Hae tästä blogista

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

11. Eräjorman paljastukset

Sitkeästi roikun mukana, vaikka nyt on ensimmäinen päivä kun oikeasti tekee tiukkaa tämän luukun kanssa. Ei siksi, ettei olisi ideoita (olisi ollut kiva idea tälle päivälle), mutta nyt en yksinkertaisesti ehdi, koska muut intressit kiilaa edelle.

Eli lätinät sikseen ja luukku kehiin.

11. Askartelu- tai käsityökirja

Hiiteen kirjat eikä minulla edes ole yhtään askartelu- saati käsityökirjaa. Toisaalta jo aiemmin varoittelin, että tulkitsen tätä "joulukalenteria", miten sattuu.


Tuli maisemakuva. Ihan on tuore eli tältä päivältä. Mitään paljastuksia ei nyt ole luvassa, vaikka otsikossa niin sanotaan. Tämä on sitä klkkihuorausta parhaimm pahimmillaan. Tai no, huomisen luukussa on ehkä kirja!

10 kommenttia:

  1. Heh, minulla on kotona tasan yksi käsityökirja (tai jos on muita, ne on niin hyvin piilossa etten muista niiden olemassaoloa) ja otin sitten sen kuvaan. :D Muuten olisikin tainnut jäädä kuva ottamatta. En ole käsityö- tai askarteluihmisiä, joten eipä noita kirjojakaan ole tullut hankittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mitäpä sellaisilla kirjoilla tekisi, jos ei aihe kiinnosta. Yritin muutama vuosi sitten herätellä neulomistaitojani (jotka ovat aina olleet olemattomat) ja katsoin Youtubesta tosi iisin opetusvideon ihan perusoikean neulomiseen. Opin kyllä neulomaan pelkkää oikeaa, mutta tuli sormet kipeiksi ja jälkikin oli mitä oli eli ajoittain liian kireää ja sitten löysää. Heitin hanskat tiskiin, koska puhde ei tuottanut minulle muuta kuin kipua. :D

      Olisihan sitä tietenkin voinut käydä kirjakaupassa kuvaamassa jotain askartelukirjoja, mutta en oikein näe siinä järkeä.

      Sinä taidat osallistua tähän haasteeseen jossain muualla kuin blogissasi? Tämä kuvahaaste ei toisaalta mielestäni tällaisenaan ole sopiva blogeihin, koska ainakin minä ajattelen, että mitä järkeä postata pelkästään joku kuva päivässä (siis liian kömpeöä blogiin, ajattelen). Sopisi paremmin Instagram-haasteeksi, mutta minullahan ei ole Instaa ja toteutan tätä haastetta muutenkin vähän miten sattuu. :D

      Poista
    2. Osallistun Twitterissä, mikä varmaan sotii Twitterin "henkeä" vastaan :D mutta mulle instagram on vielä valloittamatonta maaperää ja tykkään twitterin napakan lyhyistä viesteistä. Olen tehnyt jo yhden koosteen kuvista 1- 8 blogiin, ja varmaan pari koostetta on vielä tulollaan.

      Poista
    3. Aah, Twitter tietenkin! Täytyykin tsekata seuraanko jo sinua siellä. :D Minulla(kin) on ongelmia Twitterin kanssa siinä mielessä, etten oikein tiedä, mitä siellä tekisin. Osaan kyllä lukea toisten juttuja ja seuraan sitä kautta jonkin verran kaikenlaista uutisointia, mutten oikein löydä omaa paikkaani siellä. Ei oikein vain huvita jakaa samoja linkkejä, joita muutkin vaikka se kai Twitterin henkeen kuuluukin. Mielipiteitä voisi tietenkin kertoa, mutten jaksa sitäkään :D

      Poista
  2. Mä lähdin tähän joulukalenterihommaan hyvin kevyesti just sen takia, että 24 luukkua on iso nakki. Mietin sitäkin, että ketä kiinnostaa lukea joulukalenteriluukkuja päivästä toiseen. Eipä silti, näitä sun luukkuja luen mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minäkin lähdin mukaan ihan sattumalta ja hetken mielijohteesta marraskuun vikana päivänä ja nimenomaan sillä asenteella, että käyttämäni lista on vain suuntaa antava. Joulukalenterikin on hieman harhaanjohtava nimitys: joulukuukalenteri olisi totuudenmukaisempi. Minulla on nimittäin aikomus vetää koko lista läpi eli postata joka ikinen päivä tässä kuussa. Otan tämän haasteena eli haluan nähdä pystynkö tällaiseen. Tammikuussa on sitten varmaan burn out :D

      Minäkin mietin ketä nämä tällaiset oikeasti kiinnostaa ja siksi en pysyttelekään raameissa kovin tarkasti. En nimittäin edes jaksaisi kuvata kuukauden jokaisena päivänä jotain kirjankantta. Vaikka kuinka kansi vaihtuisi ja keksisi erilaisia kuvakulmia ja asetelmia, niin melko puuduttavaksi kävisi.

      Kiva kuulla, että luukkuni ovat tähän asti olleet sellaisia, että niitä on kiinnostanut lukea. Kiitokset!

      Poista
  3. Kiitos kyllä on kiinnostanut juuri toteuttamistapasi vuoksi! " "Eräjorman paljastukset" - jumppahuti - mitä myyvin otsikko kansikuvaa myöten:)

    Mutta armas varjele noilta käsityö- ja askaretulukirjojen genreltä tällaista hikisten harmaiden nysveröiden nypeltäjää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Takkutukka! Minähän voisin periaatteessa kirjoittaa "Eräjorman paljastukset" -kirjan, mutta pitäisi varmaan muuttaa nimeksi esim. "Puskapirkon patikkapaljastukset" :D

      Minusta olisi kiva osata neuloa, mutta ei vain riitä hermo opetteluun. Ei ole koskaan riittänyt. :D

      Poista
  4. Ei oo askartelukirjaa meilläkään, muutenkin tämä kuvahaaste nyt tökkii. Oman blogin joulukalenteri myös... :D Jos tässä puhtia vielä saisi jossain vaiheessa.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, paineet pois ja pistä menemään rennolla otteella. Sitten se ilo varmaan löytyy uudelleen. Minullekin on jo ehtinyt tulla plääh-päiviä tämän kalenterin suhteen, mutta tästä on nyt tullut minulle jonkinlainen pakkomielle :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.