Dr Jekyllin palvelustyttö

Minulla on ollut viime aikoina jokseenkin nihkeää kirjarintamalla. Syytän tästä täysin itseäni, sillä olen valinnut kirjoja lukuun melko huolettomasti. Yleensä osaan valita paremmin minulle sopivat kirjat, mutta nyt on ote lipsunut. Osittain se johtuu siitä, etten ole oikein tiennyt mitä haluan ja lukuintokin on siksi ollut kateissa.

Monelle on varmaan tuttua sellainen, että kirjaintressit vaihtelevat kausittain: joskus haluaa elämäkertoja, joskus dekkareita, joskus muistelmia, joskus jotain muuta jne. Olen ollut hukassa halujeni kanssa ja siksi on päätynyt lukuun ties mitä.

Sain eilen illalla luettua loppuun Valerie Martinin romaanin Mary Reilly (Abacus 2003, S. 248), joka alkoi lupaavasti mutta lässähti edetessään.

Minulla oli vaikeuksia valita kirja, jota kiinnosti lukea ja Mary Reilly sitten vain kolahti alussa. En ollut lukenut kirjan takakantta huolellisesti ja vasta hieman kirjaa luettuani selvisi, että Mary Reilly on Dr Jekyllin palvelustyttö.

Tämä kirja siis todellakin "imitoi" klassikkoa The Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde (postaus blogissani). Kirjan Idea on kuvata Jekyllin ja Hyden tapaus palvelustyttö-Maryn näkökulmasta.

Mary Reillyn asetelman selvitessä hieman ahdistuin, mutta päätin silti jatkaa lukemista. En yleisesti ottaen innostu tällaisista "toisella kirjalla ratsastamisista". Mary Reilly alkaa polkea kiintoisan alun jälkeen paikallaan ja kiehtovan synkkä viktoriaaninen tunnelmakin latistuu kirjan edetessä puuduttavaksi toistoksi. Siinä ei auta taiten kuvattu palvelusväki ja sen toimet/jännitteet, ei luokkaerojen korostaminen.

Aluksi odotin innolla Maryn ja Dr Jekyllin kohtaamisia, mutta sittemmin nekin alkoivat puuduttaa, kun ei niissä mitään tapahtunut. On vain kainoutta ja pitkiä katseita tai ei katseita lainkaan ja tulen sytyttämistä takkaan sun muuta tutkailua.

En ollut ollenkaan soveltuvassa mielentilassa tällaista tarinaa varten, joten hieman pakkopullamaisesti vedin kirjan loppuun. Ehkä se toisena aikana olisi kiehtonut enemmän tai sitten ei edes aika olisi auttanut. Sinänsä harmi, sillä pidin kovasti Valerie Martinin romaanista Property. Martinin ansioksi noin yleisesti sanottakoon, että hänellä on kyllä kiinnostava tyyli ja hän on taitava luomaan tunnelmia. Saatan siis jatkossakin tarttua johonkin hänen kirjaansa, mutta seuraavalla kerran tutkin paremmin mihin.

~~~

Ja sitten, ihmeiden aika ei ole ohi: Luen parhaillaan Haruki Murakamin (joo, vaikka japanilainen kirjallisuus kiinnostaa, niin jostain syystä Haruki ei ole kiinnostanut enkä ole aiemmin lukenut häneltä yhtään mitään) romaania ja olen aika imussa.

Aloin vain kirjastossa tympääntyneenä (minulla on jokin yleinen maailmantuska ja -ahdistus päällä) lukea Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimagea ja innostuin. En tiedä johtuiko se itsemurhan pohtimisesta vai mistä, mutta heti vei mennessään ja vie edelleen. Että nyt menee Haruki-neitsyys, heipat vaan. Kovasti toivon, että seuraavaksi voisin kirjoittaa innostuneen ja ihastuneen kirjapostauksen!