Reissutiedote

Mainitsin toukokuussa lähteväni patikkareissulle järville: se reissu starttaa huomenna aikaisin aamulla vuorka-auton noutamisella. Sitten vain kamat (joita en ole vielä pakannut, hmm) autoon ja prum (mies ajaa, minulla ei ole ajokorttia).

Emme aja kuitenkaan suoraan järville, vaan heitämme matkalla parin tunnin lenkin Cotswoldissa ja siitä jatkamme Derbyyn, jossa vietämme pari yötä. Nimittän sunnuntaina heitämme Peak Districtillä ekan kunnon patikan, jonka pituus on seitsemisen tuntia (vuoristossa ja kukkulaisilla alueilla ei ole mielekästä käyttää maileja tai kilometrjeä mittarina, vaan nimenomaan aikaa koska patikointi rinteillä on eri asia kuin tasamaastossa – 20 kilsaa vuorilla on täysin eri asia kuin 20 kilsaa tasaisella).

Maanantaina hurautamme sitten järville, jossa yövymme eri paikoissa tehden päiväpatikoita. Vaikka olemme olleet useita kertoa järvillä, on Englannin korkein huippu Scaffel Pike silti vielä valloittamatta. Se puute korjaantuu tällä reissulla.

Jokunen saattaa muistaa minun maininneen korkeanpaikankammostani. Se aktivoituu vain tieyissä paikoissa: minulle vaikeita ovat muun muassa hyvin aukeat ja jyrkät rinteet. Sellaisia ei kuitenkaan voi välttää, joten pakko vain jatkaa siedättämistä, jos haluaa vuorilla patikoida.

Siedätyshoitoa onkin odotettavissa: nimittäin olen luvannut suorittaa jommankumman Via Ferratan. Siinä voi turvallisessa ympäristössä kasvattaa itseluottamusta ja kehonhallintaa. Tosin korkeanpaikankammoni ei johdu näistä tekijöistä, vaan sitä (kammoa) ei voi selittää: keho vain jäykistyy ja menee lukkoon, kun tarpeeksi kammottaa. Mitään patikkaa en ole silti toistaiseksi jättänyt kesken tämän takia, vaan olen aina saanut raahattua itseni eteenpäin.

Toivon, että pakottamalla itseni toimimaan Ferratalla kammoni kanssa, se siedättää minua toimimaan tiukoissa paikoissa patikoillakin. Mahdollista tietenkin on, että jähmetyn radalla enkä saa sitä suoritettua, mutta en oikeastaan usko siihen, koska olen melko sisukas: jos päätän, että menen radan, minähän menen sen vaikka polvet löisivät loukkua ja itku tulisi.

Kolmeksi viikoksi siis kaikkea kivaa luvassa. Pari lepopäivääkin siihen mahtuu eli rennompaa liikuntaa kuin patikointia. En ole makoilja eli jos lähden reissuun, niin ei kiinnosta maata rannoilla tai kökkiä yhdessä paikassa. Haluan tehdä ja nähdä ja kokea. Paitsi Suomessa, jossa voin maata mökillä useita viikkoja reporankana ja lueskella. Tosin sielläkin kyllä käyn yleensä lenkeillä. Jos jaksan.

Blogi vaikenee kolmeksi viikoksi, sillä en usko että ehdin tai edes jaksan päivittää reissun aikana. Eikä se kaikissa paikoissa edes ole mahdollista, kun ei ole välttis koko nettiä. Ihanaa!

Mukavaa kesän jatkoa!

Varusteita