perjantai 7. maaliskuuta 2014

Suojattomat

Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Otava 2014
S. 298
Arvostelukappale

Kolibrin myötä saimme tutustua rikostutkija Anna Feketeen ja tietenkin muutamiin muihinkin henkilöihin. Suojattomat on kirjasarjan toinen osa ja olikin mukava palata tuttujen henkilöiden pariin.

Iäkäs mies jää auton alle ja kuolee. Tapahtumassa on paljon outoja yksityiskohtia, jotka eivät sovi yhteen. Miten mies on esimerkiksi päätynyt tielle? Ja kuka hän oikeastaan on? Entä miten käännytyspäätöksen saanut nuori mies liittyy tapaukseen - vai liittyykö edes?

Tässäpä vasta herkullinen dekkarikudelma, jota Hiekkapelto alkaa hiljaksiin avata lukijalle. Lukija on muutaman askeleen poliisia edellä, sillä tarinaa kerrotaan useammasta näkökulmasta. Kaikkea ei kuitenkaan paljasteta, joten lukija saa pähkäillä ja spekuloida itse mukana.

Anna Fekete on mielenkiintoinen - ristiriitainenkin - henkilö. Hän on itsekin maahanmuuttaja, joka pakeni Jugolaslavian hajoamissotaa Suomeen ollessaan vasta lapsi. Suomi tuntuu kodilta, mutta tietty juurettomuus kulkee mukana. Missä se koti oikeastaan on ja mikä sen tekee?

Voin tietyssä mielessä ymmärtää Annan pohdiskeluja ja koti-ikävää, vaikken itse olekaan joutunut muuttamaan toiseen maahan pakon sanelemana. Tunnen kuitenkin tiettyä juurettomuutta, irrallisuutta, mutta toisaalta tunsin sitä jo Suomessa. Siihen on monia syitä, joita en aio tässä ryhtyä ruotimaan.

Suojattomissa saamme myös seurata jo Kolibrista tutun Eskon toimia ja ajatuksia. Esko vaikuttaa päällepäin melko stereotypiseltä rasistilta, enkä jaa suurinta osaa hänen ajatuksistaan. Jollain tapaa en voi kuitenkaan inhotakaan häntä; hänellä(kin) on oma ristinsä kannettavanaan.

Pidän siitä, kuten jo Kolibrin kohdalla kirjoitin, ettei Hiekkapelto ole luonut Eskosta täysin yksisilmäistä "natsia", vaan hänessä (Eskossa) on moniulotteisuutta, joka tulee esille etenkin Eskon ristiriitaisissa ajatuksissa. Minusta se viittaa siihen murrokseen, jota ihminen kenties käy läpi ollessaan epävarma asenteistaan ja mielipiteistään.

Pidän Hiekkapellon mutkattomasta tyylistä kirjoittaa. Teksti on ajoittain maalailevaa, mutta ei missään nimessä jaarittelevaa. Dialogit ovat ajoittain hauskoja ja humoristisia. Kirjan perussävy on tumma, mutta ei ahdistava tai painostava.

Kolibrin luettuani odotin kovasti sille jatkoa ja nyt voin todeta, että odotukseni on lunastettu - jopa ylitetty. Vaikka langat solmittiin yhteen, jäi kirjan päätteeksi repsottamaan eräs tynkä (johon tosin suhtaudun suurella varauksella ja se ärsytti minua, koska... enpä sano mitään, koska spoilausvaara on muuten suuri). Se lupailee jatkoa, jota toivottavasti on tulossa. Pian!

Kirjan on lukenut myös Krista.

~~~

Kannen kuva: Cobris/SKOY / Kannen suunnittelu: Timo Tervoja

2 kommenttia:

  1. Ghyl! Tämä oli ihan huippu. Ainut miinus siitä, että teos joskus loppui :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, parempi kuin edellinen! Toivottavasti suuntaus on sama. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.