Hae tästä blogista

maanantai 12. helmikuuta 2018

Kooste lukemistani kirjoista


Terveiset jostakin päin talvista Suomea. Luntahan tänne tulin katselemaan ja sitä on nähty ja siinä on tarvottu.

Lukeakin olen ehtinyt, mutta kuten jo ennalta aavistelin, en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa lukemistani kirjoista. Syy ei ole kirjoissa, vaan olosuhteissa.

Koska en halua täysin ohittaa lukemiani kirjoja, teen poikkeuksellisesti koosteen. Kas tässä:


Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen (Otava 2015, ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Tuula Kojo)

Trillerimäinen draamaromaani, jossa mielenkiintoinen miljöö ja henkilöhahmot. Pidin kovasti muuten, mutta kirjan kieli ja tyyli hieman häiritsivät lukemista (lisäksi kirjassa oli valitettavan paljon typoja).


Tanja Kaarlela: Saara (Torni 2013)

Surullinen ja täyteläinen Suomen lähihistoriaan sijoittuva romaani erään maatilan perheen elämästä ja erityisesti Saarasta. Ääriuskovaiselta äidiltä ei pahemmin rakkautta lapsille heru, mutta onneksi on Iida-piika ja pikkusisko Esteri. Ja tietenkin maailmaa kierrellyt Aukusti-setä.

Koin kirjan jotenkin nostalgisena, vaikka en tuona aikana ole elänyt. Kaarlelan maalaamat maisemat ja henkilöt ovat niin aitoja, että oma todellisuus unohtui. Haikean kaunis kirja, joka jää pitkäksi aikaan mieleen elämään. Ehdottomasti haluan lukea lisää Kaarlelalta.


Karita Sainio: Me emme elä samassa maailmassa kuin te (Aula & Co 2016)

Kertomus sisaruksista, erityisesti isoveljestä Nikosta, ja hänen varttumisestaan kolmekymppiseksi, jolloin hän kuolee. Kirja alkaa Nikon kuolemasta ja takautumin paljastetaan Nikon oikeastaan koko elämän kestänyt kujanjuoksu aikaiseen hautaansa.

Sainion huumeidentäyteinen romaani tuli eri tavalla nostalgisesti liki kuin Kaarlelan Saara. Tunnistan Sainion romaanista monia oman nuoruuteni ajan ilmiöitä, tuntemuksia ja "kohtauksia" hieman samalla tavalla kuin Juvosen Lähiöoksennuksessa. Kolahti ja kosketti.


Amelie Nothomb: Samuraisyleily (Otava 2007, suomentanut Lotta Toivonen)

Kulttuurieroilla stereotypisesti leikittelevä ns. muistelmaromaani. Ihan naurattava, kunhan muisti pistää huumoriksi kaiken. Muuten olisi lähinnä ärsyttänyt.

~~~

Kirjastoreissu meni pieleen enkä saanut lainattua juuri mitään niistä kirjoista, joita alun perin piti. Ensi kerralla on ihan oikeasti otettava kirjalista mukaan ja kenties jopa varattava osa kirjoista etukäteen: kävi nimittäin klassiset eli pääni tyhjeni täysin kirjastossa.

Asiaa ei myöskään helpottanut niskaan hengittävä "kuljettaja", joka ei malttanut antaa minun rauhassa viettää aikaa kirjastossa. Voin kyllä taata, että oli viimeinen kerta kun hän uskaltaa keskeyttää kirjastonautiskeluni. Ensi kerralla hän saa häipyä jonnekin ja pysyä poissa TODELLA KAUAN tai sitten istuu hiljaa eikä häiritse hyllyjen välissä viettämääni elämää.

9 kommenttia:

  1. Höh, saunaan taakse tai lumikinokseen tuollaiset kuljettajat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei viitsi, kun on oma mies kyseessä :D Eiköhän nyt mennyt oppi perille!

      Poista
  2. Ooh tuota lunta. Olen tänä talvena, jolloin täällä ollut olematon talvi,kaivannut lunta. Kiitos esittelystä, kirjat eivät olleet ennestään tuttuja. Hmm, tuollaiset kuljettajat voisi lähettää vaikka kahville sillä välin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tosiaan ollut jatkuvasti lumi maassa ja lisääkin on sadellut monena päivänä. Oma lumi- ja pakkaskiintiöni alkaa olla nyt täynnä. :P Kuljettaja ei malttanut pysyä poissa, mutta eiköhän se ensi kerralla pysy. ;D

      Poista
  3. Olipas kurjaa, että kirjastoreissusi meni mönkään. :-( Oikein harmittaa puolestasi.

    Mutta nuo kaksi keskimmäistä kirjaa kuulostavat varsin mielenkiintoisilta. Täytyypä laittaa ne ylös. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä suorastaan raivoissani, kun kauan odottamani kirjastovisiitti meni pilalle ja mukaan tarttui ihan ihme kamaa, koska tuli kiirepaniikki. Mutta onneksi oli sen ihmekaman joukossa ihan hyvää kamaa myös ;D

      Poista
  4. Kirjastoreissu on aina parasta tehdä yksin <3
    Saaara on huikea tarina. Pidin valtavan paljon Saarasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti olen samaa mieltä ja yleensä niin teenkin, mutta näin ajokortittomana ja pitkien etäisyyksien paikassa se ei ole mahdollista. :)

      Saara oli todella koskettava. Olisikohan muuten ollut juuri sinun blogisi, josta kirjasta luin. Kirjastossa sitten tuttu nimi osui silmääni ja päätin sen lainata. <3

      Poista
  5. Hei Elegia, liityit lukijaksi syksyllä pystyttämääni Marihantee-blogiini jonkin aikaa sitten. Blogini muutti nyt nimensä ja sen myötä osoitteensa. En ole aivan varma mahtaako tuo bloggerin uudelleenohjaus muutettuun osoitteeseen toimia, joten ajattelin varmuudeksi kertoa asiasta lukijoille! Marihantee blogi on siis nykyään tässä osoitteessa: https://kehraavakirjatoukka.blogspot.fi :) Mikäli se ei lukulistalla toimi, niin en tiedä täytyykö siihen liittyä uudelleen lukijaksi, vai kuinka mahtaa tekniikka toimia! :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.