Vaitiolo

Nyt on kyseessä on sen verran tunnettu klassikko, jonka pohjalta Martin Scorsese on vääntänyt elokuvankin (jota en ole katsonut, oletko sinä?), että oletan monen tästä kirjasta kuulleen. Kyseessä on

Shusaku Endo: Silence
alkuper. Chinmoku 1966
englannistanut William Johnston 1969
oma painokseni: Picador 2016
s. 267
suom. Vaitiolo

Miksi Shusaku Endo kirjoittaa kristinuskosta? Koska hän oli itse kristitty, kirjan nähdään heijastelevan hänen omia ulkopuolisuuden tuntemuksiaan. Kuitenkin uskonnon voi halutessaan nähdä olevan vain eräs aspekti monien muiden joukossa.

Lähetyssaarnaajat levittävät kristinuskoa Japaniin, mutta Japanin valtaapitävät eivät toivota heitä eikä kristinuskoa tervetulleeksi. Buddhalaisuutta pidetään ainoana oikeana uskontona. Kristittyjä vainotaan ja yritetään saada luopumaan uskostaan. Kirja sijoittuu 1600-luvulle.

Kirjan keskiössä on portugalilainen jesuiittapappi Sebastian Rodrigues, joka lähtee Japaniin kahden muun papin kanssa. Hänellä on oikeastaan kaksi missiota: auttaa japanilaisia vainottuja kristittyjä ja selvittää entisen mentorinsa Ferreiran kohtalo. Huhujen mukaan Ferreira on käännytetty, hylännyt uskonsa. Ajatus tuntuu Rodriguesista mahdottomalta.

Kirjaa voi lukea monesta eri näkökulmasta riippuen omista intresseistä. Olen agnostikko, mutta en varsinaisesti allerginen uskonnoille, vaikka pääasiassa en ole niistä kiinnostunut ja valitsen erityisen tarkasti kirjat, joissa uskontoa on mukana. Uskonnollisuus ainoana näkökulmana tai muuten keskeisenä tekijänä ei innosta.

Silence on kuitenkin enemmän kuin uskonto tai kertomus uskosta. Kirjan voi lukea muun muassa historiallisena romaanina, rakkauskertomuksena (kohteella ei sinänsä ole väliä), moraalisena mietintänä. Itse keskityin lukiessa erityisesti vapauteen pyrkiä elämään omannäköinen elämä. Oman tien kulkeminen: miltä tuntuu kun se estetään ja pakotetaan toisenlaiseen muottiin. Miltä tuntuu, kun kaikki mihin uskot ja pidät hyvänä, halutaan romuttaa?

This was a frightening fancy. If he (God) does not exist, how absurd the whole thing becomes. What an absurd drama become the lives of Mikichi and Ichizo, bound to the stake and washed by the waves.

Voiko ihmisen uskon (käytän nyt sanaa usko väljästi ja se voi merkitä ihan vain vaikka maailmankuvaa tai muuta näkemystä) täysin romuttaa? Pyyhkäistä pois ja kylvää uusi tilalle? Sellainen aiheuttaa pahimmillaan identiteettikriisin. Ihminen voi alistua, näennäisesti luopua uskostaan ja vaikka kaikesta aiemmin oppimastaan. Mutta unohtaa ei voi.

Japani näyttäytyy kirjassa sisäsiittoisena (mitä se tietenkin olikin ja on tietyllä tasolla edelleen) maana, jonka maaperään eivät länsimaiset opit ja tavat voi juurtua. Eivät tietenkään, koska ne pyritään kitkemään alkuunsa. Kristinuskoa Endo käsittelee hellemmin, ainoastaan sivulauseessa ikään kuin hiljaa huomauttaa etteivät kaikki lähetyssaarnaajat suinkaan olleet mitään pyhimyksiä (no pun.in.), vaan oli niitäkin jotka vieroksuivat japanilaisia tapoja ja kulttuuria, pitivät kaikkea japanilaista naurettavana.

Rodriguesin suhdetta Jumalaan voi pitää rakkauskertomuksena ja se on minusta uskomattoman kaunis ja kivulias. Koko kirja itsessään on kiehtovan kaunis ja melankolinen ja ihmeekseni hyvin koukuttava. En olisi uskonut, miten paljon Silence onnistuu koskettamaan. Ei varmastikaan niistä syistä kuin kenties joitakin toisia, mutta muista syistä joita en tässä aio avata. Sillä kuten jo mainitsin, kirjaa voi lukea ja tulkita erilaisista kulmista.

Jos antaisin kirjoille tähtiä, antaisin tälle viisi.