torstai 11. maaliskuuta 2010

Isin vanki

-->
Alice Lawrence (with Megan Lloyd Davies):
Daddy's Prisoner

Mitä tekisit, jos isäsi raiskaisi sinut ensimmäisen kerran ollessasi 11 ja siitä eteenpäin melkein parikymppiseksi asti olisit hänen seksiorjansa?

Isän tavoite on saada lapsia ja sitä kautta sosiaaliavustusta. Sitä kun saa tietyn summan per lapsi. Oma vaimo ja lasten äiti ei enää kelpaa, kun on niin sairas jo muutenkin.

Oikeastaan isän vankina on koko perhe: Alice, hänen sisaruksensa ja äitinsä. Nuorimmat otetaan huostaan, mikä lienee heidän pelastus. Pari vanhempaa veljeä karkaa, sillä muuta ulostietä ei tuosta vankilasta olekaan.

Alicea kotona pidättelee hänen äitinsä, jota hän ei halua ”hylätä” ja jättää väkivaltaisen isän armoille. Äiti lienee kuitenkin menettänyt toivonsa koko elämän suhteen ja lopulta Alice löytää voimia karata.

Joissakin kohdin kirjaa lukiessa tekisi mieli karjua Alicelle ”lähde nyt hittovie sieltä pois, kun on tilaisuus äläkä mene koskaan takaisin”. Ja kuitenkin ymmärrän, että kun on ikänsä asunut toisen vallan alla, kasvatettu pelolla ja väkivalloin alistumaan ja tottelemaan, ei lähteminen todellakaan ole helppoa.

Näitä selviytymistarinoita on täällä kirjakaupat pullollaan. Luin myös jokunen viikko sitten lehdestä (sori, en muista enää mikä sanomalehti, sillä luen vaihtelevasti eri lehtiä), että nyt on päällä ”kilpailu” koskien juurikin näitä selviytymistarinoita. Voittajan tarinasta tehdään kirja ja hän saa avukseen kokeneen haamukirjoittajan.

Daddy’s Prisonerin saa ainakin AdLibriksestä (paras suomalainen nettikirjakauppa, mielestäni).
Takakansi:

In April 2008, the world watched in horror as the news of Josef Fritzl made worldwide headlines. But for one British woman the story was not the stuff of unimaginable nightmares. Alice Lawrence knew all too well the torture suffered at the hands of a father whose depravity knew no bounds. She too was kept prisoner and repeatedly made pregnant - and it was only after the death of one of her babies that she finally found the courage to escape.

Born in 1970, Alice grew up in the impoverished backstreets of an industrial Northern town with her parents and seven brothers and sisters. She was first raped by her father when she was 11. From the age of 15, she was made pregnant six times by him in an effort to secure additional state benefits. All bar one of her pregnancies failed, but her daughter never made it through her first year.


5 kommenttia:

  1. Aihe on todella ahdistava, mutta kirja voisi olla mielenkiintoinen luettava.

    Kiva muuten, kun olet palannut!

    VastaaPoista
  2. Onko kirja tositarinaan pohjaava,,mutta onhan noita tapauksia elävässä elämässä vaisk kuinka...
    järisyttävää...
    miten kukaan isää saattaa tehdä tuollaista, en ymmärrä...

    VastaaPoista
  3. Mymskä: En tajua itsekään, miten saatoin hylätä kirjat!

    Tämä kirja ei ole rankasta aiheestaan huolimatta sillä lailla ahdistava. Se on kirjoitettu siten, että vaikka asiat kerrotaan, niillä ei mässäillä.

    Jotenkin olen huomannut, että tällaisissa ns. recovery-kirjoissa hyvin usein tuppaa olemaan sellainen lukijaa "säästävä" tyyli.

    Kuvittelenkohan vain vai johtuisiko siitä, että taustalla usein on ammattilainen haamukirjoittaja/kirjoittajia ja siksi kirjatkin joskus muistuttavat rakenteeltaan toisiaan. Ja liian rankan ja tunnepitoisen tekstin kai pelätään olevan liikaa ja karsivan lukijoita.

    Hmm, ajattelenkohan nyt liian kaupallisesti. Tuli nyt vain kuitenkin mieleeni.


    Hanne: On ihan tositarina. Täällä tällaisia rankkoja tositarinoita on kirjakaupoissa hyllyt pullollaan. En tiedä, miksi itse haluan lukea näitä. Kenties haen perspektiiviä johonkin.

    VastaaPoista
  4. Suomessa myös on ollut nähtävissä kustannustrendi esim. musliminaisten selviytymistarinoista, ja myös insestin uhrikertomuksia. Varmaan noita raakalaisia on aika ollut, päästään sairaita miehiä, mutta aihe on ollut liian iso tabu, enpä muista yhtäkään kirjaa joskus parikyt vuotta sitten, nyt tuntuu että kirjassa kuin kirjassa sivutaan aihetta.

    Sellainen lakoninen tyyli on minusta, yllättävää kyllä, 'tehokkaampi' kuin pateettinen vuodatus. Jos tahtoo kunnolla ravistella toista, on parempi näyttää kuin vuodattaa tunnetta (itkin itkin itkin, minuun sattui sattui sattui) -- en katso olevani raakalainen mutta täytyy sanoa, että tunneryöpytys ei saa mua eläytymään yhtä voimakkaasti kuin se, että kerrotaan ikään kuin sivusta mitä tapahtuu ja pienillä vivahteilla tuodaan esiin koko asian karmeus; sellaiset tarinat on joskus liian raakoja luettaviksi loppuun.

    VastaaPoista
  5. Lukija: Juu, en tarkoittanut että pitäisi vuodattaa ja ”ruikuttaa” pateettisesti saati korostaa ja toistaa kärsimyksiään.

    Mutta minusta monien näiden kirjojen kohdalla on menty vähän toiseen ääripäähän, että välillä tulee tunne, että asiat kuitataan ikään kuin olkaa kohtauttamalla.

    Minusta olisi kyllä mielenkiintoista lukea enemmän myös siitä, mitä henkilön päässä on pyörinyt. nyt vain luetellaan asioita kuin kauppalistaa lukisi, you know what I mean.

    Olen tehnyt pienen empiirisen havainnon, jonka mukaan olen tullut siihen tulokseen, että pidän enemmän näistä recovery-stooreista, joita EI ole tuotettu. Silloin niistä ilmenee asianomaisen henkilön persoonallisuus paremmin. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa Dave Pelzer.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.