Seicho Matsumoto: A Quiet Place
alkuper. Kikanakatta Basho 1975
Bitter Lemon 2016
Englannistanut Louise Heal Kawai
S. 235
Tsuneo Asai saa suru-uutisia kesken työmatkan: hänen vaimonsa Eiko (joka on Tsuneon toinen vaimo edellisen kuoltua vuosia aiemmin) on äkillisesti menehtynyt sydänkohtaukseen eräässä putiikissa. Tsuneo palaa luonnollisesti heti takaisin Tokioon. Vaimon kuolema ei sinänsä ole yllätys, sillä Eikolla on aiemminkin ollut sydänvaivoja. Lääkärin kehotuksesta Eiko on kuitenkin vältellyt kaikenlaista kiihtymistä eikä sydän ole oireillut aikoihin.
Tsuneota vaimon kuolema jää vaivaamaan, joten hän haluaa nähdä paikan, missä Eiko kuoli. Tekosyyksi (joka kyllä Japanissa on ihan oikeakin syy, mutta tässä kirjan tapauksessa ei välttämätön) kelpaa anteeksipyyntövierailu putiikin omstajan luokse. Anteeksi Tsuneo aikoo pyytää Eikon kuolemasta aiheutunutta vaivaa. Eikon sisar tulee opastamaan Tsuneon oikeaan paikkaan.
Tsuneo ei pahemmin vaimoansa sure ja siihen on syykin: avioliitto ei ollut rakkausliitto, vaan lähinnä kahden ihmisen "symbioosi". Tsuneo viihtyy paremmin töissä, ura ja arvostus ovat tärkeitä. Niitä (työn kuvausta ja hierarkioita, kohteliaisuusnormeja) tässä kirjassa käsitelläänkin melko paljon. Käsitellään myös sitä, miten hauraissa kantimissa kaikki työllä ja hiellä ansaittu voi olla ja onkin.
Epäilyksen siemen on alkanut itää Tsuneon mullassa. Ehkä Eiko ei elänytkään niin tavallista elämää kuin oli antanut ymmärtää. Mistäpä sitä mies tietäisi, mitä vaimo päivän aikana puuhastelee. Oikeastaan Tsuneo ei ollut edes kiinnostunut vaimonsa tekemisistä aiemmin: kiinnostus heräsi vasta vaimon kuoltua. Pakkomielteinen selvitystyö tuottaa lopulta tulosta ja syntyy kitkeriä ajatuksia - myös ajatus kostosta.
Olen vissiin lukenut sen verran paljon japanilaista kirjallisuutta, että arvasin melko hyvin ennakkoon, mistä milloinkin on kyse. Tai sitten kirja vain on selkeä ja kuka tahansa olisi päätynyt samoihin aavistuksiin kuin minäkin.
Toisaalta varsinainen "rikosjuoni" ei kenties olekaan se oleellisin asia tässä kirjassa, vaan kaikki ne muut seikat, jotka tapahtumien kulkuun vaikuttivat. Runsas yhteiskunnan, hierarkoiden ja ihmisten psykologinen kuvaus korostuu tässä kuten aiemmin lukemassani Matsumoton romaanissa Inspector Imanishi Investigates.
Toisteisuutta ei kirjasta puutu: moni asia kerrotaan kahteen kertaan hieman eri sanoin. Oletan sen kuuluvan asiaan, koska tyyli on selittelevä (vai perusteleva, hmm). Vähemmästäkin tajuaisi, tekee mieleni sanoa ja nähtävästi sanonkin. Mutta mutta, olen törmännyt tähän samantyyppiseen "selittelyyn" muussakin japanilaisessa kirjallisuudessa, joten oletan (mutua!) sen olevan osin kulttuuri- tai tyylisidonnaista (siis ominaista tietynlaiselle kirjallisuudelle tiettynä aikana).
Brutaalisuusmittari: 0/3, kirja ei myöskään ole jännittävä. Jännite syntyy muista tekijöistä.
Pidin tästä kirjasta, koska pidän noin yleisesti ottaen kirjallisuudesta, jossa kulttuuri ja sen kuvaus on hyvin vahvasti läsnä (tätä kirjaa en todellakaan suosittele niille, joita sellainen ei kiinnosta). Siksi tykkäänkin lukea kirjallisuutta, joka sijoittuu eri kulttuureihin ja eri aikakausiin (en jaksa aina "tätä päivää", sitä näkee muutenkin ihan tarpeeksi).
Kaipaan erilaisuutta suhteessa itseeni, kaipaan erilaisia näkökulmia ja ajatuksia. Oletan, että nämä intressini näkyvät blogissanikin: ainakin kun katselin edellisvuoden luettuja, niin melko laajaa kulttuurista hajontaa on "tutun ja turvallisen", jolle myöskin on paikkansa, rinnalla.
Erilaisuus ei ole uhka, se on kiinnostavaa!
Pari muuta Matsumoton kirjaa olen lukenut ja niiden ja tämän kuvauksesi perusteella tämäkin kuulostaa kyllä hyvin kiinnostavalta teokselta (kun kulttuuri ja sen kuvaus on myös minun kiinnostuksenkohteitani).
VastaaPoistaArvelinkin, että tässä olisi sinulle sopiva kirja. Matsumotolta löytyisi vielä muutama kirja, joita en ole lukenut.
PoistaKävin kurkkimassa blogissasi oletko kirjoittanut Matsumotosta, kun olet aika paljon japanilaista lukenut ja siellähän niitä oli pari. Yhteisiä piirteitä tuntuu olevan eikä tämä siis moitteena, vaan huomiona tunnistettavuudesta.
Minä olen lukenut hävettävän vähän japanilaisia kirjailijoita. Murakamin lisäksi muistaakseni vain pari muuta. Japanilaisen kulttuurin vuoksi taidan kokeilla tätä. Kankimäen kirjan luettuani innostus taas roihahti. Minna Eväsojalta tulee uusi, ja sitten Sei Shōnagonin Tyynynaluskirja suomeksi. Tais tulla joku muukin...
VastaaPoistaEipä löytynyt Helmetistä, jotain muuta tilalle... Mitä suosittaisit?
PoistaMinulle näitä japanilaisia kertyy luontevasti, koska koen sieltä tulevan kirjallisuuden niin vahvasti minulle soveltuvana ja mieleisenä. Kiinnostuskin on pitkäaikaista ja alkanut jo lapsena ja kys. kulttuuriakin olen pienimuotoisesti opiskellut opiskeluaikoina: se on siten tietyssä mielessä tuttua, vaikka en missään nimessä mikään asiantuntija ole.
PoistaEn näitä Matsumotoja ehkä edes suosittelisi ihan ensimmäisiksi japaniluettaviksi. Mielestäni pitäisi jossain määrin ymmärtää kys. kulttuuria, jos haluaa näistä saada jotain irti, koska muuten voi puuduttaa. Tai mjaa, ehkä ei vaan voikin oppia ymmärtämään. Mene ja tiedä :)
Minähän tietysti suosittelisin ihan kaikkia japanilaisia kirjoja (paitsi mangaa, haha), jotka vain eteen tulevat :D Mutta jos nyt blogissani kirjattuja katson, niin mielestäni sopivia (kohtuullisen nykyaikaisia) kirjoja tutustumiseen ovat mm. Kanae Minaton Confessions, Shuichi Yoshidan Villain, Natsuo Kirinon Grotesque, Keigo Higashinon Journey Under the Midnight Sun ja Yoko Ogawan novellikokoelma Revenge. Ja tietty Natsume Sosekilta klassikko eli Kokoro. Jos haluaa ns. moderneja arvoitusdekkareita, niin Keigo Higashino on siinä ihan omaa luokkaansa (tuo yllä mainitsemani kirja ei ole sitä sarjaa).
Blogistani puuttuu moni klassikkonimi esim. Kobo Abe, jolta olen lukenut vain novellin (joka teki ison vaikutuksen). Hänen kirjojaan on kuitenkin suomennettukin ja erityisesti The Woman in the Dunes (suom. Hiekkaa) -kirjaa on suositeltu. En ole sitä itsekään lukenut vielä (eli voihan se olla ihan "paska" :D ), mutta olen saanut haalittua muutaman Aben kirjan hyllyyni odottelemaan.
Katselinkin muuten, että Eväsojalta tulee uusi kirja - se pitää minunkin ehdottomasti lukea! Pidin hänen ensimmäisestään kovasti. Tyynynaluskirjaa en ole lukenut enkä tiedä olenko aikeissa lukea. Olen kyllä lukenut kys. kirjasta, mutta jotenkin ei innosta toistaiseksi. Ja nyt tuli myös mieleeni, kun vastikään bloggasit Kankimäen kirjasta, että minullahan on se (en ole lukenut vielä)! Se oli hautautunut hyllyyn kertyneen vaatepinon alle. Korjasin vaatepinon pois ja nostin kirjan näkyvälle paikalle.
Oho, tulipas pitkä kommentti. Innostuin :P
Hei, me ollaan melkein samaa vuosikertaa - olen itse vuoden 1975 lapsi 😊. Tämä tuntui tosi vaikealta Helmet-haasteessa, mutta löysin tähän nopsaan vinkiksi Andrei Makinen Vera-kirjan. Se on vielä miellyttävän lyhytkin - tiiliskivet eivät just nyt houkuta...
VastaaPoistaNo niin, mitäs me ikätoverit! :)) Minäkin mietin, että syntymävuosikymmen voi tuottaa hankaluuksia, mutta ei nähtävästi ehtinyt tuottaa :D Olen lukenut muutaman kirjan Andrei Makinelta ja pitänyt niistä kovasti. Juuri Veraa en tosin ole lukenut. Ruhtinattaren rikos teki aikoinaan suuren vaikutuksen.
PoistaMinulla on nyt tiiliskivi luvussa, mutta erittäin helppo ja sujuva sellainen. Seuraavaksi kuitenkin lyhempää, kun kuun loppu ja klassikkohaaste lähenee. Meinasin repäistä ja olla jättämättä kirjan lukemista viime tippaan tällä kertaa :D
Tykkään lukea tällaisia kirjapostauksiasi, sillä aihealue on minulle vieras. Harmi vain, että kirjasto ei oikein tunne näitä kirjoja. Täytyy yrittää etsiä jotain korvaavaa :)
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla! :) Suomeksi on vissiin (mutua) käännetty Japanista enemmänkin sitä klassista puolta eli vanhempaa kirjallisuutta. Uudemmasta ei tule mieleeni kuin Haruki Murakamin kirjat (joista en ole lukenut yhtäkään) ja Yoko Ogawa, jolta on suomennettu yksi teos (Professori ja taloudenhoitaja - mahtava kirja mielestäni), mikä ei tietenkään tarkoita ettei olisi käännetty muutakin. Itse olen lukenut enemmän uudempaa japanilaista eli kirjoja elossa olevilta kirjailijoilta. Englanniksi löytyy melko mukavasti valikoimaa. :)
PoistaOlet kyllä ehdottomasti ihan mun idoli siinä, kuinka paljon luet eri kulttuureihin liittyvää kirjallisuutta, ihan mahtavaa! Kun tilastoin viime vuoden lukemisia, totesin, että käännöskirjallisuuden osuus on minulla edelleen kutistumistaan kutistunut. Se ei johdu niinkään siitä, ettei kiinnostaisi, mutta kun lukuaika on rajallista, ensimmäiseksi tulevat aina ne oman prioriteettilistan kärjessä olevat kirjat.
VastaaPoistaSiksipä toisten kirjablogien seuraaminen onkin niin kiinnostavaa, pysyy edes jollakin tapaa kärryillä niistäkin kirjoista, joita itse ei ehdi lukea.
Tämä kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta tarinalta. Lähtöasetelmasta tuli ihan mieleen Liane Moriarty, hänelläkin on joku vähän vino koukku tarinan alussa ja toiminnan käynnistäjänä.
Amma, kiitos ihanista sanoistasi! <3 Joskus kyllä tuntuu, että olen silti jämähtänyt tiettyihin maihin, vaikka niitä maita onkin useampia. Mutta kirjallinen maailmanvalloitus jatkukoon!
PoistaOlisi pitänyt listata käännöskirjallisuudenkin osuus lukuvuosikatsaukseen, mutta unohdin senkin. Täytyy johonkin laittaa näitä ideoita ylös, niin ehkä ne muistaa sitten vuoden kuluttua. :D Ja totta, kukin lukee prioriteettiensa mukaan. Minulta harmikseni tuppaa karsiutumaan suomalaiset kirjat tämän takia, vaikka niitä kotonakin olisi hyllymetrittäin.
En ole lukenut Liane Moriartya (olen kyllä lukenut hänen kirjoistaan jonkin verran blogeista), joten en oikein voi verrata. Matsumoton kirja on kuitenkin mielestäni dekkaria tai trilleriäkin enemmän yhteiskunnan ja siellä asuvien henkilöiden kuvaus. :)
Minulle japanilainen kirjallisuus on aika vierasta. Nuoruudesta muistuvat mieleen sellaiset nimet kuin Yasunari Kawabata ja Junichiro Tanizaki. Ehkä sitä pitäisi lukea enemmän. Ainakin pidin kovasti Yoko Ogawan kirjasta Professori ja taloudenhoitaja, joka sai minulta vuosi sitten Blogistanian Globaliassa kolme ääntä. Olen laiska (ja hidas) lukemaan englanniksi, joten pitänee tutkia, mitä olisi suomeksi tarjolla.
VastaaPoistaLuenkin juuri Kawabatan kirjaa klassikkohaasteeseen. Ei ole ihan minun kakkupala, vaikka ei kirja huonokaan ole. Tanizakilta olen mielestäni joskus lukenut jotain, mutta taitaa olla aikana ennen blogia. Minulla oli eräs hänen kirjansa, mutta se lensi rodeen kun kävin läpi suomalaisen kirjavarastoni pari vuotta sitten.
PoistaYoko Ogawan kirjat ovat upeita. Tuli mieleeni nyt muutama suomennettu uudempi japanilainen teos: Takashi Hiraiden Kissavieras (en ole lukenut) ja Naoki Higashidan The Reason I Jump (on suomennettu ja olen lukenut), jossa autistinen poika kertoo autismin vaikutuksista häneen. Minähän tietenkin toivoisin, että Natsuo Kirinoa ja Keigo Higashinoa suomennettaisiin. :D
Ymmärrän hyvin, ettei englanniksi lukeminen innosta. En itsekään jaksanut pahemmin lukea englanniksi Suomessa asuessani, vaan muutos tapahtui muutettuani tänne ja lähinnä pakosta. Nyt taas suomeksi lukemisesta on tullut minulle "mörkö", vaikka kyse ei ole edes siitä, ettei kieli olisi hallussa.
HIh olet samanikäinen kun pikkusiskoni :-)
VastaaPoistaKirja kuulostaa mielenkiintoiselta ja silleen sopivasti erilaiselta pysyäkseen kiinnostavana.
Sisaresi on hyvää vuosikertaa! ;)
PoistaTämä on kyllä oiva kirja, jonka parissa viihdyin hyvin ja joissakin kohdin muuten ihan ärsyynnyinkin, mikä on hyvä merkki: kirja sai minut valitsemaan puolen ja pohtimaan moraalia ja kulttuurin (musertavaa) vaikutusta käytökseen.
Tämä kuulostaa ihan minulle sopivalta trilleriltä, erilaiset kulttuurit ja psykologinen ulottuvuus kiinnostavat. Selvästi japanilainen kulttuuri on tärkeä osa kirjaa. Jotenkin huvittavaa tuo, että pitää pyydellä anteeksi sitä että vaimo meni kuolemaan kaupassa ja siitä oli vaivaa.
VastaaPoistaKiitos lukuvinkeistä joita tuossa yllä annoit. Minuakin kiinnostaa tutustua paremmin japanilaiseen kirjallisuuteen.
Juu, tämä kirja ei voisi tällaisenaan tapahtua missään muualla kuin Japanissa. Tietenkin aika on myös huomioitava, mutta kyllähän siellä (työ)suhteet ovat edelleen hierarkisia ja toimintaa sääntelee monet jähmeät normit (jotka liittyvät usein kasvojen säilyttämiseen/menettämisen pelkoon), joista poikkeamista ei katsota hyvällä.
PoistaJapanilainen kulttuuri on jotenkin hyvin "vastaanottajalähtöistä" (tähän liittyy myös lahjojen antamisen ja saamisen "taakat"), mikä ainakin pinnalta saa ihmiset näyttämään toisten tunteet huomioon ottavilta.
Vänkää, en olekaan aikoihin lukenut yhtään (fiktiivistä) Japaniin sijoittuvaa kirjaa. Kulttuurin osalta kiinnostaisi kyllä, brutaalisuuden puute on myös plussaa. Voisin suositella tätä myös Japanista kiinnostuneelle ystävälleni, saattaisi olla juuri hänelle sopiva kirja ja/tai kirjailija!
VastaaPoistaMinä taas olen aikoinani lukenut sen verran faktakirjallisuutta Japanista, että nyt nautin fiktiosta. Japanista tulee todella paljon keskenään hyvinkin erilaista kirjallisuutta. Näinhän on tietysti jokaisen maan kohdalla. Itse preferoin nykyaikaisempaa japanilaista kirjallisuutta, mikä kohdallani tarkoittaa sitä aikaa jolloin olen itse jo syntynyt (tämä kirja mahtuu siihen haarukkaan, vaikka tapahtumat todennäköisesti sijoittuvat 70-luvun alkupuolelle). Vanhempaakin luen, mutta uudempi kiinnostaa enemmän. :)
PoistaKuulostaa juuri sellaiselta rikosromaanilta, jota minäkin voisin lukea. Erityisesti tuo brutaalisuuamittariai lukema lupasi hyvää. Toistaiseksi kuitenkin pidättäytynyt muissa japanilaisissa kirjailijoista, tai japanilais-brittiläisissä, sillä Nobel-voittajan kirjat ovat nyt vuorossa.
VastaaPoistaSainpa monta kirjoitusvirhettä mahtumaan kommenttiini!
VastaaPoistaOlen muuten onnistunut lukemaan paljonkin japanilaista kirjallisuutta (myös dekkareita paljon!), joka ei ole järin väkivaltaista. Esim. Keigo Higashinon dekkareissa ei ole juuri lainkaan väkivaltaa, mutta ovat superkiinnostavia ns. arvoitusdekkareita, joissa on syvyyttä. Minua ei runsaskaan väkivalta sinänsä haittaa, mutta se ei kiinnosta itseisarvona eikä "tehokeinona".
VastaaPoistaIshigurolta olen aikoinaan lukenut vain yhden romaanin, mutta tarkoitus olisi lukea lisää.
Kirjoitusvirheet eivät haittaa, silmäni korjaa ne automaagisesti. :)