maanantai 25. marraskuuta 2019

Kadota voi niin monin tavoin

Japani perseili toisen maailmansodan aikana vähän siellä sun täällä. Noin vuosi sitten lukemani Mary Lynn Brachtin romaani White Chrysanthemum käsittelee japanilaisen armeijan toimia lähinnä Etelä-Koreassa.

Lähes kaksi vuotta sitten lukemassani Min Jin Leen historiallisessa romaanissa Pachinko seurataan korealaisen suvun tarinaa useamman sukupolven ajan. Japanilaisten vaikutus korealaisiin oli voimakas ja tuhoava.

How We Disappeared on singaporelaisen Jing-Jing Leen ensimmäinen romaani ja se käsittelee niinikään japanilaisen armeijan perseilyä toisen maailmansodan aikana – tällä kertaa Singaporessa.


1940-luku, Singapore

Wang Di on perheen esikoinen ja harmillisesti tyttö. Poikaa oli kauan toivottu, joten pettymys oli suuri. Onneksi Wang Din vanhemmat lopulta saavat kaksi poikaa ja Wang Di saa sukupuolensa anteeksi. Tyttöön ei tietenkään samalla tavalla panosteta kuin poikiin, joten Wang Di jää luku- ja kirjoitustaidottomaksi.

Mutta tämä ei ole tarina Wang Din lukutaidottomuudesta saati kaltoinkohtelusta kotikoloissa, sillä Wang Di on rakastettu. Tytön/naisen asema tuohon aikaa oli mitä oli eli eipä juuri ollut kuin yksi ahdas rooli, johon survoutua. Sekin oli parempi kuin kuin tulossa oleva katastrofi.

Katastrofi saapuu Singaporelaiseen kylään japanilaisten sotilaiden saappaissa. On uskottu, että brittiarmeija puolustaa, mutta se taipuu lopulta japanilaisten edessä. Japanilaisten miehitys sotkee arjen ja riistää sen vähän, mitä ihmisillä on. Ja enemmänkin.

Jing-Jing Lee kuvaa kyläyhteisön arkea 40-luvun Singaporessa kiehtovasti ja yksityiskohtaisestikin. Syntyy niin elävä kuva, että tuntuu kuin itse kulkisi mukana osallistuen ihmisten arkeen hiljaisena aaveena. Kasvaisi Wang Din mukana, kunnes koittaa päivä kun Wang Di muuttuu Fumikoksi.

Fumiko tuo lohtua japanilaisille sotilaille makaamalla matolla haarat levällään ottaen sotilaat vastaan toinen toisensa jälkeen. Joskus neljäkymmentäkin sotilasta päivässä. Mitä luulet kysyttiinkö Wang Di:ltä suostumusta tehdä tällaista “työtä”? Niin, ei tietenkään. Ihan absurdi kysymys.

Singapore 2000

Vaikka japanilaisten jättämät arvet ovat haalistuneet, ne eivät koskaan katoa. Ne kulkevat mukana ja muokkaavat persoonaa. Jotakin oleellista ja keskeistä katoaa ihmisestä eikä sitä enää koskaan saa takaisin. Wang Di selviää, mutta muutama vuosi lyö leimansa koko loppuelämään.


Sitten on Kevin, 12-vuotias poikanen, joka jakaa huoneen isoäitinsä kanssa. Isä on poissaoleva ja katoilee omiin maailmoihinsa, mutta yrittää silti parhaansa. Äiti on liima, joka pitää perheen kasassa. Isoäidin kuolema tuo Kevinin tietoon suuren salaisuuden, joka järkyttää Keviniä samalla tehden hänet uteliaaksi.

Tässä puolihistoriallisessa romaanissa on kolme kerrontalinjaa, joista kaksi sijoittuu kirjan nykyaikaan eli vuoteen 2000. Historiallinen osuus sijoittuu 40-luvun Singaporeen ja se täydentää nykyaikaa. Se maalaa kasvot nuorelle Wang Dille ennen kuin se ottaa nuo kasvot pois. Wang Di ei ole ainoa, joka katoaa ja kadotakin voi monella tavalla. Siitä tässä kirjassa on kyse.

Jing-Jing Leen poeettinen tausta huokuu tekstistä, joka lipuu eteenpäin muodostaen kauniita pyörteitä. Juuri nuo pyörteet pitävät lukijan pinnalla, pehmentävät iskuja. Kaunis ja koskettava kirja, joka on hurjan mielenkiintoinen myös ihan kulttuurisesta kulmasta tarkasteltuna.

Kirjan tiedot:

Jing-Jing Lee: How We Disappeared
Oneworld 2019
s. 341

16 kommenttia:

  1. Hämmentävää, miten paljon Japanin historiaan mahtuu näitä ikäviä asioita. Siis perseilyä. Singapore on minulle vielä vieraampi kuin Japani, joten siksikin tämä Jing-Jing Leen teos kuulostaa kiintoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanin armeija mellasti melko lailla toisen maailmansodan aikana Aasiassa ja touhu oli erittäin brutaalia: valloitettujen maiden siviilit olivat lähinnä "lypsykarjaa" heille. Sodan vaikutukset kummittelevat yhä tänä päivänä esim. Japanin ja Etelä-Korean suhteessa, joka on edelleen konfliktiherkkä.

      Itse otin tämän kirjan lukuun erityisesti siksi, että saan "valloitettua" uuden maan eli Singaporen. Kannatti lukea, komea romaani!

      Poista
  2. Ihan ensiksikin on ihan pakko sanoa, että tuo kansi on ihan henkeäsalpaavan kaunis. <3 Heti kun tuon näin niin rupesi luetuttamaan tämä romaani. :D

    Mitä taas tulee tuohon sisältöön, niin sodassa ei mikään maa jää tahrattomaksi. Japanin tekoset ulkomailla ovat kyllä ihan omaa luokkaansa, jopa toisen maailmansodan mittapuulla, mutta eipä meitä täällä länsimaissa juuri kiinnosta mitä joku Japani on tehnyt, kun karmeuksia tapahtui paljon lähempänäkin ja "omille". Siksipä onkin ihan loistavaa, että joku kirjoittaa edes puolihistoriallisia romaaneita asiaa koskien, vaikka tässäkin kirjailija joka tulee idästä ja jota Japanin sotarikokset ovat varmasti koskettaneet ihan eri tavoin kuin meitä täällä.

    Todella kiinnostava! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kansi on kaunis ja se vielä syvenee kirjan luettuaan.

      Tietenkään mikään maa ei sodassa ole ”pyhimys”. Tässä kirjassa käsitellään Japanin tekemisiä ja niitä minäkin käsittelen – ei ole tarkoituskaan käsitellä koko maapallon sotahistoriaa tässä. :) Voisi olla vaikea löytää tästä aiheesta japanilaista kirjallisuutta, koska aihe on aika tabu siellä. Minua taas kiinnostaa nimenomaan aasialaiset tai aasialaistaustaiset kirjailijat, jos kyseessä on vahvasti ”paikallinen” romaani. Ja minua kiinnostaa (vaikka länsimaalainen olenkin) eri maat ja kulttuurit ja myös niiden historia enkä usko olevani ihan ainoa. Mutta intressejä on monia! <3

      Poista
  3. Sota on vaikuttanut niin uskomattomaan määrään ihmisiä eri puolilla maailmaa, ja helposti se unohtuu Eurooppaan keskittyneessä sotahistoriassa. Samanlaisia ihmiskohtaloita on paljon eri puolilla maailmaa, kulttuuriset nyanssit toki huomioiden, ja niiden vaikutus myös meidän päivään on mittava. Mielenkiintoisen kuuloinen kirja ja tosiaan, kansi on hyvin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei taida olla maankolkkaa, jossa ei sodan vaikutukset tavalla tai toisellä olisi näkyneet/näkyisi yhä. Euroopan sotahistoria ei oikein jaksa minua enää kiinnostaa – mitenkään siis väheksymättä ihmisten kärsimyksiä ja kokemuksia. Sota aiheena ei yleisesti kiinnosta minua, mutta jos siitä luen, niin mieluummin sitten jotain muuta kuin Euroopan sotia.

      Tässä kirjassa sota on läsnä, mutta lähinnä siviilinäkökulmasta. Ja tosiaan sodan vaikutukset heijastuvat tässä kirjassa aina kirjan nykyaikaan asti!

      Poista
  4. Kiinnostavan, karun ja kauniinkin kuuloinen kirja. Aihe ei tosiaan ole mistään kevyimmästä päästä. Sota-aiheiset kirjat aiemmin aika tehokkaasti ohitin, mutta silloin jokunen vuosi sitten järjestämäni Ihminen sodassa -lukuhaasteen jälkeen olen havahtunut siihen, että teemaa voi todellakin käsitellä niin laajoista ja erilaisista näkökulmista, että ennakkoluulot "sotakirjoja" kohtaan ovat turhia.

    Minua kiinnostaa erityisesti sodan vaikutus siviileihin. Valloittajat, miehittäjät, viholliset, "omat" - kaikki osaavat olla paskamaisia vallankäyttäjiä ja epäinhimillisiä hirviöitä. Toisaalta sodassa on kuitenkin aina lopulta vain ja ainoastaan ihmisiä, ihan yhtä haavoittuvia ja helpolla hajotettavia (ainakin fyysisesti). Sota on aina tragedia, ja on ollut kiinnostavaa käsitellä toista maailmansotaa tänäkin syksynä kasiluokkalaisten kanssa. Moni on kommentoinut, että aihe on havahduttanut ja herättänyt ajatuksia (olemme esimerkiksi tutkineet valokuvia ja kirjeitä toisen maailmansodan ajalta, tosin nyt syksyllä ehdimme käydä vain Suomen näkökulman läpi, kevätlukukaudella joku toinen saa sitten jatkaa).

    Minulle kunnollinen herätys toiseen maailmansotaan Aasiassa oli ehkä J. Pekka Mäkelän Hunan. Siinä eletään Kiinan todellisuudessa tuota aikaa. Jos et vielä ole lukenut, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sen järjestämäsi Ihminen sodassa haasteen! Minäkin siihen osallistuin ja se tosiaan avasi silmiä tarkastelemaan sota-aiheita laajemmin ja eri näkökulmista. Helposti sitä mieltää sotakirjat vain rintamakuvauksiksi, kuten itse ennakkoluuloisesti ajattelin.

      Minuakin kiinnostaa nimenomaan siviilien näkökulma. Ja periaatteessa miksei sotilaidenkin, mutta ei siellä rintamalla. Sotahan on tosiaan paljon muutakin kuin rintamalla olemista. Tässä kirjassa sivutaan hieman myös sotilaan ja muun “vallanpitäjän” näkökulmaa, mutta lähinnä vain aavistuksen verran. Sen verran kuitenkin, että pieni ihmisyys pilkistää.

      Olen tuosta Mäkelän Hunanista lukenut joitakin bloggauksia ja se kiinnostaa. On siis lukulistalla!

      Poista
  5. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta romaanilta. Toisesta maailmansodasta alkaa olla sen verran aikaa, että muistajia on vähemmän. Siksi on tärkeää, että ajasta kirjoitetaan, varsinkin fiktion muodossa, joka toivottavasti tavoittaa ne, jotka tietokirjallisuuteen eivät tartu.
    Minua on viime aikoina mietityttänyt historian syklisyys ja juurikin tuo unohtamisen helppous. Ehkä ihmiskunta ei opi virheistään siksi, että niitä ei enää muisteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua nämä fiktiiviset romaanit kannustavat etsimään tietoa lukemisen lomassa. Olen niin pedantti lukija, että haluan tsekata faktoja. En etsiäkseni virheitä, vaan täyttääkseni omia aukkojani.

      Mieleeni on jäänyt eräs vanha aformisi. Se kuuluu näin: “Historiasta opimme, että historiasta emme opi.” (George Bernard Shaw)

      Poista
  6. Upea kansi tuolla kirjalla. Sisältö kiinnostaa myös. Japanin häikäilemättömyys sodassa on jotenkin mielestäni jäänyt historiassa varjoon ja itse tarina kiinnostaa tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on tosiaan kaunis ja sen merkitys syventyy kirjan lukemalla. Nämä sodat aiheuttavat yhä kitkaa Japanin ja joidenkin muiden Aasian maiden kesken. Japani kaiketi haluaisi lakaista sodat maton alle, muut maat ymmärrettävästi eivät.

      Poista
  7. Luin tätä postausta ja toivoin, ettei Wang Dille kävisi mitään pahaa. Naivi ajatus. Siinähän se sitten tuli. Alusmattona oleminen japanilaisille sotilaille. Kiehtovaa on se, että kirjassa on mukana 2000-luku, ja kuinka sodan kauheudet yltävät sinne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa tosiaan näkyy se, miten pitkälle ja syvälle sodan vaikutukset ulottuvat. Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään synkkä kirja, vaan paljon kaunista myös on.

      Poista
  8. Kyllähän se niin on, että me tiedetään lähinnä mitä täällä Euroopassa on tapahtunut ja esimerkiksi Aasian ja Afrikan koettelemuksista toisen maailmansodan aikana on kuullut vain pinnallisia raapaisuja sieltä täältä ja nekin on välittyneet enemmän elokuvien myötä. Harmi ettei tämäkään romaani todennäköisesti päädy suomennettavaksi, sillä lukisin sen erittäin mielelläni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi mahtavaa, jos tämä suomennettaisiin. Samoin tuo postaukseni alussa mainitsemani Pachinko. Voisin otaksua, että löytyisi lukijoita! Englanniksi näitä kirjoja on saatavilla enemmänkin, sillä moni tällainen kirja on alkujaankin englanninkielinen. Tämäkin, vaikka kirjailija on Singaporesta (opiskeli tosin Englannissa ja asuu nyt Amsterdamissa, mutta on kuitenkin syntynyt ja varttunut Singaporessa).

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.