Hae tästä blogista

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Hupsista saatana

Derwentwater, Keswick, Lake District

Reissu tuli ja meni eikä mikään ole enää ennallaan. Tai näinnäisesti on, mutta ei silti ole. Ankaran patikoinnin ja fillaroinnin lisäksi tarkastelimme kämppätarjontaa ja vaikka hamuamamme napattiin nenämme edestä, löysimme toisen.

Toinen ei ole aivan sitä, mitä halusimme mutta riittävän lähellä. Lyhyesti: ilmeisesti ostimme kämpän Järviltä ja jos myyjä ei tee ohareita, niin sopparit voidaan allekirjoittaa piankin. Prosessi on käynnissä ja meillä lakimies (Conveyor Solicitor) valittuna.

The One, NOT.
 

Nyt pelottaa, että joku tekee paremman tarjouksen ja myyjä dumppaa meidät. Se olisi tässä vaiheessa aika perseestä, koska meille alkaa juuri tulla kuluja tästä prosessista. Ne rahat tietysti menevät kankkulankaivoon, jos myyjä heivaa meidät.

Löysässä hirressä nyt keikutaan jokunen aika. Uusi kämppä on hieman pienempi kuin tämä nykyinen, joten olen aloittanut kirjojen karsimisen. En millään voi enkä oikeastaan edes halua kaikkea ottaa mukaan. Tänään lähtee ensimmäinen erä charityyn, jonka kanssa olen sopinut kirjalahjoituksesta.

 

Yllä olevan kuvan oikeassa kulmassa levittäytyy Keswick, joka mahdollisesti on siis uusi kotikylämme. En ole koskaan asunut tuppukylässä, joten melkoinen muutos on luvassa.

Rydal Cave

Reissussa en lukenut mitään, koska en ehtinyt enkä jaksanut. Rankkaa oli, mutta pääasiassa hyvällä tavalla.

Dreams are free, until they are not.

Seuraavassa postauksessa sitten taas kirjajuttuja. Nyt on vielä sellainen olo, että "mitäs helvettiä me juuri teimme." 

Talven ekat (ja vikat) lumet nähtiin tällä reissulla.

19 kommenttia:

  1. No ohhoh mikä uutispommi! Toivottavasti te nyt saatte sen kämpän!! Jos et ole ikinä asunut maalla, niin onhan siinä oma sopeutumisensa, mutta upeat maisemat siellä ainakin on! Maalla ei tietenkään ole kaikkea sitä tarjontaa mihin Lontoossa olet tottunut, mutta ainakin luontoa, patikointia ja lukemista voi harrastaa mielin määrin. Voi että, kyllä toivon niin, että sen kämpän kanssa nyt onnistaisi! Ja kiva kuulla sinusta taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joop, ei auta kuin toivoa ettei kukaan tule tähän väliin sorkkimaan. Päänvaivaa tuottaa nyt se saamarin lakimies (tai pitää vissiin sanoa asianajaja), joka on turhan hidas pitämään yhteyttä kun juuri nyt on kriittinen hetki. Täytyy tänään vähän patistella ja sanoa, että saa fudut heti alkuunsa jos ei ryhdistäydy :D

      Uskon sinänsä, että sopeudun kyllä pienempäänkin paikkaan. Kämppä olisi kuitenkin ihan parin minsan päässä keskustasta eli kaikki palvelut (joita tietty on vähemmän ja suppeammin) on lähellä. Ja sitten kuitenkin pääsee vuorille lähes heti kotiovelta.

      Kiitos kannustuksesta, kaikki tsempit on nyt tarpeen! On uskomattoman stressaavaa tällainen epätietoisuus.

      Poista
  2. Vau! Täällä peukut pystyssä, että saatte sen asunnon!

    En ole koskaan asunut noin pienessä paikassa, mielenkiintoista. Maisemat ovat kyllä huikaisevat ja uskon, että tuolla mieli lepää, kun patikoit ja fillaroi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki peukut on nyt tarpeen!

      En usko, että missään muualla voisin asua noin pienessä paikassa, mutta Järvet on poikkeus, koska se miljöö on niin täydellinen. Jos kyseessä olisi tavallinen village keskellä korpea, ei minua sinne saisi kirveelläkään asumaan :D

      Poista
  3. Huikea ja rohkea veto, jonka jälkeen olisi suuri ihme, jos ei tuo "mitäs helvettiä tunne" hehkuisi päällimmäisenä. Onnittelut siitä ja toivottavasti projektin maaliviiva katkeaa onnistuneesti!!

    Tehdessä huimilta tuntuvilla ratkaisuilla on oma sijansa elämänkuluss. ja useasti ne ovat omalla kohdalla jälikäteen osoittautuneet hyviksi.

    Luonnokaunista seutua, jonka sylissä lepää tuo Keswickin -kylä.
    Kuvasi huokuvat syvää rauhaa ja harmoniaa. Joten peukut pystyssä täälläkin pidetään, myötäistä matkaan teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kannustuksesta ja rohkaisusta – se on nyt tosiaan tarpeen! Itsekin uskon, että lopulta ne suuret päätökset ja muutokset ovat hyvästä: sellaisia on muutamia tullut elämässä tehtyä eikä toistaiseksi ole tullut hutiarviointeja. Eli jos tämä toteutuu, niin uskon että hyvin käy (vaikka nyt tuntuu suoraan sanottuna siltä, että en haluakaan muuttaa HAHA. Muutosvastarinta!)

      Poista
  4. Ohops, onnea uuteen potentiaaliseen kotiin!

    VastaaPoista
  5. Oho, olipa uutinen! Ihan mahtava juttu! Totaaliset muutokset on ihan parhaita. :-) Pidän peukkuja ja kaikki muitakin ruumiin ulokkeita pystyssä, että saatte haluamanne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, luulen että toinen blogini aktivoituu pian ja käyn siellä läpi näitä tuntemuksia enemmän. Totaaliset muutokset on jänniä, mutta yleensä tosiaan just niitä parhaita! <3

      Poista
  6. Oho, mikä uutinen! Aikamoinen muutos, mutta olette varmaan miettineet tätä ees ja taas. Pidän peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan mietitty tätä vaivihkaa jo vuosia, mutta jostain syystä vasta nyt ryhdyimme toimeen. Ehkä motivaattorina toimi nyt se, että tästä kämpästä haluamme joka tapauksessa muuttaa pois, niin miksei sitten samantien hevonkuuseen, jossa rakastamme muutenkin käydä. :D

      Poista
  7. Mahtavat maisemat! Toivottavasti tärppää asuntokaupat, pidän peukkuja!

    VastaaPoista
  8. Vau, toivon todella että saatte sen asunnon!

    VastaaPoista
  9. Tsemppejä asunnon suhteen. Muistan että joskus mainitsit täällä että haluatte muuttaa järvialueelle. Onko se ihan maaseutua ja kuinka kaukana esim. Lontoosta? Tosi kaunista kyllä' näyttää olevan siellä, ensimmäinen kuva kuin postikortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avasin tuon Keswick linkkisi, ja siellähän näyttää tosi viehättävältä, joten peukut pystyssä täällä.

      Poista
    2. En ole tainnut tästä höpistä aiemmin paitsi tuossa edellisessä postauksessa. Tämä muuttopäätös syntyi lopulta aika nopeasti, ihan tämän vuoden puolella. :)

      Järville Pohjois-Englantiin ajelee autolla Lontoosta reilut viisi tuntia eli tuskin tulee Lontoossa juuri enää käytyä sitten. Manchester lienee lähin iso kaupunki, jossa on lentokenttä eli jatkossa lennetään Suomeen sitten sieltä.

      Kiitos tsempeistä, muutto alkaa näyttää melkoisen varmalta nyt!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.