Hae tästä blogista

torstai 9. elokuuta 2018

Toisten sanomiset


Kirjasitaattitaulut ovat ihania: niitä on mukava lukea ja myös kiva tehdä itse. Minulla oli viime vuonna (tai voi siitä olla parikin vuotta, en muista) kunnianhimoinen haave vääntää ainakin yksi sisaattitaulu kustakin lukemastani kirjasta. Luonnollisesti se jäi haaveeksi, vaikka lähes kaikista kirjoista löytyy vähintään yksi kiinnostava kohta, josta sitaattitaulun voisi tehdä.

Minulla on muutamia kriteerejä sitaattitauluille. Ensiarvoisen tärkeää on tietenkin itse sitaatti: haluan sitaatin olevan sellainen, että se sisältää jonkin (minuun kolahtavan) ajatuksen, huomion, vitsin tai väitteen, ja että se on ymmärrettävissä ilman kontekstiakin (ei tosin välttämättä siten kuin kirjassa, mutta se onkin kutkuttavaa). Haluan pitää siteeraukset myös lyhyinä, koska visuaalisuus on minulle tärkeää.

Lätkin tähän joitakin aiemmin tekemiäni sitaattitauluja inspiroimaan minua (ja ehkä sinuakin!) tekemään niitä jatkossa ahkerammin. Kunkin sitaattitaulun alla on linkki kys. kirjapostaukseen, jos alkaa peräti kirja kiinnostaa. Tässä nyt vain enkunkielisiä, ehkä teen suomenkielisistä joskus erillisen koosteen.

When I Forgot

Homegoing 



Convencience Store Woman

Grotesque

Cosmopolis

A Girl in Exile

The Tunnel

Submission

A Perfect Crime

Born a Crime

Hidden Moon

The Peculiar Life of a Lonely Postman


Mitä mieltä olet sitaattitauluista (ihan yleisesti tai juuri näistä): uhka vai mahdollisuus vai silkkaa skeidaa?

tiistai 7. elokuuta 2018

Yleinen lässytys ja Home

Bloggausinto on ollut hakusessa viime aikoina. Näin käy yleensä kesällä, kun on paljon muutakin puuhasteltavaa ja reissua. En siis ole lainkaan huolissani asiasta, sillä tämä pitkäaikainen rakas (kirjablogi)harrastus on kuitenkin kestänyt kohdallani jo noin kaksitoista vuotta.

Blogi, (blogin) tyyli ja minä olemme muuttuneet kahdentoista vuoden aikana. Harrastus ei ole sama asia kuin taantuminen ja saman toistaminen, haluttomuus oppia, muuttumattomuus. Bloggaamisessa hauskinta on juuri se, että voi kokeilla ja tehdä mitä tahansa – ja olla kokeilematta&tekemättä, jos ei kiinnosta tai huvita.

Matkustan loppuviikosta Suomeen, joten pientä taukoilua saattaa taas esiintyä. Hengailen aluksi jonkin aikaa Helsingissä, josta siirryn maaseudun rauhaan mökkeilemään. Minulla on mökkikunnan kirjastokortti, ja siellä minulla on sitten aikaa ja keskittymiskykyä lukeakin. Perinteiseen tapaan tarkoitukseni on lukea vain suomalaista kirjallisuutta suomeksi.


Viimoisin lukemani kirja on Toni Morrisonin Home (Chatto&Windus 2012, s. 146) joka oli ihan luettava ja kiinnostava, mutta ei onnistunut oikein koskettelemaan juuri mitään sopukkaa minussa. Ymmärrän teeman ja sen merkittävyyden, mutta jokin Morrisonin tyylissä jätti minut jälleen kerran kylmäksi. Sama juttu siis kuin Luoja lasta auttakoon -kirjan kanssa. Vaan täytyykin ottaa kommenttikentän vihjeistä koppi ja kokeilla seuraavalla kerralla jotain vanhempaa Morrisonia.

torstai 2. elokuuta 2018

Hikinen ihmissuhdetrilleri


Christine Mangan: Tangerine
Little Brwon 2018
S. 388

Tässäpä on nyt sellainen trilleri, että täytyy olla tarkkana mitä siitä kertoo, koska oikeastaan minkään kertominen on liikaa. Kirja lepää vahvasti kahdessa henkilöhahmossa - Alicessa ja Lucyssa - jotka vuoroin ovat kertojina. Molemmat epäluotettavia, mutta toinen enemmän kuin toinen. Ja siihen kirjan juoni oikeastaan perustuukin – lukijan ajatusten ja tulkintojen manipulointiin.

Kertojaäänet ovat hyvin samankaltaiset, mikä sai mielikuvitukseni käymään ylikierroksilla ja tekemään eräässä vaiheessa överiksi meneviä tulkintoja (joissa roikuin melko pitkään pitäen ne avoimena, vaikka vääriä olivat). Onko sellainen onnistuneen manipuloinnin merkki? Vai osoitus siitä, että henkilöhahmot ovat liian samanlaisia, vaikka olivat kuitenkin luonteiltaan aivan erilaisia. Minua alkoi ärsyttää.

Niin kuin Alicen nössöily ja typerät päätökset alkoivat käydä hermoilleni. On selvää, että Alicella on mielenterveysongelmia ja epämääräisiä muistikatkoksia, ”aivosumua”. Ja niitä on Lucyllakin, mutta koska Lucy on toisenlainen hän ei menetä toimintakykyään kuten Alice.

Alla tulkintani, joka osoittautui vääräksi. Maalaa teksti, niin näet lukea sen. En halua sitä suoraan paljastaa, koska se voi tavallaan spoilata kirjan juonta.


Epäilin pitkään, että Alice ja Lucy ovat sama henkilö eli kyseessä olisi kirjallisuudessa jo melko kulunut sivupersoonahäiriö. Pakkaa sotki vielä se, että kirjan ensimmäinen ja viimeinen luku on kirjoitettu kolmannessa persoonassa – ei siis ensimmäisessä, niin kuin kirjan luvut muuten. Lisäksi Alicen ja Lucyn kuvaamat ”psyykenkokemukset” tai oireet or whatever kuulostavat melko samanlaisilta. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri henkilöä enkä oikeastaan usko, että kirjailija yritti harhauttaa lukijoita uskomaan muuta: kyseessä lienee vain minun mielikuvitukseni.


Mielenterveysaiheet aina kiinnostavat, samoin erityisesti ihmisen psyyke jos sinne sukelletaan syvälle. Hieman tympäisee jo nämä kliseiset lapsuudessa tapahtui jotakin kamalaa ja sillä sitten selitetään kaikki ihmisessä. Tässäkin kirjassa ja erityisesti Alicen kohdalla.

Kirjan asetelmassa on paljon kiinnostavaa: Alice matkustaa tuoreen aviomiehensä kanssa Marokkoon asettuakseen Tangieriin asumaan. Taustalla kummittelee vuoden takainen karmea tapahtuma (joka hiljalleen avataan lukijalle ja eipä se nyt niin karmea periaatteessa ole, ainakaan ennakkovihjailuun suhteutettuna: odotin jotain omaperäisempää), jonka jättämät arvet eivät ole parantuneet. Alicen ystävä, Lucy, liittyy tapaukseen ja kas yllättäin hänkin matkustaa Tangieriin.

1950-luvun Marokko voisi olla kiinnostava miljöö, mutta Tangerinessa se on kuvattu lähinnä muutaman kahvilan ja juottolan kautta plus pakolliset sääkuvaukset. Koska kirjassa eletään vuotta ’56, on Marokon itsenäistyminen ihan huulilla. Sitä Mangan kuvaa mielestäni puoliväkisin – ikään kuin siten haluaisi sitoa kirjan aikaansa - ”joukkohurmoksen” kautta, koska hän ei juuri paikallisia henkilöitä lukijalle esittele ja kun esittelee, he ovat tyyliin rikollisia tai poliiseja.

Kulttuuria ja kohtaamisia on tietenkin vaikea kuvata, kun kertojana on Alice joka ei juuri kämpästä poistu. Lucyn matkassa päästään vähän uloskin, mutta siellä vaanivat turisteja houkuttelevat ”moskiitot”, jotka haluavat vain rahallista hyötyä. Siinäpä ne paikalliset. Poliisin ”tutkimustyökin” on tyyliä ai X sanoi noin niin sitähän sitten uskomme emmekä tietenkään tarkista taustoja tai mitään muutakaan. Haluaisin mainita ihan esimerkin, mutta en viitsi spoilata. Noh, poliisin velttouden takia juoni ei suistu raiteiltaan, vaan tapahtumat voivat luisua kohti kuumottavaa loppua.

Ihmeellistä kyllä, Tangerine on varsin koukuttava etenkin aluksi. Loppua kohden alkaa puuduttaa ja vaikka kirjallisuudessa ärsyttävät henkilöähahmot voivat parhaimmillaan olla varsin kiintoisia, niin tässä ne lähinnä onnistuvat vain siinä ärsyttämispuolessa. Makuasioita toki. Ja hei, ei olisi tullut mieleenkään jättää kirjaa kesken eli jotain taikaa siinä kyllä on!

Tangerinea ei ainakaan toistaiseksi ole suomennettu.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Itsemurha kaupan

Has your life been a failure? Let’s make your death a success.


Jean Teule: The Suicide Shop
Alkuper. Le Magasin des Suicides 2007
Gallic 2008
Englannistanut Sue Dyson
S. 169


Onko elämäsi perseestä etkä keksi yhtään syytä elää? Ei hätää, tervetuloa itsemurhakauppaan. Sieltä löytyy varmasti kunkin kukkarolle ja tyylille sopiva itsemurhametodi. Putiikinpitäjätkin tappaisivat mielellään itsensä, mutta eivät halua jättää asiakkaitansa pulaan.

Puotia pyörittää perhe Tuvache, johon kuuluu isä, äiti ja kolme lasta. Kaksi lapsista on esimerkillisiä synkistelijöitä, mutta nuorimmainen valitettavan hilpeä. Myyntityötä hieman häiritsee kuopuksen ilostelu masentuneiden asiakkaiden edessä.

Kirja sijoittuu johonkin hamaan tulevaisuuteen jonkin katastrofin jälkimaininkeihin. Kyseessä on siis dystooppinen kertomus makaaberilla huumorilla höystettynä. Puodin tarjoilemat itsemurhametodit ovatkin kiinnostavia ja varsin innovatiivisia, suorastaan kekseliäitä. Kirja lepää melko lailla niiden varassa, sillä muuta sisältöä ei juuri ole.

Kirja on melko ohut, mutta tuntui sopivan runsaalta. Se kulkee joutuisaan kohti loppuaan. Punainen lanka kirkuu sen verran voimakkaana, ettei sitä voi olla huomaamatta. Kirjan loppu onkin napakymppi ottaen huomioon sen (kirjan) tyylilajin.

Ihan hauska kirja, mutta yhtään pidempään en olisi jaksanut tällaista lukea. Kirjaa ei käsittääkseni ole ainakaan toistaiseksi suomennettu.

~~~

The Suicide Shop oli random-ostos: kiertelin charity shopeissa kirjoja tutkimassa ja kirjan nimi pysäytti. Luin kirjan takatekstin ja innostuin enkä voinut jättää sitä puotiin. Alla muutamia muita kirjoja, jotka olen viime aikoina ostanut.


Sayaka Muratan kirjan olenkin jo lukenut ja siitä pidin. Nyt on luvussa Christine Manganin Tangerine (olen sitä kirjastoon odotellut, mutta se osuikin eteeni parilla punnalla, joten ostin omaksi) ja luulen jo selvittäneeni, mistä on kyse. Voin toki olla väärässä ja oikeastaan toivon sitä. Koska jos olen oikeassa, kenties petyn.

Olen viime aikoina kirjoittanut huomattavasti lyhyempiä kirjapostauksia kuin yleensä. Se johtuu siitä, että olen vapauttanut itseni “väkisinanalysoinnista”. Jos en syystä tai toisesta jaksa tai ei huvita ruotia kirjaa syvemmin, en ruodi. Ihana vapaus – ruodin niitä kirjoja, joiden kohdalla se tulee luonnostaan ja biorytmit muutenkin ovat kohdillaan.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Nälänhätää ja petoksia Kiinassa


Hong Ying: Daughter of the River
alkuper. Je’er de Nil’er 1997
Bloomsbury 1998
Englannistanut Howard Goldblatt
S. 278
Kirja on suomennettu nimellä Joen tytär


Kahdeksantoista ikävuotta on taitekohta Hong Yingin elämässä: kirja alkaa siitä, mutta sukeltaa varsin pian Yingin lapsuuteen ja nuoruuteen.

Kahdeksantoista ikävuotta on kulminaatio, johon Ying valmistaa lukijaansa, sillä tuossa iässä paljastuu Yingin elämän suurin valhe, peltos, salaisuus. Lukijalle asia voi säilyä salaisuutena, jos malttaa olla tsekkaatta kirjan kuvaliitteitä, sillä ”salaisuus” paljastuu sieltä. Minä luonnollisesti katsoin kuvat ja spoilaannuin.

Tuo salaisuus ei kuitenkaan ole niin merkittävä, että sen tietäminen ennestään latistaisi lukukokemuksen. Tässä kirjassa on kyse ihan muusta kuin juonirakenteesta tai juonesta noin yleensä. Kirja on omaelämäkerrallinen kasvukertomus varttumisesta Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana. Ei mitään herkkua siis, kuten voi arvata.

Nälänhätä. Tunneköyhyys perheessä (mikä mielestäni heijastuu myös Yingin ajatuksissa – hän vaikuttaa hyvin ”kylmältä”, mutta mitä muuta voi oikeastaan odottaa). Ulkopuolisuus. Ylimääräisyys. Vaikeat sisarussuhteet. Näköalattomuus.

The Daughter of River poukkoilee ajassa ja karkaa sivupoluille. Silti kokonaisuus pysyy hallinnassa ja ymmärrettävänä, vaikka poukkoilu ajoittain rasittaa. Kirja toi mieleeni Xiaolu Guon muistelmateoksen Once Upon a Time in the East, josta bloggasin joulukuussa. Guon kirja on hallitumpi ja ehyempi.

Joen tytär on runsas ja yksityiskohtainenkin katsaus aikaansa. Mielenkiintoinen, mutta minut se jätti tunnetasolla kylmäksi. Ehkä kirjoittajan oletettu tunteettomuus välittyi lukijaan? Toisaalta aihe on muutenkin raskas ja synkkä, joten hyvä niin. Googlasin ennen kirjan lukemista Hong Yingin ja lukiessa oli hyvä pitää mielessä, että lopulta hänelle kävi elämässään ihan hyvin.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Mikset vaan voi olla NORMAALI ja elää NORMIEN mukaan


Sayaka Murata: Convenience Store Woman
Alkuper. Konbini ningen 2016
Portobello Books 2018
Japanista englanniksi kääntänyt Ginny Tapley Takemori
S. 163


The Convenience Store Woman on näennäisen kevyt ja hauska romaani lähikaupassa “uransa” luoneesta naisesta. Paitsi että kyseistä työtä ei pidetä urana, vaan epänormaalina valintana etenkin naiselle, jolla ei ole miestä saati lapsia (mikä itsessään on jo ihan tarpeeksi kamalaa). Osa-aikatyö kaupassa saattaisi tulla kyseeseen, jos muut normit täyttyisivät tai olisi nuori opiskelija tilapäistyössä.

Mutta Keiko Furukura aloitti työnsä kaupassa 18-vuotiaana ja on nyt 36. Hän luulee olevansa osa yhteiskuntaa, kuuluvansa jonnekin. Keikon tapa elää ei kuitenkaan mahdu niihin raameihin, joihin ihminen halutaan sulloa. Pitäisi elää normin mukaan tai sietää toisten “parannusyrityksiä” ja saarnoja. Pitäisi olla samanlainen polku kaikilla, sooloilu ei tule kuuloonkaan. Etenkin Japanissa sosiaaliset normit ja ryhmäpaine velvoittavat – on vaikea kulkea omaa tietään.

“But once they get it into their heads that I’m not normal, since they all think they are normal they’ll give me a hard time about it, won’t they.”

Pidin kovasti tästä kirjasta, mutta en pitänyt sitä erityisen hauskana, vaikka kannessa sitä kehutaan hilpeäksikin. Moni seikka, jolle kenties useat lukijat ovat nauraneet, ärsytti minua. En aio kertoa ärsytyksiäni niille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet, koska niitä on mahdoton ymmärtää tietämättä mistä on kyse

Huom: nämä ärsytykset eivät latistaneet kirjan arvoa (kuten sanoin – pidin kirjasta kovasti!), vaan kyse on siitä, miten kokee jonkin asian. Joku nauraa X:lle, joku kiusaantuu, joku suuttuu, joku ärsyyntyy… Ymmärtänet pointin. Kukin lukija tulkitsee, kokee ja tuntee lukemansa tavallaan. Ehkä, jos luen kirjan viiden vuoden kuluttua uudelleen, koen sen toisin.

Keiko on persoonana varsin ristiriitainen, mutta koin hänet osin samastuttavaksi. Samoin Shirahan, jota en voinut sietää mutta jota tavallaan saatoin ymmärtää. Tässä kirjassa kaikki henkilöt ovat omalla laillaan ristiriitaisia, vaan eivät mustavalkoisia ja siksi kiehtovia. Voi samaan aikaan sekä pitää että vieroksua, jopa inhota.

She’s far happier thinking her sister is normal, even if she has a lot of problems, than she is having an abnormal sister for whom everything is fine. For her, normality – however messy – is far more comprehensible.

Minulle tämän kirjan keskeisin sanoma on NORMAALIUS ja NORMIT. Tai siis erityisesti se, kun ihminen ei mahdu niihin. NORMAALEILLE syntyy valtava tarve KORJATA ihminen, joka ei mahdu NORMAALIN raamiin.



Sayaka Murata muuten tuntee aiheensa, sillä hän työskentelee itsekin lähikaupassa osa-aikaisena kirjoitustöidensä ohella. Työkuvaukset ovatkin varsin eloisia ja tuntuvat aidoilta. Toivottavasti Muratalta käännetään lisää, olen melko lailla ihastunut!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kaikki elämäni pedofiilit


Alexandria Marzano-Lesnevich: The Fact of a Body – Murder and Memoir
Macmillan 2017
S. 326


This moment that had changed everything inside me had change nothing for him.


Toiselle merkittävä voi olla toiselle yllättävän merkityksetön. Ehkä jopa järkyttävyyteen asti, kun kyse on insestistä joka muuttaa lapsen elämän mutta vanhempien ei lainkaan. Kyseessä ei ole isä (eikä äiti) insestin toteuttajana, vaan isoisä. Mutta miten voi vain vaieten sivuuttaa lapsensa tuskan? Kyseessä on monumutkainen asia ja vaikeneminen ja silmien sulkeminen tuntuu joskus parhaalta vaihtoehdolta – tai ainakin helpommalta, itselle. Oikeudenmukaiselta? No ei helvetissä.

Marzano-Lesnevichin muistelmateos käsittelee insestiä ja pedofiliaa hyvin hienovaraisesti ja pohtivasti niin sanotusti kahdella tasolla: sekä henkilökohtaisella että Langleyn kautta. Lakiopiskelija Marzano-Lesnevich saa kesätyössään lakifirmassa tutkittavakseen pienen pojan murhanneen pedofiilin, Ricky Langleyn, tapauksen.

Marzano-Lesnevich kirjoittaa kaunista ja maalailevaa kieltä, hän spekuloi ja pohtii, kuvittelee ja pistää lukijankin kuvittelemaan. Langleyn tapaus perustuu faktoihin ja tietenkin Marzano-Lesnevihcin omiin tulkintoihin, jotka jäävät luonnollisesti repsottamaan osin avoimina, koska toisen pään sisälle ei kenelläkään ole päästyä. Voimme tietää faktat, mutta emme koskaan sitä, mitä jonkun päässä tapahtuu.

The Fact of a Body on kaunokirjallisesti tyylikäs ja taidokas sekoitus true crimea ja muistelmaa. Syvällisen tyylinä takia se johdattaa ajattelemaan ja kutsuu syvälle tapahtumiin, mutta ei liiskaa allensa. Huikea lukukokemus, joka ei hevin unohdu.

Kirjaa ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu.

~~~

Minulla on nykyään toinenkin blogi, MieliBidee (joo, rakastan sanaleikkejä). Sinne lätkin reissujuttuja, taidetta, ja kaikenlaista kokeiluja, ehkä jopa mielipiteitä (!) ja muuta shittiä. Tällä hetkellä väännän sinne kuvapainotteista sarjaa patikkareissusta.