Henning Mankell: Rauhaton Mies
Rauhaton mies päätti nyt sitten lopullisesti Kurt Wallander –sarjan.
Sarjan piti päättyä jo edelliseen Wallander-kirjaan (Ennen routaa), jonka julkaisusta on aikaa kymmenisen vuotta.
Nyt se on myös uskottava: Jatkoa ei enää tule. Olo on jotenkin haikea, sillä Wallander on tullut minulle jotenkin hyvin lähiseksi näiden vuosien aikana, kun olen kyseisiä kirjoja lukenut. Näin käy vain harvojen kirjahenkilöiden kanssa.
Kenties se johtuu siitä, että Wallander ei ole mikään yli-ihminen: Nuori, komea, huipputerävä ja virheetön kolli. Tällaisia ”mediaseksikkäitä” hahmojahan on monet dekkarit pullollaan. Ei tulisi mitään, jos ei päähenkilö olisi komea ja poikkeuksellisen älykäs.
En tarkoita, että Wallander olisi mitenkään tyhmä. Hänellä on paljon vahvuuksia, mutta kuten kaikilla ihmisillä, myös heikkouksia. Se tekee Wallanderista henkilönä inhimillisen ja koko kirjasarjasta realistisen tuntuisen.
Wallanderin tytär on saanut lapsen ja asuu avoliitossa lapsen isän Hans von Enken kanssa. Yhtäkkiä Hansin isä katoaa salaperäisesti. Etsinnät alkavat, mutta mitään ei löydy: ei edes ruumista.
Muutaman kuukauden kuluttua katoaa myös hansin äiti.Wallander tutkii katoamistapauksia omalla ajallaan – koskeehan tämä myös hänen omaa tytärtään. Siinä sivussa Wallander kärsii omituisista muistikatkoksista.
Juonesta ei voi oikeastaan enempää kirjoittaa paljastamatta liikaa. Se ei tosin ole tarpeenkaan. Rauhaton mies on tyyliltään samanlainen kuin muutkin Wallander-romaanit: Jos pidät siitä tyylistä, pidät tästäkin.
Kirjan tunnelma on hiljaisen melankolinen. Tässä ehkä vielä enemmän kuin aiemmissa, joille niillekin on leimallista tietynlainen alakulo ja synkkyys. Wallander ei ole enää mikään nuori poikanen ja kuudenkympin iässä on ihan ajakohtaista jo ajatella eläkeasioitakin.
Mankellien lukeminen on jämähtänyt minulla Hynyilevä mies kirjaan. Olen aloittanut sitä jo kahdesti pääsemättä paljon alkua pidemmälle, mikä on outoa, sillä edellisistä olen pitänyt. Pitänee yrittää kolmannen kerran, jospa se siitä lähtisi. Tai sitten hypätä sen kirjan yli. Minulla vain sattuu olemaan pakkomielle lukea sarjoihin kuuluvat kirjat järjestyksessä ja jättämättä välistä yhtäkään, joten se voi olla vaikeaa.
VastaaPoistaKunpa Bloggerissa voisi muokata kommenttejaan jälkeenpäin. Kirja on siis tietenkin Hymyilevä mies. :)
VastaaPoistaMinulla on sama pakkomielle: Siis haluan lukea kirjat järjestyksessä. Mankellin kohdalla se kannattaakin.
VastaaPoistaEn enää muista mitä Hymyilevässä miehessä tapahtui, mutta sen muistan että itse olen pitänyt kaikista Mankelin kirjoista. Joskus voi kestää hetken ennen kuin ne pääsevät vauhtiin ;)