Hae tästä blogista

lauantai 1. elokuuta 2009

Kertomus ihmisistä, joita olemme*



SusuPetal: Valkoiset talot

Valkoiset talot koostuu nimensä mukaisesti valkoisissa taloissa asuvien henkilöiden kohtaloista – pienestä palasesta heidän elämäänsä.
Kirjan takakansi kertoo oleellisen: Se luo miljöön, jossa näiden ihmisten elämät kohtaavat – joko vain ajatusten tasolla tai muutenkin.

Kirjan henkilöitä yhdistävänä tekijänä ovat pihalla järjestettävät grillijuhlat. Jollakin tavalla nämä juhlat koskettavat kaikkia talojen asukkaita, vaikka osa osallistuu niihin vain ikkunan takaa, osa ei senkään vertaa.

Kirja on kirjoitettu usean talon asukkaan näkökulmasta. Kullekin on varattu vain yksi luku, ”puheenvuoro”, ja kun se on käytetty, tähän henkilöön ei enää palata hänen omien ajatustensa kautta. Sen sijaan hän saattaa putkahtaa esille toisen henkilön ”puheenvuoron” kautta. Mikä mieletön tunne, kun lukijan ominaisuudessa saa yhdistellä palasia kohdalleen.

Kirjan olisi voinut paisuttaa hyvinkin pitkäksi palaamalla henkilöihin, joista jo aiemmin kerrottiin, sillä näiden tarinoissa ja elämäntilanteissa olisi ollut paljonkin, mihin tarttua. Olisi ollut paljon lankoja, joita solmia.

Toisaalta ymmärrän varsin hyvin Susun ratkaisun, sillä kirjan tarkoitus ei ilmiselvästi ole selitellä, jaaritella eikä analysoida kaikkea puhki. Tilaa jätetään lukijan omille johtopäätöksille ja erityisesti – mikä minua kosketti hyvin paljon – tunteille.

Lähes jokaisen henkilön tunteista - elämäntilanteiden erilaisuudesta huolimatta - voin löytää samastumispintaa itseeni – toisista enemmän kuin toisista. Ja se tekeekin kirjasta niin ihmeellisen, taitavan, koukuttavan.

Tätä ei pidä ymmärtää siten, että kirjassa ei tapahdu mitään konkreettista. Kyllä tapahtuu, mutta kukin tapahtuma, pieni hetki, on tunnelatausta täynnä.

Täytyy todeta, että lakonisesta tyylistään (en siis koe sitä mitenkään huonoksi asiaksi) huolimatta Susu saa henkilöt elämään: Ne eivät jää vain pinnallisiksi, kasvottomiksi hahmoiksi, sivuhenkilöiksi.

Näen Uunon maltillisen olemuksen hänen sytytellessään grilliä ja ihmettelen, miten joku voi vihata häntä. Luen Kaarinan hiljaisesta kapinasta, jonka hän piirtää sanoiksi ilmoitustaululle, ja mietin pääseekö hän vielä joskus kapinassaan pidemmälle. Toivon, että pääsee.

Mietin Mohammedia ja Sakaria. Pienen pieni kohtaus, ohitus. Muutama sana ja kaikki olisi voinut mennä toisin. Mutta Sakari tarvitsi pilvilinnansa.

Eräs asia, jonka koin itse mielenkiintoisena, oli myös, että muutamissa kohden iski tuttuuden tunne: Olen varma, että olen lukenut joitakin kirjan kohtia novellimuodossa Susun blogista. Olikin varsin mielenkiintoista saada kokea ne nyt osana kokonaisuutta.

Jään odottamaan seuraavaa kirjaa – toivottavasti sellainen tulee! Ideoista ja aiheista Susulla tuskin pulaa on, sillä mielestäni jo Valkoiset talot pitää sisällään uusia romaanin aiheita, jos vain lähtee niitä kehittelemään.

*Otsikko on lainaus Valkoisten talojen takakannesta

5 kommenttia:

  1. Kiitos arviostasi, Elegia.

    Totta, jokaisesta hahmosta olisi varmaan saanut oman kirjan, mutta kuten totesitkin, minulla ei ole intoa eikä tarvetta lähtea puhkiselittämään asioita (ehkä se on laiskuuttakin!).

    Niin kuin kirjoitit, halusin jättää paljon lukijan omien ajatusten ja tunteiden varaan, haluan, että kirja herättää ajattelemaan, että se jää vähän riivaamaan.

    Tutuuden tunne tuli tosiaankin siitä, että osa henkilöistä on esiintynyt blogissani, olen kierrättänyt tarinoita lyhyempinä ja pidempinä versioina blogissa, katsonut mitä kommentteja tarinat herättävät lukijoissa.

    Jaa, että seuraava kirja. Katsotaan nyt.

    VastaaPoista
  2. Siinä onnistuitkin, Susu, hyvin Tämä kirja jää tosiaan mieleen kummittelemaan ja minulle sellainen on osoitus siitä, että olen juuri lukenut hyvän kirjan.

    Tämä kosketti minua tosi paljon ja olen ajatellut jäkikäteenkin kirjan tapahtumia ja tunnelmaa.

    VastaaPoista
  3. Minusta on mielenkiintoista lukea arvioita. Monissa kohdin ajatuksesi osuivat omiini, sinä vain osaat tuoda ajatukset paremmin esiin.
    Hieno arvio, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset, Uuna!

    Täytyy tunnustaa, että minun oli tosi vaikea aloittaa tästä kirjoittaminen, sillä Susu on ikään kuin tuttu.

    Tuttujen tekstejä on aina vaikea arvioida, koska... Hmm, minulla on huoli siitä, että en ole objektiivinen.

    Mutta tätä kirjoittaessani koin olevani objektiviinen ja kun antoi vain sanojen tulla, niin ne tulivat.

    En siis halua nuolla kenenkään perseitä, vaan kirjoittaa rehellisesti. :))

    VastaaPoista
  5. Tästä arviosta ellei kirjasta tuli aivan mieleen Georges Perecin Elämä Käyttöohje. Siinä yhdistävä tekijä oli tuo asuminen samassa talossa ja elämän tarinoiden tietynlaiset harmoniset yhtymäkohdat.

    Mielenkiiintoinen kirja!

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.