Hae tästä blogista

tiistai 2. syyskuuta 2014

Koomisen koskettava Iisakin kirkko

Kari Hotakainen: Iisakin kirkko
Wsoy 2004
S. 176

Iisakin kirkko on toinen Hotakaiselta lukemani romaani. Ostin kirjan kesällä Suomessa, kun se käveli eteeni. En enää edes muista, mistä juuri Iisakin kirkko on mieleeni jäänyt: luulen, että joku on sitä saattanut minulle joskus suositella. En tosin ole varma kuka ja milloin.

Juoksuhaudantie ei aikoinaan ihan vakuuttanut minua, joten minulla ei ollut oikeastaan mitään odotuksia Hotakaisen suhteen. Iisakin kirkon takakansikaan ei  houkutellut, mutta aloittaessani kirjan lukemisen se oli menoa.

Iäkäs mies palaa tajuihinsa sairaalassa.

Kirurgi Kallio kertasi tosiasiat.
- Valtimon pullistuma aivokudoksen sisällä. Jalat ja kädet toimivat, joskin vaillinaisesti, pää kerää hukkaamaansa tietoa, sängyssä on pyörät, seinässä on nappi jota painamalla joku meistä tulee...

Sairaalassa on aikaa mietiskellä elettyä elämää. On aikaa mietiskellä ainokaista poikaa, joka on Pietarissa eikä vastaa puheluihin. On aikaa mietiskellä, miten takoa pojalle järkeä päähän, että hän lakkaisi höpsimästä uskonnosta ja tulisi järkiinsä.

Makasin sängyssä voimatta mitään, olin suojaton muistoille. Ne putosivat päähän kuin lokinpaskat. Ensimmäisenä keskelle pälvikaljua läsähti Koistinen kotikylältä.

Hotakaisen tyyli on napakkaa, mutta kuvailevaa. Ajoittain ajatukset rönsyilevät unenomaisiksi tykityksiksi, joissa vilahtelee poliittikkoja niin Suomesta kuin Venäjältä. Iäkkään miehen muistoihin sekoittuvat uutiset, maailman tapahtumat ja omat kokemukset. Nämä kohtaukset ovat utopistisia ja harhaisia enkä edes väitä tajunneeni kaikkea. Mutta ehkä ei ole tarkoituskaan: nehän ovat harhaisia unia - hassuja lukea kylläkin eikä niitä ole niin paljon, että mieli uupuisi.

Oman hauskan - koskettavankin - ripauksensa kirjaan tuo ikäihmisen huonetoverit - hekin jo elämänsä ehtoopuolta eläviä. Kemiat eivät ihan kohtaa, mutta toimeen on tultava, kun kerran samaa huonetta asutetaan. Konflikteilta ei voi välttyä ja hampaitakin irtoaa.

- Hampaanne ovat oikein kauniit. Visuaalisesti kalustonne kestää päivänvalon.
- Ulkonäkö ei enää kiinnosta, ulosanti kyllä. Tällä suulla pitää kertoa tosiasioita.

Iisakin kirkko on sekoitus koomisia kohtauksia ja ajatuksia, luutuneita asenteita ja mielipiteitä. Isän on vaikea ymmärtää poikaansa, koska hänen (pojan) valintoja on vaikea ymmärtää. Isä on jääräpää, ärsyttäväkin, mutta silti koin hellyttäviä tunteita häntä kohtaan.

Mitä enemmän ajattelen tätä kirjaa, sitä enemmän alan tästä pitää. Kummallista ja kiehtovaa! Minut tämä kirja tosiaan yllätti ja ihan loppupuolella jysähti runopommikin niskaan. Sitä olen lukenut jo useita kertoja. Ja luen.  Mietteeni haluan päättää erääseen sen säkeeseen.

Tunnoton sieluni syntinen se on
kuin mistään ei piittaisi mitään
Kun maailma kaiken antanut on
ei se antanut yhtikäs mitään.

4 kommenttia:

  1. Hotakainen on mestari! Tämä on jäänyt minulta väliin, mutta kuuulostaa hykerryttävän hyvältä.
    Elegia, sinun pitää nyt lukea Ihmisen osa ja Luonnon laki, vielä tässä järjestyksessä. Tulet nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iisakin kirkko oli minulle varsinainen yllättäjä - saattaisit sinäkin pitää, jos kerran Hotakaisesta muutenkin pidät. :) Tosin ei ole hajua, millaisia tyylejä Hotakaisella mahdollisesti on, koska kokemusta on tosiaan vain kahdesta hänen romaanistaan.

      Laitanpa nuo mainitsemasi nimet ylös. Tämä oli niin positiivinen ylläri, että uskaltanen kokeilla lisääkin Hotakaista. Miksi nuo kirjat muuten kannattaa lukea tuossa järjestyksessä, ovatko jatkoa toisilleen?

      Poista
    2. Juu, varmasti luen Iisakin kirkon.

      Nämä kirjat ovat aivan erillisiä kirjoja, tai liittyvät kyllä sillä tavalla toisiinsa, että Hotakainen kuvaa suomalaisen yhteiskunnan murrosta näissä ja näiden välissä julkaistussa Jumalan sanassa. Mahtavia yksilökuvauksia.
      Ajattelin vain, että jos luet Ihmisen osan, niin häikäistyt eniten. Se on huippuhyvä.

      Minusta Hotakaisella on aina sama tyyli, lakoninen ja hauska. Kuvasit hyvin lukukokemustasi, miten ihastuit kirjaan. Hieno loppuruno!

      Kerran Joensuun kirjallisuuspäivillä Hotakaisen alustuksen alkaessa hänen perässään tuli sisään valtava lauma ihmisiä, uskollisia ihailijoita, jotka myös lähtivät hänen osuutesa jälkeen, vaikka tilaisuus jatkui. Fanilauma! ;)

      Poista
    3. Okei, hyvä tietää. Minun täytynee lukea nämä varmaan siinä järjestyksessä, kun saan käsiini. On taas haalittavaa seuraavalla Suomen reissulla! Kyllä muuttui asenteeni Iisakin kirkon myötä Hotakaiseen. Juoksuhaudantie oli minulle hienoinen pettymys (kaiketi odotin jotain muuta), mutta tämä tosiaan palkitsi ja innostaa kokeilemaan lisää Hotakaista.

      Hauska tapaus tuo fanilauman seuraaminen! Olisi ollut hauska olla todistamassa sitä paikan päällä :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.