Aneeminen kooste lopuista suomiluvuista

Ei siitä tullutkaan takkia, siitä tuli liivi. Oikeasti siitä ei tullut yhtään mitään eikä tullut tai tule myöskään Maritta Lintusen romaanista Sata auringonkiertoa, vaikka edellisessä postauksessa niin vihjailin.

Kirjastopino Suomessa, näistä neljä ehdin lukea.

Minulla haaskautui lopulta lähes koko suomireissu sairastuvan merkeissä. Pitkällisen spekuloinnin tuloksena olen päätynyt siihen, että minulla oli korona (jonka sairastin kaksi päivää Suomeen saapumisen jälkeen – oh, the irony) jonka jälkioireet vaivasivat koko reissun enemmän tai vähemmän voimakkaina. Oli muutamia yksittäisiä päiviä, kun olo oli melkein normaali, mutta pääasiassa normaalit olot kestivät vain muutaman tunnin päivässä.

Seko-oloissa oli aikaa lukea, kun juuri muuta ei voinut tehdä. Jo mainitun Sadan auringonkierron jälkeen luin Vy Tramin Stigman (Wsoy 2025), joka herätti minussa hämmennystä enkä viittaa itse tarinaan (josta pidin) vaan kirjan kieleen.

Miten on mahdollista, että julkaisuun päätyy kauttaaltaan niin huonoa kieltä oleva teos. Ihan kuin Tramilla ei olisi ollut kustannustoimittajaa ollenkaan (käsittääkseni kyllä oli) eikä romaania olisi oikoluettu (tai luettu muutenkaan valmiina) kertaakaan ennen sen julkaisua.

Kuuntelin Takakansi-podcastista jakson, jossa Tram on haastateltavana (oli tosi hyvä ja kiinnostava haastis, kannattaa kuunnella!) ja siksi tähän kirjaan tartuin. Podcastissa Tram mainitsee, ettei hänellä ole kielikorvaa eikä hän ole erityisen hyvä kieliopissa muutenkaan. Sen kyllä huomaa ja juuri siksi kustannustoimittajaa olisi kipeästi tarvittu. Vai onko kieli tarkoituksella jätetty niin viimeistelemättömäksi (ja siinä tapauksessa kenen etua se palvelee)? Olisi kiva kuulla jonkun muun kirjan lukeneen mielipide.

Stigman olen palauttanut kirjastoon, joten suoria esimerkkejä ei nyt ole. Mutta mieleen jäi muun muassa epäjohdonmukaisuus sanojen taivutuksessa. Ohjat mainitaan ja on taivutettu ensin ohjukset ja pari sivua myöhemmin ohjakset. Herkules taipuu Herkuleen, mutta jo parin rivin päästä Herkuleksen. Aivan kuin kirjoittaja ei tietäisi, miten sanat taipuvat ja siksi taivutus vaihtelee.

Kömpelöitä lauserakenteita on niin paljon, että se häiritsi lukemista eli en viittaa mihinkään typoihin tässä valituksessani. Minua ei typoista nillittäminen kiinnosta, ellei niitä ole erityisen paljon.

Harmittaa kirjailijan puolesta, sillä tarinasta kyllä pidin. Siinä on sopivasti särmää ja mielestäni keskushenkilön eli Chin masennuksen vääristämiä ajatuskuvioita on kuvattu hyvin. Chi ei juuri itseään arvosta ja hakee hyväksyntää muilta ja kun sitä saa, takertuu toiseen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia.

 

Kotimatkakirjaksi valikoitui pakon sanelemana Lauren Groffin Mestarinna (S&S 2022, alkuper. Matrix, suom. Tero Valkonen), koska se sattui minulla olemaan omassa pienessä mökkikirjastossani.

Olen saanut Mestarinnan lokakuussa 2022 kirjabloggaajatapahtumassa. Kirja ei erityisemmin innostanut silloin eikä nytkään, mutta ei ollut muutakaan. Yleensä ostan Suomesta itselleni matkakirjan, mutta nyt en jaksanut koska olenkin jo tuossa postauksen alussa selittänyt miksi.

Mestarinnassa aikakausi eli 1100-luku kiinnosti, mutta aihe arvelutti, sillä nunnaluostarit eivät varsinaisesti kuulu intressieni piiriin eikä kirjan takatekstikään houkutellut. Mutta ehkä olikin hyvä, ettei ollut muuta kirjaa tarjolla, sillä Mestarinna onnistui yllättämään.

Groffin kieli ja tapa ilmaista asioita on herkullista ja polveilevaa ja itse tarina etenkin alussa kiinnostava. Kirjan edetessä tulee kiireen tuntua, tarina etenee pikakelauksella vuosien yli harppoen. Se häiritsee alun intensiteetin jälkeen. Kauttaaltaan Mestarinna on kuitenkin niin kiinnostava, että sitä luki aina mielellään.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle. Tuskin olisin tätä kirjaa lukenut ellen olisi sitä saanut, joten siinä mielessä se on minulle valittu.