Kuinka paljon kirjassa tulee olla sivuja voidakseen kutsua sitä tiiliskiveksi? Riittääkö yli kuusisataa sivua? Reilut viisisataa sivua ei mielestäni vielä ole tiiliskivi.
The Forgotten Garden on 645-sivuinen järkäle, helppolukuinen sellainen. Tällaiseen sivumäärää mahtuu kuitenkin aika paljon, joten en tiedä, miten tätä kirjaa käsittelisin.
Jonkun mielestä kirjasta voisi helposti huitaista sata tai pari (sataa) sivua mäkeen.
Ehkä voisi minunkin mielestäni, mutta toisaalta mietin miksi: kirja ei jostain syystä kuitenkaan tuntunut niin pitkältä ja se säilytti mielenkiintonsa, vaikka asioita joskus aika perinpohjaisesti käsiteltiinkin.
Kenties syy on kirjan tasoissa, joita on kolme. Mutta ennen kuin kerron noista tasoista enemmän, täytynee hieman valottaa kirjan juonta.
Kirjan punainen lanka on selvittää Nellin tausta. Nell on lähetetty laivalla Englannista Australiaan vuonna 1913 hänen ollessaan nelivuotias. Nell saa vasta aikuisena kuulla, ettei hän ole perheen biologinen lapsi.
Se on valtava jysäys Nellille eikä hän pääse siitä yli sitten millään. Hänelle tulee pakkomielle selvittää, miten kaikki tapahtui: keitä hänen vanhempansa olivat ja miksi he hylkäsivät hänet. Tämä on ihan ymmärrettävää.
Sen sijaan Nell, onnellisen ja rakkaudentäyteisen lapsuuden ja nuoruuden viettäneenä, kääntää kuitenkin selkänsä kasvattiperheelleen.
Voisin ymmärtää paremmin, jos Nell olisi joutunut huonompiin olosuhteisiin, mutta että hän kaiken huomion saaneena ja (puoli)sisartensakin palvonnan kohteena olleena, tunsi lähinnä tulleensa petetyksi. Tämän koen siis jotenkin epäuskottavana, vaan onpahan meitä moneen junaan.
Anyway, Nell alkaa selvittää juuriaan, jotka lopulta monien vuosien kuluttua kuljettavat hänet takaisin synnyinseudulleen Englantiin.
Kolme tasoa, jotka mainitsin perustuvat aikaan.
1900-luvun alkua käsitellään Nellin suvun vaiheiden myötä jo ennen kuin Nell edes syntyi.
Vuosi 1975: Nellin matka takaisin synnyinseudulleen Englantiin, josta hän ostaa suvulleen kuuluneen mökin tarkoituksenaan asettua lopulta sinne asumaan. Suunnitelmat kariutuvat syistä, jotka kyllä selviävät lukemalla kirjan.
Reaaliaika eli 2005: Nellin tyttärentytär, Cassandra, jatkaa isoäitinsä tutkimuksia. Apunaan hänellä on Nellin muistiinpanot ja lopulta oikeille jäljille päästyään myös vanhoja leikekirjoja.
Tämän enempää ei ole oleellista juonesta tietää tässä vaiheessa. Lukemalla asiat saavat selvyyden, koukkuja ja käänteitä on jonkin verran: sekä yllättäviä, että vähemmän yllättäviä.
Olin alussa vähän huolissani kirjan kerroksellisuudesta: ajattelin, että aikakausissa pomppinen tekee lukemisesta hankalan, mutta se toimikin ihan toisin. Se nimenomaan lisäsi mielenkiintoa ja vaihtelevuutta kirjaan, jossa kuitenkin noita sivuja piisaa.
Tämän kirjan perusteella olen ehdottoman kiinnostunut lukemaan myös muita Kate Mortonin kirjoja.
The Distant Hours on jo hyllyssä odottamassa vuoroaan. Paluu Rivertonista olen lukenut toisista kirjablogeista aika paljon ja se houkuttelee myös erityisesti.
En tiedä onko tätä kirjaa käännetty Suomeksi, mutta ainakin sen saa AdLibriksestä englanninkielisenä.
Tämä kirja käsittääkseni soveltuu myös Totally British -haasteeseen, alakategoriaan Stiff Upper LiP. Lue haasteesta enemmän Kirjavassa Kammarissa.
Voi että. Minuakin niin kiinnostaisi lukea nämä muut Mortonit, kun pidin Rivertonista niin paljon. Kunhan lukukalenteriin raivautuu tilaa, niin tilaan ne tikkana!
VastaaPoistaKiitos linkityksestä haasteeseen, johon tämä kirja kyllä sopii varmasti, ainakin Commonwealth-kohtaan (Australia). :)
Minua taasen kiinnostaa se Riverton kovasti, koska olen siitä niin monessa blogissa lukenut. Tällä hetkellä on kyllä niin paljon kiinnostavia kirjoja suorastaan huutamassa nimeäni hyllyssä, joten toistaiseksi en osta (toivottavasti) mitään uusia kirjoja vähään aikaan ;)
VastaaPoistaMietin tätä kategoriaa paljon, kenties siirrän sen sinne Commonwealthiin. Toisaalta tässä kirjassa liikutaan enimmäkseen Englannissa ja myös luokkaerot ovat selkeästi esillä.
Löysin vasta äskettäin blogisi, vaikuttaa kivalta!
VastaaPoistaMinulla on kesken Mortonin Distant Hours, joka sekin vaikuttaisi olevan nopealukuinen tiiliskivi. Kirjan fyysinen koko kyllä saattaa aiheuttaa käteeni rasitusvamman ;-)
Forgotten Garden vaikuttaa sekin kiehtovalta, jaksaisinkohan vielä yhden järkäleen...
Kuulostaapa kiehtovalta kirjalta!
VastaaPoistaNorkku, tervetuloa! Täytyykin tulla kurkkaamaan joko olet saanut Distant Hoursin luettua. Minulla se tosiaan odottelee hyllyssä. Kirpparikierroksella jokunen päivä sitten tarttui käteeni myös Kate Mortonin Paluu Rivertoniin. Voi olla, että lukeminhen siirtyy syksyyn, kun on niin paljon kaikkea luettavaa odottamassa.
VastaaPoistaForgotten Garden on kyllä aika nopsalukuinen, joten jos vain käsi kestää vielä yhden tiiliskiven, niin kannattaa lukea ;)
Maria, Se on!
Hmm, sanoisin että pitää olla noin kahdeksansataa sivua tai yli. Että on tiiliskivi. =D Siis minun näkökulmastani katsottuna.
VastaaPoistaLuin tämän kirjan juuri suomeksi. Pidin kovasti. Ihana, täyteläinen kirja. Ymmärrän nyt sen, kun muistelen, että Riverton on aikoinaan jäänyt sinulta kesken. Tämän kirjan jälkeen voi Riverton nimittäin tuntua aika... haljulta. Minulla oli onni, että luin ensin Rivertonin. Pidin toki siitäkin, mutta Hylätty puutarha on minusta paljon parempi. Hämmästelinkin, kun kävin lukemassa muiden ajatuksia, ja useat pitävät yhä Rivertonia parempana, vaikka Hylätty Puutarha on haastavampi ja moniulottoisempi (vaikka silti helppo), eikä niin valtavan ennalta arvattava kuin Riverton. Mutta näin sitä mennään eteenpäin, hämmästellessä! =D