Hae tästä blogista

tiistai 23. tammikuuta 2018

Kuolevat kuuset


Joulukuusen loistelias elämä on kovin lyhyt.


Kun se on saanut keskipisteillä aikansa, se riisutaan ja heitetään kadulle.


Asuinkuntansa nettisivulta voi käydä katsomassa, milloin kuuset (periaatteessa) haetaan viimeiselle matkalleen.




 Kuuset ovat asettuneet jonoon odottamaan noutaajaa.


Piilosilla.


Ei jaksa ellää.


Ei näy noutajaa. Täytyypä matkustaa dösällä kaatikselle.


Otetaas sille, kuolevalle kuuselle.


Kuvat on otettu tämän kuun aikana, tuorein on eiliseltä.

4 kommenttia:

  1. Ihminen on kyllä itsekäs tyyppi. Siat tapetaan ja kuuset kaadetaan, jotta ihminen pääsisi nauttimaan joulusta. "Kuusen kotiin tuoda saamme, terve, terve, joulu armahin."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti tuli tunteella :D <3 Tämä oli tosiaan oodi joulukuusille, joiden runsas raatomäärä pistää täällä vuosittain silmään - ja joskus jalkaankin. :D Sitten tuli surku myös, myönnän. On ihminen hassu!

      En silti missään nimessä halua arvostella toisten joulukuusivalintoja. Ymmärrän oikein hyvin, miten tärkeä perinne joulukuusi joillekin on. Meilläkin oli aina lapsena joulukuusi ja sen koristelu oli suuri ilonaihe - ja toki myös sen alle mystisesti ilmestyvät lahjat. Joulukuusta ei minulla ole sitten lapsuuden ollutkaan, koska ei kiinnosta enkä halua.

      Poista
  2. Tätä olen miettinyt minäkin, surumieli kuvat ja hyvä teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. "Kuusenraadoista" päätellen täällä ei moni mieti.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.