keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Jos metsään haluat mennä nyt...

Kansi: Antti Vanhatalo
Tuomas Saloranta: Hopea-arkun metsästäjät
Kuoriaiskirjat 2014
S. 168

Olen lukenut viime aikoina (taas) melko apeita kirjoja, joten kaipasin vaihteeksi kevennystä. Valitsin keventäjäksi Tuomas Salorannan tuoreen teoksen Hopea-arkun metsästäjät.

Olen lukenut Salorannalta aiemmin pari muuta romaania, ja niiden perusteella osasin aavistella, mitä on luvassa.

Nyt ei pidä ajatella, että Saloranta toistaa samaa kaavaa. Ei toista. Kun Diplomaattisessa selkkauksessa lenneltiin planeetalta toiselle, Hopea-arkun metsästäjissä rämmitään lähinnä metsässä.

Velho-oppilas Taavetti Rummukainen saapuu Vuolasveden rannalla sijaitsevaan parakkikylään. Parakkikylän krouvissa viina virtaa ja laulu raikaa.

"Hurlum hei, kun riemumme raikaa,
kyllä känni on ihmisen parasta aikaa!
Tänään ei tunneta murhetta, haittaa,
huomenna suolanen silli taas maittaa!"

Aamulla havaitaan, että tukkityöläisten palkkarahat on varastettu. Tekijöistä ei ole hajuakaan, mutta kylän rauhan säilyttämiseksi on tärkeää saada rahat takaisin ja äkkiä. Kootaan pieni ryhmä, jonka tarkoitus on jäljittää varkaat ja palauttaa rahat. Velho-oppilas Rummukainen pestataan muutaman muun kanssa tähän ryhmään. Sekalainen joukkio voi lähteä matkaan eikä kommelluksilta säästytä.

Minulle selvisi melko pian, kuka ne rahat lopulta varasti. En tosin usko, että Salorannan tarkoitus oli tuota tietoa pihdata, sillä hän ripotteli vihjettä sinne sun tänne ja herätteli lukijan aavistukset. Noin muuten olikin sitten aika vaikea arvailla ennakkoon, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Se on hyvä, sillä harvassa tuntuvat olevan ns. ennalta-arvaamattomat ja yllätykselliset romaanit. Salorannalla on omanlaisensa tyyli, miljöö ja aiheet, jotka eivät minulle ainakaan ole kovin tuttuja. Saloranta ammentaa (Suomen) historiasta, kyllä, mutta tekee sen omalla tyylillään. Siinä missä Elias Lönnrot teki runonkeruumatkojaan 1800-luvulla, Taavetti Rummukaisen pitäisi kerätä loitsuja. Siis pitäisi ja pitäisi.

Kirjassa on mm. lauluja ja loitsuja, jotka ihastuttavat riimeillään (minähän olen riimirakastaja, mikäli se jollekin on vielä epäselvää). Saloranta taitaa riimittelyn; poljento on jouhevaa ja soljuu eteenpäin vaivattomasti ilman kompurointia ja töksähtelyä. Riimittelyn lisäksi luvassa on Salorannalle ominaisia hulvattoman hauskoja ja napakoita dialogeja.

Kirjassa on useita mielenkiintoisia henkilöitä, joista osa nousee keskiöön. Minulla oli alussa vaikeuksia muistaa kaikki esitellyt henkilöt, koska uusia hahmoja putkahteli mukaan melko runsaalla kädellä. Huvittavat nimet kuitenkin helpottivat muistamista ja kun ydinjoukko oli kasassa, ei ongelmaa enää ollut.

Lue Hopea-arkun metsästäjien takakansi Goodreadsista. Jatkoa lienee luvassa - toivon!

"Hopea-arkun metsästäjät avaa suomalaiskansallisten fantasiaseikkailujen sarjan, jossa synkkiä korpimaita samotaan niin Kalevalan kuin rillumareinkin hengessä!"


Aiemmin Salorannalta lukemani romaanit:

Juuri sellainen yö
Diplomaattinen selkkaus

Kirjan kansi on jälleen Antti Vanhatalon käsialaa ja kuvan kaltainen kohtaus löytyy kirjastakin. Enpä olisi kyllä ihan heti uskonut!

4 kommenttia:

  1. Kevyttä kivaa joskus (Susan Hillin kirjan sain juuri).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Minkäs Susan Hillin kirja sait? Hänellähän niitä on muutama. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Suosittelen, on erilaista menoa tässä!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.