Hanna Hauru: Eivätkä he koskaan hymyilleet
Jossain vaiheessa kyky ymmärtää symboliikkaa yksinkertaisesti ylittyy. Luulen, että näin kävi minulle Haurun Eivätkä he koskaan hymyilleet kanssa.
Haurun teksti on kaunista, kyllä. Toinen toistaan ravistelevammat virkkeet – ei, vaan sanat – tulvivat symboliikkaa sellaisella voimalla, ettei perässä tahdo pysyä. Eikä pysy, minä en ainakaan.
Näin ollen kirjan luvut ovat joukko korulauseita: kauniita, mutta valitettavasti jäävät sisällöttömiksi. Haluaisin lukea tulkin kanssa tämän kirjan. Se jäi minulta nimittäin kesken, sillä minun on vaikea suhtautua kirjoihin, joiden tärkeimmäksi meriitiksi mielestäni kohoaa sisällyksettömät korulauseet. Sitä voisi ilkeästi kutsua myös nimellä tekotaiteellisuus.
Mutta en kutsu, koska aion vielä lukea kirjan ja ymmärtää sen. Äsken googletinkin kirjasta erilaisia arvioita, mielipiteitä ja ihmettelen samalla, kuinka paljon siitä on saatu irti.
Mutta niin, ehkä se pitää lukea kokonaan nähdäkseen tarkasti. Kenties aika oli väärä. Uusi arvio tulee, kun luen sen kokonaan. Antakaa siis anteeksi ymmärtämättömyyteni.
Nainen antaa periksi kolmannellatoista kerralla. Tänä aikana ei piiloutunut ruoho valkoisen lakanan alle, vaikka pidättyminen kolmetoista kertaa on yhtä kuin ikuisuus.
Peitteiden alla makaa suojassa ja yksin iltatähti. Vain tähdenlennon ajan kestää sen todellisuus, jonka laskenta on jo alkanut.
HOURULA
Ruona liukuu keltaiselle ja kylmälle niitylle. Nainen kohtelee ympäristöä samalla etäisyydellä, miten on sen aina kohdannut. Tähti on siistitty ja lähetetty lumeen käärittynä maailmalle.
Tähti palelee, se on valmiina lentoon. Käsiparit kurkottavat sitä kohden, mutta se ei pysähdy.
Tajusitteko te tästä mitään? Minäpä tajusin, mutta olenkin itse kirjoittanut sen. Tarkoitan sitä, että eräs syy, miksi koin Haurun tekstin ongelmallisena, on myös sen valtava monitulkintaisuus ja symbolisten sanojen muuttuvaisuus. En siis tiennyt, miten mitäkin tulkita, koska mahdollisuuksia periaatteessa oli niin paljon.
Niinhän se on. Jos antaa kielelle omat uudet merkityksensä, ei sitä voi samoin enää toinen tavoittaa. Voi tuosta sinunkin tekstistäsi kehitellä esiin merkityksiä, mutta silloin ne ovat aina lukija omia merkityksiä.
VastaaPoistaJa totta, en ole koskaan nähnyt mitään itua lukea sen enempää runoja kuin proosaa, jotka kuuluvat vain kirjoittajalleen. Mutta, jotkut viitsivät tulkita hieroglyfejäkin.
Hannah, ehkä tämän Haurun kirjan voi tulkita ihan yleisestikin, mutta ainakin minulle se tuotti vaikeuksia. Kaunis kieli kärsii liiallisesti sekopäisyydestä. Tai sitten vain harmittaa, kun en tajua.
VastaaPoistaNoh, ehkä ensi kerralla sitten.
Kaikkea ei aina tarvitse tulkita eikä oikein ymmärtääkään, voi myös antautua sanoille, lauseen rytmille ja poljennolle. Minusta Hauru kirjoittaa hyvin, omakielisesti ja -sanaisesti, mutta en kyllä juuri ymmärrä mistä on kysymys. Sivullisuudesta, yksinäisyydestä, ehkä. Hän sanallistaa maailman niin erikoisella tavalla eikä teoksen maailma ole vähääkään kaunis. Se mikä tekee kokonaisuuden hyväksi on se, että hän pysyy valitussa rekisterissä, sillä tavalla teos on kokonainen.
VastaaPoistaTuima, hyvä pointti. Minusta ei vain taida olla siihen (siis sanojen ja rytmien makusteluun ilman sen suurempaa ymmärrystä) kuin hyvin erityisessä mielentilassa ehkä. Minulla on pakonomainen tarve ymmärtää, saada jonkilaista tartuntapintaa. Kysymyksiä saa olla, vastauksia ei tarvita, mutta kaipaan jonkinlaista oivallusta.
VastaaPoistaAion kyllä vielä lukea ihan kokonaan tuon Haurun kirjan. Yritän lukea sen siten, etten liikaa jää pohtimaan merkityksiä, vaan annan sanojen vain virrata.
Onkin kiinnostavaa lukea mihin tulokseen päädyt kirjan luettuasi. Vaikea kirja, mutta kiinnostavaa tuotantoa kirjoittava ja ehdottomansti tutustumisen arvoinen kirjailija.
VastaaPoistaKuinka helpottavaa, etten ole ainoa, joka ei tätä kirjaa tajunnut!
VastaaPoistaMinä luin tätä tosiaan novellikokoelmana, mutta en silti ymmärtänyt mitään. En myöskään ole halukas analysoimaan liikoja lukemaani, vaan tykkään suoraviivaisemmasta kerronnasta.
Muista lukemistani Haurun kirjoista olen kyllä tykännyt kovasti ja aion lukea ne loputkin, kunhan ehdin.
Minen nyt tajua, miten en ole tajunnut että tämä on novellikokoelma. Luin siis tätä kuin kirjaa eli etsin jatkuvuutta. En kyllä tiedä tajuaisinko silti tästä mitään, vaikka lukisinkin kuin novelleja.
PoistaMinäkään en tykkää liiallisesta symboliikasta, koska yleensä se avautuu vain kirjoittajalle itselleen. En osaa nauttia tekstistä, jos siitä ei löydy minkäänlaista punaista lankaa.
Minäkin olen tykännyt muista lukemistani Haurun kirjoista, etenkin Tyhjien sielujen saari kolahti.