Ruma sisko ja kaunis sisko

Jane Fallon: The Ugly Sister

Tähän kirjaan tartuin ihan vain nimen perusteella, sillä koen sisarussuhteet aika kiinnostavina - minulla kun on myös sisar.

Toki luin takakannenkin ja se vaikutti periaatteessa ihan kiinnostavalta, joskin hieman asenteelliselta.

"Could having beauty, wealth and fame lead to more unhappiness than not having them? Who in the family really is the ugly sister?"

Epäilykseni kirjan suhteen osuivatkin aika oikeaan. Selvä asetelma ruma ja älykäs vastaan kaunis ja tyhjäpäinen olivat aika selkeästi esillä.

Tosin ruma sisar, Abi, ei ollut ihan niin ruma kuin kirjan nimi antaa ymmärtää. Toisaalta rumuus ehkä enemmänkin oli tämän nuoremman sisaren asenne itseänsä kohtaan kauniin sisarensa rinnalla.

Kaunis sisarkaan, Cleo, ei ollut mikään suoranainen "moron", vaan lähinnä hyvin itsekäs ja manipuloiva sekä suorastaan inhottava. Mutta että tyhmä - ei oikeastaan. Tosin kirjassa älykkyyden mittana pidetäänkin koulutusta, mikä on mielestäni jo aika kulunut asetelma.

Sisarukset Abi ja Cleo eivät ole juurikaan tekemisissä toistensa kanssa. Kun Cleo kutsuu Kentissä asuvan Abin viettämään kesää luokseen Lontooseen, Abi näkee sen mahdollisuutena luoda sisarustenvälinen suhde uudelleen. Hän toivoo, että se on Cleonkin taka-ajatus kutsulle. No ei ihan ollut, mutta ei siitä sen enempää.

Tässä periaatteessa olisi voinut olla aineksia ihan hyväänkin kirjaan, mutta valitettavasti kirjailija sortuu tavanomaisiin ennakkoasenteisiin ja -odotuksiin. Lisäksi en voinut sietää Abia 38 vee, jonka siis piti olla sisarusten aivot, mutta joka vaikutti minusta enemmänkin teinitytöltä, joka on hukassa sekä itsensä että tunteittensa kanssa.

Lisäksi ärsytti Abin "moraaliset" valinnat, jotka mielestäni eivät olleet kovin moraalisia. Tietenkin niitä yritettiin selittää Abille parhaaksi - hän kun on niin lojaali sisarelleen. Suorastaan yököttävän lojaali ihmiselle, olkoonkin kuinka sisar, joka ei vastaa lojaalisuuteen millään tavoin. Paitsi valheilla.

Eniten kirjan henkilöistä pidin Cleon aviomiehestä, joka vaikutti perheen lasten lisäksi ainoalta tolkun ihmiseltä koko talossa. Toisaalta miinusta ropisee miehelle vässykkämäisyydestä. Ei hän nyt ihan tohvelisankari ollut, mutta eipä siitä periaatteessa paljon puuttunutkaan.

Tämä kirja on ennen kaikkea ihmissuhdekirja, voisikohan tätä nyt kutsua chick litiksi. Jollain sairaalla tavalla pidin tästä kirjasta, vaikka samaan aikaan sitä inhosin. Kirjassa on reilu 400 sivua ja muutamissa kohdin hieman pitkästyin, mutta kokonaisuutena kirja silti piti aika hyvin otteessaan.

Tätä voisi sanoa ns. aivottomaksi viihteeksi eli ei vaadi lukijalta juuri muuta kuin lukutaitoa ja kykyä sietää myötähäpeää.

Kirjaa ei ole käsittääkseni käännetty suomen kielelle, mutta englanninkielisenä sen saa ainakin AdLibriksestä.

Mistä hankin kirjani

On the neighbourhood

Minulla on tällä hetkellä paksuhko kirja kesken, jonka saan tänään tai viimeistään huomenna luettua loppuun.

Kirja kertoo siskoksista, joista toinen on "ruma" ja toinen kaunotar. Periaatteessa kutkuttava asetelma, vai mitä. Mutta siitä enemmän huomenna.

Sitä ennen haluan kertoa, mistä kirjani pääasiassa hankin. Kaikki kirjat ovat omiani, koska en käytä kirjaston palveluja.

Uutuudet ja vaikeasti löydettävät kirjat tilaan yleensä Amazonista. Vaikka kirjat ovat täällä aika edullisia, saa ne Amazonista vielä edullisemmalla.

Ostan kirjoja myös paljon WHSmithistä: siellä on melkein aina jotain tarjouksia ja kaikkea jännää tongittavaa.

Charity Shopeissa (vastaavat kuin Suomessa esim. Fida-lähetystori), joita täällä on runsaasti, on monesti mielenkiintoiset kirjavalikoimat: löytyy vanhaa ja uutta ja kaikkea siltä väliltä. Rakastan kierrellä tutkimassa kirjoja.

Waterstones on suuri kirjakauppaketju, jossa tykkään myös käydä hiplaamassa kirjoja. Sieltä harvemmin ostan, koska kirjat saa halvemmalla muualta.

Lisäksi poikkean tietenkin lukuisissa pikkukirjakaupoissa, jos vain sellainen tulee eteen. Kaikille kirjafriikeille suosittelen Lontoossa Forbidden Planetia. Siellä on kirjojen lisäksi muutakin sälää - jännä paikka, tykkään.

Yhden käden sormilla on laskettavissa kirjat, jotka olen saanut ns. arviointikappaleina pyytäessäni. Niistä mainitsen aina postauksen yhteydessä.

***

Lähden reissuun lauantaiaamuna, mutta ehdin ainakin yhden kirjapostauksen tehdä ennen sitä. Mukaan reissuun lähtee myös lukemista, joten jos ehdin, niin kirjajuttuja tulee myös kesken reissun.

Harkitsen myös, että tekisin tähän blogiini jonkin kirja-aiheisen turistipostauksen. Muut matkajutut heitän höpötysblogiini Kello Viiden teehen syanideineen.

Eli jos kuvat ja horinat Nykistä ja Floridasta kiinnostaa, niin sieltä niitä sitten löytyy.

Kiehtova matka fantasiamaailmassa

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Kirjan julkaisun aikaan Kirsti Ellilä ystävällisesti blogissaan lupasi jakaa tämän kirjan halukkaille. 

Kirjan olen saanut jo aikapäiviä sitten, mutta vasta nyt "ehdin" sen lukea. Lukujonossa on paljon kirjoja ja siksi uusien kirjojen lukeminen saattaa joskus kestää.

Tästä kirjasta on jo paljon kirjoitettu kirjablogeissa, joten en ryhdy juonta ruotimaan sen tarkemmin.

Keskityn mieluummin kertomaan siitä, mitä ajatuksia ja tunteita kirja minussa herätti.

Eksyneet näkevät unia on luokiteltu lastenkirjaksi, mutta heti alkuun on pakko todeta, että minusta kirja sopii aivan yhtä lailla aikuisille. Minä en lukiessani ajatellut lukevani lastenkirjaa, vaan taiten luotua tarinaa, joka sijoittuu fantasiamaailmaan.

Jos nyt välttämättä haluaa etsiä eroavaisuuksia aikuisten fantasiakirjoihin, niin kirjan pituus ja väkivallan, seksin, ylenmääräisen kieroilun ynnä muun roinan puuttuminen lienee selvä viite. Minä tosin näen sen (raakuuden puuttumisen) plussana.

Täsmennän vielä, että esiintyyhän tässäkin kirjassa julmuutta, mutta se tuodaan esille hienovaraisesti. Julmuus ja kärsimys näkyvät jopa luonnossa: kuinka linnunlaulu lakkaa ja puut lakastuvat.

Pidin kovasti kirjan luontoaspektista ja yleisesti ottaen sen miljööstä. Lukiessani kirjaa tunsin kuin olisin katsonut elokuvaa. Saatoin nähdä maisemien muuttuvan lukeissani sitä mukaa, kun matka eteni.

Jotkin kirjat koen paljon visuaalisempina kuin toiset: tämä kirja kuuluu ehdottomasti erittäin visuaalisiin lukukokemuksiin. En tiedä voiko tätä tajuta, mutta en osaa selittää paremmin.

Kirjan keskeinen teema on itsensä etsiminen. Itseä etsitään kodin ja muistojen kautta: mistä minä olen kotoisin, miksi en muista? Pidän Ellilän tyylistä kirjoittaa: kieli on kaunista, mutta konstailematonta.

Lisäksi havaitsin, että minusta oli ihana lukea kirjaa, jonka ilmapiiri kaikesta huolimatta on lempeä ja toiveikas. Kirjan loppu sai hymyn huulilleni, vaikka samaan aikaan vähän itketti - siis ilosta.


Kirsti Ellilän blogi: Kirjailijan häiriöklinikka 

Kirjan saa ainakin AdLibriksestä.

Mafiamiehen vaimo

Martina Cole: The Family


Keksin Martina Colen Sainsburyn (ruokakauppa) kirjahyllystä. Siellä myytiin The Familya muistaakseni kahdella punnalla. Koska kirja vaikutti kiinnostavalta, ostin sen.

Mikä mahtava löytö tämä kirja ja kirjailija olikaan! Martinan lukeminen ei taatusti jää tähän kirjaan, sen voin vaikka vannoa.

Mutta jospa nyt mennään itse kirjaan, jota suoraan sanottuna luulin ensin kantensa perusteella dekkariksi.

Vaan ei se ollutkaan dekkari, vaan perheromaani voisi olla kuvaavampi nimi. En tosin tässä yhteydessä tarkoita mitään Disney-tyyppistä perhekirjaa, vaan ennemminkin mennään tuonne Kummisedän puolelle.

Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, sillä en ole välttämättä kiinnostunut ns. mafiakirjoista. Oma ennakkoluuloni olisi voinut estää kirjan lukemisen, jos olisin tiennyt.

Phillip Murphy osoittaa suurta lahjakkuutta alamaailman liike-elämässä jo nuoresta pitäen. Hän kohoaa raketin lailla korkeaan asemaan alueellaan. Hänen nuori ja naiivi vaimonsa Christine on onnellisen tietämätön miehensä puuhista.

Eikä hän haluakaan tietää: hän on tyytyväinen elintasoonsa eikä häneltä mitään puutu. Ja jos puuttuu, niin Phillip kyllä järjestää Christinelle mitä hän ikinä haluaakin. Mutta niin kuin valheellisilla idylleillä on tapana, ne sortuvat aikanaan. Christinen on vihdoin pakko avata silmänsä ja kohdata kauhistuttava totuus miehestään.

Totuus on sen verran kauhistuttava, että se saa Christinen lopulta tarttumaan pulloon ja lääkkeisiin. Edes heidän kaksi poikaansa eivät tuo enää lohtua hänelle: ovatko hekin muuttuneet vain isänsä kuviksi? Cole kuvaa taidokkaasti Christinen lapsien ristiriitaista suhdetta äitiinsä.

Jos et ole ns. mafiakirjojen ystävä, ei kannata silti huolestua. Hämäriä liikebisneksiä ja huumeita toki on kirjassa, mutta niitä ei lähdetä ruotimaan perinpohjaisesti. Niistä kerrotaan juuri sen verran, kun on tarpeen tietää ja ihan kiinnostavalla tavalla.

Kirja käsittelee enemmänkin ihmissuhteita ja -kohtaloita. Ken Phillip Murphyn tielle asettuu poikkiteloin, voi hän kokea aikamoisen kohtalon eikä siinä auta, vaikka kyseessä olisi oma sisarus. Kaikki riippuu sosiopaattisia piireitä omaavan Phillipin "arvoista" ja "kunniakäsityksestä".

Martina Cole onkin taitava ihmiskuvaaja. Phillipin päähän ja "logiikkaan" todellakin päästään sisälle. Samoin Christinen ja muiden keskeisten henkilöiden. Henkilögalleria on periaatteessa aika laaja, mutta ainakaan minun ei tarvinnut kertaakaan selata kirjaa alkuun päin muistaakseni kuka kukin on.

Tämä on myös kirja, jossa henkilöt kasvavat ja kehittyvät ajan ja kokemusten myötä. Mitään ihme muuttumisia ei kuitenkaan tapahdu eivätkä muutokset sinällään ole ristiriidassa henkilön persoonan kanssa. Siitä minä pidän: johdonmukaisista ja taiten luoduista ihmiskuvauksista.

Sivuja kirjassa on reilut 550, mutta sen luki ahmaisemalla. Taidanpa kerta kaikkiaan laittaa tämän kirjan suosikki-kategoriaani.

Tämän kirjan saa ainakin AdLibriksestä englanninkielisenä. Käsittääkseni - voin olla väärässäkin - Colen kirjoja ei ole käännetty suomeksi.

Tappavan tylsää kahlaamista umpihangessa

Camilla Läckberg: The Ice Princess

Poikkeuksellisesti jälleen kirjoitan muutaman sanan kirjasta, jota en ole vielä kokonaan lukenut. Jäljellä on aika tarkalleen sata sivua kahlattavaa. Kyllä, nimenomaan kahlattavaa.

The Ice Princess on ensimmäinen osa Läckbergin kirjailija Erica Falck ja poliisietsivä Patrik Hedström -sarjaa.

Odotin kirjalta aika paljon sekä kirjan takatekstin että lukemieni arvioiden perusteella. Arvioita olen lukenut mm. Amazonista, GoodReadista ja blogeista.

Kirjan takakannessa vielä hehkutetaan The Guardianin kirjoittaneen "Expert at mixing scenes of domestic cosiness with blood-curdling horror."

Öh, missä se vertahyytävä kauhu oikein luuraa? Ei ole näkynyt tähän mennessä. Edes jännitystä en ole löytänyt tästä kirjasta. Sekään ei haittaisi, jos kirjassa oli jotain muuta, mihin tarttua. Mutta onko?

Henkilöhahmot ovat paikoin varsin stereotypisiä. Poliisijohtaja Mellberg ei ole ainoastaan mustavalkoinen, suorastaan typerä ja itsekeskeinen, vaan myös ruma ja omaa etovia tapoja. Hänestä Läckberg on leiponut jopa niin etovan, että melkein käy sääliksi miestä. Kävisi siis, jos kirjassa olisi hieman enemmän syvyyttä.

Tuntuu myös todella tehdyltä se, että Erica on niin tiiviisti lapsuudenystävänsä kuoleman keskiössä ottaen huomioon, että hän tunsi murhatun ainoastaan muutamien vuosien ajan lapsena. Silti jopa lapsuudenystävän vanhemmat "roikkuvat" Ericassa.

Kirja on muutenkin varsin hidastemponen, mikä ei sinänsä minua haittaisi. Hidastempoiselle kirjalle on kuitenkin olemassa tiettyjä kriteerejäkin. Siinä missä Henning Mankellin Wallander-sarja lumoaa juuri perinpohjaisuudellaan, verkkaisuudellaan ja syvyydellään, Ice Princess onnistuu olemaan lähinnä kuolettavan tylsä.

Joitakin nousukohtia toki on tässäkin kirjassa, mutta noin suurimmaksi osaksi henkilöt jäävät pinnallisiksi eikä mitään suurta ajatusta tässä hidastempoisuudessa ole (muuta kuin sivumäärän kasvattaminen?).

En tiedä, kuinka suuri vaikutus on surkealla käännöksellä. Kirjan lukeminen on kuin kahlaisi umpihangessa. Teksti ei solju eteenpäin, vaan se tökkii ja töksähtelee. Ihan puhtaita virheellisyyksiäkin*, joita jään sitten ärtyneenä pohtimaan, löytyy.

Tämä kirja ei siis todellakaan viettele minua tarttumaan siihen. Itse asiassa sen teho on jopa päinvastainen. Alussa kirja vaikutti ihan ok:lta, mutta mitä enemmän sitä luki, sen tympeämmäksi kahlaaminen kävi.

Aion kuitenkin lukea sen loppuun, mutta ainakin toistaiseksi aion jättää seuraavat osat tilaamatta. Onneksi olin kaukaa viisas ja otsin vain yhden osan tätä sarjaa näin alkuun!

Edit. 3.10. kello 18:41. VAROITUS: sisältää vähän, mutta ei paljon, juonipaljastusta.

No loppuihan se vihdoin. Ei parantunut loppua kohden, voin kertoa. Homma vedettiin kasaan ja vastauksia saatiin riittävästi. Perinteiseen tapaan eräs paljon asioista tietävä puhui suunsa puhtaaksi Patrikille, koska Patrik älysi kysyä.

Se onkin kirjailijan kannalta helppo - tosin äärimmäisen epäuskottava - ja aika paljon käytetty tapa heittää tiedonmuruset lukijalle. Vähän kuin heittäisi pullaa sorsille.

Eräs hyvän dekkarin viehätys on siinä, että lukija otetaan ikään kuin mukaan tarinaan: Silloin lukijan on mahdollista lukemisen rinnalla yrittää selvittää rikosta/murhaa/whatver. Tämän kirjan kohdalla se on turha toivo - yhtäkään oivallusta en saanut tehtyä enkä usko, että sillä on mitään tekemistä älykkyysosamääräni kanssa.

Tyyli oli nähkääs karrikoiden se, että "sitten yhtäkkiä Erica keksi, mitä huoneesta puuttui ja aavisti tai oli jopa varma, kuka kävijä oli ollut!"

Sen jälkeen tuota tietoa pantattiin jonkin aikaa ennen kuin lukijalle se paljastettiin. Kyseessä oli sellainen asia, mitä ei lukija voi mitenkään arvata.

Toisaalla "jauhettuaan kolme minuuttia sitä itseään perheessä x, Patrik yhtäkkiä tiesi, miten asiat olivat." Lukija ei tiennyt ennen kuin pullat heitettiin sorsien nokittavaksi.

Eiköhän tämä riitä tästä kirjasta. Ei Läckbergiä enää minulle, kiitos.

*Minähän en ole mikään englannin kielen maisteri, mutta kirjassa esiintyy ajoittain ihan naurettavia verbi- ja prepositiovirheitä, jotka tekevät lukemisesta vaivalloista.

Lempijuttuja tunnustuksen tiimoilta

Sain Norkulta ihanan tunnustuksen - kiitos paljon (voisin ojentaa saman tunnustuksen takaisin sinulle)!

Olen joskus usein aika laiska osallistumaan näihin, mutta arvostan kovasti elettä.

Tunnustuksen saanut haastetaan samalla kertomaan lempiasioistaan, joten täältä pesee.


Lempiruoka: Hiilarikammoisten kauhuksi tunnustan, että rakastan perunaa. Perunaa uunissa, muussina, höyrytettynä (en koskaan keitä; katoaa vitamiineja), foliossa ja ties missä. Perunan kaveriksi kuuluu salaattia tai raastetta. Ja raejuustoa. Rakastan pelkistettyjä ruokia. Keitetty porkkana on myös nam nam.

Lempimakeinen: Tämä on helppo, Turkinpippuri - kaikki värit! Ja Dracula. Ja pääkallot. Eli kovat salmiakkikarkit, joita luonnollisesti ei täältä saa. Olen hulluna myös joihinkin jäätelöihin, esim. sitruunajuustokakkujäätelö oli aivan taivaallista. Se oli tosin kausiherkku eli sitä ei saa enää. Nyyh.

Lempilukeminen: Minulla on aika laaja maku kirjojen suhteen eli hieman vaikea eritellä. Afrikka-ja Aasia-aiheiset kirjat nousevat aika korkealla mieltymyksissäni, mutta pidän myös dekkareista jne.

Lempipaikka käsitöille: Sellaista ei ole, sillä en tee käsitöitä. Lahjojen puutetta esiintyi jo koulussa. Sain lapasparin valmiiksi (opettaja kutoi siitä varmaan puolet), mutta villasukkien kanssa ei käynyt yhtä hyvin. Heitin myös kerran neuletyöni ulos luokanikkunasta (kolmas kerros) ja loput ajasta menikin sitten niiden etsimiseen ulkoota. Arvostan kyllä kovasti kättetaitoisia ihmisiä, joillainen esim. äitini on.

 Lempielokuviani: Toisin kuin kirjojen kohdalla, elokuvagenreistä nousee pari mieltymystä selkeästi ylitse muiden; kauhu ja aasialaiset "kamppailutaide-elokuvat" (Japani, Kiina, Hong Kong) leffat. Ehkä paras leffa ever on Lady Snowblood (josta muuten KillBill- elokuvat saivat kimmokkeensa). Pidän myös Tarantinon leffoista.

Ninja in the Dragon's Den on ikisuosikkileffani lapsuuden ajoilta.

Olin rakastunut Jen-Mo:ta näyttelevään Hiroyuki Sanadaan ja haaveilin hänestä päivät yöt.

Kelpaisi tuollainen mies vieläkin, ellen olisi jo aviossa. Hänhän on vain komistunut ikääntyessään! ;)

Lehtiä välipalaksi

Kirjojen ohella luen myös lehtiä. Pääasiassa luen uutiset netistä ja katson BBC:tä, mutta ostelen myös lehtiä.

En häpeä ollenkaan tunnustaa, että luen myös ns. höpölehtiä. Minun ei tarvitse pönkittää itseäni kertomalla, että luen vain Psychologiesta, Tieteen kuvalehteä ja "laadukkaita" uutislehtiä.

Minua kiinnostavat monenlaiset asiat. Olen jäänyt koukkuun erääseen "ihan pimeään" lehteen. Lehti on nimeltään Love it.

Lehden pääpaino on lukijoiden lähettämissä kokemuksissa. Usein jutut ovat lehden tyyliin sopien hyvin shokeeraavia tai sitten muuten vain erittäin eriskummallisia. Olen lukenut jutun, jossa nainen avioitui maailmapyörän kanssa. Ja juu, kyseessä oli ihan rakkausliitto!

Vastapainoksi suuri osa jutuista kertoo kamppailusta jotakin sairautta vastaan tai esim. väkivallan kohteeksi joutumisesta. Variaatioita on monia. Julkkisten osuus lehdessä on aika pieni ja se sopii minulle, sillä en tosiaan tunne läheskään kaikkia julkkuja täällä, joten ei jaksa kiinnostaa.

Nänä tosijutut sen sijaan kiinnostavat. Vaikka osa niistä onkin kovin traagisia, niin niihin liittyy kuitenkin tietyllä tavalla selviytyminen. Nämä jutut ovat osa elämää eikä minua pelota lukea sellaisesta elämästä. Ne herättävät tunteita ja saavat pohtimaan asioita.