Kiinalainen

Henning Mankell: Kiinalainen

Kiinalainen koostuu kolmesta osasta. Kullakin on tavallaan omanlaisensa teema.

Ensimmäisessä osassa Mankell tarjoilee kirjan alkuasetelman, joka on järkyttävä joukkomurha pienessä ruotsalaisessa Hesjövallenin kylässä.

Ensimmäinen osa keskittyy tapauksen tutkintaan poliisin silmin. Kuvioon astuu myös tuomari, Birgitta Roslin, joka alkaa tutkia murhia motiivinaan löyhät sukulaisuussuhteet joukkomurhan uhreihin.

Mankell on taitava ihmis- ja miljöökuvaaja. Lisäksi hänelle täytyy jälleen kerran antaa tunnustusta rikostutkinnan uskottavalta tuntuvasta käsittelystä. Mankelimaiseen tapaan motiiveja ja tapahtumia pyöritellään edestä ja takaa, mutta minusta se on mielenkiintoista.

Jonkun toisen mielestä se voisi olla jaarittelua, mutta jaaritteluun Mankell sortuu mielestäni vastan kirjan viimeisessä osassa – joskaan ei liian häritsevästi.

Kirjan kolmannessa, eli viimeisessä osassa, käydään muun ohella läpi Birgitan nuoruutta. Tässä kohdin lukija saattaa kokea jaarittelun tai pitkityksen makua, mutta toisaalta sen voi nähdä myös osana syvällistä henkilökuvausta. Se lienee makuasia, minua se kiinnosti.

Kolmannessa osassa kohtaavat myös menneisyys ja nykyisyys. Menneisyyttä käsitellään kirjan toisessa osassa, jossa Mankell vie lukijansa 1800-luvun Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Toisessa osassa lukijalle alkaa valottua joukkomurhan motiivit.

Minulta on lukematta kirjaa vielä reilut parisataa sivua (kirjassa on vajaat 700 sivua), joten lopullista tuomiota en voi vielä antaa. Tällä hetkellä joukkomurhan motiivi tuntuu kuitenkin todella kaukaa haetulta (sitähän se periaatteessa onkin), mutta toisaalta kirjahan on fiktiota – vaikka tuntuukin hyvin todentuntuiselta.

Senpä takia en lähtisi moittimaan motiivien kaukaisuutta ja mahdollista epäuskottavuutta. Kirja itsessään on ainakin tähän asti ollut todellinen lukunautinto. Heitän yhteenvedon, kun olen lukenut sen kokonaan.

Tavoistani poiketen luin Savon Sanomien arvostelun Kiinalaisesta. Yleensä haluan lukea – jos nyt yleensä edes luen - lehtien arvostelut vasta jälkikäteen mahdollisten juonipaljastusten takia.

Savon Sanomien Marko Ikävalko lyttää Kiinalaisen tyystin. Hän väittää kirjan olevan ohi sivulla 158 (eli ensimmäisen osan loputtua). Minusta taasen motiivien kannalta toinen osa kuuluu ehdottomasti kirjaan – se myös petaa pohjaa kolmannelle osalle.

Edit. 8.10 klo. 8:55, väliaikakommentti, noin 150 sivua jäljellä.

No jaa, olikohan taas kovin viisasta kommentoida kesken lukemisen. Kirjassa onkin neljä osaa.

Jos kolmannessa osassa vähän jaaritellaan, niin neljännessä osassa suorastaan jauhetaan. Siinä(kin) palataan takaisin Kiinaan, mutta tähän päivään.

Mankell innostuu kuvailemaan nykytilaa Kiinassa sekä ruotimaan sen poliittista järjestäytymistä. Kolmannesta osasta tutut kiinalaiset kohtaavat tällä kertaa Afrikassa poliittisissa merkeissä.

Tämä periaatteessa on mielenkiintoista, mutta en voi välttyä ajatukselta, että tässä kuljetaan jo aika kaukana kirjan alkuperäisestä asetelmasta. Toisaalta onhan kirjan nimi kiinalainen, joten sillä perusteella toki liikutaan raamien sisällä.

En ehkä ihan kuitenkaan ymmärrä Mankellin tavoitetta näissä turhankin yksityiskohtaisuuksiin menevissä ”puheissa” kirjan kokonaisuuden kannalta. Tulee lähinnä mieleen Mankellin halu arvostella Kiinan poliittista asemaa ja johtajistoa.

Neljännen osan alussa olin jo vähän kuivua tähän kirjaan, mutta nyt ollaan taas uudessa nousussa, vaikka kaukana joukkomurhista ollaankin.

Loppukommentti 10.10.2008

Kirja kohosi tosiaan uuteen nousuun kuivahkon osion jälkeen. Ei kuitenkaan kannata säikähtää "kuivaa kautta", sillä se ei kestä kauan ja toisaalta oli ihan mielenkiintoinen. Kärsivällisyyteni kaiketi oli koetuksella, koska olisin halunnut päästä tapahtumissa eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä, todella hyvä. Mankell ei myöskään tyylilleen uskollisena sorru selittelemään tapahtumia puhki, vaan ilmaan jää myös avoimia kysymyksiä. Se sopii hyvin, sillä riittävän paljon kuitenkin paljastetaan.