Seksiä - ei kiitos

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Anna-Leena tupsahti väkisin postiluukusta, vaikka olin perunut Bookavenuen kuukaudenkirjan. Koska en saanut aikaiseksi palauttaa kirjaa, ajattelin lukaista sen saman tien pois, vaikka aihe ei sinänsä oikein jaksanut innostaa.

Ei kiitos on ihmissuhdekirja. Se pureutuu miehen haluttomuuteen, siihen että miehelläkin on oikeus sanoa ”ei” seksille. Miehen haluttomuus on vaiettu asia, sillä useinhan miesten ajatellaan aina olevan ns. hetivalmiita.

Heli ja Matti ovat aviopari, joiden liitto on alkanut notkua. Mattia on seksi lakannut kiinnostamasta, kun taas siitä on tullut Helille pakkomielle. Ei kuitenkaan seksin itsensä takia, vaan Heli haluaisi liittonsa alkuaikaisen intohimon takaisin. Hänelle on kova paikka – kenellepä ei olisi – tulla jatkuvasti torjutuksi Matin taholta.

Pariskunnan puheyhteys on kadonnut liki kokonaan. Mistään tärkeästä ei oikein voida keskustella, sillä Matti kokee Helin hyökkääväksi, kun taas Helin mielestä Matti sulkeutuu omaan maailmaansa jättäen hänet kokonaan ulkopuolelle.

Kirja valottaakin aika hyvin Helin käytöstä ja motiiveja sekä sitä, miltä tuntuu tulla torjutuksi oman aviomiehen taholta. Sen sijaan Matin maailma jää hiukan etäiseksi, sillä kirja on kirjoitettu Helin näkökulmasta. Matilla on kuitenkin syynsä haluttomuuteen. Jokseenkin ne aika ”arkiset” ja ”tavanomaiset” syyt, joihin hän on kuitenkin liian ylpeä tai pelokas hakemaan apua.

Voidaanko siis sanoa, että Matin kyvyttömyys ottaa apua vastaan sai Helin tekemään ratkaisevan askeleen toiseen suuntaan? Voiko hänen (Heli) ratkaisunsa olla puolusteltavissa mitenkään? Kirja ei vastaa näihin kysymyksiin, vaan antaa lukijan itse päättää, millaiset tuomiot sen henkilöille langettaa.

Ei kiitos tempaa mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Muuten en olisi sitä varmaan jaksanutkaan lukea, sillä seksi – tai sen puute – aiheena ei oikein jaksa juuri tällä hetkellä kiinnostaa.

Mutta älkää ymmärtäkö väärin – minä pidin tästä kirjasta todella paljon. Sen kieli on ytimekästä ja se kulkee helposti eteenpäin. Vaikka perustunnelma on synkkä, niin silti kirjassa on kosolti mustaa huumoria. Pidin myös Anna-Leena Härkösen tyylistä valottaa Helin ajatuksia kursiivein.

Olen aiemmin lukenut Härköseltä kirjat Häräntappoase ja Juhannusvieras. Juhannusvieras (linkki vie vanhaan blogiini, jossa on arvostelu tästä) ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, vaikkei se huono kirja ollutkaan. Sen sijaan Häräntappoaseesta pidin.

Mitäs Härkösen kirjaa suosittelisit minulle luettavaksi? Ei kiitos sai minut nimittäin haluamaan lukea Härköstä enemmänkin.