Venepakolaiset

 

Cecile Pin: Wandering Souls
4th Estate, 2023
s. 240



Vietnam, 1978. 16-vuotias Anh valmistautuu katoamaan kahden nuoremman veljensä, Thanhin ja Minhin, kanssa yön pimeyteen. Matka on ennalta järjestetty, veneellä lähdetään. Kohteena tuo mahdollisuuksien maa, Yhdysvallat.

Yhdysvaltoihin on lähtenyt muuta sukua aiemmin ja tarkoitus on siellä jälleen yhdistyä. Loput Anhin perheestä (vanhemmat ja nejä muuta sisarusta) lähtee matkaan myöhemmin.

Mitään yhdistymistä ei tapahdu, jotkin alukset eivät koskaan saavu satamiinsa. Käy niin kuin käy, elämä ja tulevaisuus siirtyy toisten käsiin. Sillä pakolainen voi suunnitella niin paljon kuin haluaa, mutta vakuuksia saati valtaa ei ole. On liikaa asioita, joihin ei voi varsinaisesti vaikuttaa.

Pakolaisleireissä vietetyn ajan jälkeen Anh veljineen päätyy vihdoin – ei Yhdysvaltoihin, vaan –  Britteihin ja on aika – ja pakko – yrittää rakentaa uutta alkua. Takaraivossa takoo katumus: miksi piti lähteä, miksei vain voinut jäädä, niin perhe olisi vielä elossa ja koossa.

Wandering Souls on kertomus pakolaisuudesta ja ennen kaikkea sisarusten väleistä ja siitä, miten eri tavoin he tapahtumat kokevat. Tai oikeastaan, miten eri tavoin he reagoivat tilanteeseen. Siitä, millaiset roolit kullekin tavallaan lankeaa. Vanhimpana Anh kokee kantavansa vastuun veljistään, mutta vuosien vieriessä ja iän karttuessa roolit luonnollisesti muuttuvat – elleivät ne jää päälle.

Nimenomaan Anhin on vaikeinta luopua vanhimman roolistaan: ymmärtää, että sisarukset(kin) varttuvat, alkavat tehdä itsenäisiä päätöksiä. On päästävä katumuksen ja orastavan katkeruuden yli.

Kiinnostava ja monelle taholle kurkotteleva romaani, joka kattaa pitkän ajan sivumääräänsä (240) nähden eikä siitä syystä ulotu ainakaan minun iholleni. Episodimaiset luvut täydentävät toisiaan, mutta kosketus jää uupumaan.

Romaanin lopussa Anh on monen lapsen äiti, joten pikakelauksen tuntua esiintyy. Olen ymmärtänyt, että tarina pohjaa Cecilen oman äidin (Cecilen äiti on vietnamilainen, isä ranskalainen) vaiheisiin eli inspiraatio kirjaan kumpuaa sieltä.

Romaanin tyylissä ei sinänsä ole mitään moittimista, se on vivahteikas ja vaihteleva, kauniisti kirjoitettu. Itse vain preferoin perusteellisempaa kerrontaa etenkin, jos on näinkin lyhyt romaani kyseessä. Vaan ehdottomasti kannatti kyllä lukea tämä ja pidin lukemastani.