lauantai 29. elokuuta 2015

Elämä banaanina

PP Wong: The Life of a Banana
Legend Press, 2014
S. 270

Romaanin ruokaisa nimi ei oikein houkuttele. Normaalisti en olisi ottanut tätä kirjaa edes käteeni kirjastossa tai missään muuallakaan. Mutta nytpä varta vasten poikkesin kirjastoon banaanin elämää lainaamaan.

Kiinnostuin The Life of Bananasta luettuani kirjasta Ompun (terkkuja!) blogissa. Ruokaisa nimi alkoi kiinnostaa ymmärtäessäni, mihin sillä viitataan. Kiinalaiset kutsuvat banaaneiksi henkilöitä, jotka ovat ulkoisesti keltaisia, mutta sisältä valkoisia. Kirjan kertoja Xing Li on 12-vuotias "banaani".

Törmään heti toiseen ennakkoluuloon (minullahan näitä piisaa): hieman arveluttaa lukea romaani, jossa on lapsikertoja. Aloin kuitenkin lukea ja yhtäkkiä olin lukenut sivukaupalla ja hamusin lisää ja lisää. Vielä yksi luku, kun se on niin lyhyt. Vielä yksi luku, kun siinä on niin hauska otsikko. Vielä yksi luku, koska haluan tietää mitä otsikolla tarkoitetaan.

Xing Li on sympaattinen kertoja, joka taiteilee kahden kulttuurin rajamailla. Lontoossa syntynyneenä hän on periaatteessa täysin britti, vaikka molemmat vanhemmat ovat Singaporesta. Kodissa vaalitaan kiinalaisia arvoja kun taas ympäröivä kulttuuri on brittiäistä. Xing Li ei sulaudu joukkoon ulkonäkönsä takia ja koulussa hän on helppo kiusaamiskohde. Ja totisesti häntä kiusataan.

Kirjan tyyli on kepeä, ajoittain jopa hulvaton tyyntyen kuitenkin paikoitellen haikeaksi, jopa surulliseksi. Niin valtavan tunteiden kirjon tämä kirja tarjoaa, että itsekin vuodatin muutaman kyyneleen. Hämmentyneenä mietin, miten PP Wong sen tekee: hän on hauska ja syvällinen samaan aikaan. Wong ei alleviivaa eikä hiero kulttuurieroja lukijan naamaan - hän juttelee ne kuin tutulleen.

Grandma is always telling me that I have to keep things in the family. When I was four, she opened my palm so my fingers were spread out flat. She said "This is your family." Then she put a crumpled sweet wrapper into the middle of my hand and closed my hand tightly. "Chinese families keep rubbish in and don't let rubbish out." She kept my hand closed shut even when I struggled to open it. I laughed 'cos I thought she was being funny. But now that I'm nearly grown up, I know it ain't a game.

Kirjan tyyli onkin kauttaaltaan jutusteleva, tuttavallinen. Itse en välttämättä lämpene sellaiselle tyylille, mutta jälleen (ennakko)luuloni romuttuvat: tässä kaikki on kohdillaan. Puhuttelevuus ei häiritse, koska se tulee niin luonnollisesti. Wongin kieli on raikasta kuin aamukaste orvokin terälehdellä; vauhdikasta kuin vasikan laukka kevätnurmella; kuplivaa kuin kattilassa kiehuva vesi. Sanalla sanoen: hurmaavaa.

Isoäidin murteellisen tömäkkä tyyli tuo oman vivaihteikkaan lisänsä tekstiin.

The taxi driver whistles as he drives down the motorway.
"Stop your whistle, whistle. People paying money for you drive, not make musical."

Kannatti lukea, ehdottomasti. Näin jälkikäteen tekee mieleni sanoa, että kokisin olevani astetta köyhempi, ellen olisi tätä lukenut. Koskettavan hauska romaani!

PP Wongista voi lukea lisää vaikka GoodReadsistä.

maanantai 24. elokuuta 2015

Avautuminen lennosta

Whitby, North Yorkshire

Matkaan kolmisen viikon kuluttua Washingtoniin (D.C.). Vietän siellä vajaa viikon ja jatkan sitten matkaa jonnekin.

Tarkoitus olisi jälleen yhdistää kaupunkilomailu ja luonnon ihanuudet, kuten kesäkuisella Brittilän road tripillä (tämän postauksen kuvat ovat kys. reissulta). En jaksa pelkkää ihmishälinää päivästä toiseen, joten luonnolliset kohteet ovat ikään kuin pakollisia, ettei pää räjähdä.

Ambleside, Cumbria

Suurin haaste minulle on lentäminen. En pelkää lentämistä, siitä ei ole kyse. Inhoan lentäen matkustamista kaikkine pakollisine oheistoimineen: ihmismassat, yleinen hälinä ja meteli, jonottaminen joka paikassa, turvatarkastuksessa "riisuminen" ja yleensä sen jälkeen "pääsen" jostain syystä usein vielä erityissyyniin jne.


Lentokoneessa tylsistyn, koska yleensä hyvä keskittymiskykyni ei toimi siellä eli minulla on vaikeuksia lukea tai katsoa "telkkaria". Minulla on myös suuria vaikeuksia pysyä paikallani niin pitkiä aikoja putkeen. Kaikki äänet raapivat päätäni ja kuulostavat moninkertaisilta.

Lennolla lääkitsenkin itseäni punkulla. Se rauhoittaa ja pystyn sen avulla yleensä sietämään melskeen ja ehkä jopa lukemaan jonkin verran - jos ei muuta, niin lehteä. Tällä kertaa ajattelin kokeilla, miten novellien lukeminen sujuisi lentokoneessa. Novellit ovat sen verran tiiviitä, että kenties niihin pystyy paremmin keskittymään lennon aikana.


Lennon jälkeen olen kuin perseeseen ammuttu karhu eli harvemmin kykenen lentopäivänä muuhun kuin hankkiutumaan johonkin piiloon (eli hotellihuoneeseen) rauhoittumaan. Minulta voi palaa hiha pelkästään laukkuja odotellessa, kun ihmiset tunkevat siihen hihnaan kiinni tukkien koko edustan. Yritä siinä sitten kaapata se oma laukku!

Mikseivät ne urpot (oops, sori) voi seistä muutaman metrin päässä ja siirtyä hihnalle vain noukkimaan oman laukkunsa sen tullessa kohdalle? Pakko sanoa, että suututtaa tuollainen itsekäs idioottimaisuus, ja se suututtaa minua potenssiin sata kaiken sen tuntikausia kestäneen hälinän ja hyörinän jälkeen. Joudun monesti käyttämään viimeiset itsehillinnän rippeeni, etten räjähdä ja ala riehua. Tai peräti itkeä, kun olen niin "loppu". Tuo olotila menee ohi, kun pääsen rauhoittumaan ja olemaan itsekseni.

Blackeney Point, Norfolk

Tiedostan siis tämän "ongelman" ja siksi lentäminen rasittaa jo etukäteen. Vielä en ole keksinyt, miten saisin itseni sietämään paremmin nuo lennot oheistoimineen. Tunnistaako kukaan muu tällaisia "oireita" itsessään? Miten sinä selviät lentomatkasta vai nautitko lentämisestä kaikkine oheistoimineen?

Whitby, North Yorkshire

Blackpool, Lancashire

Buxton, Derbyshire

lauantai 22. elokuuta 2015

Romanssi kukkii Kirgisian aroilla

Chingiz Aïtmatov: Jamilia
alkuper. Djamilia, 1957
Telegram, 2007
Venäjästä englannistanut James Riordan
S. 96


Nuohosin kirjaston (kaunokirjallisuus)hyllyjä alkaen A:sta tarkoituksenani yllättää itseni ja lainata jotain minulle ennestään ihan outoa. 

Eräs tavoite oli myös löytää kirjallisuutta jostain maasta, josta en ole kirjallisuutta lukenut. Sellaisia maita on paljon.

En päässyt A:ta pidemmälle, kun Jamilia tuli silmilleni. Kirjan kansi on eteerinen, lupaava. Takatekstikin houkutteli, vaikka se lupaili romanssia. Ja se maa, Kirgisia. Kirja lainausautomaatin kautta kassiin ja ulos lukemaan.

Eipä ollut paljon luettavaa, kun sivuja on vaivaiset 96. Lisäksi kirjan juoni on kerrottu kokonaan kirjan takakannessa. Mitään yllättävää ei siis tapahdu, mutta ehkäpä se ei olekaan tämän pienoisromaanin perimmäinen idea. Keskeinen teema lienee lopulta  sota-ajan siviilielämän ja paikallisen kulttuurin kuvaileminen kirgisialaisella arolla.

Kylän hierarkiat ja työjaot tulevat selväksi lukijalle eikä Aïtmatov saa kyllikseen aron kuvailemisesta. Luonto tuleekin tässä romaanissa mielestäni lähemmälle kuin ihmiset. Jamilia, jonka mies taistelee etujoukoissa, jää hänkin etäiseksi taustahahmoksi. Kylään tantereelta haavoittuneena palaava Daniyar on hiljainen ja arvoituksellinen, ja hänen kustannuksellaan pilaillaan. Jamilia on pilailussa mukana täydellä sydämellään, kunnes huomaa rakastuneensa Daniyariin.

Lukija jää Jamilian ja Daniyarin romanssissa täysin ulkopuoliseksi. Siihen voi vaikuttaa myös se, että kirjan kertojana toimii Jamilian "pikkuveli", joten tarina suodattuu hänen kauttaan jääden kenties osittain juuri siksi etäiseksi ja mitäänsanomattomaksi.

Kirjassa parasta on sen kieli ja lyhyys. Näin lyhyen luki helposti loppuun, vaikka eipä tämä sen kummempaa vaikutusta tehnyt. Kulttuurinen aspekti oli minulle mielenkiintoisin osuus tässä romaanissa.

Kirjailijasta voi lukea täältä

torstai 20. elokuuta 2015

Vahinkoloikkaus Pohjois-Koreasta

Hyeonseo Lee (with David John): The Girl with Seven Names
William Collins, 2015
S. 304 plus kuvaliite


Mitä vähemmän tietää, sen enemmän kiinnostaa. Pohjois-Korean absurdi sulkeutuneisuus ja maan rajojen sisäpuolella vellova hallituksen jakama propaganda ällistyttää ja ärsyttää samaan aikaan. Siksi sinne on pakko aina palata tilaisuuden tullen: tilaisuudeksi kelpaa sekä fakta että fiktio.

The Girl with Seven Names on Hyeonseon kertomus elämästään Pohjois-Koreassa ja sen jälkeen Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Erilaista tässä kirjassa moniin muihin vastaaviin pakotarinoihin verrattuna on se, että Hyeonseo kuului Pohjois-Koreassa kastijärjestelmän yläpäähän. Toisin sanoen hänelle vanki- ja työleirit olivat yhtä vieraita kuin nälänhätä. 

Se ei silti tarkoita, että elämä olisi ollut erityisen luksusta ja vapaata. Valppaana pitää olla koko ajan ja toimia tarkkojen normien mukaisesti, ettei joudu epäiltyjen listalle. Kastijärjestelmässä kukin tietää paikkansa, vaikkei sitä varsinaisesti koskaan ole kenellekään kerrottu. Kyseessä on kulttuurinen käsite, jonka siinä elävät vain yksinkertaisesti tietävät. Kastijärjestelmässä nouseminen on vaikeaa, mutta sieltä putoaminen pohjalle tapahtuu hujauksessa.

Lahjominen on arkipäiväistä ja jopa pakollista selviytymisen kannalta. Myös rikollisuuden käsitys on varsin omanlaisensa. Tavaroiden ja huumeiden salakuljettaminen on etenkin rajakaupungeissa tavallista, ja siitä ovat tietoisia rajavartiatkin. Mutta lahjuksia antamalla voi saada bisneksensä kukoistamaan. Hyesanissa (Leen perheen kotikaupunki Pohjois-Koreassa) asuessaan Hyeonseon äitikin diilaa tavaraa Kiinasta, samoin Hyeonseon pikkuveli.


Elämä ei ole mitenkään äärikurjaa, jos vertaa alempaan kastiin kuuluviin. Salakuljetusbisnesten ansiosta ruokaa saadaan pöytään nälänhädänkin aikana. Ja miten haaveilla paremmasta, kun ei muusta tiedä? Oman maan jakelema propaganda ulkopuolisen maailman köyhyydestä ja typeryydestä ei myöskään houkuttele: kyllä Pohjois-Korea on parasta maan päällä.

Hyeonseo Lee loikkaakin vahingossa. Hänen ei edes ole tarkoitus loikata, vaan ainoastaan käydä kurkkaamassa, kun moni koulukaverikin on pistäytynyt rajan takana Kiinassa. Uteliaisuus muuttaa kuitenkin sekä hänen että lopulta myös hänen äitinsä ja veljensä elämän. Paluuta takaisin ei olekaan.

Tästä alkaa Hyeonseon pitkä ja yksinäinen matka kohti laillista asemaa ja henkilöllisyyttä - pysyvää nimeä. Kirjan nimi viittaakin siihen, että paljastumisen pelossa Hyeonseo joutuu vaihtamaan useammankin kerran nimeään Kiinassa asuessaan. Poliisijoukot etsivät pohjoiskorealaisia loikkareita ja palauttavat heidät surutta takaisin kotimaahansa. Ei tarvitse olla kovinkaan vilkas mielikuvitus päätelläkseen, mitä heille siellä tapahtuu. Hyvä asema kastijärjestelmässä ei suojele enää tässä vaiheessa, ei edes loikkarin läheisiä.

Kiinnyin Hyeonseoon: hän on miellyttävä ja pohtivainen, hyvin empaattinen mutta sinnikäs nainen. Hänellä on silmää ja herkkyyttä ihmisten ja kulttuurien erilaisuudelle ja siksi hän varmasti on nopea oppimaan, älykäs ja menestyy vaikeuksienkin keskellä. Se ei silti tarkoita, etteikö suru ja kaipaus asuisi hänen sydämessään. Ja itseinho.

Läpi nuoruuden jatkuneet itsekritiikit ovat iskostuneet päähän eikä tietynlaista tapaa voi tuosta noin vain pyyhkäistä pois. Hyeonseo valottaa hienosti tätäkin puolta pohjoiskorealaisessa kulttuurissa ja sen vaikutuksista ihmisiin: ihminenhän on pitkälti myös kulttuurinsa tuote.


Tässä kirjassa minut yllätti myös sen juonivetoisuus. Ajoittain jännitys tiivistyy sen verran tiheäksi, että tuli tunne kuin olisin lukenut trilleriä. Mistään tahallisesta draamahakuisuudesta ei ole kyse eikä kohtauksia ole pitkitetty. Mutta onhan se nyt melkoista trilleriä palata Pohjois-Korean rajalle auttamaan äitiä ja veljeä loikkaamaan. Puhumattakaan kaikesta muusta.

Tämä kirja ei jätä minua rauhaan. Voisin jaaritella tästä ummet ja lammet, tässä on niin paljon tarttumapintaa sekä tapahtuma- että ajatustasolla. Jos luulet, että kerroin tässä kaiken eikä siksi ole enää tarvetta lukea tätä kirjaa, niin mieti uudelleen. En oikeastaan kertonut yhtään mitään - tämä kirja vielä yllättää sinut.

Jos Pohjois-Korea vähänkin kiinnostaa, niin suosittelen ehdottomasti. Itse asiassa vaikka Pohjois-Korea ei kiinnostaisikaan, niin suosittelen silti. Tämä kirja kertoo myös ihmisyydestä, inhimillisyydestä ja auttamisesta.

Otava julkaisee kirjan suomeksi lokakuussa nimellä Seitsemän nimen tyttö.

torstai 13. elokuuta 2015

Teurastajan vaimo

Li Ang: The Butcher's Wife
alkuper. Sha-fu, 1983
Peter Owen, 1989
Kiinasta englannistanut Howard Goldblatt ja Ellen Yeung

Lin Shi on taiwanilainen maalaistyttö, joka jo nuorena menettää äitinsä. Elämä ei ole ollut helppoa aiemminkaan, mutta vielä vaikeampaa se on äidin kuoleman jälkeen.

Nälkä on läsnä jokaisessa hetkessä. Äitikin tavallaan menehtyi nälkään - jos ei suoranaisesti, niin ruuan takia kuitenkin. Kohtaus on kuvottava ja se hierotaan Lin Shin naamaan myöhemmin julmalla tavalla.

Orvoksi jäänyt Lin Shi naitetaan teurastajalle Lucheng-nimiseen kaupunkiin. Iäkkäämpi sikateurastaja ei ole vaimoa saanut eikä ihme: kukaan vanhempi ei halua tytärtään luovuttaa moiselle sadistille. Ei, vaikka tyttöjen ja naisten arvo on mitä on eli lähes olematon.

Kokematon ja naiivi Lin Shi yrittää pärjätä, miten parhaaksi näkee. Kaupungin naiset opastavat ja Lin Shi yrittää olla yksi heistä. Tietämättömyytensä takia hän ei kuitenkaan ymmärrä suurinta osaa keskusteluista ja juoruista eikä muutenkaan osaa elää "oikein". Myöhemmin jopa naiset kääntyvät häntä vastaan.

Niin surullinen ja julma on tämä kirja. Ja niin elävästi kirjoitettu, että kuljen Lin Shin vierellä katsoen voimattomana, miten hänen elämänsä tuhoutuu. Miten mieli ei enää jaksa alituista henkistä ja fyysistä kidutusta, nälkää.

The Butcher's Wife ottaa vahvasti kantaa naisten asemaan Kiinassa (ja Taiwanissa). Kirja perustuu todelliseen 1930-luvulla Shanghaissa tapahtuneeseen murhaan. Kyllä, lopulta Lin Shi murhaa sikaa muistuttavan aviomiehensä. Se ei ole kuitenkaan kirjan pääkohta: oleellisinta on se, miten siihen (murhaan) päädytään.

Li Ang valottaa mielenkiintoisissa alkusanoissaan syitä, miksi hän on The Butcher's Wifen kirjoittanut. Li ang on kirjoittajanimi, oikealta nimeltään hän on Shih Shu-tuan. Shih Shu-tuan on taiwanilainen ja asuu Taipeissa. The Butcher's Wifea ei nähdäkseni ole suomeksi käännetty.

maanantai 10. elokuuta 2015

Natsuo Kirino: Out

Natsuo Kirino: Out
Alkuper. アウト, 1997
Vintage, 2004
Japanista englanniksi kääntänyt Stephen Snyder
S. 520


Tokiolaisen lähiön tehdasalue miltei keskiyöllä. Ilma on heinäkuisen hiostava ja kostea.

Masako Katori pysäköi autonsa parkkipaikalle, josta on hieman matkaa hänen työpaikalleen tehtaaseen, jossa valmistetaan einesruokalounaita (boxed-lunch).

"I want to go home." The moment the smell hit her, the words came into her head. She didn't know exactly what home it was she wanted to go to, certainly not the one she'd just left. But why didn't she want to go back there? And where did she want to go? She felt lost.

Masako Katori työskentelee tiiviisti kolmen naispuolisen työtoverinsa kanssa. Toveruksia ei yhdistä oikeastaan mikään muu kuin yötyö: he eivät tapaa vapaa-ajallaan eivätkä oikeastaan tiedä kuin perusasiat - eikä ihan niitäkään - toisistaan. Mutta raskas työ sujuu helpommin yhteistyötä tekemällä.

Rutiini hajoaa, kun eräs toveruksista, Yayoi Yamamoto, tappaa aviomiehensä ja uskoutuu siitä Masakolle. Yayoi tarvitsee apua ruumiin hävittämisessä, ja Masako tarjoutuu auttamaan. Lopulta koko nelikko sotkeutuu korviaan myöten tapaukseen.

Kirjoitin aiemmin, ettei nelikkoa yhdistä muuta kuin työ tehtaassa. Näennäisesti niin, mutta kyllä heitä kaikkia yhdistää myös se, että he ovat vankina omissa elämissään, kukin omalla tavallaan. Kirjan nimen Out voi ymmärtää juuri tältä kannalta: etsitään ulospääsyä tukalasta tilanteesta. Ulospääsyjä on yhtä monta kuin on etsijää. Hyvin erilaisia ovia, jotka avatessaan ei paluuta entiseen enää ole.

Kirino on perusteellinen kirjoittaja, joka esittelee henkilönsä huolella: myös juonen kannalta merkityksettömät henkilöt, joilla kuitenkin lopulta on merkitys.  Taustalla vaanii jotain pahaenteistä, vielä une(lmi)ssaan nukkuvaa. Mutta kun hirviön kerran herättää, ei sitä noin vain tuuditeta takaisin uneen.

Out on trilleri, jossa on aavistuksellinen kauhua mukana. Itse tosin olen jo niin paatunut, etten kokenut kirjaa tapahtumiensa puolesta pelottavana, vaikka muutama ihminen pistetäänkin niin sanotusti lihoiksi. Kirino kuvailee kohtaukset sen verran eleettömästi, että väkivallalla mässäilystä on häntä turha syyttää. Kyllä tämän kirjan jännite syntyy ihan muista seikoista.

Out on periaatteessa hidastempoinen olematta hidastempoinen. Kirja juuri minun makuuni. Japanilaisessa kirjallisuudessa tuntuu usein olevan jotain tiettyä karua eteerisyyttä ja omaperäisyyttä, joka minua kiehtoo. Se on läsnä tässäkin romaanissa.

Nähtävästi Out-romaanille on olemassa jatko-osakin, joka kiinnostaisi minua kovasti. Näyttää vaan siltä, ettei siitä ole ainakaan toistaiseksi enkkukäännöstä. Natsuo Kirinolta löytyy sen sijaan läjä muita englanniksi käännettyjä romaaneja, jotka kiinnostavat nekin minua kovasti. Kirinon kirjoja ei tutkimusteni perusteella ole käännetty suomeksi.

torstai 6. elokuuta 2015

Kolme kirjaa uusiksi -haaste

Kuutar haastoi minut (kiitos, tämä on kiva haaste!) valitsemaan kolme kirjaa, joista olen blogannut ja jotka haluan lukea joskus uudelleen. Ajattelin ensin, että tässäpä helppo haaste ja onhan se - jos nimittäin saa valita vaikka kymmenen kirjaa. Mutta jospa nyt pitäydyn kiltisti kolmessa.

Tai en pitäydykään. Tai no, pitäydyn kolmessa kirjailijassa, mutta valitsen näin alkuun Hanna Haurulta kaksi kirjaa. Perustelen sillä, että molemmat ovat lyhytromaaneja eli siksi saan valita kaksi.

1. Tyhjien sielujen saari teki minuun vaikutuksen. Olisin voinut lukea aiheesta kokonaisen suurromaanin verran. Haurun kieli on kaunista, ajoittain lyyristä. Toinen valintani Haurulta on Utopia eli erään kylän tarina. Absurdisuudessaan todenmakuinen romaani, mikä jo sinällään on melko merkillistä.

2. Chinua Achebe: Things Fall Apart (suom. Kaikki hajoaa)
Haluan lukea kirjan uudelleen, koska ensinnäkin se on vaikuttava ja toisekseen se on trilogian ensimmäinen osa. En ole lukenut kahta seuraavaa osaa, joten pitäisi virkistää muistia ennen niiden lukemista. Kaksi muuta osaa ovat nimeltään No Longer at Ease ja Arrow of God. Käsittääkseni noita kahta ei ole suomennettu ainakaan toistaiseksi.

3. Pakko valita kolmanneksi vastikään lukemani Mark Henshaw'n The Snow Kimono. Haluan kirjan omakseni, koska tekee mieleni tehdä merkintöjä siihen. Kyllä, teen alleviivauksia joihinkin kirjoihini, jos ne ovat sellaisia, joihin palaan usein vaikka vain selailemaan, ja joista aion erota vasta kuoltuani.


Bonuskirjaksi valitsen Dostojevskin Kellariloukon, koska kiertoteiden kautta samastun sen kertojaan, joka on misantrooppi. Kertoja on myös melko ikävä, masentava ja katkera ihminen. En väitä itse sellainen olevani, mutta tunnistan monia tunteita - osaan jopa samastun.

Olen kirjoittanut Kellariloukosta muutaman sanasen vanhaan kirjablogiini, mutta en löytänyt juttua, sorge. 

Tämä haastee näyttää kiertäneen joka paikassa, joten jätänpä tällä(kin) kertaa haastamatta ketään erityisesti. Haasteen voi silti napata mukaansa kuka tahansa, olkaapas hyvät.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Heinäkuun hankinnat

Tällä kertaa en järjestäkään mitään spektaakkelia näistä kirjahankinnoista, toisin sanoen en esittele niitä kaikkia erikseen, kuten olen aiemmin tehnyt. Läväytän vain kuvan kasasta tiskiin, kas tässä. 


Kasasta puuttuu yksi kirja, Yoko Ogawan The Housekeeper and the Professor, jonka bongasin Waterstonesta vasta kuvaussession jälkeen. En sen takia jaksanut koko kasaa kuvata uudelleen, joten nyt näin.

Johan Sweeney: Elephant Moon
Mai Jia: Decoded
Lisa Jewell: The Third Wife
Yiyun Li: The Vagrants
Denis Thériault: The Peculiar Life of a Lonely Postman (sen olenkin jo lukenut ja pidin kovasti!)
John Boyne: The Boy in the Striped Pyjamas
Ann Cleeves: Raven Black
Natsuo Kirino: Out (luen tätä parhaillaan ja tykkään!)
Hyeonseo Lee: The Girl With Seven Names - A North Korean Defector's Story (kirja ilmestyy lokakuussa Suomeksi Otavan julkaisemana)

Kaikki kymmenen kirjaa on jälleen rakkaudella ja suurella sydämellä valittu. Löytyykö kasasta tuttuja kirjailijoita tai kirjoja?