmärtänyt edes jollain tavalla. Kaiken kaikkiaan pidin kuitenkin kirjasta eli ei ollut ajanhukkaa.

Jos nyt joku on tämän lukenut, niin kuulisin mielelläni ajatuksia etenkin kirjan lopusta. Tätä ei tosin ole suomennettu, ainakaan vielä. Minulla on tunne, että tämä saatetaan kyllä kääntää suomeksikin jossain vaiheessa. Mutta tämä on siis vain arvaus (kirja on käänetty jo mm. saksaksi). Snow Childin saa englanninkielisenä ainakin AdLibriksestä.

Kirjaani on luettu

Mikäli joku ei vielä tiedä, niin olen kirjoittanut kirjan nimeltä Kadotettu maisema. Kerroin kirjasta jokunen aika sitten täällä.

Nyt kirjaani on myös luettu. Listaan tähän linkit arvioihin. Missään arvosteluissa/lukukokemuksissa ei ole juonipaljastuksia, joten niitä uskaltaa lukea, vaikkei kirjaa olisi itse lukenut.

Annika K
Uuna
Karoliina 

Mene tästä katsomaan, mistä kaikkialta kirjan voi hankkia! Tutustu samalla myös Kadotettu maisema -blogiin!Blogi on huumoripainotteinen, mutta saattaa joskus sisältää myös ihka oikeita ajatuksia(ni) kirjoittamisesta ym. Aika näyttää millaiseksi blogi muotoutuu.

Slummista katujen kuningattareksi

Martina Cole: Dangerous Lady
Ilmestynyt 1992
s. 563


Tämä on kolmas lukemani Colen kirja. Minulla on hyllyssä useita Martinan kirjoja, sillä löydettyäni hänet (ruokakaupan "kirjahyllystä") innostuin ja olen siitä lähtien ostellut hänen kirjojaan aina, kun on tullut eteen.

Colen kirjat ovat pääasiassa itsenäisiä romaaneja, mutta joitakin poikkeuksia on. Esimerkiksi tälle on olemassa jatko-osa nimeltä Maura's game. Sitä minulla ei vielä ole, joten täytynee lähteä metsästysretkelle.

Näin kolmen kirjan perusteella uskallan sanoa, että kun aloittaa lukea Colen kirjaa, tietää mitä saa. Lukija pääsee matkalle Lontoon "köyhälistön" sekaan, yleensä aluksi elellään 1900-luvun alkupuolella ja siitä sitten edetään kohti nykypäivää.

Dangerous Lady alkaa vuodesta 1950. Köyhään perheeseen syntyy lapsia kuin liukuhihnalta. Viimein syntyy myös tyttö, Maura, runsaan poikakatraan päätteeksi. Miten perhe selviää köyhässä arjessa ja mistä alkaa yhtäkkiä tulla rahaa?

Resepti on siis sama kuin muissakin lukemissani Colen kirjoissa - erona tietenkin on, että henkilöt ja tapahtumat ovat erilaisia. Ehkä näitä voisi verrata jonkun bändin albumiin. Useinhan monet biisit saattavat kuulostaa samalta, mutta ovat kuitenkin erilaisia.

Martina Cole kirjoittaa sujuvasti ja eloisasti: kirja sisältää tuttuun tapaan murreilmaisuja, joiden ymmärtämisen suhteen minulla ei ole ongelmia. Ekan kirjan kohdalla piti vähän tarkistella sanoja, enää ei.

Kaiken kaikkiaan oikein viihteellistä luettavaa, jos ei ajoittainen "harlekiinimaisuus" häiritse. Harlekiinimaisuudella tarkoitan kuvankauniita henkilöitä ja ajoittain sen esille tuomista jopa huvittavalla tavalla.

Cole ei jaarittele sivutolkulla ulkonäköasioista, mutta esim. tässä kirjassa silmiin pisti useat muistutukset Mauran rintojen (suuresta) koosta ja hänen veljensä komeudesta.

Minulle Martina Colen kirjat ovat varma valinta, jos on esim. keskittymisvaikeuksia lukemisen suhteen.

Käsittääkseni Colen kirjoista ei ole yhtäkään käännetty suomeksi. Englanninkielisenä niitä saa kuitenkin ainakin AdLibriksestä.

Muut lukemani Colen kirjat:

The Family
Goodnight Lady

Yleistä pohdintaa ja parit tunnustukset

Kirsti Ellilän blogissa sivuttiin (lähinnä kommenteissa ja jo monta viikkoa sitten) sitä, miten kirjablogeissa nykyään mennään melko voimakkaasti valtavirran mukana. Kirjablogeissa pyörii ne samat kirjat, joista puhutaan muuallakin.

Itse intin hieman vastaan, vaikka olenkin noin yleisesti ottaen samaa mieltä Kirstin kanssa, sillä olen huomannut saman. Mitä tunnetumpi kirja/kirjailija, sen enemmän siitä tehty postaus saa kommentteja. Samat kirjat pyörivät aalloittain eri blogeissa ja niitä sitten kommentoidaan ristiin rastiin.

On kuitenkin myös muunalaisia kirjablogeja eli tietenkään kaikki eivät edusta yllä mainittua. Empiirinen tutkimukseni osoittaa, että mitä (valtavirrasta) poikkeavampi lukulista, sen vähemmän seuraajia ja kommentoijia kyseinen postaus (ja joskus jopa koko blogi) saa.

Samaan aikaan kun kritisoidaan kirjablogien samankaltaisuutta, ei kuitenkaan olla kiinnostuneita muusta. On kivempi pysytellä tutuissa ja turvallisissa. Olen miettinyt, missä kohdin tämä muutos tapahtui. Vai onko se ollut aina läsnä?

Itse olen pelkästään iloinen, kun bloggaaja kirjoittaa kirjasta, josta en ole ennen kuullut, tai jos olenkin, niin en ole lukenut. Voi miten mahtavia löytöjä sitä onkin tullut tehtyä kirjablogien kautta! Onneksi on edelleen oman tiensä kulkijoita, jotka eivät anna valtavirran vaikuttaa lukemisiinsa.

Sain jokunen aika sitten (elokuussa - joo, olen vähän hidas) Post it -tunnuksen Kuuttarelta. Olen hieman hidas näihin reagoimaan, mutta ajattelin että tunnustuksen vastaan ottaminen ja jakaminen sopii tähän yhteyteen mainiosti.

Kiitos siis sinulle, Kuutar. Olet muuten ihan ensimmäisiä kirjabloggaajia, joita olen seurannut käsittääkseni alusta asti! Itsehän aloitin kirjablogin pitämisen vuonna 2006 (elokuussa) Vuodatuksessa. Ja ojennan tunnustuksen sinulle takaisin.

Tämän tunnustuksen voisin kyllä ojentaa kaikille kirjablogisteille, mutta noudatan vaihteeksi sääntöjä, jotka ovat:

*Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
*Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
*Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
*Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Oma lisäys: Älä häiriinny, jos olet jo saanut tunnustuksen. Saat sen sitten toisen kerran.


Noora - Tea with Anna Karenina: Monipuolinen blogi, jossa on mukana mielenkiintoista pohdintaa. Monet kirjat, joista Noora kirjoittaa, ovat myös sellaisia, joista en ole edes ennen kuullut. Kiehtovaa!

Emilie - Le Masque Rouge: Kirjavalinnat aina yllättäviä, pidän kovasti Emilien tyylistä jakaa mietteensä alaotsikoin. Erittäin lukijaystävällistä ja kiehtovaa.

Disa - Bibliofile: Tämä blogi onkin ihan uusi löydös minulle. Jäin heti koukkuun ja selaillessani blogia löysin monia jänniä kirjoja, tässä eräs esimerkki!

Nafisan - Yöpöydän kirjat: Alan toistaa itseäni, mutta kirjavalinnat jaksavat lähes aina yllättää.

Laura - Lukemattomia unelmia: Blogi on melko tuore eli vasta elokuussa aloitettu. Kiehtovia kirjavalintoja - moni taas sellaisia, etten ole aiemmin kuullutkaan.

Voisin jatkaa tunnustuksen jakamista vaikka tuomiopäivään asti, mutta koska lupasin tuossa aiemmin noudattaa sääntöjä, niin lopetan nyt, kun viisi on täynnä.