Hae tästä blogista

torstai 6. elokuuta 2015

Kolme kirjaa uusiksi -haaste

Kuutar haastoi minut (kiitos, tämä on kiva haaste!) valitsemaan kolme kirjaa, joista olen blogannut ja jotka haluan lukea joskus uudelleen. Ajattelin ensin, että tässäpä helppo haaste ja onhan se - jos nimittäin saa valita vaikka kymmenen kirjaa. Mutta jospa nyt pitäydyn kiltisti kolmessa.

Tai en pitäydykään. Tai no, pitäydyn kolmessa kirjailijassa, mutta valitsen näin alkuun Hanna Haurulta kaksi kirjaa. Perustelen sillä, että molemmat ovat lyhytromaaneja eli siksi saan valita kaksi.

1. Tyhjien sielujen saari teki minuun vaikutuksen. Olisin voinut lukea aiheesta kokonaisen suurromaanin verran. Haurun kieli on kaunista, ajoittain lyyristä. Toinen valintani Haurulta on Utopia eli erään kylän tarina. Absurdisuudessaan todenmakuinen romaani, mikä jo sinällään on melko merkillistä.

2. Chinua Achebe: Things Fall Apart (suom. Kaikki hajoaa)
Haluan lukea kirjan uudelleen, koska ensinnäkin se on vaikuttava ja toisekseen se on trilogian ensimmäinen osa. En ole lukenut kahta seuraavaa osaa, joten pitäisi virkistää muistia ennen niiden lukemista. Kaksi muuta osaa ovat nimeltään No Longer at Ease ja Arrow of God. Käsittääkseni noita kahta ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi.

3. Pakko valita kolmanneksi vastikään lukemani Mark Henshaw'n The Snow Kimono. Haluan kirjan omakseni, koska tekee mieleni tehdä merkintöjä siihen. Kyllä, teen alleviivauksia joihinkin kirjoihini, jos ne ovat sellaisia, joihin palaan usein vaikka vain selailemaan, ja joista aion erota vasta kuoltuani.


Bonuskirjaksi valitsen Dostojevskin Kellariloukon, koska kiertoteiden kautta samastun sen kertojaan, joka on misantrooppi. Kertoja on myös melko ikävä, masentava ja katkera ihminen. En väitä itse sellainen olevani, mutta tunnistan monia tunteita - osaan jopa samastun.

Olen kirjoittanut Kellariloukosta muutaman sanasen vanhaan kirjablogiini, mutta en löytänyt juttua, sorge. 

Tämä haastee näyttää kiertäneen joka paikassa, joten jätänpä tällä(kin) kertaa haastamatta ketään erityisesti. Haasteen voi silti napata mukaansa kuka tahansa, olkaapas hyvät.

11 kommenttia:

  1. Achebe on minullakin uudelleenluettavien listalla. Luin aikanaan jo kovasti kellastuneen, pienipränttisen version ja jotenkin se teos oli fyysisesti sen verran epämiellyttävä, että seuraavaksi haluan lukea tästä kirjasta silmää miellyttävän painoksen. Voisin vaikka kokeilla miltä tämä maistuu suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on omanani ihan mukava laitos tuosta kirjasta. Pitäisi vain etsiä se jostain. Kovin pieni präntti ja/tai muuten ahdas taitto kyllä vaikuttaa lukukokemukseen tehden siitä jotenkin tahmean lukea.

      Poista
  2. Tyhjien sielujen saari oli todella huikea kirja. Nämä muut eivät ole tuttuja.

    VastaaPoista
  3. Adichien voisi tosiaan lukea uudestaan ja siitä saadusta lukufiiliksestä sitten päättää jatkaako seuraavilla osilla, se on mielessä epämääräisen positiivisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Acheben. Sekoilen nimissä.

      Poista
    2. Juu, tuohan toimii ihan itsekseenkin eli jos ei nappaa, ei niitä jatkoja tarvitse lukea. Silmäni korjaa automaagisesti lipsahdukset. En olisi edes huomannut. :D

      Poista
  4. Tyhjien sielujen saari on kyllä vaikuttava! Niin on Utopiakin, mutta Tyhjistä sieluista tykkäsin eniten. (Haurun kirjat ovat kyllä uudelleenluettavuuden helmiä: lyhyitä mutta sisällöltään rikkaita.)

    Acheben olen ostanut kirpputorilta aikoja sitten, mutta en ole vieläkään lukenut. En tiennytkään, että se on osa sarjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Tyhjien sielujen saari vie voiton Haurulta lukemistani teoksista. Utopia tulee kuitenkin hyvänä kakkosena. Ja tosiaan lyhyydestä huolimatta ovat varsin täyteläisiä.

      Kannattaa luea se Achebe. Se toimii ihan yksinäänkin eli ei niitä jatkoja tarvitse lukea, jos ei kiinnosta tai jaksa. :)

      Poista
  5. Kiitos lukuvinkeistä! Kaikki kirjat kuulostavat erittäin mielenkiintoisilta.

    Onpa kiva uusi ulkoasu blogilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, minun mielestäni kaikki nuo kirjat tietenkin ovat erityisen mielenkiintoisia :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.