torstai 22. elokuuta 2019

Sandor Márain Embers ja muut lukukuulumiset

Piilopaikkani, jonne pian siirryn lepäämään ja lukemaan.

Kesäaika on ollut melko hektistä reissuineen ja muine menemisineen. Olen voimakkaasti kesäihminen, sillä tykkään oleilla ulkona ja preferoin kauniita säitä. Minulle kaunis sää merkitsee sateettomuutta ja mielellään auringonpaistetta. Sellaisista säistä olenkin saanut nauttia sekä kotona että nyt Helsingissä.

Lukeminen on jäänyt hieman vähemmälle ja varsinkin luetuista kirjoittaminen. Eipä niitä (luettuja) tosin paljon ole.

Unkarilaisen Sandor Márain romaanin Embers (Penguin 2001, alkuper. A gyertyák csonkig égnek 1942, S. 249) luin jo muutama viikko sitten. Embers on roikkunut pitkään hyllyssäni ja ostin sen taannoin aiemman lukemani Márain (Esther's Inheritance) innoittamana. Huhtikuun kuukauden kielenä oli unkari, joten siitä sain sysäyksen vihdoin lukea kirjan.

Embersin alkuasetelma on kiinnostava: kaksi iäkästä miestä tapaavat neljänkymmenenyhden vuoden jälkeen. Yhteyttä ei tuossa välissä ole pidetty, sillä jotakin tapahtui menneisyydessä, jotakin sellaista joka rikkoi miesten välit. Ja muutamat muutkin välit.

Kirja on aluksi mukaansatempaava, mutta minun makuuni sivuraiteita ja asiasta karkailua alkaa olla liikaa. Kirja ei pääse etenemään lukuisten pohdintojen ja harhailujen tuoksinassa eivätkä nuo pohdinnat oikein aina jaksaneet minua kiinnostaa.

Synkkä "salaisuus" menneestä on myös varsin ennalta arvattava, vaikka sitä ei täysin lukijalle kerrota. Sen verran kuitenkin annettiin vihjeitä, että sen saattoi päätellä. Melko vaisu ja tavanomainen "salaisuus".

Embers on ehdottomasti viipyilevä tunnelma- ja pohdintakirja. Usein pidän sellaisista, mutta Embersin kohdalla se tuntui ajoittain tervanjuonnilta.

~~~

Toinen lukemani kirja on Esi Edugyanin Washington Black (Serpent's Tail 2018, s. 417), josta olen ollut kiinnostunut sen julkaisusta lähtien. Itse asiassa kirjoitankin kirjasta erillisen postauksen, sillä sain kirjan luettua vasta eilen ja haluan sitä vielä sulatella hetken.

Parhaillaan luen Henrik Tikkasen Kulosaarentie kasia. Tarkoitukseni oli lainata kirja kirjastosta siirryttyäni piilopaikkaani maaseudulle, mutta löysinkin nuo "osoitekirjat" yhteisniteenä divarista kahden ja puolen euron hintaan. Pakko oli ostaa päästäkseni heti sitä lukemaan.

maanantai 5. elokuuta 2019

Vastahakoiset tumpelot patikoimassa

Luin kesäkuussa Jane Harperin Kuivan kauden ja pidin siitä sen verran, että hankin kirjailijan toisen Aaron Falk -kirjan, Force of Naturen (ei ole ainakaan vielä suomennettu). Otin kirjan lukuun patikkareissun jälkeen lähinnä siksi, että kirjassakin patikoidaan. Se sopi siis hyvin mielentilaani.

Kirjan nimen, Force of Nature, voi ymmärtää monella tavalla. Ei pelkästään luonnonmahtiin liittyvänä, vaan myös ihmisluontoon: molempia esiintyy tässä romaanissa. Luonto on arvaamaton ja oikukas, mutta kyllä siellä voi pärjätä. Edellyttäen että on edes alkeelliset kartanlukutaidot ja osaa käyttää kompassia.



Vakavarainen yritys järjestää virkistysmatkan valitsemilleen työntekijöille. Tavoitteena on lisätä muun muassa yhteishenkeä ja kannustaa tiimityöskentelyyn. Virkistymatka suuntautuu kuvitteelliselle Giralangin alueelle, jossa on tarkoitus patikoida muutama päivä.

Osallistujat jaetaan kahteen ryhmään sukupuolen perusteella. Jotenkin aataminaikaista jakaa ryhmä miehiin ja naisiin, jos kerran tavoite on rohkaista tiimityöskentelyyn. Kaipa siellä työpaikalla miehet ja naiset toimivat keskenään, joten en ihan ymmärrä erottelua.

Tai no, ehkä miehet haluttiin lakaista omaan ryhmäänsä koska miehillä ei mitään ongelmia esiinny patikoidessa. Osaavat lukea karttaa ja käyttää kompassia ja kulkevat reitin suunnilleen aikataulussa. No added drama, koska eiväthän miehet.

Mutta voi noita naisia, melkoisia tumpeloita ovat ja jatkuvasti tukkanuottasilla milloin mistäkin ja kenenkin kanssa. Kartanlukukin sujuu vähän niin ja näin saati että kompassia osattaisiin käyttää. Yksi on saanut jonkin sortin pikakurssin ennen reissua ja siten ottanut hoitaakseen tien näyttämisen. Tässä vaiheessa on todettava, että ei mikään kunnollinen matkanjärjestäjä lähetä tuollaisia amatöörejä (tai ketään muutakaan) keskenään patikoimaan moneksi päiväksi. Kyllä matkanjärjestäjän pitäisi ainakin valvoa, että retkue päätyy joka ilta määrätylle leirille.

Ja niinhän siinä käy, että patikalle lähtee viisi naista mutta vain neljä palaa. Mihin on yksi toveri kadonnut? Ja miten asia liittyy Aaron Falkiin? Sen voitte lukea itse kirjasta.

Kerronta kulkee koukuttavasti kahdessa tasossa: toisessa kuvataan naisten patikointia, toisessa ollaan nykyajassa etsimässä ”viidettä” naista. Aaron Falk on edelleen vakaa eikä ole onnistunut kehittämään alkoholiongelmaa tai muita kliseitä.

Force on Nature on tietyllä tapaa tasapaksu ja maltillisesti ennalta arvaamaton – vähän niin kuin edeltäjänsä Kuiva kausikin. Raakuutta ei juuri esiinny, sopii siis herkille lukijoille. Otaksuisin, että jos pidit Kuivasta kaudesta ja sen tyylistä, pidät tästäkin.

Mielipide selkokielellä: ihan hyvä kirja, pidän maltillisesta temposta, jos aihe kuitenkin kiinnostaa ja kiinnostihan se. Miinusta tulee tumpeloista naisista: miten onkin saatu noin kädettömiä leidejä kirja täyteen.


Kirjan tiedot:

Jane Harper: Force of Nature
Little Brown 2018 (Australiassa julkaistu 2017)
s. 380

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Klassikkohaaste IX: Vuosisadan rakkaustarina



Olen pitkään halunnut lukea Märta Tikkasen vuosisadan rakkaustarinan, sillä kirjan teemat (muun muassa alkoholismi) kiinnostavat. Myös kirjan tyyli – kyseessä on runokokoelma – kiehtoo.

Pidän runoista, mutta koen vaikeaksi kirjoittaa niistä (montahan sataa kertaa olen tämän jo blogissani maininnut...). Tikkasen runot ovat helposti lähestyttäviä, jopa tarinallisia. Tunnelataus on niissä niin voimakas, että ajoittain tekee mieli huutaa mukana kun taas toisinaan haistattaa paskat ja pakata laukku. Ja suksia v….n.

Valitettavasti tunnistan monia tunteita ja tuntemuksia, tiettyjä ajatuksiakin. Mutta eri näkökulmasta: lapsen näkökulmasta.

Lapsi ei voi lähteä. Aikuinen periaatteessa voi, mutta ei kuitenkaan voi koska miljoona syytä ja siihen päälle toiset miljoona. Alkoholismi on tabu, sitä pitää peitellä. Jonkun pitää peitellä jäljet ja kuurata kulissit.

Yritän pysyä ulkopuolisena ja mietin, miksi vain mies juo. Miksei vaimokin, äitikin. Mutta kuka sitten pitää perheen kasassa ja valehtelee silmät ja suut täyteen. Kuuntelee valheita niin, että silmät ja suu täytyvät? Lapset? Kyllä, siitä minulla on kokemusta. Mutta se siitä. Mainitsen asian, koska oma taustani ei voi olla vaikuttamatta lukukokemukseeni ja se on myös syy, miksi koen tästä todella vaikeaksi kirjoittaa.

Mennyt on mennyttä enkä siellä asu enkä edes usein käy ja kun käyn, niin iloisissa merkeissä. Kaikenlaiset kirveet on haudattu ja runneltu tanner itää.


--- Meillä
saavat lapset odottaa päivällisen loppuun
kun sinä kerrot ajatuksiasi
ja kääntelet nurin ja oikein kaikkea
mitä sinulle on tapahtunut ---


Alkoholisti on itsekäs, vain hänellä on oikeus tunteisiin (ja mihin tahansa). Muiden tunteilla (saati tarpeilla) ei ole niin väliä tai ainakaan ne eivät voi olla niin merkittäviä kuin hänen tunteensa. Koska minä minä minä. Maailma pyörii vainoharhaisen navan ympärillä.


Jos kääntää
naiskielelle
juomakaudet
jotka tekevät sinut käyttökelvottomaksi ---

--- Kuvittele
että minulla on oksennusmigreeni
ja minä makaan vihreänkalpeana
pesuvati sängyn vieressä
(sinä tyhjennät sen)

Kuvittele
että minulla on mensikset
ensimmäistä päivää ---


Alkoholismi on tabu, mutta vielä tabumpi olisi naisen alkoholismi. Tässä ajassa minä ajattelen, miksi juomakaudet pitäisi kääntää naiskielelle: samaa paskaa se on kuin miehenkin alkoholismi – hieman erilaisessa paketissa vain. Mutta ymmärrän – minä katson asiaa eri ajassa, eri näkökulmasta, eri kaikessa. Eikä tämä ole kritiikki, tämä on ajatus joka minussa heräsi. Minä minä minä.


Kun sanasi rummuttivat naamiota
ripustin sen tuoliin
sinun eteesi
ja menin laulaen tieheni
piilouduin sanoiltasi
ja ne kimposivat mykkinä
lempeästä hymystä
joka riippui tuolin selkänojassa


Niin, ei kukaan jaksa sinun kännisiä jorinoitasi kuunnella. Ovat olevinaan vuoroin hauskoja vuoroin traagisia, aina kuitenkin kaikkien muiden käsityskykyä suurempia.


Milloin sinä huomaat
että tuolini
on tyhjä?


Et ikinä. Ehkä aavistelet ja vainoharhaisena epäilet, mutta oma erinomaisuutesi läikkyy yli reunojen.

Sori, tästä tuli omituinen postaus, joka ei tee kirjalle oikeutta. Yksipuolinenkin vielä. Mutta suosittelen lukemaan kirjan itse ja katsomaan mitä ajatuksia ja tuntemuksia se herättää. Minulle Vuosisadan rakkaustarina oli niin voimakas kokemus tunnetasolla, etten edes halua sitä avata enempää. 

Kirjan tiedot:

Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
alkuper. Århundradets kärlekssaga
Tammi 1978
suom. Eila Pennanen
S. 173

Vuosisadan rakkaustarinasta löytyy useampiakin bloggauksia, muun muassa Yöpöydän kirjat, Kirjaluotsi ja Luettua elämää, joiden blogeissa on lisää linkkejä muihin kirjasta bloganneisiin.


Yhdeksättä klassikkohaastetta emännöi Tuntematon lukija. Säännöt voi lukea hänen blogistaan ja kenties innostua osallistumaan itsekin ensi kerralla! Tästä koosteeseen, sisältää linkit muiden osallistujien postauksiin.

Luin viimeksi haasteeseen Jean-Paul Sartren Nausean eli Inhon: postauksen lopussa on listattu muut haasteeseen lukemani klassikot.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Väliaikakuulumiset

Crummock Water, Buttermere.

Lukukuulumiset:

Palasin reissusta (patikointia Lake Districtillä) jokunen päivä sitten eikä ole nyt mitään kokonaista luettuna paitsi Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina, jonka luin klassikkohaasteeseen (Tuntematon lukija emännöi haastetta tällä kertaa - vielä ehtii osallistua!). Siitä siis postaus tulossa 31.7.

Reissussa minulla oli mukana vain “autokirja” (Kate Fox: Watching the English), jota luin nimensä mukaisesti vain automatkoilla mennen ja tullen. Olen nyt kotonakin jatkanut kys. kirjan parissa, mutta luen päivittäin vain muutaman sivun.

Kesken on myös Akalan Natives, joka on superkiinnostava mutta sen rinnalle otin lukuun Jane Harperin Force of Naturen (joka on toinen kirja Aaron Falk -sarjassa, ensimmäinenhän on The Dry, suom. Kuiva kausi), koska haluan lukea pitkästä aikaa myös romaania. Force of Nature sopiikin hyvin tämän hetkisiin fiiliksiini, sillä kirjassa patikoidaan (tosin Australiassa).


Muut kuulumiset:

Reissu oli jälleen mitä mahtavin, mutta kommelluksilta ei vältytty tälläkään kertaa. Kirjoittelen reissusta Mielibidee-blogissani, joten aiheesta kiinnostuneet voivat siirtyä sinne.

En kirjoita matkaopasmaisia postauksia, koska blogini ei ole matkablogi. Huumorilinja on vahva, olen melko asiaton ihminen. Mahdollisiin kysymyksiin toki vastaan mielelläni ja kerron enemmän. Lisäksi uteliaiden oloa helpotan laittelemalla lisätietolinkkejä.

Taustaksi sen verran, että olen käynyt patikoimassa Järvillä useita vuosia (en edes muista kuinka kauan, ainakin kuusi vuotta) eli alue on tuttu ja silti sieltä löytyy aina uusia haasteita kuljettavaksi!

Wasdale Head INN

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Kesäkuun ostokset ja luetut tosi lyhyesti

Viime kuussa ostin melko holtittomasti kirjoja. Osa lisäksi sellaisia, jotka saisi kirjastostakin, mutta liha on heikko ja innokas.

Kas tässä kodin uudet kaunokaiset:



1. Ryu Murakami: Coin Locker Babies

2. Niccolò Ammaniti: Steal You Away

3. Jane Harper: The Dry

4. Dunya Mikhail: The Beekeeper of Sinjar

5. Jane Harper: Force of Nature

6. Junichirō Tanizaki: The Makioka Sisters

7. Akala: Natives

8. Dr Richard Shepherd: Unnatural Causes

9. Guy Delisle: Pyongyang – A Journey in Norh Korea

10. Hwang Sok-Yong: Familiar Things

11. Marjane Satrapi: Persepolis



Näistä olenkin jo kaksi lukenut eli Jane Harperin Dryn ja Guy Delislen Pyongyangin (Jonathan Cape 2006), joka on sarjakuvaromaani. Pyongyang on masentavan hauska - masentava siksi, että tuollainen pellevaltio on oikeasti olemassa. Harmi, etten ehdi kirjasta nyt perusteellisemmin blogata, koska matkavalmistelut ovat melko vaiheessa eli en ole vielä edes aloittanut.


Bloggausjonossa on niinikään Tomoka Shibasakin (helmikuun ostos) romaani Spring Garden (Pushkin Press 2017, englannistanut Polly Barton), joka on varsin tapahtumaköyhä mutta tärkeämpää kirjassa onkin yksinäisyyden kuvaaminen ja kokeminen jota miljöö vielä korostaa.

Spring Gardenin lopussa tapahtuu käänne, joka sekoitti hieman tulkintaani enkä edelleenkään ole varma, miten "asetelmaan" tulisi suhtautua. Olisi kiva puida enemmän tätä kirjaa, mutta ainakaan nyt en jouda. Ehkä reissun jälkeen, jos innostun.


Parhaillaan luen Akalan teosta, jolla ei ole niin väliä vaikka jäisi reissun ajaksi kesken. Aihe on sellainen, etten usko lukutauon haittaavan kirjan sisäistämistä. Makustelu voi jopa tehdä ihan hyvää.


tiistai 2. heinäkuuta 2019

Lady Mechanika 1

Joe Benitez: Lady Mechanika vol 1, Benitez productions 2015

Lady Mechanika on hullun tiedemiehen luomus. Tiedemiehen kokeilujen tuloksena Lady Mechanikaksi kutsutun naiset raajat ovat osittain mekaaniset.

Mechanikalla ei ole muistikuvia vankeusajastaan eikä sitä edeltävästä elämästä, vaan hänen on täytynyt aloittaa uusi elämä uutena "ihmisenä". Luonnollisesti oma menneisyys kiinnostaa: kuka hän oli ennen päätymistään tiedemiehen käsittelyyn ja miksi hän käsittelyyn päätyi?

Lady Mechanikan ensimmäinen kirja käsittää kaksi erillistä tarinaa, joilla kuitenkin on yhtymäkohtia. Ensimmäinen, The Demon of Satan’s Alley on tavallaan eräänlainen prologi varsinaiselle tarinalle, joka on nimeltään The Mystery of the Mechanical Corpse. Itse menin harhaan nimestä ja oletin, että Lady Mechanikan menneisyys avautuu tässä, mutta ei se juuri avaudu. Kyseessä on hieman laajemmalle levittäytyvä säie, josta voi kuitenkin poimia vihjeitä ja spekuloida kaikenlaista liittyen Lady Mechanikankin menneisyyteen.


Mutta palataan ensin Satan’s Alleylle, jonka tapahtumat sijoittuvat syyskuuhun 1878. Lady Mechanika väijyy Satan’s Alleylla, jossa jonkinlaisen monsterin huhutaan piileskelevän. Monsterijahdissa on toinenkin ryhmä eikä kohtaukselta voi välttyä. Mutta sitä ennen Mechanika saa tietää jotain itsestään.

Kuluu vuosi.


Mechanika City 1879, Englanti. Rautatieasemalle hoipertelee nuori nainen, joka on osittain ihminen ja osittain kone. Hän lyyhistyy asemalle ja kuolee. Lady Mechanika alkaa tutkia tapausta ja tutkinnan tiimoilta törmää muun muassa erääseen arkkiviholliseensa. Juoni on kiintoisan moniulotteinen ja viktoriaainen steampunk -miljöö aivan mahtava. Värikylläinen kuvitus hivelee silmää.


Naishenkilöiden kookkaat rinnat ja muhkeat reidet suhteessa erityisen kapeaan vyötäröön ja tikkumaisiin käsiin kiinnittivät huomioni. Ei paheksuvassa mielessä, sillä itse näen kuvituksen taiteena, jossa kaikki on sallittua enkä pahoita mieltäni suurista rinnoista. Silti kiinnitän tällaisiin huomiota, koska mietin miksi naisille pitää piirtää överitissit: ei nimittäin ole ensimmäinen kerta lukemissani (fantasia)sarjakuvissa, kun saumat ovat koetuksella naisten rintojen pursuillessa yli äyräiden.


En muista milloin olisin näin innostunut jostain sarjakuvasta, mutta nähtävästi kun löytyy se omaan makuun ja tyyliin sopiva, niin se on menoa. Tutustumisen Lady Mechanikaan aloitin toukokuussa  sarjakuvalla La Dama de la Muerta, joka on numeroimaton osa sarjaa.


Lady Mechanika -kirjat:

Book 1: The Mystery of Mechanical Corpse (tässä postauksessa)
Book 2: The Tablet of Destines
Book 3: The Lost Boys of Abbey
Lady Mechanika: La Dama de la Muerte (postaus täällä)
Book 4: Clockwork Assassin


Tsekkasin huvikseni saako näitä kirjoja Helmet-alueen kirjastosta ja kylläpä vain saa. Pakko jälleen kerran todeta, että suomalainen kirjastosysteemi on kyllä todella kattava ja monipuolinen ja hyvin näyttää sieltä saavan lainaksi enkunkielisiäkin teoksia. Mainittakoon, että tätä Mechanika-sarjaa on tarjolla täkäläisessä kirjastossa vain tuo La Dama de la Muerte ja neljäs kirja. Eli täytyy ostaa itse, jos haluaa lukea. Kirjakaupoille (ts. Amazoniin) vie tieni taas.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Ei ollenkaan kuiva Kuiva kausi!

Olin ajatellut ainakin toistaiseksi skipata Jane Harperin dekkarin, The Dry (suom. Kuiva kausi), mutta muutin mieltäni luettuani joitakin bloggauksia kirjasta. Harperin romaanit (häneltä on nyt julkaistu Briteissä yhteensä kolme) ovat olleet – ja ovat yhä - täällä varsin näkyvästi esillä, mutta minulle ei ollut syntynyt tarvetta niitä lukea.

Tarve voi kuitenkin tulla myöhemminkin – ei sen aina tarvitse tulla heti kirjan ilmestyessä markkinoille. Lukuvaikeudet levottomuuden sun muiden olotilojen takia talttuivat lopulta nimenomaan dekkareita lukemalla.

Jane Harperin Kuivassa kaudessa minua kiehtoi nimenomaan miljöö: kuvitteellinen ja pikkuinen maalaiskaupunki, Kiewarra, ennen näkemättömän kuivuuden runtelemassa Australiassa.


Melbournessa asuva talousrikoksiin erikoistunut poliisi Aaron Falk palaa juurilleen Kiewarraan lapsuudenystävänsä hautajaisiin. Tapaus on järkyttävä, sillä Luke Hadler on listinyt ensin vaimonsa ja toisen lapsensa ja sitten itsensä. Eloon jäi vain reilun vuoden ikäinen nuorimmainen.

Aaron ei ole järin suosittu Kiewarrassa, sillä parisenkymmentä vuotta vanhat tapahtumat vainoavat edelleen. Tapahtumat, jotka leimasivat Aaronin ja hänen isänsä niin voimakkaasti, että he lopulta joutuivat muuttamaan muualle. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, ettei Aaronia hirveästi houkuttele jäädä Kiewarraan yhtään pidemmäksi aikaa kuin on pakko.

Eräänlaisen lojaalisuuden pakottamana visiitti pitkittyy. Luke Hadlerin isä tietää jotain, mitä Aaron ei arvellut hänen tietävän. Lopulta kaupungissa tuntuu yksi sun toinen tietävän vähän sitä sun tätä liittyen nimenomaan menneisyyden painolasteihin. Tietämisen pohjalta on tehty kaikenlaisia tulkintoja, joilla ei välttämättä ole minkäänlaista yhteyttä totuuteen. Juoruja, juoruja, juoruja. Ken uskoo, ken ei.

Kiewarra näyttäytyy sen verran ankeana ja lohduttomana paikkana, että täytyy ihan ihmetellä miksi siellä kukaan haluaa asua. Toisaalta aina ei ole mahdollisuutta lähteä ja toisaalta pienessä paikassa ikänsä eläneen voi olla vaikea sopeutua muunlaiseen. Eikä ole ehkä edes haluja ja erityisesti työ maatilalla kulkee sukupolvelta toiselle.

Aaron Falk on rauhallinen ja mietiskelevä persoona. Tässä siis poliisi, jolla ei ole alkoholi- tai raivonhallintaongelmia (ainakaan vielä tässä ensimmäisessä kirjassa). Tai no, on Aaronillakin tunteet ja joskus voi kiehahtaa yli mutta en sanoisi että hän etsiytyy ongelmiin.

Pidin Kuivasta kaudesta sen verran paljon, että menin hupsista saatana ostamaan jo kirjasarjan toisenkin osan, Force of Nature jota ei ilmeisesti ainakaan vielä ole suomennettu.

Harperilta julkaistiin Briteissä tänä vuonna trilleri nimeltä The Lost Man, joka ei ole tätä Aaron Falk -sarjaa. Goodreadsin mukaan (katso ”Popular Answered Questions”) kirjassa mahdollisesti kuitenkin on muutama risteävä kohta tai viittaus, jonka voi Kuivan kauden lukeneet bongata.


Kirjan tiedot:

Jane Harper: The Dry
Abacus 2016
s.401
suom. Kuiva kausi

Kuivasta kaudesta ovat bloganneet ainakin Kirjasähkökäyrä, Kirjarikas elämäni, Leena Lumi ja Oksan hyllyltä.


Muita kuulumisia:

Lähden viikon kuluttua patikkareissulle: olen kertonut reissusuunnitelmista toisessa blogissani kuvien kera. Blogi siis hiljenee joksikin aikaa, sillä reissussa en lue enkä varmaan juuri pääse nettiinkään.

Swirral Edge: tämän lähemmäs reunaa en uskaltanut viime kesänä mennä, nyt olisi tarkoitus mennä tuosta alas. Apua!

Ennen hiljaisuutta aion kuitenkin paljastaa tämän kuun kirjashoppailut (lähti vähän lapasesta) ja blogata muutamasta kirjasta.

Oikein mukavaa viikonloppua!