Euroopan uudet orjat
Into kustannus 2007
Kirjan nimi kertookin, mistä on kyse. Nimittäin prostituutiosta Italiassa ja nimenomaan afrikkalaisten prostituutiosta.
Isoke Aikpitanyi matkusti Italiaan 20-vuotiaana toiveenaan työ kauppa-apulaisena. Siten hän voisi tienata rahaa perheelleen. Niin hänelle oli luvattu. Totuus oli kuitenkin aivan muuta kuin kauppatyötä.
Tai no, onhan itsensä kauppaaminen kenties kauppatyötä. Ei kuitenkaan sitä, mitä oli luvattu ja miten hänet - ja lukuisia muita nuoria naisia - oli saatu houkuteltua matkaan.
"Kukaan ei pakottanut minua. Kävelin ansaan ihan itse, omasta vapaasta valinnastani. Mutta en minä sellaista odottanut, kun lähdin kotoa. En mitään tällaista."
Kirjan repaleinen tyyli hämmensi alussa. En tiennyt, miten suhtautua siihen. Odotin ehkä jotain ehyempää, kronologista kerrontaa.
Hyvin pian kuitenkin ymmärsin, että tämä on kirjan tyyli eikä ajalla ole oikeastaan merkitystä. Merkitystä on vain itse tarinalla.
"Kerron sinulle nämä tarinat, ja kerron ne kuten ne tulevat, ryöpsähdellen ja vaikutelmin, koska en minä suinkaan ole perillä niiden kaikkien perimmäisestä tarkoituksesta. Näen niiden vain tapahtuvan. Tarkkailen niitä. Ja jään katsos joskus suu ammolleni niiden edessä."
Kuvittelin itseni istumaan Isoken kanssa johonkin hämyiseen olohuoneeseen, teekupposten ääreen. Isoke kertoo minulle, mitä hän on nähnyt ja kuullut. Minä istun hiljaa ja kuuntelen. Haluaisin tehdä kysymyksiä, mutta Isoke sanoo, ettei hänelläkään ole vastauksia, ei kaikkeen.
Ei ole, koska Isoke kertoo toisten tarinoita, ei omaansa. Oman tarinansa hän jättää kirjan loppuun eikä käy sitä sen kummemmin ruotimaan. Sen verran kuitenkin, että ymmärrän.
Kirjassa ei missään vaiheessa mässäillä raakuuksilla eikä kuvata yksityiskohtaisesti karmaisevia tapahtumia. Ne vain kerrotaan: näin on tapahtunut ja näin tapahtuu. Siinä samalla valkenee, miten suunniteltua ja organisoitua tämä seksiorjakauppa on. Ja miksi naisten on niin vaikea päästä pois seksiorjuuden kierteestä.
Anna rahaa! Sitä haluaa joka taho. On maksettava velka matkanjärjestäjälle, perhe Nigeriassa huutaa rahaa. Jos ei rahaa meinaa herua, keksii perhe mitä säälittävämpiä tapauksia saadakseen rahaa.
Rahaan ei olla totuttu ja se usein vain katoaa jonnekin. Ja sitten tarvitaan taas lisää rahaa rahaa rahaa rahaa! Velkaa ei voi jättää maksamatta, koska siitä voi perhe kärsiä. Ollaan kiristyskierteessä, pelon kierteessä. Ollaan yksin, koska jopa oma perhe kääntää selkänsä.
Isoke on tarkkasilmäinen pohdiskelija ja myös kriittinen. Hän näkee asioissa useita puolia, ei vain mustaa ja valkoista. Seksiorja on lopulta yksilö, ei mikään massa, josta voi puhua näin ne kaikki.
"Kaikkihan me haluaisimme, että uhrit olisivat aina hyviä, aina pyhimyksiä, kauniita viattomia enkeleitä, jotka ansaitsevat tuosta noin vain meidän vilpittömän säälimme."
Tämä on hieno kirja, jos näin voi sanoa tällaisesta kirjasta. Seksiorjuutta on käsitelty melko erilaisella tavalla kuin yleensä.
Koin kirjan uskottavana ja se antoi syvyyttä ja näkökulmaa seksikaupan taustalla hääräävään koneistoon ja sen lukuisiin kirjoittamattomiin sääntöihin.
Minusta tämä oli ja on tärkeä kirja. Tästäkin aiheesta puhutaan liian vähän. Ja jotenkin tuntuu, että monet oikeasti uskovat, että seksibisneksessä ollaan vapaaehtoisesti. Toki osa onkin, mutta kuinka suuri osa? Tuskin enemmistö.
VastaaPoistaNo voihan, sivusilmällä tämän havaitsit kirjastoreissulla, mutta en ottanut mukaan! Mä olen ihmiskaupan vastustaja henkeen ja vereen. Innostuksen sain luettuani Lasi maitoa, kiitos -kirjan, se kyllä nosti vihan kaikenlaista riistoa kohtaan.Tässä on tärkeä aihe, luen varmasti jossain vaiheessa.
VastaaPoistaKatri, samaa mieltä eli ehdottomasti oli avartava lukukokemus kaikin puolin. Plussaa annan kovasti Isoke Aikpitanyin pohdiskelevasta tyylistä, joka teki kirjasta hyvin omaleimaisen ja erilaisen. Liian suuri joukko on tosiaan valheellisesti houkuteltu seksiorjiksi ja siitä kierteestä on melko mahdotonta päästä pois. Kyse on lähes aivopesusta, jossa nämä tytöt eivät enää edes näe muita vaihtoehtoja väkivallan ja kiristyksen täyttäessä elämän.
VastaaPoistaAnnika K, kannattaa lainata, jos ensi kirjastoreissulla osuu silmään! Kirja on nopealukuinen, mutta ajatuksia herättävä. Olen lukenut tuon Lasi maitoa, kiitos joskun vuosia sitten ja pidin siitä kovasti. Tai siis juu, voiko sanoa, että pitää sellaisesta kirjasta?! Noh, uskon että ymmärrät, mitä tarkoitan :)
Oikein hyvää edesmennyttä joulua teille molemmille Katri ja Annika <3
Erittäin ajankohtainen aihe. Jari Tervo kirjoitti samasta aiheesta Layla-kirjassa, mutta kirja oli fiktiota.
VastaaPoistaKiitos lukuvinkistä.