Hae tästä blogista

tiistai 23. helmikuuta 2016

Alistuminen nauratti ja suututti

Michel Houellebecq: Submission
Alkuper. Soumission
William Heinemann, 2015
S. 250
Ranskasta englannistanut Lorin Stein
Kirja on suomennettu nimellä Alistuminen

Varoitan, nyt tulee todella sekava ja epäjohdonmukainen mietelmä, jonka perusteella ei oikeastaan kannata vetää mitään johtopäätöksiä tästä kirjasta.

Kannattaa myös muistaa, että lainaukset on irrotettu kokonaisuudesta, joten kontekstin kadotessa, ne voi ymmärtää vähän miten sattuu. Selitän kyllä tarkemmin kysyttäessä, mutta noin muuten en jaksa. Haluan vain ulostaa nopeasti (en tiedä, mikä kiire minulla on - tai no, ehkä haluan päästä kirjasta eroon pian) tämän erikoisen lukukokemuksen.

En ällöönny herkästi, mutta Houellebecqin Submission onnistui sekä ällöttämään (melkein tekisi mieleni korvata sana ällöttää sanalla vituttaa) että naurattamaan. Etenkin romaanin alussa minua nauratti kuivahkosti ja jaksoin kiistellä kirjan kertojan, Francoisin, kanssa.

Ennen kuin jatkan lätinääni, koen aiheelliseksi mainita ettei minulla ole mitään hajua Houellebecqin oletetusta persoonasta eli pohdin romaania ja sen tarjoilemia ajatuksia fiktiona eikä kiinnosta kirjailijan omat asenteet.

Houellebecq esittää romaanin alussa Francoisin suulla, että kirjan rakastaminen on ennen kaikkea kirjan kirjoittajan rakastamista ("...to love a book is, above all, to love its author..."). Höpö höpö, sanon minä (väite menee samaan kategoriaan sushin kanssa: valotan sushi-asiaa seuraavssa kappaleessa). Kirjailija ja hänen kirjansa ovat eri asioita. Ellei kyseessä ole päiväkirja, mutta se onkin sitten ihan eri asia.

Nauroin Francoisin väitteelle Everyone always says yes to sushi. Hän vielä perustelee väitteensä, mutta nauran sillekin, enkä jaksa siteerata sitä tähän. En voi sietää sushia. Eli - kirjassa voi lukea mitä tahansa ja minä olen reippaasti ja iloisesti eri mieltä ja jään tarvittaessa jopa riitelemään kirjan henkilön (en siis kirjailijan) kanssa aiheesta. Luonnollisesti saan viimeisen sanan, koska henkilö ei koskaan vastaa.

Joissakin asioissa kyllä samastuinkin kertojaamme tai jos en nyt varsinaisesti samastunut, niin olen ajatellut itsekin samoja asioita (muun muassa olemisen oikeutusta ja elämisen mielekkyyttä) ja koen ne läheisiksi aiheiksi. Toki ilman miessovinistista vivahdetta: Francoishan ei kovin korkealle naissukupuolta arvosta.

Juonireferaatti pähkinänkuoressa: Eletään lähitulevaisuuden Ranskassa, vaalit ovat ovella, vaalit tulevat ovesta sisään ja sen seurauksena vallan saa käsiinsä muslimi Ben Abbes. Me kaikkihan tiedämme, mitä tapahtuu länsimaisessa kauhuskenaariossa, kun muslimit saavat vallan: voimaan astuu tietysti sharia.

Professori Francois kokee elämänsä huippuhetkien olevan ohi. Niin sanotuista huippuhetkistäkin on aikaa ja elämä tuntuu melko turhalta. Ei edes paneta enää niin paljon kuin ennen, lohtua tuo onneksi hyvä ruoka ja erityisesti juoma.

Pronominin "her" voisi yhtä lailla korvata pronominilla "him". In your face.

Francois ajelehtii päivästä ja paikasta toiseen, käy pitkiä keskusteluja niin sanottujen ystäviensä kanssa ja muuten vain harhailee ajatuksissaan.

My articles were clear, incisive and brilliant. They were generally well received, especially since I never missed a deadline. But was that enough to justify a life? And why did a life need to be justified? Animals live without feeling the least need of justification, as do the crushing majority of men. They live because they live, and then I suppose they die because they die, and for them that's all there is to it.

Submissionissa olisi niin paljon tarttumapintaa, etten millään jaksa kaikkea ottaa esille tässä mietteessäni. Olen jättänyt esimerkiksi kokonaan mainitsematta edesmenneen ranskalaisen kirjailijan, Joris-Karl Huysmansin, jota Francois pitää ystävänään. Huysmansilla on melko keskeinen rooli tässä kirjassa, vaikka kuollut ja kuopattu onkin. Huysmans on punainen lanka, joka kulkee läpi kirjan aina veemäiseen loppuun asti.

Mitä tulee kirjan nimeen, sen voisi selittää lyhyesti kutakuinkin näin: Miehet alistuvat (Islamin) uskonnon laeille, naiset alistuvat miehille. Miesten kohdalla alistuminen menee tietenkin niin, että silloinkin noukitaan rusinat pullasta ja alistutaan silleen itselle sopivalla tavalla esimerkiksi juomalla alkoholia ja ottamalla useita vaimoja. Lienee selvää, ettei naisten pullissa ole rusinoita. Oikeastaan naisilla ei ole edes pullaa.

In the end, my cock was all I had.

Juu, kyllä tässä kirjassa miehetkin saavat kyytiä. Tämä on satiiri ja sellaisena se kannattaa lukea. Muuten voi alkaa nuttura kiristää epämukavasti päänahkaa.

Tuskin olisin kiinnittänyt tähän kirjaan mitään huomiota, ellen olisi lukenut siitä Ompun blogista. Omppu (terveisiä toveri ja kiitos kun kirjoitit Alistumisesta!) jätti kirjan kesken syistä, jotka hän kertoo blogissaan. Minua taas kirja alkoi kiinnostaa juuri noiden syiden takia.

Summa summarum: no, lukihan tuon. Ajoittain hieman tympi ja puudutti, mutta ehdottomasti Submission oli lukemisen arvoinen ja jopa viihdyttävä, koukuttavakin. Jos ei politiikka kiinnosta, ei tätä kannata lukea. Minua periaatteessa kiinnostaa, mutta en tiedä kiinnostaako ranskalainen spekulatiivinen politiikka ja salaliitot.

Ainakin Mika (Taas yksi kirjablogi) on kirjoittanut Alistumisesta. En ole vielä lukenut hänen kirjoitustaan (olen juuri menossa lukemaan), mutta nopean silmäyksen perusteella se vaikuttaa varsin perusteelliselta ja kiinnostavalta. 

4 kommenttia:

  1. Mahtava kirjoitus. Toi kuva ja siinä oleva teksti on ihan parasta. Sen perusteella haluaisin heti lukea tämän kirjan, jos en olisi just vähän aikaa sitten jättänyt tätä kesken. :) :) :)

    Niin ja edelleen olen sitä mieltä, että tämä on kiinnostava teos. En vaan ollut sillä tuulella, että olisin halunnut alistua H:n synkkyyskuvitelmille. Tai jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli melkoinen kirja eli kannatti lukea kyllä ehdottomasti. Minä taas nimenomaan nautin Francoisin synkkyydestä ja elämisen mielekkyyden pohdiskelusta. Olisin lukenut siitä mielelläni lisääkin, mutta valitettavasti "muslmiskenaario" vei voiton. :D

      Poista
  2. Luin joskus Alkeishiukkaset. Tykkäsin. Sittemmin olen lukenut juttuja kirjailijasta ja tästä romaanista. Uskon kyllä, että tämä kirjailija ja hänen kirjansa ovat yhtä. Sanot, että kirjan rakastaminen ei tarkoita kirjailijan rakastamista, ei niin, mutta entä vastakkainen tunne? Kyllähän oikein sikasovinismi kirjassa, hyväksyttävässä valossa esitettynä, kuten tässä, vihastuttaa ja viha kohdistuu myös kirjailijaan. Se ällötyksen tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin jossain vaiheessa kokeilla jotain muutakin Houellebecqin romaania. Tässä oli mielenkiintoisia ajatuksia.

      Minä en tosiaan usko, kuten kirjoitin, että kirjan rakastaminen (tai vihaaminen) on sama asia kuin rakastaa (vihata) kirjailijaa. Ensinnäkään en tiedä juuri mitään Houellebeqistä (olen liian laiska "vihatakseni" ihmisiä, joista en edes tiedä mitään), kuten kirjoitinkin enkä ole edes tämän kirjan luettuani vaivautunut ottamaan selvää.

      Minun maailmassani faktoille ja fiktiolle on omat paikkansa. En minä vihaa niitäkään kirjailojoita, jotka tappavat tai kohtelevat eläimiä kaltoin kirjoissaan, vaikka se minua ällöttääkin. Toisaalta en rakasta esimerkiksi Keigo Higashinoa, joiden kirjoista ja tarjoilemista ajatuksista nautin suunnottomasti.

      Mielestäni turhan monia ihmisiä vaivaa kyvyttömyys keskustella itse asioista, koska kaikilla on niin kiire "vihata" eri mieltä (itsensä kanssa) olevia. Kyllä, kirjassa on miessovinismia ja se pisti silmääni sekä naurattaen että vituttaen minua. Ärsytys kohdistuu kylläkin kirjan henkilöön ja miljööseen, ei kirjailijaan. Vihasta en ole postauksessani puhunut sanaakaan.

      Arvostan kovasti ihmisiä, jotka hyväksyvät, ettei heidän kanssaan olla samaa mieltä. Sinä voit ajatella asiasta, miten ajattelet, mutta älä siirrä olettamuksiasi minuun, pyydän.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.