tiistai 5. syyskuuta 2017

Novelleja Koji Suzukilta I

Luin pari novellia Koji Suzukin novellikokoelmasta Death and the Flower. Tiedoksi, jos joku ei tiennyt: Suzuki on legendaarisen kauhuromaanin, Ring, kirjoittaja.
 
Olen nähnyt Ringin pohjalta tehdyn elokuvan, mutta en ole lukenut kirjaa. Se puute on kuitenkin pian korjattu, sillä tilasin eBaystä itselleni kys. opuksen, jonka pitäisi rantautua minulle tämän viikon aikana.

Mutta nyt niihin novelleihin:



Disposable Diapers and a Race Replica

Novelli kertoo miehestä, joka on jäänyt osittain koti-isäksi vaimon käydessä töissä (tässä on muuten yhtäläisyys Suzukin omaan elämään: hänelläkin on takanaan vaihe, jossa vaimo kävi töissä ja hän itse hoiti kodin ja kirjoitti siinä ohessa). Mieskertoja, joka jää nimettömäksi, opettaa iltaisin erästä poikaa, jota ei kuitenkaan tunnu opiskelu kiinnostavan.

Novellin nimi ei ole järin houkutteleva minun makuuni: kertakäyttövaipat ja kilpapyöräksi somistetut moottopyörät eivät ihan kauheasti innosta. Toisaalta noilla molemmilla on merkittävä rooli tässä novellissa, joten nimi on oikeutettu ja osuva. Tarina on melko simppeli ja lopulta sen teemana voi nähdä nimenomaan isyyden. Ja rakkauden.

Tuomio: Ihan kiva, mutta minun makuuni melko pliisu ja kevyt, vaikka olikin hyvin kiinnostavaa luettavaa. Se jokin säväys kuitenkin jäi puuttumaan.

Peukutus: teema


Irregular Breathing

Nyt ollaan teho-osastolla, jossa makaa hengityskoneessa raskaana olevan nainen. Naisen aviomies valvoo naisen tajuttomuutta. Odotellaan heräämistä, ollaan toiveikkaita mutta pelokkaita.

Tämä on ehdottomasti tunnelmanovelli ja niin taiten kuvailtu, että ihan kuin itse olisi paikalla. Kurkkisi verhoista ulos sateen raikastamia kirsikankukkia, yössä hohtavaa märkää asfalttia. Kuuntelisi hengityskonetta ja epäilisi sen ääniä. Vähän jännittää. Pidin kovasti.

Peukutus: sävy

~~~

Yleinen huomio:

Näistä novelleista saisi enemmänkin irti, mutta en viitsi ruotia niitä, koska joutuisin muuten kertomaan sellaisia yksityiskohtia, joita ei ole järkeä tietää ennen novellin lukemista. En halua pilata mahdolliselta lukijalta yllätyksellisyyttä. Etenkin Irregular Breathingin kohdalla mielikuvitukseni (en tiedä tapahtuiko se kirjailijan ohjaamana vai ihan muuten) muodosti melkoisia päätelmiä liittyen hengityskoneeseen.

Kirjan tiedot:

Koji Suzuki: Death and the Flower - Six Stories
Alkuper. Sei to Shi no Gensou 1995
Vertical 2014
Englannistanut Maya Robinson ja Camellia Nieh
S. 220


Novellihaasteessa edistymistäni voi seurata täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.