Minulla on melko voimakas intuitio, joka ohjailee (myös) lukemisiani. Tai pikemminkin yleensä kuuntelen intuitiotani ja luotan siihen. Olin skeptinen You Are Heren suhteen ja ihan oikeassa oli intuitioni: olisin voinut hyvin jättää sen lukematta.
Marnie asuu Lontoossa Herne Hillissä. Hän työllistää itsensä kirjallisuuden parissa oikolukijana ja kustannustoimittajana. Raha on tiukalla ja ihmettelen, miten hänellä on varaa asua niin kookkaassa asunnossa yksin. Tämä on tietysti sivuseikka, mutta sai silti kulmani kohoamaan.
York. Opettajana työskentelevän Michaelin vaimo on lähtenyt lätkimään, mutta Michael elättelee vielä toiveita yhteenpaluusta. Sosiaalinen elämä on kutistunut lähes olemattomaksi, koska Michael viihtyy paremmin yksin. Vapaa-aikaa kuluu kävellen ja luonnossa.
Marnien ja Michaelin yhteinen ystävä Cleo saa painostettua molemmat muutaman päivän patikkalomalle tarkoituksena taittaa Coast to Coast -reitin alkua.
Tuttujen mestojen bongailu oli kirjan parasta antia, vaikka tietysti kirjailija on käyttänyt taiteellista vapauttaan luomalla paikkoja, joita ei ole olemassa (tietyt pubit/Innit/majoituspaikat). Etenkin se osa kirjasta, kun aloitellaan vaellus ja ollaan Lake Districtillä oli minulle luonto- ja maastokuvauksen tiimoilta kiinnostavinta, koska saatoin nähdä kaikki paikat mielessäni.
Tarina itse sitten… Noh, en ole kohderyhmää. Aloin pitkästyä kirjan keskivaiheilla ja jo aiemminkin. Koin kirjan varsin kevyeksi – ikään kuin pitkitettyä small talkia jonninjoutavista asioista. Tällä tarkoitan tietysti asioita, jotka eivät minua kiinnosta. Aiheet pyörivät pääasiassa ihmissuhteissa: erityisesti Michaelin ja Marnien ihmissuhteissa muiden kanssa ja lopulta keskenään.
Yksinäisyys on kirjan eräs teema, mutta sitä käsitellään hyvin pintapuolisesti. En siitä saanut juuri otetta semminkin, kun ymmärsin, että periaatteessa ainakin Michael viihtyi yksin. Hänellä ei ollut erityistä tarvetta hengailla seurapiireissä ja ihmisten parissa jatkuvasti. Johan hän työnsä puolesta on väkisinkin tekemisissä ihmisten kanssa. Marnien kohdalla tämä on toisin, koska Marnien työ itsessään on yksinäistä puurtamista.
Tuli mieleeni tästä kirjasta monet lukemani chick lit -teokset: samoja piirteitä esiintyy runsaasti. Mietinkin jos tämän romaanin olisi kirjoittanut nainen, se varmaan luokiteltaisiin chick litiksi. Miehen kirjoittamana se on jotain… en tiedä, ylevämpää? Itse lisään postaukseeni tunnisteen chick lit, ihan vain koska voin.
Ymmärrän, että kirjasta moni on pitänyt enkä sitä ihmettele. Maut nyt vaan ovat erilaisia eikä se kirjasta tee huonoa, että juuri minä en siitä innostunut. Otaksun, että minulle kompastuskivi oli nimenomaan ihmissuhteiden (nimenomaan rakkaussuhteiden tai poteintiaalisten sellaisten) jatkuva vatvominen. En vaan jaksa.
Kirja on saanut paljon hyviä arvosteluja muilta lukijoilta Goodreadsissa, joten sinne voipi mennä lukemaan ihastuneempia mietteitä.
Alla olevassa kuvassa Haweswater Reservoir, jonka rantaa pitkin coast to coast -reitti kulkee. Kävin siellä patikoimassa parisen viikkoa sitten. En tehnyt romaanissa mainittua Kidsty Pikea, vaan heitin rundin järven toisella puolella oleville fellseille nimiltään Branstree ja Selside Pike .
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 28. Kirjassa ollaan järvellä.
Olen joskus yrittänyt lukea Nichollsin romaania One Day, mutta keskeytin tietynlaisen keveyden ja imelyyden vuoksi, chick lit -tyyliä, joo.
VastaaPoistaLainasin juuri erään kirjan, koska se tapahtuu Kouvolassa, Antti Hyyrynen, Kouvola 2000, minulle vierasta genreä, spekulatiivista fiktiota. Saa nähdä, jää ehkä lukematta. Selailen vain, onko tuttuja paikkoja ja onko tässäkin sitä liioiteltua betoninharmautta, joka on liitetty virheellisesti Kouvolaan.
Itse en ollut aiemmin edes yrittänyt, koska mitkään kirjailijan kirjat eivät ole herättäneet kiinnostustani ennen kuin nyt tämä You Are Here ja sekin ulkokirjallisista syistä. Tulipahan todettua, että ei ole tyyliseni kirjailija joten jätän jatkossa rauhaan hänen kirjansa.
PoistaTutuista seuduista lukemisessa on myös tuo puoli, että kuvaus voikin ärsyttää. Täytyy vain hyväksyä, että liioittelu ja/tai tiettyjen asioiden korostaminen kuuluu asiaan. Lisäksi me ihmiset koemme samat asiat/paikat niin eri tavoin.
Heh, kyllähän tämä tosiaan enemmän sinne chick litin puolelle kallistuu. Tykkään sellaistakin lukea aina joskus, mutta tässä minua viehätti erityisesti ne patikointikuvaukset. Ja kiitos hienojen valokuviesi, tiesin ainakin vähän minkäläisissa maisemissa kuljettiin 😊
VastaaPoistaMinäkin luen harvakseltaan chick litiä (yhden tai pari kirjaa vuodessa) ja minulla on oikein luottokirjailija (Jane Fallon) tällaisia hetkiä varten. :D
PoistaOnpa kiva kuulla, että kuvani ovat avanneet käsitystä näistä seuduista <3 Minulla on ollut jo jonkin aikaa kesken postaus Alfred Wainwrightista ja hänen kirjoistaan liittyen Lake Districtiin, mutta en nähtävästi saa sitä ikinä valmiiksi. :D
Olen pitänyt joistakin Nichollsin kirjoista, esim. Suloinen suru / Sweet sorrow, mutta tämä oli kieltämättä vähän tylsä, koska henkilöt olivat jotenkin ”paperisia”. Toisaalta miljöö ja reitin kuvaus viehättivät kovasti.
VastaaPoistaJuu, henkilöt tässä kirjassa olivat kieltämättä melko ohuita. Pääpointti tuntui olevan matkakuvaus, joka se ei kyllä yksinään riitä. Osa (erityisesti yöpymiskuvauksista) oli kyllä sinänsä ihan hauskoja, mutta nekään eivät erityisen kummoisia.
PoistaMinä kuulun siihen jengiin, joka pitää David Nichollsin kirjoista. Kysyin juuri vähän aikaa sitten puhuttaessa viihdekirjoista, että onko olemassa miesten kirjoittamia romcom-kirjoja. Niitä kutsutaan kuulemma lad litiksi. Siinäkin keskustelussa David Nichollsin nimi nousi esiin. Mutta oikeassa olet, hänen kirjojaan arvostetaan enemmän kuin romcom-naiskirjailijoita.
VastaaPoistaMinä olen tavannut David Nichollsin hänen Suomen vierailunsa yhteydessä. Hän oli niin symppis, että uskon pitäväni kaikista hänen tulevistakin kirjoistaan. Minä koin hänen henkilöhahmonsa moniuloitteisiksi ja kirjoitin omaan blogijuttuuni seuraavasti:
"Melkein perillä tarjoaa lempeän ja sympaattisen lukukokemuksen. Se ei sorru siirappimaisuuksiin, vaan käsittelee mm. yksinäisyyttä, lapsettomuutta ja eron jälkeisiä tunteita uskottavasti. Juuri näin saattaisi kahden eronneen nelikymppisen ihmisen tutustuminen edetä. Nichollsin nokkela vuoropuhelu ja kiinnostavat juonenkäänteet pitivät minut tiukasti otteessaan."
Ja sinun puolestasi olen onnellinen, että pääset helposti noin hienoihin maisemiin. Minua kiinnosti kirjassa myös se vaeltelu, mutta reitti vaikutti aika rankalta tällaiselle kokemattomalle.
Lad litillä käsittääkseni viitataan miesten kirjoittamiin romaaneihin, jotka käsittelevät pääasiassa nuorten miesten tunteita ja elämää. Nichollsin kirjan mieshenkilö Michael on nelikymppinen ja Marnie on nainen. Toki nuori on riippuen siitä, kuka määrittelee. Joskus on täällä minunkin blogissani mietitty mikä olisi vastaava määre miehen kirjoittamalle “chick litille” ja kaikkea heiteltiin ilmaan, muun muassa jormaproosa ja dick lit. :D
PoistaMinustakin David Nicholls on symppis sen perusteella, mitä olen lukenut hänen haastattelujaan. Mutta hänen kirjansa eivät vain ole herättäneet minussa kiinnostusta siitä huolimatta eikä tämäkään sitten ollut tyyliini istuva. Koin, että nuo mainitut aiheet jäivät aika pinnalliselle tasolle. Mutta makuja on tosiaan monia ja hyvä niin.
Mulla on suomennos odottamassa kirjapinossa, mutta en ole vielä tuntenut siihen sen kummempaa vetoa. Sinänsä tuo vaellusteema on sellainen, että voisin kuvitella lukevani tätä jonakin raukeana kesälomapäivänä (sitä odotellessa).
VastaaPoistaMainio huomiosi: ”jos tämän romaanin olisi kirjoittanut nainen, se varmaan luokiteltaisiin chick litiksi. Miehen kirjoittamana se on jotain… en tiedä, ylevämpää?” Tämä on niin raivostuttavaa!
Ei sillä, että chick litissä olisi mitään vikaa, päin vastoin, mutta koska siihen yleensä yhdistetään kielteisiä ja vähätteleviä konnotaatioita, tämä häiritsee itseäni usein. Olen lukenut useita miesten kirjoittamia, melko tyhjänpäiväisiä ihmissuhdejuttua, jotka ovat olevinaan elämää suurempia pohdintoja. Ei niitä vähätellä hömppänä.
Tämä kyllä sopii hyvin luettavaksi rentoon kesälomapäivään, jos haluaa (mielestäni) kepeää luettavaa ja siihen päälle matkakuvausta. Kirjassakin ollaan pääasiassa lomalla, vaikka työkuviot pyörivät molempien keskeisten henkilöiden mielessä.
PoistaHaluan minäkin painottaa etten väheksy chick litiä vaikka sitä aika harvakseltaan luen. Oli aika kun luin enemmän ja olen myös lukenut romantiikaksikin luokiteltuja kirjoja ja pidin niistä. Näille oli paikkansa lukemistossani ja on yhä pieninä annoksina ja harvoin.
Olen antanut itseni ymmärtää, että Nicholls on käsikirjoittanut ainakin jossain työryhmässä Rimakauhua ja rakkautta, ja Rimis oli aikoinaan mulle todella rakas sarja, mutta siitä huolimatta mua jotenkin tökkii tämän ihmisen kirjat. Itse asiassa saattaisin (ehkä?) joskus kokeilla jos kirjoittaja ei olisi mies. Miten mies osaa kirjoittaa chick litiä? Kauhean asenteellista, tiedän, mutta kun muodostuu joku fiilis, ei sitä ilman erinomaisen hyviä perusteluita käännetä...chick litiä luen kirjan pari kesähelteellä.
VastaaPoistaOlet ymmärtänyt oikein. Itse en ole Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa katsonut, mutta olen siitä tietoinen. Sarjan eräs näyttelijä (Helen Baxendale) asui Lontoossa noin kolmensadan metrin päässä meistä ja törmäsin häneen toisinaan kadulla ja lähikaupassa. :D
PoistaNyt kun mainitsit, niin itse en ajatellut varsinaisesti sukupuolta viitatessani chick lit -genreen, vaan lähinnä sitä että Nichollsin kirjassa on kyseiselle genrelle ominaisia piirteitä (joita ei miehen kirjoittamana sellaisiksi kai yleisesti “tunnusteta”, vaan se on sitten jotain “syvällisempää”) ja siksi lisäsin sen chick lit -tunnisteisiin.
En ole paljoakaan Nichollsia lukenut, jostain kirjasta tykkäsin mutta jälkikäteen aloin vatvoa, että oli ehkä kuitenkin liian sentimentaalista. Tai ainakaan nyttemmin en sensuuntaista kaipailen.
VastaaPoistaVaellustematiikan vuoksi olisin ehkä voinut tähän tarttua, mutta nyt luulen, että jätän väliin. Odotelkoot vaikka sitä aikaa, jos joskus kaipailen small talkia jonninjoutavasta.
Pakko tunnustaa, etten varmaan olisi jaksanut lukea tätä kirjaa loppuun asti ilman tuota vaellusteemaa.
PoistaEn enää aio Nichollsin kirjoihin tarttua. Halutessani lukea ihmissuhdemättöä, mieluummin luen vaikkapa Jane Fallonia.
Minä kyllä tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta. Kiinnostavat henkilöt ja nokkelaa kieltä. Huumoriakaan ei ole unohdettu. Eli koin tämän hyvinkin viihdyttävänä lukuromaanina. Vaellusreitti oli kiinnostava. Ja oli kiva, kun kirjassa oli kartta.
VastaaPoistaMinulla oli vaikeuksia löytää kunnon huumoria tästä kirjasta. Dialogeilta odotin enemmän, koska niitä oli kehuttu erityisen nokkeliksi.
PoistaLisäksi Marnien vinkumiset kävivät hermoilleni. Miten turha on valittaa säästä tai patikan vaikeudesta – eihän ne Michaelin hallinnassa olleet :D
Vaan näin me eri tavoin koemme lukemamme ja se on hyvä niin! Toisen roska on toisen aarre.