Nyt olen kotona, joten tahti kiihtynee. Pää on täynnä ideoita ja lisää syntyy lähes päivittäin. Jospa saisi jotain väännettyä tänne blogiinkin asti: Ajattelen asiat usein ensin valmiiksi päässäni ja sieltä ne olisi helpohko "siirtää" blogiin, mutta innostukseni yleensä lerpahtaa siinä vaiheessa, kun suurin ajatustyö on tehty ja pitäisi vain ulostaa aatokset. Tulee ummetus (laiskuus ja henkinen velttous) eikä ulostaminen enää edes kiinnosta. Koska mitä välii.
Ehdin ennen kotiinpaluuta Suomessa lukea muutaman kirjan ja kas tässä taas kooste luetuista:
Paul Westlake ja Eeva Liisa Pitkänen ja kuvittaja Krista Partti Sagur: Se ei ole minun cup of tea (Wsoy 2008)
Idiomeja, jotka eivät tarjoilleet minulle mitään uutta (paitsi yksi omituinen suomalainen sanonta, jonka peräti googletin mutten löytänyt siitä mitään mainintaa: valitettavasti en enää muista sanontaa, koska en jaksanut kirjoittaa sitä ylös - naula siinä mainittiin).
Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan (Atena 2001)
Hyvin "ravilomainen" teos eli eräänlainen kasvutarina. Vappu ei ole päässyt helpolla elämässään, mutta jonkinlaisen rutiinin ja rauhan hän on saavuttanut kuudenkympin ikään ehdittyään. Pakan sotkee kutsu edesmenneen ystävän hautajaisiin. Kutsu repii auki monia vanhoja haavoja ja kaikenlaista muutakin alkaa tapahtua. Kirjan nykyajan rinnalla lukijalle paljastuu Vapun menneisyys ja "hautajaishaluttomuuden" syyt. Kirja saa edetessään trillerimäisiä piirteitä. Varsin koukuttava teos, josta pidin paljon. Eräs parhaista lukemistani Raviloista.
Koko Hubara: Ruskeat tytöt (Like 2017)
Minulle tämä jäi melko vaisuksi lukukokemukseksi, mikä johtunee siitä että minulla on tuoreessa muistissa edelleen Eddo-Lodgen vaikuttava esseekokoelma Why I'm No Longer Talking to White People About Race. Minulla ei ole Hubaran kirjaa itselläni (se oli kirjastolaina), mutta saatan kirjoittaa eräästä kirjassa mainitusta aiheesta yleisellä tasolla myöhemmin.
Ben Kalland: Vien sinut kotiin (Atena 2017)
Kauniskielinen ja kiinnostava romaani Jehovan todistajista. Minua kirjassa kiehtoivat erityisesti jo mainitsemani kieli (myös viulun-) ja jotkin yksittäiset kohtaukset (eivät uskontoon liittyvät), joissa oli voimakas tunnelataus. Kyseinen uskonto ei ole minulle ihan tuntematon, koska "jehovataustaa" löytyy minunkin suvustani ja se selittänee monta asiaa (joita en nuorempana tajunnut).
Viimeisen illan lukemisto...
Fred Uhlman: Reunion (Vintage 1971)
Tästä olisi tarkoitus kirjoittaa erillinen bloggaus, koska omistan kys. kirjan ja minulla siten on pääsy hipelöimään sitä. Komea kirja, jonka hienovireisestä tyylistä pidin kovasti.
Nyt luvussa
Ruumisvuori ei jättänyt minua rauhaan ja päästyäni kotiin kuin narkkari takerruin Anatoli Boukreev'n (tai pikemminkin G. Weston DeWaltin) kirjaan The Climb. Mielenrauhani palasi ja ruumistutkimukset voivat jatkua.
Luen samalla myös toista kirjaa (Amanda Berriman: Home), jossa näkökulma on nelivuotiaalla lapsella. Kirjan päätin lukea ainoastaan Helmet-haasteen kohtaa 47 (Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta) varten. Lapsinäkökulma ei yleensä minua innosta, mutta tässä kirjassa on muita teemoja, jotka kiinnostavat joten kestänen sen (lapsinäkökulman).
 | |
| Lukija retrohenkisessä salamajassaan Helsingin kantakaupungissa. |
Minulla on sama tilanne, ideoita opyörii päässä ja kirjoja on luettuna, mutta postauksien kirjoittaminen laahaa.
VastaaPoistaOlen näistä lukenut Ben Kallandin ja Koko Hubaran kirjat. Jälkimmäisestä en "uskaltanut" kirjoittaa, koska siitä puhuttiin niin silmiäavaavana ja havahduttavana ja minusta tuntui vain, ettei siinä ollut mitään uutta tai uudella tavalla esitettyä. Vähän sama kuin Kansallisteatterin turvapaikanhakijoiden kohtelua käsittelevä esitys Toinen maa, jossa toistuivat samat asiat, mitkä olen nähnyt ja kuullut monesti.
Mukava, että selvisit täältä pakkasista kotiin.
No, nyt on sinusta kaunis kuva! Olet kuin intiaanityttö Pocahontas. ( native American tyttöoletettu :)).
Korjaan, Toinen koti eikä Toinen maa.
PoistaHyvä tietää, etten ole ainoa jolla tätä "ongelmaa" ilmenee. Minuun tuntuu pätevän sanonta "puoliksi ajateltu on valmiiksi tehty" - siinä jää sitten ikään kuin kaikki hienojen ajatusten tasolle :D
PoistaMinä(kin) koin, ettei minulla ole oikein mitään sanottavaa Hubaran kirjasta sinällään. Jotkin tietyt teemat (muun muassa samastumiseen liittyvät pohdinnat) sen sijaan herättivät kaikenlaisia ajatuksia ja saatan niistä joskus kirjoittaa muuten vain (se on ollut idealistallani tosin jo ennestään, samoin ulkopuolisuuden kokeminen). En viitsi kirjasta itsessään ainakaan enää kirjoittaa, koska minulla ei sitä ole. Etsinkin muuten taannoin postausta tästä kirjasta blogistasi, mutta ei tosiaan löytynyt. Eipä ihme, kun sitä ei ole. :)
Täällä(kin) on epämieluisan talvinen sää. Ei sentään pakkasta, mutta lumisateita on ollut eilen ja tänään. Hyvin poikkeuksellista, sillä täällä en ole lunta näkynyt moneen vuoteen.
(Kiitokset sanoistasi kuvaan liittyen. Oli minulle suuren harkinnan tuotos laittaa kuva esille)
Ajatusten ulostaminen ja aivotoiminnan ummetus kuulostavat erittäin käyttökelpoisilta termeiltä. :-D
VastaaPoistaOli kiva nähdä sinut ihan livenä! Tai siis niin livenä kuin netissä voi nähdä. Kaunis on kuva ja kaunis on nainen. <3 P.S. Vaihdetaanko hiuksia? :-D
Juu, tällaiset termit kuvaavat hyvin elämääni tällä hetkellä. Listaan voisi lisätä myös saamattomuuden ja dramaattisen turhautumisen. :D
PoistaKiitos sanoistasi! Kasvokuva kai tekee blogista "inhimillisemmän", muistuttaa että tätä kirjoittaa ihminen jolla on tunteet. Ei sillä, että joku olisi loukannut minua mitenkään blogissani. Olen vain yleisesti mietiskellyt kaikenlaista ja jos hyvin käy, niin tuotokset ulostuvat blogiini joskus :D
Kyllä omakuvat todella tekevät blogista inhimillisemmän, mutta niiden liikaviljely taas saa minusta blogin näyttämään joltain parodialta.
PoistaSinun omakuvasi on tervetullut ja tyylikäs lisä.
Pää on täynnä ideoita, sanot tuolla postauksesi alussa.
Minulla on nyt menossa vahva antibiootti, joka aiheuttaa levotonta unta ja unia. Viime yönä suunnittelin itseironisen blogikirjoituksen liittyen bloggaamiseni "yleviin periaatteisiin". Toistin sen vielä mielessäni ennen kuin torkahdin taas uudestaan. Toteutankin sen tässä piakkoin.
Blogi on kyllä siitä hyvä kirjoittamisen muoto, että se panee ajattelemaan asioita, joita ei muuten ajattelisi ja tutustuttaa välillä mitä erilaisimpiin ihmisiin.
Selfiet sopivat paremmin muoti- ja lifestyleblogeihin (joita en tosin seuraa). Toisaalta miksei kirjablogeihinkin ja muihinkin, jos sen itse kokee tarpeelliseksi. Minä en koe tämän enempää tarvetta esitellä itseäni: ajatukset ovat tärkeämpiä kuin minä ja minun naamani :D
PoistaToivottavasti antibiootti tepsii pian eikä aiheuta kovin pahoja sivuoireita! Itse olen syönyt antibioottikuurin noin viisi kertaa elämäni aikana. Viimosimman kuurin vedin kuutisen vuotta sitten korvatulehdukseen ja se pisti vatsan tosi sekaisin ja vertakin alkoi vuotaa.
Bogin "ylevät periaatteet" kuulostaa hyvältä, jään odottamaan! Minullahan ei ole blogini suhteen mitään tavoitteita ja joskus mietin (en mieti enää) pitäisikö olla. Minun blogini tarkoitus ei ole esim. saada ketään lukemaan, kannustaa lukemaan tai mitään muutakaan. En ole osallisena "kirjakriisin" ehkäisemisessä enkä missään muussakaan "kirjallisen ilosanoman levittämisessä".