Henkinen paine

Eppu Nuotio: Paine

Paine on Nuotion viides Pii Marin-romaani. En ole mitenkään erityisen viehättynyt tästä sarjasta, mutta jokin siinä on koukuttanut ekasta kirjasta lähtien niin, että ilman muuta on ollut pakko jatkaa sarjan lukemista.

En pidä Pii Marinista eikä siinä suhteessa ole tapahtunut muutosta tämänkään kirjan kohdalla. Pii on mielestäni naiivi ja kohtalaisen itsekäs eikä hän kykene usein ajattelemaan omaa napaansa pidemmälle.

Mutta onhan toki sellaisia ihmisiä oikeassakin elämässä, joten siinä mielessä hyvin rakennettu henkilöhahmo. Uskottavakin, koska näiden kirjojen aikana Pii ei ole juurikaan muuttunut saati oppinut kokemastaan, ja niinhän se usein on itsekkäiden ja impulsiivisten ihmisten kanssa, joita ei edes kiinnosta yrittää hillitä ja hallita itseään.

Nyt kun olen saanut “haukuttua” Piin, voinkin keskittyä itse juoneen. Paine on erittäin osuva nimi tälle kirjalle, sanottakoon se heti aluksi.

Piin veli, Joel, muuttaa Piin entiseen asuntoon Piin muuttaessa poliisinsa (Juha Heino) luokse. Heidän suhteensä on nyt siis “virallinen” ja vakiintunut. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö ongelmia ilmenisi: kyllä ilmenee.

Joel taasen joutuu tahtomattaan vedetyksi mukaan kahden tulen väliin. Eroa tekevä pariskunta, Pasi ja Iiris, asuvat samassa talossa, jonne joel muuttaa. Joel mieltyy mukavaan Pasiin, mutta myös herkkään Iirikseen, jonka ei aluksi tiedä olevan Pasin “avokumppani”.

Sanoisin, että lopulta Pasin ja Iiriksen suhde on kuitenkin vain sivujuoni, sillä suurin osa kirjasta keskittyy Piin ja Heinon tutkimuksiin koskien Piin mahdollisesti murhattua isää. Isänsä kohtalon selvittäminen on Piille pakkomielle. Se on tietyllä tavalla myös pakkomielle Heinolle, mutta eri syistä.

Kirjan tyyli ei poikkea aiemmista paitsi ehkä siinä mielessä, että yliampuvat kuvaukset ovat tässä (onneksi!) jääneet vähemmälle. Etenkin Maksussa moiset suorastaan räjähtivät silmille. Vai pitäisiköhän sanoa iskeytyivät kuin jäiset nuolet silmieni verkkokalvoille saaden iirikseni vaihtamaan väriään kuin kameleontti ja plaa plaa.
 
Kielelliset ansiot näissä Pii Marin –kirjoissa ovat aika olemattomat eli ei muutosta senkään suhteen. Koin kuitenkin tämän viidennen kirjan lukemistani sarjan kirjoista parhaaksi.

Paine imaisi nopeasti mukaansa ja piti otteensaan loppuun asti. Hyvää viihdettä siis, sanoisin. Mutta että jännittävää? Ei todellakaan.

Mietteitäni aiemmista Pii Marin –kirjoista:

1. Musta
2. Kosto
3. Maksu
4. Varjo
5. Paine (tässä postauksessa)
6. Loppu (tulossa)

~~~~

Hyvää juhannusta kaikille näin jälkikäteen! Oma juhannus sujui rauhallisesti mökillä Pohjanmaalla saunoen ja lukien.

Tänään kävin Keskisten kyläkaupassa ja sieltä löysin tuon kuudennen eli viimeisen Pii Marin -kirjan. Luen sen seuraavaksi, sillä asiat jäivät joiltakin osin vielä avoimeksi Paineessa.