tiistai 31. lokakuuta 2017

Sinä kuolet viikon kuluttua

Kyllä, tämä on Se Kirja, jonka pohjalta legendaarinen japanilainen kauhuleffa Ringu on tehty. Olen nähnyt kys. elokuvan (japanilaisen version, jossa näyttelee lapsuuden ja nuoruuden rakkauteni Hiroyuki Sanada) joskus sata vuotta sitten ja suunnilleen ainoa muistikuva siitä on kaivo ja televisiosta ulos ryömivä nainen.

Kirjana Ring on melko erilainen kuin muistikuvani elokuvasta. Kaivo löytyy ja tietenkin se videotallenne. Televisiokin, mutta sieltä ei ryömi ulos kukaan. Elokuvassa toimittaja on nainen, kirjassa mies. Muistelisin myös, että elokuva oli huomattavasti kauheampi, siis todellakin kauhua. Kirja yllätti siinä mielessä, että se ei oikeastaan ollut kovin kammottava. Mutta nyt lopetan vertailun ja käsittelen kirjan kirjana ja unohdan koko elokuvan, joka on ihan eri tuote.


Koji Suzuki: Ring
alkuper. Ringu 1991
HarperCollins  2004
S. 284
Englannistanut Robert B. Rohmer ja Glynne Walley


17-vuotias opiskelija kuolee kotonaan Yokohamassa näennäisesti ilman syytä. Kyseessä on sydänhalvaus, mikä on varsin omituinen kuolinsyy niin nuorella ja terveellä tytöllä. Muuta (kuolin)syytä ei kuitenkaan löydy, joten siihen on tyytyminen. Tyttö on työlleen omistautuneen Tokiossa asuvan toimittajan, Asakawan, veljentytär.

Kun Asakawa saa sattumalta tietoonsa kolme muuta vastaavaa kuolintapausta, hän haistaa jutunjuuren ja päättää tutkia johtaako se mihinkään. Veljensä perheen luona vieraillessaan hän tutkii salaa kuolleen tytön huoneen. Sieltä löytyykin eräs vihje, joka johtaa toiseen, joka johtaa toiseen, joka johtaa toiseen...

Vihjeiden seuraamana Asakawa päätyy vuoristossa sijaitsevaan syrjäiseen lomakeskukseen ja siellä hän päätyy katsomaan videotallenteen, jonka lopussa kerrotaan että videon katsonut henkilö on tuomittu kuolemaan tasan seitsemän päivän kuluttua videon katsomisesta. Kuoleman voi välttää toimimalla videon lopussa olevan ohjeen mukaan. Harmi vain, että ohje on pyyhitty yli nauhoittamalla sen päälle jotain muuta.

Video on kuvailtu hyvin tarkasti ja sen sisältö on oleellinen juonen kannalta. Koska ohje kuoleman välttämiseksi on pyyhitty yli, pitää "loitsu" yrittää ratkaista viikon kuluessa muulla tavoin. Mutta miten? Vai onko kenties kyseessä vain sairas pila? Mutta miksi neljä videon katsonutta nuorta kuoli tahoillaan samanaikaisesti? Onko Asakawalla varaa ottaa riski ja unohtaa koko video?

Syntyy myös moraalinen dilemma: näyttääkö video jollekin toiselle saadakseen apua ja siten ehkä altistaa tuo joku toinenkin kuolemalle? Mitä itse tekisit? Eikö olisi jotenkin helpottavaa, jos joku muukin olisi samassa veneessä? Sitä paitsi kuolemantuomiolta pelastavan "loitsun" löytämiseen olisi varmaan kiva saada apuja. Asakawa kääntyy opiskeluaikaisen, omaperäisen professori-ystävänsä Ryujin puoleen.

Nyt loppuu juonikuvailu, koska en halua spoilata kirjaa. On parempi lukea se itse ja nauttia käänteistä. Tai oikeastaan vihjeiden perässä juoksemisesta. Ring on jokseenkin dekkarimainen trilleri: on epämääräisesti kuolleita uhreja, joiden kuolemaan johtaneita syitä selvitellään samalla kun yritetään löytää keino estää oma mahdollinen kuolema. Syntyy kilpajuoksu ajan kanssa, jossa on mukana ripaus seikkailua, mytologiaa, mystiikkaa ja paranormaaleja tapahtumia ja ilmiöitä.

Sivut kääntyivät melko tiheään tahtiin Ringiä lukiessa. Lukemisen lomassa teki mieli pusutella kirjaa ja rutistaa se rintaa vasten (ehkä teinkin niin). Minulle tässä oli moni asia kohdillaan: miljöö, mystisyys, henkilöt, tunnelma, kulttuuri. Kirjan kieli on perusproosaa ilman sen kummempia kikkailuja, mikä sopii minulle mainiosti. Minulle kelpaa monenlainen kirjallisuus - saa olla kieli-ilottelua mutta paikkansa on myös ihan perushyvälle tekstille. Riippuu kirjasta ja aiheesta ja monesta muusta asiasta.

Brutaalisuusmittari: 1/3 (melkein olisi voinut antaa pyöreän nollan) Muutamia kuolemia kuvaillaan, mutta kirja ei sisällä verimättöä tai kuolemilla keikistelyä. Tämän kirjan jännite on ihan muualla, mikä on mainio esimerkki siitä, että kirjan voi kirjoittaa ilman karskeja kidutuskuolemia ja silti se voi olla kiinnostava ja jännittävä (minuahan eivät verimätöt sinänsä haittaa, mutta jännitettä voi rakentaa muullakin tavoin sitä paitsi ylenpalttinen verisyys voi jopa olla tylsää). Ring olisi voinut olla jännittävämpikin, mutta toisaalta tunnelma oli muuten niin kovasti makuuni, ettei haittaa.

Suzuki on kirjoittanut peräti kuusi kirjaa tähän Ring-sarjaan. Kirjoista ainakin neljästä ensimmäisestä on olemassa enkkukäännös (tutkimusteni mukaan yhtäkään näistä kirjoista ei ole suomennettu - saa oikaista, jos olen väärässä). Kolme ensimmäistä ovat romaaneja, neljäs on novellikokoelma.

Listaan (englanninkieliset) kirjat tähän lähinnä itselleni muistiin ja toki muillekin kiinnostuneille:

1. Ring
2. Spiral
3. Loop
4. Birthday

Tilasin Spiralin perjantaina Ebaysta ja sain sen jo käsiini. Enpä paljon malta odottaa päästäkseni sitä lukemaan!

Loppuun tyyliltään varsin kulttuurinen sitaatti (toki täytyy muistaa, että kirja on aikansa tuote eli vuodelta 1991):

Asakawa was lost in thought, and didn't want to be bothered. He wished his wife would act like her name, which meant "quiet". The best way to seal a woman's mouth was not to reply.

~~~

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. Kirjalla osallistun myös Tuijatan Marrasjännityksen levittämiseen.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Minimiete: Että hän muistaisi saman

Mielelläni lukisin alkujaan suomenkieliset kirjat suomeksi, mutta täytyy kenties opetella joustamaan tai jää kokonaan lukematta.

Elina Hirvosen romaanin ostin joskus vuosikausia sitten ihan vain siksi, että oli jännää kun suomalaista löytyi enkuksi. Nykyään se ei ole jännää, koska suomalaista kirjallisuutta käännettynä näkyy ilahduttavan paljon täällä. Olen aiemmin lukenut vain yhden suomalaisen kirjan (Antti Tuomainen: The Healer/Parantaja) englanniksi ja kokemus oli positiivinen.


Elina Hirvonen: When I Forgot
alkuper. Että hän muistaisi saman, 2005
Portobello 2007
Englannistanut Douglas Robinson
S. 180


Hirvosen kirjan otin lukuun, koska tarvitsin Helmet-lukuhaastetta varten ns. yhdenpäivänromaanin. Yhdessä päivässä ehtiikin tapahtua paljon: yhdessä päivässä ehtii istua kahviloissa ja unohtua muistoihinsa, muistikuviinsa. Niin tapahtuu Annalle, joka välttelee sairaalaan menemistä ja istuu sen sijaan kahvilassa juoden kupin kahvia toisensa jälkeen.

Hiljalleen mennyt avautuu nykyisyyden rinnalle eikä vain Annan menneisyys vaan myös hänen poikaystävänsä Ianin. Ihminenhän on kudelma muistoja, joista osa ei jätä rauhaan kun taas osaa ei muista.

Kirjassa on useita kauniita kohtia ja ajatuksia, tunnelma haikean melankolinen. Tarina jää silti minun makuuni hieman vaisuksi, jopa ontoksi. En kokenut Iania koskevia osuuksia järin mielenkiintoisia, vaikka ymmärrän niiden merkityksen ja yhtymäkohdat: eri puolilla maailmaa käydyt sodat ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet sekä Annaan että Ianiin.


Kiinnostukseni Hirvosen tuotantoa kohtaan kyllä heräsi. Etenkin hänen romaaninsa Kauimpana kuolemasta kiinnostaa. Sen haluan kuitenkin lukea suomeksi. En siksi, että When I forgot -käännöksessä olisi valittamista: ei ole, mielestäni se on taiten käännetty ja uskon, että kirjan tunnelma on välittynyt.

Sen sijaan en voinut lukiessani olla kääntämättä tekstiä suomeksi päässäni ja se häiritsi lukemista. En yleensä käännä tekstiä, vaan keskityn lukemiseen. Nyt kuitenkin koska kirjan alkukieli on suomi, en voinut olla arvailematta käytettyjä alkuperäisiä sanoja ja lauserakenteita. Se teki lukemisesta hieman rasittavaa. Oma moka siis.

Kirjasta on blogannut muun muassa Lumiomena, Morren maailma ja Pieni kirjasto.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Silmitöntä vihaa ja silmättömiä kaloja


Arttu Tuominen: Silmitön
Myllylahti 2017
S. 424
Janne Rautakorpi -sarjan kolmas osa.

Aiemmat osat (tämä sarja kannattaa lukea järjestyksessä):

1. Muistilabyrintti
2. Murtumispiste

Silmitön palaa siinä mielessä sarjan juurille, että ensimmäisen osan eli Muistilabyrintin tapaan punaisena lankana on ympäristö ja luonnonsuojelu.

Solumare Oy haluaa aloittaa merisoran nostamisen Porin edustan vesistöstä ja lupa-asiat on saatu kuntoon. Harmia aiheuttavat kuitenkin paikalliset kalastajat ja ympäristöaktivistit, jotka vastustavat hanketta.

Solumare järjestää yleisötilaisuuden, jossa kertoo hankkeesta ja pyrkii vakuuttamaan, ettei siitä ole haittaa kalastajille eikä ympäristölle. Merenpohjasta on otettu näytteitä eikä mitään ympäristöriskejä ole, Solumaresta vakuutetaan. Tilaisuus päättyy kaaokseen, joka sysää liikkeelle kohtalokkaan tapahtumasarjan.

Kalastaja löytää pyydyksestään silmättömiä kaloja. Epäillään, ettei merenpohjasta ole otettu kattavasti näytteitä, vaan ruoppaus on vapauttanut pohjasta sinne hautautuneita myrkkyjä. Työkyvyttömyyseläkkeellä edelleen oleva Janne Rautakorpi palkataan avustamaan tutkimuksia apunaan Venäjällä vankilasta vastikään vapautunut aktivisti Venla Jokinen. Jokinen on mielenkiintoinen persoona, jota lusiminen karuissa oloissa on sekä karaissut että muuttanut.

Ympäristöteema kiinnostaa minua erityisesti ja se (lähinnä merenpohjan ruoppaaminen ja soran ottaminen sieltä) kantaa hyvin läpi kirjan. Kerronnan painopiste on nykyajassa, mutta henkilötaustoitustakin on. Esimerkiksi sokean professori Martti Hannuksen tarina, joka avautuu hiljalleen lukijalle, on koskettava ja sillä on vaikutuksia nykyaikaankin.

Konstaapeli Lisa Sarasojan menneisyydessä saattaa olla tahra. Lisäksi petturin varjo kulkee kannoilla kuin aave, jonka voi aistia muttei nähdä. Jotakin kamalaa on muhimassa ihan nurkan takana.

Kiittelin jo Murtumispisteen kohdalla Tuomista mielenkiintoisten henkilöhahmojen rakentamisesta ja saman voin jälleen sanoa. Tuomisen henkilöhahmot ovat moniulotteisia ja inhimillisiä. Kärjistystä tietenkin on, mutta se sopii fiktioon: kyseessä ei ole mikään dokumentti. Pidän myös kirjan tarjoamista moraalisista pohdinnoista, joissa ei osoitella sormella. Lukija saa itse tulkita ja päättää (tai olla päättämättä).

Silmitön jättää lukijan kuilun partaalle, sillä odottamatta tapahtuu töytäisy. Kivet rapisevat jalkojen alla kadoten alas rotkoon. Luulen, että pian on aika kohdata Leipuri. Silmittömän jälkeen on tähän Rautakorpi-sarjaan tulossa vielä yksi romaani. Saadakseni kaiken irti sarjan päätösromaanista (jonka nimi saattaa olla tai olla olematta Leipuri) aion lukea Muistilabyrintin ja Murtumispisteen uudelleen ennen sitä. Haluan olla terässä ja skarppina jättäessäni hyvästit Rautakorvelle ja tälle koko sarjalle.

Mutta huoli pois - elän ymmärryksessä, ettei Tuominen suinkaan lopeta kirjoittamista, vaikka tämä sarja seuraavaan kirjaan päättyykin. Sitten tulee mahdollisesti jotain ihan muuta.


Maailmankaikkeuden turhin olento oli ihminen, joka käytti maapalloa kaivoksenaan. Ryösti ja raiskasi koneineen, poltti ja tuhosi. Perusteli kaiken Jumalalla, jota kukaan ei pystynyt todistamaan. Ihminen oli evoluution erehdys, syöpäkasvain, joka nyt kävi Äiti Maan kimppuun sisältäpäin.


Brutaalisuusmittari: 2/3. Oikeasti tämä kirja ei ole mielestäni mitenkään raaka, mutta siinä on yksi kohta (ei sisällä mässäilyä), jonka takia nostin mittarin varmuuden vuoksi kahteen. Muuten se saisi olla yksi. Toki nämä ovat pitkälti makuasioita, mutta esim. Tuomisen edelliseen kirjaan verrattuna tämä on hyvin väkivallaton. Ei siis veressä liukastelua eikä lentäviä sisäelimiä.

~~~

Silmittömästä on blogannut muun muassa Jonnan lukunurkkaus, Amman lukuhetki, Luetut, Kirjat sopat ja sähellykset.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Kirja joka kertoo minusta

Esittelyssä kirja, jonka sijoitan Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 13 eli kirja "kertoo sinusta" (eli "minusta"). Mikäs se sellainen kirja on? No vaikkapa kirja, jossa maahamuuttaja kertoo kokemuksistaan uudessa emämaassaan. Meitä yhdistää sama uusi emämaa, mutta juuri mikään muu ei. Minä esimerkiksi en ole kuollut, hän on.


George Mikes syntyi 1912 Sikósissa, Unkarissa. Mikes saapui Lontooseen (toimittajan)työnsä takia ja hänen piti viipyä vain hetkinen, mutta hän jäikin pysyvästi.

Mikesilta julkaistiin 1946 kirja, How to be an Alien. Sitä seurasi pari muuta kirjaa: How to be Inimitable ja How to be Decadent. Näistä kolmesta on julkaistu yhteisnide nimeltä How to be a Brit (Penguin 1986, ensimmäisen kerran julkaistu yhteisniteenä 1984. Minun painokseni on vuodelta 2015).

Olen lukenut niteestä toistaiseksi vain ensimmäisen kirjan eli How to be an Alien: se perustuu lähinnä manner-Euroopan ja Ison-Britannian eroavaisuuksien (ja stereotypioiden) alleviivaamiseen ja liioitteluun, irvimiseen. Kyseessä on siis huumori, expatin kärjistetyt kokemukset uudesta emä- ja sitten kotimaastaan.

En jaksa kirjoittaa (ihanaa, kun ei ole pakko!) kirjasta sen enempää, vaan lainaan minua erityisesti huvittavia kohtia. Niitä olisi ollut enemmänkin, mutta karsin.


Tee

The trouble with tea is that originally it was quite a good drink. So a group of the most eminent British scientists put their heads together, and made complicated biological experiments to find a way spoiling it. To the eternal glory of British science their labour bore fruit.


...Then you have tea for breakfast; then you have tea at eleven o'clock in the morning; then after lunch; then you have tea for tea; then after supper; and again at eleven o'clock at night.


You must not refuse any additional cups of tea under the following circumstances: if it is hot; if it is cold; if you are tired; if anybody thinks that you might be tired; if you are nervous; if you are gay;
before you go out; if you are out; if you have just returned home; if you feel like it; if you do not feel like it; if you have had no tea for some time; if you just had a cup.


Seksi

Continental people have sex life; the English have hot-water bottles.


Kieli

When I arrived in England I thought I knew English. After I'd been here an hour I realized that I did not understand one world.

The easiest way to give the impression of having a good accent or no foreign accent at all is to hold an unlit pipe in your mouth, to mutter between your teeth and finish all your sentences with the question: "isn't it?" People will not understand much, but they are accustomed to that and they will get a most excellent impression.


Kanssakäyminen

If you go out for a walk with a friend, don't say a word for hours; if you go out for a walk with your dog, keep chatting to him.


kaupunkisuunittelu

Street names should be painted clearly and distinctly on large boards. Then hide these boards carefully.

torstai 12. lokakuuta 2017

Lukemattomat kirjat

Nyt on hyvä hetki katsastaa, mitä Helmet-lukuhaasteelle kuuluu. Ehdin veivata osallistumistani jonkin aikaa, mutta onneksi osallistuin. Olen tykkäillyt tästä haasteesta ja ottanut sen vastaan rennolla otteella, kuten tapoihini kuuluu. Haasteesta voi lukea lisää Helmetin sivulta, kas tässä suora linkki.

Olen tänä vuonna tähän mennessä lukenut 64 kirjaa. Olen asettanut Goodreadsissa (saa pyytää kaveriksi) tavoitteekseni lukea 80 kirjaa. Saavutan kaiketi tavoitteeni, mutta maailmani ei kaadu, jos en. En siis todellakaan jaksa mitään stressailua rakkaan lukuharrastukseni tiimoilta. Jos stressaantuisin lukuhaasteista ja -tavoitteista, en osallistuisi niihin. So simple.

Helmet-lukuhaasteeseen sopivia kirjoja olen nyt lukenut 42 eli kahdeksan vielä puuttuu. Viisi kirjaa on katsottuna valmiiksi (luonnollisesti pidätän oikeuden muuttaa mieltäni ja lukea tai olla lukematta jotain muuta), kolme puuttuu.

Luulenkin, että haaste jää kohdaltani vajaaksi, ellen jostain yhtäkkiä kehitä Suomen historiasta kertovaa kirjaa. Ei taida aihepiiriin liittyvää kirjaa näet kotoota löytyä (täytyy vielä penkoa) enkä ole tulossa Suomeen enää tänä vuonna (tässäkin kohdin pidätän oikeuden muuttaa mieltäni noin sata kertaa).


Alla haastekohdat, jotka vielä odottavat täyttymystään. Perässä kirja, jonka olen suunnitellut lukevani kys. kohtaan.


8. Suomen historiasta kertova kirja
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja - Henry Marsh: Do No Harm
13. Kirja "kertoo sinusta"
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
19. Yhdenpäivänromaani - Elina Hirvonen: When I Forgot
30. Kirjan nimessä on tunne - Miriam Toews: All My Puny Sorrows / Arttu Tuominen: Silmitön
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta - Koji Suzuki: Ring
33. Kirja kertoo Intiasta - Aravind Adiga: The White Tiger


Intiasta kertova Adigan kirja hieman pelottaa. Olen aloittanut lukea sitä pari kertaa, mutta en ole toistaiseksi päässyt paria sivua pidemmälle. Jokin tökkii heti alkuunsa. Noh, ehkä kolmannella kerralla onnistaa. Tai sitten ei.

Tästä pääset tsekkaamaan koko listan, jonne olen merkinnyt jo haasteeseen lukemani kirjat. Jos tällainen haaste on ensi vuonnakin, aion ehdottomasti osallistua!

Miten muuten muiden haasteeseen osallistuneiden luvut ovat sujuneet? Onko joku jo peräti lukenut koko haasteen?

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Viisikko ruokajeesuksena

Näitä viisikkoparodioita mainostetaan Enid Blytonin nimellä, mikä sinänsä on ymmärrettävää: onhan hän viisikon luoja. Kirjat on tietenkin kirjoittanut ihan muu henkilö (kuolleena on hieman hankala kirjoittaa) ja hän on nimeltään Bruno Vincent.


Enid Blyton: Five Go Gluten Free
Quercus 2016
S. 105


Vincentin kirjoittamat Viisikot ovat aikuisille suunnattuja viisikkoparodioita. Olen aiemmin lukenut Five on Brexit Islandin, joka viihdytti minua kovin. Näissä parodioissa Anne, Leo (Julian), Dick ja Paula (George) ovat aikuistuneet ja asuvat kimppakämpässä.

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, viisikko ryhtyy Annen ehdotuksesta eli painostuksesta gluteenittomalle ruokavaliolle. Gluteenittomuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että ruokavaliosta heivataan paljon muutakin kuin gluteeni. Kukaan ystävistämme ei ole keliaakikko, vaan gluteenittomaksi aletaan ihan vain trendin takia.

(Gluteenihan muodostuu, kun taikinaa vaivataan:  gluteeni antaa taikinalle sen sitkon. Gluteenittomissa tuotteissa tuo sitko on korvattu yleensä rasvalla tai sokerilla eli itse näin ei-keliaakikkona en suosittele itselleni gluteenitonta ruokavaliota. Olen monipuolisuuden ja kohtuuden kannattaja enkä voi sietää ruokajeesustelua ja saarnaamista.)

Anne assured them that their sleep, when it had normalized, would be much improved. And it didn't stop there - they would have improved bowels, clearer skin, fewer headaches...
"But, dear girl, we didn't have any of those problems in the first place," said Julian (Leo).
"Oh, darling Ju, don't you see? All these things will improve so much, you'll suddenly realize how unhealthy your previous lifestyle was."

Ja näin alkaa ystävysten uusi ankara elämä. Anne duunaa poppoolle eväitä ja neniänsä nyrpistellen muut syövät (tai piilottelevat) niitä. Itse olisin voinut ilomielin vetää jotkin Annen vääntämät mätöt naamaani, sillä ihan kivoja kasvisherkkuja ne olivat. Onneksi ruokakuvauksia ei kuitenkaan ollut paljon, koska kuten jokunen saattaa tietää, en niistä yleensä innostu. Tässä kontekstissa ne kyllä menivät, koska kuuluvat läheisesti parodioitavaan aiheeseen.

Koska ruokavalion noudattaminen tuntuu vaikealta ja herkut pyörivät liikaa mielessä, Anne ehdottaa että he lähtevät Kirrinin saarelle. Siellä eristyksessä olisi helpompi noudattaa ankaraa ruokavaliota ilman ulkomaailman houkutuksia. Ei muuta kuin kamat kassiin ja kohti Dorsetia, jossa kuitenkin selviää, että Kirrinin saarelle ei ole pääsyä (en kerro miksi, lukekaa itse kirjanne!). Niinpä viisikko majoittuu Fannyn ja Quentinin luokse.

This had always been such a special and happy place for them to visit, and Anne, Dick and Julian (Leo) took no pleasure in seeing Aunt Fanny try to come to grips with the modern and alien idea that many of the foods she had eaten at every meal in her long, healthy life had now been suddenly deigned poisonous by the younger generation.

Dorsetissa sitten ulkoillaan monipuolisesti sekä kävellen että fillarilla. Paikallisessa pubissakin käydään aiheuttamassa pahennusta. Pidin kovasti tästä kirjasta, ihanaa aivojen tuuletusta ja aitoa naurua ja lempeää irvailua ajan ilmiöille. Jotakin varsin sympaattista näissä kirjoissa on ja siksi olen ostellut niitä omaksenikin.


Näitä voi lueskella aina, kun tekee mieli rentoutua ja saada hyvää mieltä. Minua tietenkin kiehtoo myös paikallisuus eli tietyssä mielessä kulttuurille irviminen, joka sekin tapahtuu hyväntahtoisesti ja lempeästi - ei sormella osoittaen, valittaen, arvostellen, ilkeillen. Varsinaisia hyvän mielen kirjoja!

Kiinnostuitko kirjasta? Saat sen itsellesi ilmoittamalla kommenteissa halukkuutesi. Lähetän kirjan ensimmäiselle kommenteissa haluansa ilmaisseelle. Kirja on hyväkuntoinen kovakantinen, kerran luettu.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Kirveellä päähän

"Lizzie Borden took an axe
and gave her mother forty whacks
when she saw what she had done
she gave her father forty-one."



Sarah Schmidt: See What I Have Done
Tinder Press 2017
S. 325


Sarah Schmidt on australialainen kirjastonhoitaja. See What I Have Done on hänen ensimmäinen romaaninsa, ja se herätti kiinnostukseni paristakin syystä:

1. Luin taannoin kirjasta kiinnostavan arvion.
2. Kirja perustuu todellisiin tapahtumiin.
3. Kirjailija on australiainen ja siten sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Palataan kohtaan kaksi.

Amerikkalainen Bordenin perhe asui Fall Riverissä, Massachusettsissa. Perheeseen kuului isä, äitipuoli ja kaksi tytärtä. Lizzie oli nuorempi tytär, Emma vanhempi. Perheen vanhemmat murhattiin raa'asti 4. elokuuta 1892. Syylliseksi epäiltiin Lizzietä, joka kuitenkin oikeudenkäynnin jälkeen vapautettiin. Ei löytynyt tarpeeksi näyttöä, että hän olisi murhannut vanhempansa. Todellista murhaajaa ei koskaan saatu selville. Se saattoi olla Lizzie tai sitten ei.

Netistä löytyy paljon juttua aiheeseen liittyen. Tässä Schmidt kertoo itse kirjan synnystä eli miten tuli törmänneeksi Lizzie Bordenin tapaukseen ja miksi päätti kirjoittaa siitä kirjan. Schmidt myös matkusti Fall Riveriin ja yöpyi Bordeneiden talossa, joka nykyään toimii bed and breakfast -museona.


Sitten kirjaan, joka alkaa napakasti siitä, kun Lizzie löytää isänsä ruumiin. Lizzie itse toimii kertojana eli kohtaus suodattuu hänen silmiensä läpi. Yhteensä kirjassa on neljä kertojaa: Lizzie, Emma, Bridget (palvelustyttö) ja Benjamin (eräs mies, jonka merkitystä kirjalle en paljasta spoilausvaaran takia). Näistä henkilöistä Benjamin on kirjailijan sepitettä, muut olivat todellisia henkilöitä. Luonnollisesti See What I Have Done taiteilee todellisuuden ja spekulaation rajamailla, koska kukaan ei tiedä, mitä todella tapahtui ja miksi.

Selvää on, että talossa on kireä tunnelma. Lizzien ja Emman oikea äiti kuoli varhain, Lizzien ollessa vasta parivuotias. Hän ei siis varsinaisesti muista oikeaa äitiään. Lizzie on viisivuotias isän, Andrewin, mennessä uusiin naimisiin Abbyn kanssa. Lizzie alkaa kutsua Abbya äidiksi, Emma ei. Jossain vaiheessa jostakin syystä myös Lizzie lakkaa kutsumasta Abbya äidikseen.

Andrew on ankara ja askeettinen isä. Vaikka rahaa on, talosta puuttuu moni mukavuus ja muutenkin isä on joissakin asioissa suorastaan itara. Kirjassa isä näyttäytyy etäisenä ja ilkeänä, joka suosii Lizzietä mutta on hänellekin kylmä ja etäinen. Sisarusten välit ovat selvästi jännittyneet ja latautuneet, kaksijakoisetkin. Kateus ja katkeruus vuorottelevat läheisyyden ja lämmön kesken. Lizzie vaikuttaa lapselliselta manipuloijalta, jonka edessä Emma on melko voimaton.

Koen, että Schmidt on vahvimmillaan kuvatessaan täysin fiktiivistä Benjaminia, jonka osuudet lopulta osoittautuvat kiinnostavimmiksi. Bridget tulee hyvänä kakkosena. Sen sijaan etenkin Lizzien osuudet ovat makuuni liian utuisia ja unenomaisia, hämäriä. On epäilty, että Lizziellä olisi ollut mielenterveysongelmia, mutta varmaa tietoa ei ole. Silti näkisin Lizzien osuuden eräänlaisena kirjailijan vetäytymisenä: hän ei ole uskaltanut tai halunnut spekulouda ja irrotella samalla tavalla kuin esim. fiktiivisen Benjaminin kohdalla.

Kirja on taiten kirjoitettu ja herättää vahvoja tuntemuksia. Kirjan keskus eli Bordeneiden talo suorastaan herää henkiin ja painostavan tunnelman voi aistia. Jokin perheen elämässä ja olemisessa on varmasti herättänyt kauhua tai inhoa, koska palvelustyttö Bridget hyvästä palkastaan huolimatta yritti useita kertoja vaihtaa palveluspaikkaa.

Pidin tästä kirjasta erityisesti ajan kuvauksen, miljöön ja tunnelman tiimoilta. Sen sijaan noin muuten kirja jää valitettavasti hieman latteaksi. Olisin kaivannut jotain enemmän. Toisaalta kirja tekee näin kunniaa Bordeneiden perheelle (ja jättää murhaajan lukijan päätettäväksi tai ratkasemattomaksi kuten todellisuudessakin), sillä mitään ei oikeastaan kerrota suoraan. Lähinnä vihjaillaan, sivutaan, kierrellään ja kaarrellaan (paitsi fiktiivisen Benjaminin kohdalla).

Paljon annetaan ymmärtää, mutta miten tulkita noita vihjeitä? Sinänsä ovelaa, koska tapaus ei koskaan selvinnyt eikä kirjailija selkeästi halua kirjoittaa sille täysin sepitettyä todellisuutta, vaikka spekuloinneillaan ohjaakin lukijaa tiettyyn suuntaan.

Kirjaa ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

Bordeneiden tapauksesta on tehty elokuvakin, Lizzie Borden Took an Ax (2014). Traileri alla, en ole katsonut elokuvaa, mutta voisin laitella katsottavien listalle.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Sami Liuhdon Heroiini meni suoneen

Koen runoista kirjoittamisen hankalaksi, koska runoissa lukijan tulkinta korostuu ihan toisella tavalla kuin esim. romaaneja lukiessa. Ja minussa elää pelko, että tulkitsen väärin vaikka tiedostan, että oikeaa tai väärää tulkintaa ei ole - on vain erilaisia tulkintoja, jotka lukijalleen ja kokijalleen ovat oikeita. On oikeastaan yhdentekevää, mitä runon kirjoittaja on ajatellut: kun päästää sanansa maailmalle, niistä tulee tulkitsijan todellisuuksia.



Sami Liuhto: Heroiini
Eikä muita runoja
Käsite 2017
S. koin matka (tai ehkä 56 + loput)

Liuhdon runot ovat vimmaisia, ajoittain vihaisia AGGRESSIIVISIA. Kirja on omistettu todellisille köyhille ja muille häviäjille. Olen muu häviäjä. Luuseri. En silti suostu olemaan huonompi - enkä parempi - kuin esimerkiksi sinä.

Koin runot hyvin visuaalisina, kuin kohtauksina. Pieniä tuokioita päivästä tai yöstä tai muusta hetkestä, joka kiitää tai matelee ohi mutta ei jätä rauhaan, anna rauhaa. Keskiössä ihminen, joka elää miten elää ja voi.


Ihan kuin runot olisi paiskattu seinään (näen seinään paiskautuvat sanat hyvinkin konkreettisesti), jolloin niistä tippuvat välimerkit, isot kirjaimet kutistuvat pieniksi iskun voimasta, rivinvaihdot menevät sekaisin.

Sitten runot hahmottuvat uudelleen sekasortoisina "mysteereinä", jotka kyllä avautuvat, kunhan löytää rytmin. Rytmi löytyy lukemalla runo ensin nopeasti, sillä silloin rivinvälit ja lauseet hahmottuvat uudelleen. Sen jälkeen runon osaa lukea pysähtyen oikeissa kohdissa, osaten aloittaa uuden säkeen, lauseen. Ovelaa ja tehokasta, kehottaa käyttämään omiakin aivoja eikä toisten.


Liuhdon runokirja on sanaleikki ja mysteeri. Sivunumeroina toimivat sanaväännökset, joissa kautta linjan on käytetty tiettyä kantasanaa. Mutta mikä on kantasana? Onko se ensimmäisen sivun sana vai jokin muu. Sitä ei tiedä. Kirjan lopussa oleva sisällyluettelo itsessään on runo.

Heroiinin kansien väliin mahtuu kokonainen elämä. Sellainen elämä, jota kukaan ei eläisi, jos olisi vaihtoehto? Vihan ja vimman alla inhimillisyys, jollaista ei joka paikassa kohtaa. Tornista toki on helppo huudella alaspäin, että voi voi kyllä se siitä.

Vaikuttava teos, joka kestää useita lukukertoja ja todennäköisesti avautuu jokaisella kerralla hieman eri tavalla.


Ps. Oletko kuunnellut Sami Liuhdon taudinkuvaa? Suosittelen, tässä eräs lempparini.

~~~

Lisäys 5.10. klo. 7:30 - Myös Riitta K on blogannut Heroiinista.