keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Lastenkirja: Herra Lemu


 Rajoitettu liikkuminen on saanut minut tutustumaan läheisemmin omien kirjahyllyjeni ja -kasojeni tarjontaan. Rutiinien muuttuminen on muuttanut myös lukufiiliksiä.

Jokin aika sitten (olen jäljessä näiden kirjabloggausten kanssa) kaipasin jotain todella simppeliä ja helppoa luettavaa. Sellaista, ettei tarvtise liikoja ajatella. Niinpä lukaisin jo kauan hyllyssäni maanneen David Walliamsin lastenkirjan Mr Stink (suomennettu nimellä Herra Lemu).

David Walliams on minulle ennestään tuttu lähinnä Britain’s Got Talent -ohjelmasta, jota en ole katsonut vuosikausiin (meillä kotona ei ole televisiokanavia: on Amazon Prime ja Netflix). Walliams on luonnollisesti täällä erittäin tunnettu persoona, joten kaikki jotka eivät asu tynnyrissä, ovat varmasti hänestä kuulleet.

Mr Stinkin ostin joskus ihan vain uteliaisuudesta Walliamsin tuotantoa kohtaan, mutta koska en yleisesti ottaen jaksa lukea lapsille tai nuorille suunnattua kirjallisuutta kävi klassisesti niin, että kirja hautautui hyllyyn. Kirjan pohjalta on tehty elokuva, josta olen katsonut pätkän sillä kirja tuntui osin tutulta ja muistan jonkin joulupyhän, kun hetken aikaa elokuvaa katsoin.

Mutta jos nyt siihen kirjaan.

Chloe on 12-vuotias tyttönen, jolla ei mene järin hyvin: kotona äiti huomioi lähinnä lahjakasta pikkusiskoa ja nalkuttaa muille. Isä on nähtävästi tossukka, joka ei ota kantaa mihinkään.

Koulussa taas kiusataan, koska Chloe ei istu muottiin. Hän on hieman pulleakin, mikä on tietenkin syy syrjiä. Vähän kliseinen ja tavanomainen asetelma, mutta varmaan lapset kokevat tällaiset asiat eri tavalla. Kirja on kuitenkin suunnattu yli 9-vuotilaille, joten asioita on käsiteltävä sen mukaisesti.

Chloe tutustuu kodittomaan haisevaan mieheen, Mr Stinkiin eli herra Lemuun. He ystävystyvät ja hyväsydäminen Chloe haluaa auttaa miestä. Niinpä hän kutsuu miehen perheen puutarhavajaan asumaan: vanhemmiltaan salaa tietysti.

Mr Stink on joutuisasti etenevä ja helppolukuinen romaani, jonka lempeä ote ja hassu huumori varmasti tehoaa lapsiin. Itse en oikein jaksanut nauraa esimerkiksi jäniksenpapanakorvatulpille, mutta Chloen sisaren älyvapaan täysi kalenteri sai hirnahtamaan. Hienosti liioiteltu.

Kulmiani kohottelin vihjailulle, että on osin kiusatun oma syy että häntä kiusataan, koska hän antaa kohdella itseään niin. Lapset (ja ihmiset yleisesti ottaen) voivat olla uskomattoman julmia ja itsensä puolustaminen saattaa vain lietsoa kiusaamista. Ei kai kukaan tosiaan kuvittele, että kiusaaminen loppuu, jos kiusattu sanoo että eläpä nyt, tulee paha mieli kun olet niin ilkeä. Tähän silmienpyöritysemoji.

Toisaalta myöhemmin kirjassa Chloe puolustaa Mr Stinkiä, joka menee sanattomaksi ilkeyden edellä. Että kenties halutaan viestiä, ettei itsensä puolustaminen ole aina niin helppoa. Mutta eipä se silti kiusaamista oikeuta, joten mautonta kohdistaa katse kiusattuun ja etsiä syitä hänen toimintatavoistaan. Valitettavan yleistä kyllä tuntuu olevan, että kiusaamistilanteissa syynätään nimenomaan kiusattua sen sijaan että käännettäisiin katse kiusaajiin ja ja alettaisiin purkaa tilannetta siltä suunnalta.

Mutta joo, sain kirjalta mitä hain eli ajatukset muualle.


Kirjan tiedot:

David Walliams: Mr Stink
HarperCollins 2009
kuvitus Quentin Blake
s. 268
kirja on suomennettu nimellä Herra Lemu

~~~

Ylin kuva on eilisen lenkkini varrelta. Täällä on kevät edennyt kohisten ja t-paitakelejä pitelee. Tälle päivälle on luvattu 22 astetta.

10 kommenttia:

  1. Harvemmin itsellä tuleekaan luettua lastenkirjallisuutta, ehkäpä pitää kaivaa muutama lapsuuden suosikki kirja kirjahyllyyn näkyville... Ehkä tulisi otettua käteen luettavaksi joku kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jotain oman lapsuuteni aikaisia satukirjoja vielä tallella. Niitä voisi kyllä lukea, koska niihin minulla on tunneside. H.C. Andersenin sadut ja Hanhiemon satuaarre olivat lemppareitani. Andersenin satukirja minulla on tallella ja joskus lehteilen sitä, mutta en saa luetuksi. :)

      Poista
  2. Olen nähnyt Lemu-kirjan kirjastossa, mutta lähinnä se jäi mieleen ruman kannen ansiosta - en todellakaan tykkää ko. piirrostyylistä (suomi-versiossa on tuo sama piirroskuva kannessa kuin sinunkin painoksessasi). Minullakin tulee aika harvoin luettua lastenkirjoja, mutta nyt olen katsellut oman hyllyn Peppi Pitkätossu -yhteisnidettä sillä silmällä, että pitäisikös tuo viimeinkin lukea (en ole lukenut Peppiä lapsena, leffoista ja sarjoista hahmo on toki tuttu). Kevyt ja kiva -sarjan kirjat houkuttelevat näinä aikoina kummasti, ja lastenkirjat ovat tähän tarpeeseen ihan hyvä valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen minäkin kauniimpia kansia nähnyt :D Täällä Blake on suosittu piirtäjä, itsekään en tosin hänen tyylilleen oikein lämpene, vaikka en suoranaisesti sitä inhoakaan. Hänen tyylinsä on sellaista, etten varmaan siihen kiinnittäisi huomiota, ellei erikseen mainittaisi että katsopas nyt.

      Peppi oli parhautta lapsena. Muistelisin lukeneeni ainakin jonkin kirjan, jossa oli todella iso teksti ja paljon kuvia. Oli paksu kirja, muuta en muista. Lapsuudesta tutut tietyt sadut ja kirjat kiinnostavat, mutta nämä uudemmat eivät niinkään. Vaan tulipahan kokeiltua.

      Poista
  3. Ei ihan kuulosta minun(kaan) kirjaltani. Todella outo kiusaamisasenne ihan kiukuttaa. Toisinaan luen lasten- ja nuortenkirjoja - lähinnä joko kuvakirjoja, joissa on jotenkin kiinnostava kuvitus, taikka sitten nuorten aikuisten kirjoja, mutta tuo varhaisnuoriso-osasto jää nykyisin koskematta. Ns. ahmimisiässä 70-luvulla oli toisin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikein jaksa nämä nykyaikaiset lastenkirjat tosiaan kiinnostaa. Omat lapsuudenaikaiset kiinnostaisi ihan nostalgiasyistä. Oli tämä ihan kiva välipala, mutta tuskin luen muuta Walliamsilta tai muiltakaan lastenkirjailijoilta hetkeen.

      Että juu, en (emme) kuulu kohderyhmään ;)

      Poista
  4. Olen lukenut Herra Lemu -kirjasta puolet, mutta jotenkin Walliamsin tyyi ei lumonnut täysillä. Samoin kävi Gangsterimummon kanssa. Näissä on paljon samaa kuin Roald Dahlilla. Poika ja mekko sen sijaan oli hyvä. Pitää varmaan joskus kokeilla lukea uudelleen. Herra Gummissa on jotain samaa kuin herra Lemussa, mutta niitä jaksoin lukea vain ekan osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Roald Dahl ja erityisesti “Gumminsa” on erittäin tuttu nimenä, mutta en ole kyseisiä kirjoja lukenut enkä aio lukea. Tuskin luen Walliamsiakaan lisää. Eiköhän tämä riittänyt tätä osastoa minulle :D

      Poista
  5. Me luimme tämän lasten kanssa tämän joitakin vuosia sitten ja rakastimme kirjaa. Tykkään kovasti Walliamsin tyylistä, mikä mielestäni on häneltä lukemista kirjoista parhaimmillaan juuri tässä kirjassa. Esimerkiksi Niinan mainitsema Gangsterimummo ei lumonnut samoin kuin tämä.

    Tuota mainitsemaasi kiusaamisasiaa en muista ollenkaan, niin kuin en kyllä oikein yksityiskohtia muutenkaan kirjasta. Pitäisi ehkä lukea uudellen ja kokeilla, olisiko yhtä hyvä kuin ensi kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Walliamsin kirjat ovat tosi suosittuja lasten keskuudessa täälläkin, joten en epäile ollenkaan etteikö toimisi pienillä lukijoilla. Itse en ole tarpeeksi pieni jaksaakseni niistä innostua ja tietenkin myös katselen asioita eri vinkkelistä kuin alle 10-vuotiaana.

      Tuo kiusaamiskeskustelu on melko lyhyt, mutta minua (koulukiusattua) se ärsytti.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.