Kun äiti hakkaa

Constance Briscoe: Ugly

Tämä kirja hyppäsi käteeni charity shopissa. Minua kiinnostaa lukea henkilöistä, joilla on ollut vaikeuksia etenkin lapsuudessa.

Tietyllä tavalla monet tällaiset kirjat ovat selviytymistarinoita, sillä eihän niitä muuten olisi kirjoitettu.

Näissä kirjoissa minua ehkä eniten kiinnostaa ne psykologiset aspektit: sekä uhrin että tekijän. Tietenkään tekoihin ei aina saada suoraa vastausta, sillä harvemmin nämä tekijät perustelevat mitenkään tekosiaan. Heillä on ihan oma logiikkansa, jota he seuraavat.

Pohdintapuoli ja spekulaatiot jäävät siis usein uhrin varaan. Ja jos ei niitäkään kirjassa käsitellä, niin ainakin tunteita ja tuntemuksia. Tosin eipä pahemmin tässä kirjassa.

Constance on itse kirjoittanut tämän kirjan. Olisi ehkä kannattanut käyttää haamukirjoittajaa tai edes antaa kirja editoitavaksi ammattilaiselle ennen sen julkaisua. Kirja vilisee kaikenlaisia lauserakenteellisia- ja muita perusvirheitä.

En oikeasti tajua, miten kouluttautunut, englanninkielinen ihminen voi kirjoittaa noin huonoa englantia. Ja nyt ei tosiaan ole kyse mistään puhe- ja kirjakielen eroista. Tosi harmillista, sillä tämä kirja olisi voinut olla koskettava.

Tietenkään pelkkä kömpelö teksti ei välttämättä pilaa koko teosta. Mietin, onko tämän kirjoittaminen ollut osa selviytymistä ja asioiden käsittelyä Constancelle. Kirja on kirjoitettu tyyliin matter of fact eli aika lailla tunteettomasti. Constance kertoo tapahtumista, mutta tunnetasolla hän ei mielestäni ole mukana.

Hän kertoo, kuinka hänen äitinsä pieksee hänet kerta toisensa jälkeen jne. mutta omat tunteensa Constance pitää piilossa. Jos hän mainitsee jonkin kivun, se on lähes aina fyysinen kipu.

Tästä seuraa se, että vaikka tarina on aika rankka, en oikein osaa tuntea mitään. Ja se taas johtuu siitä, että kirjailijakaan ei kirjassaan tunne mitään. Tai sellainen vaikutelma välittyy lukijalle.

Lisäksi vaikka lukujen alussa oli mainittu ajankohta (vuosiluku), kertomus ei oikein pysynyt kasassa. Siinä oli joitakin ristiriitaisuuksia kerronnan suhteen, mikä hieman sekoitti päätäni. Ei suuria asioita, mutta sen verran oleellisia (kun ne kerran otettiin esille), että jäi häiritsemään.

Tuntuu jotenkin pahalta näin ankarasti teilata tätä kirjaa. Kyseessä on kuitenkin omaelämäkerrallinen teos ja kokemukset ovat varmasti olleet kauheita kirjoittajalle. Niitä en siis väheksy missään tapaukessa.

Surullista on se, että suurperheen lapsista Constance oli ainoa (en siis tarkoita, että muitakin olisi pitänyt piestä!), jota piestiin ja haukuttiin äidin taholta mitä erilaisimmin nimityksin (ugly, black bitch jne.). Constance oireili kastelemalla sänkynsä öisin ja siitä seurasi luonnollisesti rangaistuksia. Hän joutui usein myös nukkumaan märissä, pissaisissa lakanoissaan.

En nyt väittäisi muidenkaan perheen (tyttö)lasten osaa kovin ruusuiseksi, mutta he saivat sentään päällensä kunnon vaatteet, ruokaa syödäkseen eikä heitä pahoinpidelty. Mutta kaikki he osallistuivat kotitöihin. Kirjasta saa kuvan, ettei perheen äiti tehnyt mitään (paitsi hakkasi lastaan ja teki muuta kiusaa) taloustöitä.

Ajoittain minua suututti myös Constancen läheisimmät sisarukset. he pysyivät vaiti, mikä sinänsä on ymmärrettävää, koska tuskin kukaan olisi halunnut joutua äitinsä epäsuosioon. Salaisesti he kyllä auttoivat Constancea mm. salakuljettamalla hänelle ruokaa, kun hän oli jäänyt ilman ateriaa.

Äidin viimeisin tempaus on jättää Constance ja hänen kaksi sisarustaan vanhaan taloon, kun muu perhe muuttaa muualle. Silti äiti käy jatkuvasti vaatimassa rahaa Constancelta, joka koulunsa ohella alaikäisenä tekee useaa työtä rahoittaakseen itse elämisensä. Muut heitteille jätetyt sisarukset saavat mennä uuteen kotiin syömään ja viettämään aikaa, mutta ei Constance.

Ihan luettava kirja tämä oli puutteistaan huolimatta. Huonon kielen olisi kestänyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut tunnelataus. Nyt kun sekin puuttui, niin kirja jätti aika kylmäksi.

En tiedä onko kirjaa käännetty suomeksi, käsittääkseni ei. AdLibriksestä voi lukea enemmän kirjasta.