alkuper. Svenska gummistövlar, 2015
Otava, 2015
Suomentanut Kari Koski
S. 494
Arvostelukappale
Ruotsalaiset saappaat on itsenäinen jatko-osa Italialaisille kengille (julkaistu 2006). Saappaat voi siis lukea, vaikkei kenkiä olisikaan.
Toisaalta Kengätkin lukeneena sanoisin, että Saappaat saavat syvyyttä ihan eri tavalla, jos on Kengät luettuna. Mutta ei se elinehto ole. Kuvittelen, että voisi olla melkoisen jännittävä kokemus lukea nämä kirjat myös päinvastaisessa järjestyksessä.
Kirurgi Fredrik Welin asuu edelleen erakkomaista elämää perimällään saarella. Päivät seuraavat toisiaan vaihtuen kuukausiksi, lopulta vuosiksi. Vuosirenkaat lisääntyvät puissa, mutta näennäisesti mikään ei muutu.
Kunnes eräänä yönä Welin herää siihen, että hänen talonsa palaa. Hän onnistuu pelastautumaan, mutta koko talo tavaroineen palaa tuhkaksi jättäen jälkeensä vain hiiltyneet rauniot. Sinne meni koko omaisuus, muistot, menneisyys. Asiaa ei lainkaan helpota talon syttymissyy, joka vaikuttaa tuhopoltolta. Kuka sellaista haluaisi tehdä?
Näistä lähtökohdista Mankell lähtee avaamaan tarinaansa, joka kasvaa ikääntyneen yksinäisen miehen osin yksittäisistä muistoista koostuvaksi epäkronologiseksi aikakirjaksi. Nämä muistotuokiot katkaisevat kerronnan ja tekevät kirjasta poukkoilevan. Se sopii kuitenkin kirjan kauttaaltaan pohtivaan ja verkkaiseen tyyliin.
Kirjassa toki tapahtumia piisaa, mutta nopeita ja vauhdikkaita käänteitä kaipaava lukija saattaa moisesta vatvomisesta tuskastua. Minä en, istuin Welinin kanssa asuntovaunussa ja jaoin hänen hiljaisuutensa, kuuntelin hänen ajatuksiaan. Ja olisin halunnut jäädä sinne.
En ole edelleenkään saanut selville, miten Mankell sen tekee: hän voi kirjoittaa mitä ja mistä tahansa ja minä istun kuin lattiaan naulattuna lukemassa. Mankell herättää vähäeleisyydellään ja näennäisen yksinkertaisella kielellään kokonaisen maailman henkiin.
Maailmaan hän sijoittaa ihmiset, joihin kiintyy vaikka nuo ihmiset ovat usein varsin vajavaisia, omituisia mutta silti uskottavia, oikukkaitakin. Welin itsekin on varsinainen mörökölli, joka äityy ajoittain suorastaan lapselliseksi jääräpäisyydessään.
Mutta se ei ole kuulkaa mitään verrattuna Welinin tyttäreen, Louiseen. Louise on varsinanen itsekkyyden perikuva, joka eräänkin kerran lähtee isänsä veneellä merelle, vaikka tietää Welinin tarvitsevan sitä päästäkseen tärkeälle asialle mantereelle. Pakko tunnustaa: minä en oikeastaan voi sietää Louisea. Minä ärsyttää hänen mykkyytensä, kyvyttömyytensä puhua.
Welin itse on huomattavasti armollisempi tyttärelleen, vaikka paljon pohtiikin omaa suhdettaan häneen. Voiko hän edes kiintyä omaan lapseensa, jonka olemassaolosta on saanut tietää vasta tämän ollessa aikuinen?
Ruotsalaiset saappaat on tietyssä mielessä Fredrik Welinin tilinpäätös. On aika saavuttaa rauha ja sopu menneisyyden kanssa. Muuttua ei voi, mutta oppia kenties. Ajatus elämän rajallisuudesta on läsnä jokaisessa päivässä, kun ihminen tulee tiettyyn ikään.
Minuun Ruotsalaiset saappaat teki suuren vaikutuksen. Sen henkilöt ovat mielenkiintoisia ja lähes jokainen painoi jonkinlaisen jäljen minuun. Kenties eniten (Welinin lisäksi) eläkkeelle jäänyt postinkantaja Jansson.
Sulkiessani kirjan olen veneessä matkalla mantereelle. Welin vilkuttaa minulle rannalta, heilautan kättäni hyvästiksi sillä tiedän, ettemme enää tapaa. Käännän kasvoni menosuuntaan ja annan tuulen pyyhkiä pois kyyneleeni.
Suoria vastauksia kaipaaville sanoisin: etsi itse vastauksesi.
Kauniisti kirjoitat näistä saappaista. En ole yhtään Mankellia lukenut kun en dekkareita harrasta, mutta viime aikoina olen lukenut blogeissa sekä saappaista että kengistä ja näyttää siltä, että nyt on aika minunkin tarttua näihin Mankell-jalkineisiin..
VastaaPoistaPakko oikaista heti alkuun harhaluulo, että Mankell kirjoittaisi vain dekkareita: ei kirjoita. Tämä Ruotsalaiset saappaatkaan ei ole dekkari. Eli vaikka dekkarit eivät kiinnostaisikaan, niin Mankellilta löytyy aimo annos muunlaisiakin romaaneja.
PoistaMankellin ei-dekkareita ovat mm. Likainen enkeli, Isidorin tarina, Tuulten poika, Comedia Infantil jne. :)
Viihdyin kesällä Italialaisten kenkien seurassa, mutta saappaista pidin vieläkin enemmän. Luin myös Juoksuhiekan. Pidän Mankelllin kerronnasta, olen lukenut ja kuunnellut hänen ajatuksiaan. Ja minun ollut hyvä olla hänen seurassaan. Tuo saari on tullut tutuksi näiden kirjojen kanssa.
VastaaPoistaHänen dekkareissakin on jotain samaa. Luin dekkarit sikin sokin ja tajusin virheeni. Mankell rakentaa niihinkin jatkuvuuden. Kerään hänen tuotantonsa ja luen uusiksi. Viime viikolla sain elämäkerran.
Minulta on Juoksuhiekka lukematta, se kyllä kiinnostaa. Nythän saimme juuri kuulla suru-uutisen Mankellin poismenosta. Rauha hänen sielulleen. <3
PoistaNyt kyllä en jaksa vastustaa kyyneleitä... Tämä postauksesi ja Mankellin poismeno, mutta vielä tuo kuva tuossa lopussa... <3 Messuilla nostetaan malja upealle kirjailijalle!
VastaaPoistaAnnika, nostamme vaikka kaksi maljaa Mankellille <3 Juuri kun oppi hyväksymään, ettei Wallander-sarja jatku, niin nyt ei sitten jatku mikään. :( Onneksi hänen kirjansa jäävät elämään ja niihin voi palata!
PoistaVoi, miten hieno kirjoitus! Olen vasta aloittanut lukea tätä kirjaa ja koen samoin kuin sinä, viihdyn Welinin seurassa. Siinähän ne saappaat heti tulevat kirjan alussa, Juoksuhiekassa on myös tätä viehättävää pohtivaa verkkaisuutta.
VastaaPoistaMuista lukemistani Mankellin kirjoista pidän erityisesti Tuulten pojasta, jonka luettuani muistan viipyneeni pitkään oudossa surumielisessä mielentilassa.
Mietelausetaulusi sopii kirjan henkeen.
Olet varmaan lukenut nyt enemmän Saappaita ja ymmärrät, mitä tarkoitan. Mitkä tahansa saappaat eivät kelpaa. :)
PoistaEn ole lukenut Juoksuhiekkaa, mutta se on hankintalistallani eli tarkoitus olisi. Tuulten poika on koskettava. Se on muuten englanniksi käännetty nimellä Daniel.